Voittavaa kiekkoa vaikka täytyy kyllä todeta että Porissa ei ollut siitä kuuluisasta Meidän Pelistä tietoakaan. No, ehkä häivähdyksinä siellä täällä, mutta isossa kuvassa mentiin ihan jotain muuta. Jopa sitä itseään nopeaa pystysuuntahöntsää.
No sanotaanko näin, että Risto Dufvan mittakaavassa erittäinkin Meidän peliä. Tai sanotaan niin, että ainakin tuossa oli eniten Meidän pelin elementtejä kaikista Jukurien neljästä ottelusta. Kyllähän Jukurit esim. ensimmäisessä erässä veti pitkiä pakki-pakki-pakkeja ja väh. sen 5 viivelähtöä eli rytmitys oli ihan "sitä itseään", hyvässä mielessä. Keskialueen peli alkaa muistuttaa lähes oppikirjamaista Meidän peliä; yksi kerrallaan syödään vastustajan äijä lyhyellä rinnalle tulevalla syötöllä/kiekottoman tuplauksella. Tämä aiheuttaa jo aika kiitettävän hyökkäysten "kiihtymisen". Ja kyllähän silloin mennään pystysuuntaan, kun tilanne on oikea. Jukurit on päässyt yllättävän hyvistä paikoista riistoihin ja usein nopeatkin hyökkäykset ovat olleet väh. tasavoimaisia. Eli yhtä Meidän pelin perusteeseistä, "Älä Hyökkää Alivoimaisena", on myös pääasiassa noudatettu. Ei tosin kaikissa hyökkäyksissä, on tiettyjä hyökkäysrakenteita ("tilantekohyökkäyksiä"), joissa Dufva on sallinut erityisesti laiturin hyökkäävän alivoimaisenakin, jopa täysin yksinäisenä.
Mitä toiseen erään tulee, peli hidastui aika paljon ja pelinopeus kyykkäsi. Tunnekin laski, joka osaltaan vaikutti siihen, että peli meni pakottamiseksi ja hyökkäykset puskemiseksi. Jukurit tyytyi lähinnä puolustamaan Ässien huonolaatuisia hyökkäyksiä pois.
Ja sitten kolmannessa erässä nähtiin tuttu klassikko, jonka kuka tahansa jääkiekkoa seurannut tunnistaa. Kun hyökkäyspeli loppuu, on peliä äärimmäisen vaikea saada enää virtaamaan mihinkään. Näissä tilanteissa ollaan vaaran vesillä jos vastustaja alkaa päästä riistoihin jo omalla siniviivalla/keskialueella, mutta Jukurit sai kuitenkin kiekot toimitettua kohtuullisella prosentilla päätyyn ja vaihtorytmi pysyi kasassa. Sitten vaan träppiä paikalleen ja irtokiekot pois. Ei todellakaan sitä peliä mihin pyritään, mutta kun tuohon ajaudutaan niin sitä on vaikea enää muuttaa, niin pelillisistä (oma peli suhteessa aggressiiviseen vastustajaan) kuin psykologisista (pelko, "varmistelu") syistä.
Kuinka paljon allekirjoitat näitä? Omasta mielestä Jukurit pelasi tänään Meidän pelin alle niputettavaa jääkiekkoa Dufvan omilla mausteilla. Voittavaa kiekkoa joka tapauksessa, kuten sanoit. Pelikirjakeskustelun hengessä, pp