Taitaa olla tuosta viime kaudesta jo vähän aikaa... Suuremmat analyysit siis jääköön, mutta onhan se nyt jonkinlaiset loppukiitokset kirjoitettava. Ensinnäkin kiitos Tommi Kerttulalle, joka teki uskomatonta työtä ja perinteisten arvojen (Joukkue) lisäksi haistoi parin keskikastin äijän kasvun Mestiksen eliittiin. Siinä säästettiin paljon rahaa (
tätä on kustannustehokkuus). Toisekseen kiitokset valmennukselle. Kausi oli tasapainoinen ja joukkue saatiin kasvamaan yhteen. Viisikkopeli oli heti kauden avauksessa käsittämättömän valmista ja vielä lokakuun lopulla Jukurit oli paljon edellä muita joukkueita. Jukurien kauden teema,
kasvu ja kehitys, onnistui vähintäänkin kiitettävästi. Niin yksilö- kuin joukkuetasolla. Mitä peliin tulee; Jukurithan aloitti kauden Suomikiekon
"uusien linjauksien" mukaisesti pelitavalla, jonka kerkesin jo ristiä
Pystysuunnan Meidän Peliksi. Klaani Hämeenlinnan kasvatti oli ottanut hienosti oppia liiton uusista linjauksista ja oli luonut pelitavan, joka mahdollisti kiitettävän pelinopeuden ilman perinteisiä Meidän pelin kiekkokontrollitekoja.
En lopulta saanut tietää, kuuluiko seuraava jo alkuperäisiin suunnitelmiin vai tehtiinkö se olosuhteiden pakosta; tammikuussa Pennanen lopulta päätti palata kiekkokontrolliin ja täysiveriseen Total Hockeyhyn. Ehkä lopullinen päätös tapahtui 28.1. hävityn Hokki-pelin jälkeen (Alkukauden pelitapahan ei Hokkiin purrut, ja tänä kyseisenä päivänä Jukurit yritti ensimmäistä kertaa täysveristä kiekkokontrollia, huonolla menestyksellä). En keksi, mitä muutakaan Pendo olisi
tällä tarkoittanut. Loppukaudesta Jukurit pelasi oikein kaunista Meidän peliä, vaikka KooKoo kieltämättä antoi kovan vastuksen omalla pelillään ja fyysisyydellään. Petri Mattila ei ole mikään huono valmentaja, vaikka ehkä pienoista paniikinpoikasta hänenkin otteissaan näkyi, kun loppuvaiheessa peluutti jo vähän epätoivoisen rohkeaa peliä. On kuitenkin aika yleinen mielipide asialle vihkiytyneiden piireissä, että hyökkäyksen ja puolustuksen tasapaino on tärkein asia voittavassa jääkiekossa. Ehkä Jukurit oli hieman liian kova pala siinä taistossa, niin ettei KooKoo edes yrittänyt kilpailla siinä vaan valitsi täysin eri tien.
Viimeisimpänä mutta tärkeimpänä, kiitokset joukkueelle. Tässä on turha tehdä mitään yksilöanalyysia, koska se oli Joukkue. Jukureissa yhteisöllisyys on kaiken edellä ja se huomioidaan vahvasti joukkueen rakennuksessa. Meriitit ja tehopisteet ovat vain statistiikkaa. Lopussa kaikki kulminoituu keskinäiseen luottamukseen ja aitoon välittämisen ilmapiiriin. Sellaisessa ilmapiirissä voittaminen tuntuu hienolta. Ei muuta kaudesta 2014-2015. Eteenpäin sano mummo.