Mainos

Jukurit mediassa

  • 627 935
  • 2 627
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Hallirästit ovat vain yksi lisäluku Jukuriosakeyhtiön kyvyttömyyteen hoitaa mediaan ja tiedottamiseen liittyviä asioita.

Kun organisaatiossa ei ole yhtään median ja tiedottamisen ammattilaista ja kun asioihin aina proaktiivisen toiminnan sijaan vaan reagoidaan jälkikäteen ja useimmiten silloinkin liian hitaasti ja väärällä tavalla, ei ole ihme, että taavitsaisilla ja vastaavilla hahmoilla on helppo kerta toisensa jälkeen hakea pontta agendoihinsa Kalevankankaan suunnalta ja potentiaalisten uusien kannattajien ja katsojien on hankalampi ja hankalampi lähteä katsomoon ja uskoa kehittyvään kiekkoiluun kaupungissa. Jos internet ja sosiaalinen media on vain pakollinen paha, jota ei osata hyödyntää, jota kukaan ei osaa tai ehdi hoitaa kunnolla ja keskellä talousahdinkoa puhutaan julkisuudessa "hitaasta rahasta", kun halliin on hiljattain kannettu kottikärryillä rahaa samalla kun kaikesta muusta säästetään ei ole ihme, ettei sympatiaa juurikaan löydy miltään suunnalta. Sillä ei ole taunotasalakille mitään merkitystä, että soterahat ja liikuntapaikkainvestoinnit eivät ole suoraan toisistaan riippuvaisia.

Koittakaa nyt hyvät ihmiset kehittää myös tätä puolta - lätkäjätkiä organisaatiossa on jo riittävästi. Ja ilmainen vinkki, parin kuukauden opiskelijaharjoittelija ja sen päälle tehty opinnäytetyö ei ole se kestävä oikea toimiva ratkaisu vaikka ilmainen olisikin. Ei mulla muuta.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos laskut on jätetty maksamatta auditointia varten että talous näyttäisi paremmalta papereissa. Eihän tuo nyt iso summa ole mutta 85k€:llä saisi varmaan kaksi suht kovaa peluria mestistasolla? Ehkä Jukureissakin olisi joskus pieni tuuletuksen paikka johtoportaassa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Silloin pitää kehua, kun siihen on aihetta. Jukureiden mediapuoli (facebook, twitter, www) on ottanut harppauksen eteenpäin uuden mediatiimin myötä. Päivityksiä ja juttuja pelaajistakin on alkanut tulla ihan mukavasti esille. Toivottavasti sama tatsi jatkuu koko pitkän kauden.
 

dexter__35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks, sekä paikalliset.
Silloin pitää kehua, kun siihen on aihetta. Jukureiden mediapuoli (facebook, twitter, www) on ottanut harppauksen eteenpäin uuden mediatiimin myötä. Päivityksiä ja juttuja pelaajistakin on alkanut tulla ihan mukavasti esille. Toivottavasti sama tatsi jatkuu koko pitkän kauden.

Luulisin jatkuvan, nyt mediapuoli on saanut kehitystä, sillä mukaan astui Nita Ahola, joka tälläkin sivustolla on nykyään toimittaja. Osaava ja fiksu tyyppi kaikin puolin! :)
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Luulisin jatkuvan, nyt mediapuoli on saanut kehitystä, sillä mukaan astui Nita Ahola, joka tälläkin sivustolla on nykyään toimittaja. Osaava ja fiksu tyyppi kaikin puolin! :)

Toteamuksesi pätevät myös ainakin Simo Arkkoon ja Toni Laatanahoon.

Nyt ollaan saatu sellainen porukka hoitamaan hommia, jotka tekevät tätä pääsääntöisesti ihan muista syistä kuin rahasta. Aito mielenkiinto lajiin/seuraan takaa kehityksen ja tuloksen, josta on jo saatu maistiaisia.

Tiedotus alkaa olla kunnossa(ei ole enää Länsi-Savon varassa). Samoin vuorovaikutus joukkueen ja fanien välillä, joka viime kaudella oli ihan olematonta kaikista lupauksista huolimatta. Haastattelut on hyvä alku, sitten kauden edetessä esim. ne live-tunnit olis kova sana. Jukurit.fi saanut uutta ilmettä ja IG:kin on herännyt eloon 9 kk kahvitauon jälkeen. Jne.

Ammattimaisuutta ei oikein tässä tilanteessa voida vaatia, eikä siihen kyllä ole tarvettakaan. Tekemällä oppii.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Haastattelut on hyvä alku, sitten kauden edetessä esim. ne live-tunnit olis kova sana.

Ehdotin noita Live-tunteja radio Mikkelille keväällä (taisi olla jo kauden jälkeen) ja siellä oltiin ihan kiinnostuneita ideasta. Facebookissa voisi laittaa kysymyksiä, ja pari peluria kerrallaan olisi radiossa livenä vastailemassa näihin. Voisi toimi hyvinkin. Aika näyttää toteutuuko missään muodossa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Koko sivun juttua mainostetaan Toni Jalon kuvalla.

Voisi sanoa, että ehkä hivenen pieleen meni tämän tilaisuuden "mainostaminen" muutenkin. Kun on asiasta yksi facebook päivitys tapahtumapäivänä ja nettisivuilla pienen pieni maininta tapahtumasta niin suurta yleisöryntäystä paikalle ei ehkä kannata toivoa. Jos oikein nätisti sanoisi, niin enemmänkin olisi tavaratalolle mahtunut väkeä.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Nuo tavaratalokeikat ovat jo vuosia olleet pelkkää pakkopullaa Mikkelissä, varmaan muuallakin, mikään ei siis ole muuttunut. Kyllä koko sivun kokoinen juttu lehdessä on täysin riittävä mainostus.
Joukkue hoitaa tapahtuman yhteistyökumppanin kanssa sovitun mukaisesti alta pois ja muutama vakinaama ottaa kuvia. Aitoa innostusta niistä ei löydy, eikä näillä joukkueen johdon kesän aikana aikaiseksi saamilla otsikoilla tilanne ainakaan parane.

Deadlineen on viikko aikaa, saatanan iso paskamyrskytuuletin pyörii jo, ja tiettyä lupausta odotetaan toimiston osalta täytettäväksi. Se TÄYTYY hoitaa luvatun mukaisesti kuntoon.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Deadlineen on viikko aikaa, saatanan iso paskamyrskytuuletin pyörii jo, ja tiettyä lupausta odotetaan toimiston osalta täytettäväksi. Se TÄYTYY hoitaa luvatun mukaisesti kuntoon.

No eiköhän se nyt ole hoidettu. Tapana on ettei yrityksen sisäisistä asioista tiedoteta, joten miksi tästäkään. Ilmoittakoot se kaupunginvaltuuston eukko itse siitä että on maksettu, kun on tämän casen "tiedotusta" halunnut hoitaa tähänkin asti.

Mutta hänet tuntien hän astuu esiin, jos Jukurit ei ole maksanut rästejä. Ja hiljaa on pysynyt, joten eiköhän kaikki ole kunnossa.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
No eiköhän se nyt ole hoidettu. Tapana on ettei yrityksen sisäisistä asioista tiedoteta, joten miksi tästäkään.

Siitä syystä että tuo asia herätti niin paljon pahaa verta, että pitäisin typeryytenä mikäli asiasta ei ilmoitettaisi.
Ymmärrän tiedotuslinjan, jossa turhanpäiväisiä huhuja ei koko ajan olla korjaamassa, mutta tämä asia vaikuttaa suoraan katsojalukuihin. Jos joku tietää asian hoidetuksi, niin olisi syytä todellakin kertoa se paikallisille.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Siitä syystä että tuo asia herätti niin paljon pahaa verta, että pitäisin typeryytenä mikäli asiasta ei ilmoitettaisi.

Tästä olen täysin samaa mieltä. Niin paljon paskaa tuon asian tiimoilta on tullut seuran niskaan, että asian hoitaminen ja siitä tiedottaminen olisi ainoa oikea teko tässä tilanteessa. Jos tuosta ei mitään virallista tietoa miltään kanavalta tule, niin asia jää kytemään mikkeliläisten mieliin, vaikka se olisi hoidettukin.
 

Steus

Jäsen
Kaikki rästissä olleet maksut on maksettu sopimuksen mukaan

Boldaus oma, teksti Pekka Lipiäisen. Velkoja ei ole siis välttämäti maksettu, vaan niitä on mahdollisesti lyhennetty maksusuunnitelman mukaan, tms. Tämä ei toki ole ymmärtääkseni mitenkään poikkeuksellista urheiluseuroissa, vaan päin vastoin. En (tarkoita enkä) usko Jukureiden olevan talousvaikeuksissa.

e. toki voi olla myös, että Jukurit on maksanut koko (väitetyn) 85 000 euroa kerralla, mutta en usko tuolla liikevaihdolla operoivalla seuralla olevan kassassaan moisia rahoja ennen kauden alkua (ja täten tulovirran kasvamista).
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML

Ei siis liene väärin olettaa, että viime päivinä mm. Länsi-Savon palstoilla käyty keskustelu sai vipinää aikaiseksi. Ry:n maksut on kuitenkin edelleen maksamatta, ja niitä taitaa summasta olla leijonanosa. Tämä oli kuitenkin hyvä uutinen, luotetaan siihen ettei asiaan tarvitse kenenkään enää kantaa ottaa jatkossa, vaan seura toimii itsekin vastuullisesti, aivan samalla tavalla kuin Pennanen pelaajiaan bloginsa mukaan opettaa.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML

Ry:n vanhat rästit 41.000e ja rapiat päälle maksamatta.
Lisäksi toisin kuin Lipiäinen väitti, touko-kesäkuun jäämaksut on maksamatta ja laskut ovat jo perinnässä (3620e). Elokuun maksut maksamatta.

Vastaavasti Juniori-Jukurit ovat maksaneet esimerkillisen hienosti kovahintaisen jää-aikansa. Mikäli maksu toisinaan on myöhästynyt, niin siitä on ennakolta aina otettu yhteyttä kaupunkiin ja kerrottu ajankohta jolloin suoritus tulee. Ja suoritus on tullut.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mediatiimissä olisi vapaaehtoistyötä tarjolla.. Talous on kaikilla tiukalla, myös Jukureilla, mutta tässä kyllä säästetään minun mielestä vähän vikapaikassa. Vapaaehtoisvoimin tuo homma ei vain tahdo toimia kunnolla. Seuran oma media on seuran paras näyteikkuna, ja se pitää hoitaa prikulleen ja täsmällisesti. Linkistä anomusta vetämään: http://www.jukurit.fi/fi/page/3?newsitem=320
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös