Jukurien juniorit

  • 336 204
  • 698
B-nuoriin siirtynyt myös tsekkiläinen Samuel Chrenka. Viime keväänä jo kävi B-nuorissa tryoutilla, mutta jatkoi vielä kotimaassaan pelejä. Viime kaudella sekä oman ikäryhmänsä pelejä että paikallista A-nuorten sarjaa pelannut näemmä.

 
Suosikkijoukkue
Jukurit, SaPKo, Dallas Stars
Näkyy B-nuorten ryhmä täydentyneen vielä kahdella pelaajalla. Rony Takanen (-03) tullut Karhu-Kissoista ja Joona Mutka (-04) SaPKon C:stä.


Konsta Hakkaraisen nimi puolestaan on poistunut B:n pelaajalistalta, eikä häntä näy C:nkään listalla. Mikä lienee sitten hänen tilanteensa?

Jukureille tulee myös U17-joukkue, joka pelaa sarjassa U17 ylempi, ja alkusarjan lohko 4. Olisiko niin että Konsta pelaa tässä joukkueessa?
 
Jukureille tulee myös U17-joukkue, joka pelaa sarjassa U17 ylempi, ja alkusarjan lohko 4. Olisiko niin että Konsta pelaa tässä joukkueessa?

Voi hyvinkin olla.

B:n porukassa näyttäisi olevan kourallinen viime kaudella C:ssä pelanneista 04-ikäryhmän pojista. C-junnujen tulevan kauden ryhmä näyttäisi taas pääosin koostuvan -05 ja -06 syntyneistä, joten tuo U17-joukkue sitten todennäköisesti koostunee noista viime kauden C-nuorten pelaajista, jotka eivät B:n ryhmässä ole.
 
Mako kertoili Kaupunkilehden haastattelussa, että viime kauden pelaajista Tom Grönblom on jatkamassa A:n mukana ja hänelle kaavailtu mahdollisesti liigadebyyttiäkin ensi kaudella jossain kohdin. Erittäin hyvä lisä A:n porukkaan, parilla viime kaudella ollut johtavia pelaajia joukkueessa ja kehityskäyrä osoittanut vahvasti ylöspäin.

Konsta Orelman nimi puolestaan on poistunut A:n pelaajalistalta, joten hän ei ilmeisesti joukkueeseen enää kuulu.

Tänään A aloittaa harjoituskautensa Tapparaa vastaan Ikiomalla. Pitänee mennä väijymään, miltä siellä meno näyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään näkyi kyllä, että ei ole hirveästi yhteisiä harjoituksia A-nuorilla takana ja monelle pojalle oli ensimmäinen peli A-nuorissa. Välillä, varsinkin avauserässä, nähtiin ihan hyvää karvauspeliäkin, mutta suurelta osin Jukurien tekemistä leimasi huolimattomuus. Hyökkäyspäässä syötöt eivät osuneet lapoihin ja puolustuspäässä miehet hukkuivat turhan usein. Tappara sai myös turhan helposti käännettyä keskialueen kiekonmenetysten ja harhasyöttöjen seurauksena ylivoimahyökkäyksiä jukuripäätyyn.

Yksittäisistä pelaajista esiin voi nostaa maalivahti Lukas Silvennoisen. Takaiskuista ei voi häntä syyttää ja otti etenkin toisen erän alkupuolella useamman loistotorjunnan, joita ilman lukemat olisivat saattaneet revetä aiemminkin. Jos tuolla tavalla tavalla jatkaa tolppien välissä ja alkaa saamaan muulta joukkueelta tukea, niin täyttää varmasti Randelinin jättämät saappaat mainiosti.

Muutoin pelistä nyt ei pidemmälle meneviä johtopäätöksiä kannata tehdä, koska kyseessä tosiaan oli kauden ensimmäinen peli ja isosti uusiutuneella joukkueella takana vasta viikko yhteisiä harjoituksia.
 
Olihan se tänään jo aika paljon erinäköistä menoa kuin keskiviikkona. Pelaajat alkoivat olemaan jo hieman samalla sivulla toistensa kanssa, mitä kentällä pitäisi tehdä. Jalka liikkui mukavasti ja hyökkäyspäässä hyvä karvauspelin seurauksena syntyi sen verran tilanteita, että lukemat olisivat voineet olla isommatkin kuin 5-1. Toki innokas hyökkääminen välillä kostautui ylivoimahyökkäyksinä omaan päähän, mutta Juho Ristaniemi oli kyllä jukuridebyytissään vakuuttava. Molemmat veskarit ainakin näissä kahdessa ensimmäisessä pelissä löivät hyvät näytöt pöytään.

Kakkosketjun kaksikko Soijärvi-Oden oli varsin hyvä. Etenkin Odenin peli miellytti silmää. Loistava luistelija ja vaikka mittaa ei hirveästi olekaan, niin painoi pelottomasti isompienkin kimppuun. Taitoa riittää, mutta ehkä jatkossa vielä vähän enemmän voisi jakaa kiekkoa. Joka tapauksessa, erittäin potentiaalisen oloinen pelaaja.

