Ville Peltosen poisjääntiä Jalonen varmasti ennen kaikkea tarkoitti. Peltonen on ollut pelaaja, johon kulloinenkin päävalmentaja on voinut luottaa. Muista pelaajista en osaa sanoa, keitä Jalonen lausunnollaan tarkoitti. Tuurilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, miten MM-kisajoukkueen ketjukokoonpanot tehtiin ennen kisoja ja muokattiin kisojen aikana. Se oli sitä Jukka Jalosen tunnetusti korkeatasoista ammattitaitoa.
Nimistä varmoja ovat Peltonen ja Petrell, ne on uutisoitu mediassa. Ylen aamu-tv:n haastattelussa 19.5., jota varot visusti kommentoimasta, Jalonen sanoi, että joukkue olisi ollut erilainen ilman loukkaantumisia. Tässä muuten linkki haastatteluun, jotta voit ottaa kantaa myös tämän haastattelun pohjalta:
Jalonen Yleisradion aamu-tv:ssä 19.5.
Linkki vie Yle Areenan sivuille.
Jalonen sanoo tuossa haastattelussa, että joukkueen kokoamisessa tuurilla oli merkitystä. Ei voida tietää millainen joukkue olisi tullut siinä tapauksessa, mikä näitä loukkaantumisia ei olisi ollut. Maailmanmestaruuden voittamiseen tarvitaan hyvä pelitapa ja sitoutunut joukkue, mutta se ei ole kuitenkaan koko totuus. Tämä keskustelu olisi paljon monipuolisempaa ja positiivisempaa ilman sinun jatkuvaa toistoa ja itsekorostusta. Jääkiekko on monitahoinen peli, jossa pelitapa on yksi osa kokonaisuutta, mutta ei se tärkein. Yksilöt voivat voitaa heikosti pelitapaan sitoutuneen joukkueen ( Kanada - Venäjä puolivälierä), mutta heikompaankin pelitapaan sitoutunut joukkue voi voittaa selvästi paremman joukkueen (Ruotsi - Norja alkusarja).
"Tätä asiaa kommentoi jääkiekkojoukkueen dynamiikasta ja psykologisesta valmennuksesta tohtoriksi väitellyt Esa Rovio Satakunnan Kansan Sunnuntai-liitteessä. Hänen mielestään kultamitalin ratkaisivat Teemu Selänne, Saku Koivu ja Ville Peltonen. He eivät pelanneet.
Tästä seurasi, että kultajoukkue oli
hylätty ryhmä, jonka oli pelastettava itse itsensä. Joukkue keskittyi perustehtäväänsä ja ratkaisijoita löytyi joka kentällisestä.
Ei valtakamppailua. Kenelläkään pelaajalla ei ollut liikaa natsoja joukkuetovereiden, valmentajien tai median silmissä, mutta kuitenkin riittävästi pysyvyyttä, kokemusta ja uskoa.
Kannattelijoita kaikki. Ryhmä joutui ottamaan vastuun myös joukkueen henkisestä kannattelemisesta. Useimmiten kannattelija on valmentaja, mutta nyt tukitehtävä jakaantui monelle pelaajalle.
Isä-Matikainen. Apuvalmentaja Matikanen oli Leijonien henkinen isä. Kovat kundit eivät huoli liirumlaarum-psykologeja valmentajaksi, mutta onneksi on Matikainen. Toinen tukeva isähahmo oli Teppo Numminen.
Pikku-Daavid. Mikael Granlund kaatoi Daavidina luovasti leikitellen Goljatin. Granlund ei enää kuulu tappioihin tottuneeseen, nöyrään sukupolveen. Jos vaikkapa Selänne olisi pelannut joukkueesssa, Granlund ei olisi ollut joukkueessa, ei ainakaan ykköketjussa.
Lopuksi Rovio sanoo, että ensi vuonna täysin samoista miehistä koottu ryhmä on aivan eri porukka."
Referaatti Rovion haastattelusta SK:n Sunnuntai-liitteessä 22.5.
Tuossa on yksi näkemys maailmanmestaruuteen johtaneista asioita. Itse näen joukkueen kasvamisen ydinasiana. Kuten Jalonenkin myönsi kisojen aikana oli heikkoja hetkiä, jolloin usko ja kärsivällisyys oli koetuksella, valmennus piti palaveriakin tämän asian tiimoilta. Pelitapa on joukkueen perusta, mutta mestaruuteen joukkueen pitää kasvaa. Näissä kisoissa tärkeässä roolissa olivat alkusarjan pelit Saksaa ja Latviaa vastaan, joista joukkue sai uskon omaan tekemiseen kun peruspelillä pystyttiin kääntämään peli itselle. Näistä lähti liikkeelle sellainen kasvuprosessi, joka päättyi finaalin kolmanteen erään, jossa Suomi oli täysin ylivoimainen. Tähän tarvittiin pelitapa, sitoutunut joukkue ja suuri määrä onnea.