"Tasalaatuisessa pelaajistossa keskushyökkääjäosasto ja puolustus vaikuttavat ennen sarjan alkua hieman kapeilta".
Siis helkkari!
Onko meillä koskaan ollut näin leveää pakkikalustoa?!
Nythän on kaikki eväät kasassa pakiston suhteen. Mitä tähän voisi olla lisää? Löytyy kiekollista taitoa (Koistinen, Metso, Kallioinen), voimaa (Hämäläinen, Kinos, Komulainen, Kortelainen), liikkuvuutta (Kallioinen, Metso, Hyvärinen) ja huippuna yleispelaaja Vaarasuo, joka sopii kaikkiin muotteihin (Kinosta ei tarvitse edes mainita, koska kaikki tietävät sen)! Onko tällaista repertuaaria ennen edes ollut? Mihin tuo IS:n arvio perustui?
Paperilla Mestis-kauden 2000-2001 pakisto on tähän saakka ollut kovin, mitä Jukureilla on ollut. Runkona oli tuolloin herrat Laamanen (siirtyi toki kesken kauden liigaan), Kovanen, Loikala, Järvinen ja Erholtz. Mestis-taipaleen alkupuolella vahvuutena oli näin jälkikäteen ajateltuna myös se, että pakit pystyivät kehittymään joka vuosi ja astumaan isompiin saappaisiin. Vaihtuvuus on ollut joka vuosi todella suurta ja pakistossa vaihtuvuus on näkynyt varsinkin kausien alkupuolella siinä, ettei yhteispeli suju vielä kovin saumattomasti.
Mielestäni kauden 2005-2006 jälkeen tuli yhdenlainen vedenjakaja joukkueessa paitsi Dufvan poistumisen myötä, niin myös sen puolesta, että pakiston monivuotinen ykköspakki Erholtz lähti joukkueesta ja joukkueeseen syntyi yhdenlainen "tyhjiö". Kinos vaikuttaisi olevan se kaveri, joka tähän rooliin on kasvamassa. Toivottavasti hän pelaa sinipaidoissa jatkossakin, koska joukkue tarvitsee muutaman ydinpelaajan, keiden ympärille pakan voi rakentaa.
Jukureiden tulevan kauden pakisto näyttää ihan mallikkaalta, mutta kysymysmerkkejäkin on. Hyvärinen, Komulainen, Metso ja Koistinen ovat kaikki vielä enemmän tai vähemmän katsomattomia kortteja miesten sarjoissa. Kehitykseen kuuluu heidän osaltaan myös se, että kauden aikana, tai jopa yhden pelin aikana, taso ailahtelee.
Perusta on kuitenkin vakaa, koska Kinos, Kallioinen, Vaarasuo, Hämäläinen ja Kortelainen muodostavat rutinoituneen rungon. Tämä mahdollistaa paremmin myös nuorten kavereiden sisäänajoa, koska heillä ei ole liian suurta ruutua täytettävänään. Senkin puolesta tilanne on ihan hyvä, että tuo runko kestää sen, että 1-2 pakkia on mahdollisten loukkaantumisten vuoksi sivussa.
Jos ajattelee pakiston mahdollisia heikkouksia, niin Kinos, Kortelainen ja Hämäläinen eivät ole mitään raketteja luistimilla ja voivat olla liukkaiden hyökkääjien kanssa vaikeuksissa, vrt. viime kevään finaalit Hokkia vastaan, jossa jukuripakeilta vietiin tila ja aika pois omalla alueella ja hyökkäyksiinlähdöt olivat todella tuskaisia, koska avaukset eivät lähteneet riittävän nopeasti.
Omalta osaltani en vielä suolaisi IS:n arviota syvimpään helvettiin, koska Jukureiden pakistolla on kuitenkin paljon todistettavaa sarjapeleissä. Paperilla homma näyttää varsin hyvältä, koska monipuolisuutta piisaa.
Eniten tuossa IS Urheilun arviossa rassasi kuitenkin tuo iänikuinen puhe Dufvasta ja hänen haamustaan hallin käytävillä. Olisikohan jossain muuallakin tarvetta tarkastaa kaapit ja ullakko siltä varalta, ettei RD:n haamu vain ole päässyt pesiytymään omiin nurkkiin.
Jotain tällaista. Pitäisi joskus yrittää päästä katsomaan pelejä ihan paikan päältä, että saisi katetta puheilleen...
edit. pakistossa on toinen mahdollinen heikkous, joka on se, ettei joukkueella ole rightin pakkeja.