Niilo Romppasen otteet vakuuttivat myös. Teki hienon maalin, mutta ennen kaikkea oli omassa päässä jämäkkä ja pelasi fiksusti kiekon kanssa paineenkin alla.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Junnujukurit ovat lanseeranneet näköjään oman kausikortin U20 matseihin. Ihan hyvä veto vaikka luulenkin että melko monella tuon kortin potentiaalisella hankkijalla jo edustuksen kortti ja sitä myöten peleihin vapaapääsy onkin. Tuskin kuitenkaan kovin hurjia kustannuksia aiheuttaa pitää tuotakin tuotetta listalla.
 
A-nuorten (tai nykyään virallisemmin U20) sarjakausi pyörähti käyntiin kahdella vieraspelillä. Perjantaina Hämeenlinnassa oli tuloksena tiukka 4-3-tappio, mutta tänään sitten pistetilikin aukesi, kun KooKoo kaatui 6-2-lukemin.

HPK-ottelukin oli vaikean avauserän jälkeen tasaista kamppailua ja se olisi lopulta voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Huolimattomuus tosin paistoi kyllä siinä pelaamisessa ja isännille tarjottiin harhasyötöillä turhan paljon paikkoja kääntää peliä.

Tänään Kouvolassa sitten taas peli oli Jukurien hallintaa oikeastaan alusta loppuun. Lukemat säilyivät näennäisen tasaisena Jukurien tuhlailun ja ihan kelpo pelin KooKoon maalilla pelanneen Riku Räihän ansiosta. Tasaviisikoin KooKoon paikat olivat vähissä, eikä Jukureilla suurta hätää missään vaiheessa ollut.

Seuraavaksi edessä onkin sitten neljän kotiottelun putki. Ensi viikonloppuna vastassa ovat varsin pirteästi kautensa aloittaneet Pelicans ja SaiPa. Lappeenrantalaisryhmän Jukurit kaatoi harjoituskaudella kahdesti ja oli niissä peleissä selvästi niskan päällä, mutta takki auki ei voi lähteä, sillä SaiPallakin muutamia taitavia yksilöitä on. Pelicansilla on tulivoimaa hyökkäyksessä ja se varmasti tulee tarjoamaan kovan haasteen Jukureille.
 

Nippe6969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Karjalan Kopla, KalPa

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Nuo altistuneet liigapelaajat ovat todennäköisesti liigaringin U20 ikäisiä kavereita ketkä ovat osallistuneet junnujen treeneihin ja peleihin. On kyllä melkoisen mielenkiintoinen tilanne (on muutakin kuin mielenkiintoinen, mutta ei kehtaa ruveta kiukkuamaan), se on vaan toivottava sitten kauden kannalta että nämä matsit saa siirrettyä kun muuten taitaa olla automaattinen luovutusvoitto kun hirveän hyvältä ei kuulosta sekään vaihtoehto että U18 heput pistettäisiin sotimaan paria vuotta vanhempia, osin liigarinkiläisistä koostuvia jengejä vastaan.
 

Nippe6969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Karjalan Kopla, KalPa
Lieneekö minkä verran U18-pelaajia treenannut U20-ringissä? Näinhän monessa seurassa toimitaan, ja tässä tilanteessa se ei tietysti kuulosta ihanteelliselta vaikka pelaajakehityksen kannalta sitä olisikin.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Koronan tuomat U20 ottelusiirrot:
  • 11.9. Jukurit – SaiPa pelataan pe 6.11.
  • 12.9. Jukurit – Pelicans pelataan to 28.10.
  • 19.9. Jukurit – K-Espoo pelataan la 7.11.
  • 20.9. Jukurit – KooKoo pelataan ke 14.10.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Toivottavasti Jukurien pelaajat parantuvat hyvin ja nopeasti Koronasta. Pienenä valoisana puolena tilanteessa on ehkä se, että parantumisen jälkeen aika monella pelaajalle kehittyy hyvä suoja virusta vastaan. Jatkossa Jukurien U20 joukkue on Koronan osalta ilmeisesti yksi sarjan turvallisimmista vastustajista. Tekisi mieli sanoa, että joukkueen sisälle muodostuu nyt pieni "laumasuoja", mutta varuillaan saa silti olla. Vaikka virus ei hyvässä kunnossa olevalle terveelle ihmiselle pitäisi olla juuri mikään uhka, niin sairastuessaan tallainenkin ihminen voi altistaa muita huomattavasti isommassa vaarassa olevia. Pelaajien osalta lienee myös selvää, että pelien jatkuminen on vaakalaudalla ja monella ammattilaisella virus jo tuntuu mm. palkkapussissa. Syitä torjua virusta riittää siis vielä jatkossakin.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei taida ens syksynä enää olla kun IFK,Kärpät,TPS ja Lukko hengissä. Tosin voidaanhan sitä vitosesta aloitella
Itseasiassa on todennäköisempää että pikkuseurat selviää kun isot. Esim HIFK on suoraan sanottuna kusessa jos Nordikselle ei saada keskiarvolta yli 7000 ihmistä kauden mittaan. Nyt jo pelkkä yksi kotipeli + plejareiden ohimeno toi yli puolen miljoonan tappiot. Mutta tää on eri ketjun aihe sitten, tämä koko Jukureiden tilanne on vaan nyt raju herätys kaikille kiekkofaneille siitä että kautta tuskin pelataan loppuun. Toivottavasti tilanne saadaan Mikkelissä (ja muuallakin) haltuun.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Johtuisikohan siitä että joukkueessa oli korona tartuntoja.
Onko tässä siis ennakkotapaus siitä, että jos joukkueessa tartuntoja niin 14vrk karanteeni ei riitä, vaikka kaikki olisi tällä hetkellä terveinä. Eli pidempi paussi tulee joka tapauksessa. Tai sitten joukkueessa on vieläkin tartuntoja.
 
