Mielenkiintoinen keitos Mikkelissä - neljäs liiga-ajan keitos; ensimmäinen ammattimaisen urheilujohtajan alaisuudessa rakennettu; ja vieläpä strategialla, jossa scoutingista haetaan selvästi suurempaa tuotto-riski -suhdetta mm. ulkomaalaispelaajien muodossa. Suurempi riski, suurempi potentiaali. Mielestäni ainut oikea ratkaisu seurajohdolta, kun on käynyt aika selvästi ilmi se, minkä kaikki muutenkin tiedämme: 1,5 miljoonalla (vai paljonko mahtaa olla) 8. parhaan, tai edes 10. parhaan, joukkoon on valtava haaste.
Pakistossa kaikilla neljällä uudella miehellä pelaavuus todella korkealla tasolla - tästä ei näköjään Holtari ole tinkinyt. PAPP-pelissä kamppailuvoiman riittävyys varmasti kunkin osalta selvinnee pelien mittaan, mutta oli todellakin yllätys, millä tasolla koko nelikko pystyi operoimaan kiekollisena. Itse asiassa Galvasilta jäin odottamaan vielä enemmän jatkossa. Rindell ja Jakovenko erityisesti kykenivät jo tässä vaiheessa avaamaan kovalla varmuudella keskustaankin.
Weigel tulee ottamaan ykkössentterin tontin suvereenisti. Mies kuuluu siihen joukkoon pelaajia, joka kykenee leikittelemään kentällä älykkyydellään. Ehdoton tuleva suosikkipelaajani. Sarault? Sama tunne kuin muillakin, hiihteli vielä hieman. Laiskahkosta "luistelufrekvenssistä" huolimatta jaloissa tuntuu olevan potkua ja takapaineet vietiin loppuun saakka.
Onnistuneeseen kauteen ei tule riittämään uusien tulokkaiden osoittautuminen kovalla prosentilla positiivisiksi tapauksiksi, vaan tarvitaan ehdottomasti kaivattua upgradea jatkajista. Tarvitaan koodinimi Leskisiä. Oli hieno kuulla Kangasalustan suusta se, minkä pystyi jo huomaamaan kentällä. En usko, että Leskinen olisi enää saanut seuraavaa kautta aikaa luontaisen lahjakkuutensa lunastamiseen - läpimurron aika on nyt. Sama tilanne on luontaisesti Kokkosella ja Nikkasella: ensi merkit ovat lupaavat.
Todella hyvät aistimukset koko joukkueesta. Potentiaalin ylityksen mahdollisuus on käsinkosketeltavissa.
-----
Peli näyttää kaiken.
Kuten monet tietävät, allekirjoittanut palstaveli kirjoittaa paljon pelistä. Korostaa sitä jääkiekkoilun osa-aluetta, eikä vähiten siksi, ettei moni muu tunnu niin tekevän. Välillä suomalaisessa kiekkokeskustelussa kuulee puhetta, ettei peliä pitäisi ylikorostaa, no, sanonpahan vaan, että väärin. Sitä alikorostetaan edelleen.
Antti Pennasen HPK:n ja Jukka Jalosen Leijonien näytteet keväällä olivat raju, vastaansanomaton ja mikäli vain mahdollista, brutaalein isku vuosiin jaloslaisen Meidän pelin ja joukkuepelilähtöisen ajattelun kritiikille. Kuten ennenkään, tämä tyrmäys ei ollut pysyvä, vaan pelaajien peli/yksiöt keskiöön -koulukunta nousee ennemmin tai myöhemmin koloistaan voimansa keränneinä kritisoimaan suomalaista peli-identiteettiä - tai vaihtoehtoisesti jääkiekkoilun pelitapa-aspektia yleisesti, mutta eivät varmaankaan pariin vuoteen. Pennasen viime kauden upea, edistyksellinen ja tiukasti orgnisoitu tapa hyökätä tyrmäsi mannerilaisen, jopa ylimielisen löyhän yksilökeskeisen pelaamisen, jota Manner sitten yritti viime hetkillä parsia tiiviiksi, onnistumatta. Jalosen konservatiivinen, täysin oikeaoppinen versio Meidän pelistä osoitti ne viime vuosina voimistuneet soraäänet aivan nollapuheeksi, ettei kyseinen pelitapa sellaisenaan enää täytä kansainvälisen pelin vaatimuksia. Nämä kaksi joukkuetta osoittivat jälleen kerran: sillä on valtava merkitys, miten joukkueet pelaavat. Ei riitä muuttujaksi, kuka pelaa, tai miten pelaa yksilönä, tai miten pelataan kolmikkona. Kyse on siitä, miten oma viisikko pelaa suhteessa vastustajan viisikkoon. Lyhyemmin, iskulauseen muodossa: jääkiekko on pelikirjapeli.
Noniin. Mutta entä Jukurit?
Pekka Kangasalusta on tehnyt/tekemässä pieniä muutoksia viime kauden persoonalliseen peli-identiteettiin. Puolustuksessa koulukunta-tason eroja ei ole nähtävissä: omalla alueella puolustetaan yhdistetysti alueen ja miesvartioinnin kautta; hyökkäys- ja keskialueella pakit aktivoituvat nykysuuntauksen mukaisesti erittäin aggressiivisesti puolustamaan eteenpäin tilanteen salliessa; ja puolustamisessa on vahva kaksivaiheisuus: paineen myöhästyessä tai ensimmäisen iskun epäonnistuessa vetäydytään ykkösen, kärkikarvaajan, päätöksellä trapiin.
Hyökkäämisessä on tapahtumaisillaan suurempi muutos, josta voin heti alkuun todeta itse olevani tyytyväinen. Viime kaudellahan Jukurien hyökkääminen perustui perinteisen kenttätasapainon säilyttämisen sijaan Mannerin Kärpissä toissa kaudella lanseeraamaan hyökkäyspelitapaan, jossa alueellisia ylivoimia pyritään luomaan ennen kaikkea laitojen lähelle. Tilaa voitetaan paljon laitojen kautta ("biljardina" tai normaalina pelin puolen syöttönä), jonne hyökkääjät tekevät ns. ylijuoksuja kaistojen ohi (laidalta toiselle). Kiekonriiston hetkellä käytetään repivää hyökkääjää, joka pyrkii voimakkaan luistelun turvin tarjoamaan korkealle, aina hyökkäyssiniselle asti. Hyökkäykset ovat useammin alivoimaisia, syöttöketjuja tai pelejä keskustan kautta ei synny.
Nyt tämä toinen em. pelitapaan kuuluva elementti, repivä hyökkääminen, on edelleen tallella. Eli: viime kauden tapaan oman pään aloitusvoiton/kiekonriiston hetkellä ei toimita kuten perinteisessä Meidän pelissä, eli että painoton laituri tarjoaa pakki-pakin jälkeen paikan lyhyelle syötölle aivan laidan lähelle. Vaan: tilanteen mukaan yksi tai kaksi laituria aloittaa miikaroine-tyyppimerkkisen räjähtävän luistelun kohti keskialuetta, tarkoituksena ensinnäkin estää vastustajan pakkien eteenpäin puolustaminen (pintsaaminen siniviivalla) ja toiseksi luoda tyhjä pelitila keskialueelle, jonka takaa tulevat pakit voisivat kaistoittaa, jos luisteluvoima vain riittäisi. Tämä elementti siis näkyi edelleen.
Sen sijaan: ylijuoksut ovat vähentyneet radikaalisti, päinvastoin perinteisen suomalaisen tavan mukaan hyökkääjät pyrkivät pääsääntöisesti pysymään kenttätasapainoisesti omilla kaistoillaan, rintamana, pelattavana. Esimerkkitilanne: viime kaudella painolliselle huonossa liikkeessä olevalle laiturille tarjotaan puolustussiniviivan kulmalle kiekko. Olisi suurella todennäköisyydellä tehty näin: laituri pelaa kiekon biljardina ohi paineistavan vastustajan, jonne jo ennestään korkealla oleva sentteri tekee ylijuoksun. Nyt säännönmukaisesti tehtiinkin: laituri syöttää lyhyen tilaa tekevän (poikittaisen, jopa palauttavan) syötön tarpeeksi alhaalla olevalle sentterille, josta peli jatkuu kiihtyen kohti hyökkäysaluetta. Myös painoton laituri, kun ei ollut järkevää lähteä varastamaan ylös, pysyi todella alhaalla, jonne saatiinkin tukku hyviä kenttätasapainoa ylläpitäviä ristipistoja pelattua. Näin viime kaudella harvoin toimittiin.
Eli: tärkeä muutos kohti lyhytsyöttöpelaamista, johon uskovat mm. HPK ja Jukka Jalosen Leijonat, on ainakin toistaiseksi otettu. (Toivottavasti ei ole kyse siitä, ettei ylijuoksupelaamista ole vielä ehditty harjoitella). Hyökkääjät pysyvät leveänä rintamana ja pyrkivät syöttöketjuihin neljän kaistan ja tukevan pakin (mahdollisuus palautukselle) avustuksella.
Arvaukseni on, että hyökkäysalueen pelaamisessa tuskin oli päästy juuri piirtoja pidemmälle, joten ei siitä tässä vaiheessa sen enempää. Paikanvaihtoja ja muuta pientä juonikkuutta jo esiintyi (sekä viime kauden tapaan pakkien kurkkauksia syvälle). Mielenkiintoista on nähdä koko Liigan mittakaavassa, alkavatko muut valmentajat kehittää vielä tiukemmin organisoitua kulmapelaamisen pelitapaa, nyt kun HPK keväällä teki omalla suorastaan robottimaisen pelikirjamaisella kulmapelillään murhaavaa jälkeä. Perinteisestihän HAHP-pelaaminen on ollut se osa-alue pelistä, joka on mieluiten jätetty pelaajien "luovuuden" temmellyskentäksi. Luonnollisesti Liigassa se ei ole enää vuosiin käynyt päinsä.
Ai niin, erikoistilanteet. Jukurithan neppaili kolmella yv-kentällä, joista aika mielenkiintoisesti Weigelin ja Nikkasen kentälliset olivat harjoitelleet kuviopelin Suomessa yleisimmällä takakolmio-mallilla, Henritiuksen porukka oli lähtenyt liikkeelle alakautta kierrätettävällä noppavitosella - no, tiedämmekin, kumpi toimi paremmin. Tuossa kuviossa on loistavat variaatiomahdollisuudet ja veikkaan joukkueen lähtevän sillä kauteen, kunnes vastustajat mahdollisesti oppivat pelaamaan suuntia pois.
Tämä noppavitonenhan nyt jäi tietysti surullisena historiaan siitä, että Kangasalusta ymmärsi kokeilla sitä viime kauden ylivoimafarssissa vasta viimeisillä kierroksilla, jolloin se toimikin heti, mutta aavistuksen liian myöhään, heh. Vastaavaa reagointikyvyn ja kekseliäisyyden hitautta ei saa enää esiintyä siinä vaiheessa, jos, tai ennemmin kun, todennäköisesti tälläkin kaudella jokin asia pelaamisessa ennemmin tai myöhemmin vaikeutuu.
