mutta mitä nyt on nähnyt ja toisaalta viime matseista kuullut niin paikoista ei tehdä ja avauspeli on hanurista kun ainoastaan yksi pakki pystyy siedettävällä varmuudella antamaan sekä avaussyötön että pistämään viivalta muuallekin kuin kärkikarvaajan polkkareihin
Totuuden palasia, mutta pyöritellään eri näkökulmista.
Ensinnäkin, tehokkuudesta puhutaan aivan liikaa, se on sellainen perusvarma syntipukki tilanteeseen kuin tilanteeseen. Jukurien ja vastustajan maalipaikkojen suhde ei todellakaan ole ollut niin suuri, että sillä voitaisiin perustella mitään. Jukureilla on keskimääräistä vähemmän yksilötaitoa, joka laskee tehokkuutta joka tapauksessa. Yleisesti ottaen; jokainen pelaaja haluaa ja yrittää tehdä maalipaikassa maalin.
Avauspelaamista en nostaisi noin isoon rooliin, vaikka olen sen ongelmista monesta suunnasta kuullut. Jukurit on alkukaudella avannut peliä huomattavasti keskimääräistä liigajoukkuetta laadukkaammin. Tämä etu ei ole tullut yksilötaidosta vaan pelin rakenteesta; kun pelin rytmi on ollut oikea, pakiston yksilötaito on riittänyt aivan hyvin laadukkaaseen avauspelaamiseen. Kun rakenne sitten on väärä, kun vastustaja pystyy antamaan painetta ja kun oma viisikko on väärässä rytmissä, alkaa pakki kummasti näyttämään huonommalta. Ei Jukurien pakiston taidoissa mitään vikaa ole, samat miehet siellä on kuin alkukaudellakin.
Fakta on nyt se, että Jukurit on hävinnyt viimeisistä kymmenestä pelistä kahdeksan. Tehokkuudesta voidaan aina etsiä syy, pelin rakenne ei koskaan ole tarpeeksi hyvä eikä varsinkaan pelaajien yksilötaito. Petollista on, että nämä kaikki edellämainitut kätkevät usein sisäänsä
the ison ongelman; henkisen tilan. Kun hetken aikaa rauhassa kelaa "tarinaa" taaksepäin, vähintään tuonne Lukko-murskavoiton aikoihin, alkaa aistia selvän henkisen ulospuhalluksen - Urheilulehti oli kuin olikin oikeassa.
Ilmiselvä lähtökohta kauteen oli, että Jukurien pitää lähestyä jokaista ottelua kuin se olisi finaalin game seven. Ja nyt käsi sydämelle; pystyikö joukkue teidän mielestänne tuohon tavoitteeseen taannoisessa otteluruuhkassa? Oma näkemys on, että henkiset voimavarat hiipuivat - juuri kuten Urheilulehti ennusti - ja kaikessa hiljaisuudessa liu'uttiin kaikkensa antamisesta, pelirohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta sinne, minne negatiiviset ajatukset ohjasivat.
Lopuksi nostaisin vielä yhden pointin, joka mielestäni kuvaa viimeaikojen Jukurijoukkuetta terävimmillään: pelirohkeus johtoasemassa. On iso ero siinä,
halutaanko voittaa vai
halutaanko välttää tappio. Risto Dufvassa on aina näkynyt ja näkyy edelleen se, että hänen filosofiassaan on kolmansien erien johtoasemassa parempi
pelätä pelaamista kuin pelata peliä edistävästi (johon liittyy tiettyjä riskejä). Dufva valitsee mieluummin pelon kuin rohkeuden. Mieluummin antautumisen vastustajan hallinnalle kuin yrityksen määrätä pelin hallinnasta loppuun saakka. Muutamalla kerralla paskat on mennyt housuun niin että sen on nähnyt yläparvelle saakka, joissain otteluissa dufvalaisen ajattelun malli on näkynyt vain yksittäisissä, mutta peliä huonoon suuntaan kääntävissä ratkaisuissa. Pelon voimalle on vaikea tehdä mitään, kun ne ajatukset ovat mieleen päässeet. Dufvan Jukureille pahaaenteilevin tilanne on viime aikoina ollut yhden maalin johto päätöserään lähdettäessä. Siinä on valmennuksella peiliin katsomisen paikka. Rohkeus kasvattaa, pelko ei. Tuloksen se saattaa joskus tuoda, mutta luun jäädessä käteen.. Mitään ei jää käteen.
Yhtä kaikki. Joukkueessa on aivan tarpeeksi yksilötaitoa; pelin rakenne on alkukaudesta ollut KalPan, HPK:n ja Tapparan rinnalla sarjan parasta. Viime aikoina tietyt pelaajat ovat pelanneet huonosti, eikä yhteinen viisikon rakenne ole tätä tukenut. Mutta edelleen: pelaajien taidot eivät ole hävinneet, eikä valmennus ehdoin tahdoin ole halunnut viedä taktista peliä siihen järjettömyyteen, jota muutamassa pelissä on huonoimmilla hetkillä nähty. Oma statement on, että loppysyksystä henkinen jaksaminen loppui. Näennäisesti oltiin mukana lähes koko ajan, joka edelleen kertoo joukkueen ja pelaamisen laadusta, mutta pienet henkiset asiat, kuten em. pelirohkeuden puute on ajanut näihin muutamaan tappioon. Varmasti myös fyysinen jaksaminen on ollut koetuksella, mutta niin se on jokaisella muullakin joukkueella.
Seuraavat viikot ovat tärkeää aikaa valmennuksellisesti. Viimeinen peli ennen joulutaukoa on tiistaina, ja siitä kuuden päivän päästä alkaa kevätkausi. Joululoma välissä. Ehditäänkö tuossa millään tavalla analysoida syksyä tai nollata viimeaikaisia tapahtumia, vaikea sanoa. 26.12. alkaa jakso, jolloin on tammikuun loppuun saakka pelejä pelien perään. Ollaan vaarallisilla vesillä, jos tuolle ottelurumballe lähdettäessä ei olla saatu rivejä täydelliseen iskuun. Pitää uskaltaa sanoa ääneen sekin, että jos lukot menevät kunnolla päälle, on tällä joukkueella pitkänkin tappioputken mahdollisuus olemassa. Tämän kaiken pitäisi olla Dufvan vahvuusaluetta, joten tarkkaavaisina seuraamme. Tarina jatkuu, kuten jo pikkuisen kliseinen heimolausahdus kuuluu.