U20-joukkue palasi viikonloppuna koronahässäkän jälkeen tositoimiin ja otti voitot Sportista sekä Kiekko-Espoosta. Molemmissa otteluissa ensimmäinen erä oli hieman hakemista, mutta pelin edetessä Jukurit otti pelin haltuunsa ja oli selvästi parempi joukkue. Hyökkäyspeli joukkueella vaikuttaisi kulkevan ja välillä suoritukset näyttävät vähän turhankin uhkarohkeilta. Kunhan pelejä ja harjoituksia tulee taas alle lisää, niin eiköhän tuo pelaaminenkin tuosta tasapainotu. Se on kuitenkin mukava havaita, että viime kauden tapaista ongelmaa tehottomuuden kanssa ei ainakaan vaikuttaisi olevan.

Tällä viikolla onkin edessä tiukka viikko, kun pelataan kolme peliä. Keskiviikkona vierasreissu Ouluun, perjantaina Kiekko-Espoo kotona ja lauantaina vielä KalPa vieraissa. 6/9 pinnaa on lähtökohtaisesti vähimmäissuoritus tältä viikolta, Espoo ja KalPa pitää pystyä kaatamaan. Kärpillä on kova joukkue, mutta ei läheskään yhtä ylivertainen kuin aiempina kausina, joten yllätyssaumat on keskiviikkonakin.

Jukurien pistepörssin top5 näyttää tällä hetkellä tältä:

Kalle Matikainen 4. 5+3=8
Markus Oden 4. 2+5=7
Miiro Linjala 4. 2+5=7
Tom Grönblom 4. 1+5=6
Juuso Fagerström 4. 2+2=4

----------------
U18-joukkueen kausi SM-sarjassa on käynnistynyt tappioilla ja viiden pelatun ottelun jälkeen pistetili on vielä avaamatta. Ihan täysin jaloissa porukka ei kuitenkaan ole ollut, vaan pystynyt haastamaankin vastustajiaan, mutta heikot hetket pelien sisällä ovat kääntäneet ottelut tappioiksi. Kausi on kuitenkin pitkä vielä ja isosti uusiutuneella ryhmällä vielä reilusti aikaa kääntää kelkka.

U16-ryhmällä on myös ollut melkoisen kivinen tie SM-karsintalohkossa, sillä ensimmäisistä 7 ottelusta kasassa on yksi sarjapiste. Ensimmäisissä peleissä lunta tupaan tuli oikein urakalla tuloksellisesti, mutta muutamassa viimeisimmässä pelissä jo päästy hieman tasaisempiin tuloksiin. Lauantaina pistetilikin tosiaan aukesi voittolaukauksilla Kiekko-Espoota vastaan tulleen 3-2-tappion myötä. Joukkueen tehokkain pelaaja on Joona Saarelainen, joka on tehnyt 7 pelissä 4+3. 2006 syntyneenä on joukkueen nuorempaa päätä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurien U20 tälle illalle merkitty peli Kiekko-Espoota vastaan on siirretty Jukureista riippumattomista syistä. Jostain syystä ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että onko K-Espoossa karanteenia tai jotain.. enemmän infoa missään?
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, SaPKo, Dallas Stars
Nostetaas näin jälkikäteen esille maukkaan menestyksekäs viikonloppu junioreiden osalta.

U20-joukkue voitti lauantaina SM-alkusarjan pelissä Kalpan vieraspelissä jatkoajalla 2-3.
U18-joukkue voitti SM-alkusarjan viikonlopun molemmat pelinsä, lauantaina vieraissa K-Vantaa 3-6 sekä sunnuntaina vieraissa HPK 3-6.
U16-joukkue voitti SM-alkusarjan pelin lauantaina kotona Jokipoikia vastaan 5-2.
Lisäksi U17-joukkue voitti ylemmän alkusarjan lohko 4 pelissä lauantaina Kangasniemellä pelatussa kotiottelussa Warkis-SawoUnited joukkueen 9-5.

Lauantain saldo siis vanhempien juniorijoukkueiden osalta oli varsin mukava, voitot niin U20, U18, U17 kuin U16 joukkueillekin.

Hieno viikonloppu juniori-Jukureille!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös