Juice Leskinen

  • 144 594
  • 470

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Maestron ketju on noussut ylös, kerrassaan mainiota.
Lukaisin viikonloppuna tuon Heikkisen kirjan, pikkasen negatiivisin ennakko-odotuksin, mutta olin lopuksi kuitenkin tyytyväinen. Melko todenmukaisuuten oloinen teos, jossa ensimmäistä kertaa pääsivät työkavereiden lisäksi ääneen myös lapset ja muut läheiset. Tarjan haastatteluja jostain syystä ei kirjassa ollut ainuttakaan(!?) Kuitenkin, ehdottomasti lukemisen arvoinen teos jokaiselle "Leskisläiselle".
Tämän jälkeen päädyin myös noutamaan kirjastosta Harri Rinteen kirjoittaman Juice on/Juice of kirjan, jonka vuonna 2002 ostin, ja poltin...
Edelleenkin tuon lukeminen vitutti suunnattomasti, mutta loppuun kahlasin kuitenkin. Enemmänhän tuo Rinteen kirja on vittuilua Leskiselle, kuin kirja Juice Leskisestä. Mikä tietysti on tavallaan ymmärrettävää tekijän suhteen.
Mää olen "Leskisläisiin" kuulunut jostakin 90-luvun alkupuolelta ja omistan yhden jokaista Juicen levyä, en siis kaikkia... Näinhän joku oli Juicelle todennut Aulabaarissa, että "mun miehellä on kaikki sun levyt" ja Juice siihen, "Älä perkele, silläkö ne on?"

Muutamaan Juicen keikkaan ennätin yleisöksi ja kertaalleen on ollut kunnia keskustella Maestron kanssa kasvokkain olutlasin äärellä. Aktiivisesti olen miehen uran jälkeen seurannut hänestä tehtyjä kirjoja ja juttuja, sekä biisejä. Kuitenki Heikki Salon "Riekot" meni jostakin syystä täysin ohi ja vasta Heikkisen kirjan luettuani kaivoin kappaleen esiin juutuubista. Hieno biisi, suosittelen.
Mainiota on, ettei miestä ole unohdettu, vaan yhä ilmestyy yhtä ja toista Leskiseen liittyvää, kuten nyt Heikkisen kirja, joitakin kokoelma levyjä ja suunnitteilla oleva leffa.
Nytkin Juice laulaa "Eilen hän kertoi" kappaletta korviini puhelimen välityksellä, joten tähän voisi lopuksi Maestroa siteeraten todeta: Ei se ole kuollut, se on vain lakannut olemasta.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tämän jälkeen päädyin myös noutamaan kirjastosta Harri Rinteen kirjoittaman Juice on/Juice of kirjan, jonka vuonna 2002 ostin, ja poltin...
Edelleenkin tuon lukeminen vitutti suunnattomasti, mutta loppuun kahlasin kuitenkin. Enemmänhän tuo Rinteen kirja on vittuilua Leskiselle, kuin kirja Juice Leskisestä. Mikä tietysti on tavallaan ymmärrettävää tekijän suhteen.
Rinteen Juice-kirja on muutenkin kehno teos ja epäkiinnostavasti kirjoitettu. Tyyli on puisevaa jorinaa, jossa itse aiheen kanssa huomiosta kamppailee tasaväkisesti kirjoittajan itsetehostava akateemishenkinen esitystapa.

Joiltakin osin Rinne taitaa olla hitusen jäävi kommentoimaan Leskistä. Piti sitten Harrinkin päästä sanomaan asiansa. Ainoa asiallinen puoli kirjassa oli se, että teos ilmestyi vielä Leskisen eläessä. Muuten tuo olisi ollut ihan älytön rip-off.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
En ole tuota Rinteen kirjaa lukenut. Arvosteluihin tutustuttuani katsoin parhaaksi jättää hankkimatta. Mutta tässä pieni näyte ajalta jolloin miehet olivat vielä väleissä. Käsittääkseni tämä on yksi lukuisista demoista mitä tehtiin Rinteen Otavalankadun kämpällä:
http://www.youtube.com/watch?v=KLwx9foZvv4

