Olen itse
@Miju kanssa täysin samaa mieltä tuosta ensimmäisestä viestistä eli siitä, että viestintään tarvitaan lisää tunnepitoisuutta ja nyt nähdyn "positiivisen kliinisyyden" (esim. virheetön kielioppi, jonka tosin pitäisi olla itsestäänselvyys) lisäksi tulisi uskaltaa heittäytyä ja lähestyä yleisöä välillä myös vaikkapa juuri huumorin, ironian ja kerronnallisuuden keinoin.
Mutta. Sikäli kun tämän jälkimmäisen viestin ydinteesin ymmärsin oikein, olet sitä mieltä, että tätä Tuomisen (kumppaneineen) keksimää Heimo-teemaa olisi pitänyt Jukurien mainonnassa jatkaa tästäkin lähtien, vaikka siitä nyt silmin nähden on luovuttu. Idea oli Jukurien silloiselta markkinointijohdolta mielestäni hyvä ja se antoi tietynlaisen tukirakenteen, jonka päälle saattoi historian ensimmäisen Liiga-kauden kulttuuria, tai buumia, niin voi sanoa, rakentaa.
Mutta: oletko ihan todella sitä mieltä, että tämä mainittu nimenomainen linja kantaisi yhä ja alati Jukurien markkinointia? Vielä kolmen vuoden päästä, viiden vuoden päästä? Että koko Liiga-Jukurien seuraidentiteetti rakennettaisiin pitkällä aikavälillä tämän markkinointikokonaisuuden ympärille? Luulen Eero Tuomisen/Vesalaisen itsekin ymmärtäneen, ettei se voi toimia.
Lienee syytä todeta, ettei tässä heimoluomuksessa - upeassa zigizagaa tulvillaan olevassa tarinassa - ole kyse mistään muusta kuin erilaisilla kielellisillä
troopeilla, kuten metaforilla ja ironialla, leikittelystä. Nämä ovat hyviä tehokeinoja, kun halutaan viestinnässä luoda assosiaatioita ja liittää tiettyyn asiaan tietty merkityssisältö. Tässä tapauksessa rakennettiin suoranainen allegorinen kokonaisuus markkinoinnin tueksi.
Valitettavasti on niin, että kielikuvalla on taipumuksena menettää se metaforinen merkityksensä, joka sillä alun pitäen on ollut. Näin oli käymässä myös Jukurien heimotarinalle, väistämättä. Jos mainitsee facebookissa 250 kertaa "tarina jatkuu", ei tarina enää toimi metaforana joukkueen matkalle, vaan siitä tulee lähinnä mitääntarkoittamaton lausahdus, joka toki itsessään tekee siitä hieman ironisen.
Tai jos väkisin vääntämällä tunkee jokaiseen jääkiekkoseuraan liittyvään käsitteeseen kausikorttia myöten sanan heimo, ei heimo enää tietyn ajan kuluttua toimi positiivisia mielikuvia herättävänä seurayhteisön metaforana, joksi se varmaankin tarkoitettiin - jäljelle jää ainoastaan uusi yleiskäsite, synonyymi joukkueelle tai kausikortille. Metaforiset merkitykset kaikkoavat, ainoastaan mahdollinen ironia (siis siitä, että kausikorttia kutsutaan "heimokortiksi") jää käsitteen käyttäjien vaivaksi.
Se, miten asiat koetaan käytännössä, on tietenkin oma asiansa, mutta itse ainakin koin Tuomisen ajavan kohti umpikujaa "tarinansa" kanssa. Eittämättä aikansa tehokas juttu, mutta samalla viestinnällisesti raskas ylläpidettäväksi ja tuomittu menettämään tehonsa. Mielestäni nyt on aika rakentaa seuraidentiteettiä aidolla ja uskottavalla otteella, ilman ylitsepursuavaa allegoriaa ja symboliikkaa.
Ps. Jonkin verran olen kuullut keskustelua myös "zigizaga"- huudon merkityksestä ja tarkoituksesta. Kieltämättä kysymys kuuluu jälleen: mikä on zigizagan merkityssisältö nyt, kun edes joukkue ei enää käytä sitä? Toki saamme huutaa mitä vain haluamme, mutta joukkueen kanssa sillä ei ole mitään yhteistä. Joukkueilla on kopissa omat vaihtuvat rituaalinsa, eivätkä ne ole seuran markkinointia tai kannattajia varten. Tuominen tuntui ajattelevan juuri päinvastaisesti, häpäisi kopin ja ongelmia syntyi, kun "näyttelijöiden" eli esimerkiksi erään pelaajan unohtui näytellä ja hän toimi ikään kuin kameraa ei olisi ollut paikalla kopissa lainkaan. Pukukoppi kuuluu joukkueen jäsenille: pelaajille, valmennukselle, huollolle sekä muutamille muille valituille - ei kannattajille.