Facebookin Leskis-ryhmässä äänestettiin kuluneena vuonna ryhmäläisten kesken Juicen parhaasta pitkäsoittolevystä. Tuon porukan ykkössuosikki oli selvällä marginaalilla Yölento. Grand Slam oli Yölennon aikaan suosionsa huipulla. Leskinen joi kuin sieni ja oli luovuutensa lennossa, eikä terveyskään ollut ihan vielä romahtamassa. Kyllähän sitä levyä myytiin todella paljon, varsinkin tuplaksi. Monelle tuon ajan nuorelle ja nuorelle aikuiselle Yölento on saattanut jättää vahvan jäljen. Kärkipäähän se menee minunkin papereissa Juicen tuotannossa, mutta ei podiumille saakka.
Albumeina vahvimpia kokonaisuuksia ovat mielestäni Keskitysleirin ruokavalio ja Tauko 1, ja samalla muutenkin parasta Leskistä. Tekstintekijänä Juice nousi erityisesti noilla levyillä huuliveikosta mestaruussarjaan ja kisaamaan suoraan nakkikattilasta. Juice-yhtye ja tuon perään rakennettu Slam olivat kovia kokoonpanoja, ihan eri sarjaa taidoiltaan kuin Coitus Intin variaatiot.
Myöhemmät Tauko 3 ja Ajan henki ovat nekin komeita levyjä, mutta epätasaisempia kuin kaksi edellä mainittua. Mussolini perusdiini on rasittava huumoriviisu, joskin nokkelampi kuin moni muu Juicen vastaavan sarjan tekele (esim. Sivilisaatiolta löytyvä Villi Länsi on suorastaan kertakäyttövitsi). Juicella oli Ajan Hengen kirjoittamisen ja äänityksen aikana enemmän tai vähemmän juomaputki päällä, ja sen ansiosta tai tästä huolimatta levy onnistui loistavasti. Myrkytyksen oireet ja Kuumaa tuhkaa, jälkimmäinen kiireessä tekaistu täytekappale, ovat kiistatta Leskisen julkaisuhistorian terävintä osastoa. Moni muukin kappale on tuolla levyllä sitä sorttia, että suuri enemmistö kotimaisista biisintekijöistä saa olla tyytyväisiä, jos saavat urallaan edes yhden samantasoisen kipaleen aikaiseksi. Tauko 3 eli XV yö taas muistetaan etenkin pahasti puhkisoitetusta nimikappaleestaan, joka ei ainakaan minun mielestäni edusta edes levyn parasta antia. Joka tapauksessa tasainen teos noin kokonaisuutena tämäkin.
Myöhemmistä Leskis-levyistä voisi nostaa vielä useammankin esille kelpo teoksina, mutta nuo edellä mainitut arvostan korkeimmalle. Vielä 1996 julkaistu Kiveä ja sämpylää oli vahva levy, ja Juice oli noihin aikoihin suht vahvassa keikkakunnossa. Siitä alkoikin hiljalleen loiva alamäki. Vuonna 2000 julkaistu L oli jo aika epätasainen, vaikka sillä oli hyvätkin hetkensä. Vaiti, aivan hiljaa on jo väsyneen miehen työtä.
Kannattaa sieltä alkupäästä kuitenkin perehtyä vielä ainakin Per Vers runoilijaan.