Minusta tämä on varsin hauska vaikka Juicen tyyli hakee vielä muotoaan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
En ole tuota Rinteen kirjaa lukenut. Arvosteluihin tutustuttuani katsoin parhaaksi jättää hankkimatta. Mutta tässä pieni näyte ajalta jolloin miehet olivat vielä väleissä. Käsittääkseni tämä on yksi lukuisista demoista mitä tehtiin Rinteen Otavalankadun kämpällä:
http://www.youtube.com/watch?v=KLwx9foZvv4

Minusta tämä on varsin hauska vaikka Juicen tyyli hakee vielä muotoaan.
Tappibiisi on kyllä eräänlainen klassikko. Tuosta jo haistaa, että tekijällä on jonkinlainen oivallus kypsymässä.

Ostin Rinteen Juice-kirjan jostain alelaarista, maksoi ehkä 3 euroa tai jotain. Olisiko ollut Kirjatorin myymälässä. Muistelen, että olisi ollut iso läjä esillä. Ei sitten mennyt kaupaksi.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämän jälkeen päädyin myös noutamaan kirjastosta Harri Rinteen kirjoittaman Juice on/Juice of kirjan, jonka vuonna 2002 ostin, ja poltin...
Onhan siinä paljon negatiivista, mutta ymmärtääkseni Juice antoi kirjalle "siunauksensa". Uskon että siinä on paljon totuutta siitä, millainen Juice oikeasti oli. Juicen omat muistelmat olivat paljon suurempi pettymys...
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Mä taas näen sen yksinomaan vittuiluna Juicelle. Ja Annin huikea ylistys jaksoi naurattaa.
Itse pidin siinäpä tärkeimmät edellisestä osasta ja harmittaa, ettei jälkimmäinen osa ehtinyt nähdä päivänvaloa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse muistelen lukeneeni, että Juice ja Rinne kävivät ihan yhdessä markkinoimassa kirjaa sen julkistamisen jälkeen. Tästä voisin päätellä, että kirjalla oli Leskisen vähintään hiljainen hyväksyntä, koska en oikein usko Juicea saadun mukaan tällaisiin markkinointitilaisuuksiin, jos hän olisi pitänyt teosta puhtaana vittuiluna. Tai ehkä Juice koki kirjan vittuiluna, mutta totuudenmukaisena sellaisena, ja koki sen siksi sopivan hänen imagoonsa.

Itse en tuota kirjaa ole lukenut, joten omakohtaista mielipidettä minulla ei ole. Risainen elämä on taasen "varmojen tietojen" mukaan tulossa joulupukilta.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Olin aikoinaan paikan päällä Juicen Nivalan Tuiskulan "Nivalasta poikki" -keikalla. Hirveästi keikasta sinänsä muistikuvia ei ole muutoin kuin että Mustajärvi oli hirveässä tuubassa. Tuiskulan tanssilavalla tuli nähtyä useaan kertaan sorbuksissa sen ajan muutkin starat kun sattuneesta syystä Nivalassa tuolloin nuorna miesnä asuin. Siitä enempää, terveisiä vaan Tekelle sinne enkeliparvelle.

Juice edustaa edustaa minulle sanoittajana ja mielikuvien luojana suomirockin ykköshahmoa. Parempaa ei ole ollut ja parempaa ei tule.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Aika yllättävää, jos näin on ollut, että Leskinen oli markkinoimassa kirjaa Rinteen kanssa. Mies kun ei omiakaan tuotteitaan juurikaan käynyt markkinoimassa.
Itse en moista muista, vaikka Leskisen uraa olen tiiviisti seurannut. Toki muistini voi pettää
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä Helsingin Sanomien vuoden 2002 artikkelissa ainakin mainitaan lyhyesti, että Rinne ja Leskinen esiintyisivät yhdessä tulevilla Helsingin Kirjamessuilla. En tosin tiedä, että toteutuiko tuo.

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1353063247287
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Kiitos. Multa on sitten mennyt täysin ohi tuo.
Aina ei voi luottaa omaan muistiinsa :)
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sattumalta olin itsekin tuon bongannut, enkä sen toteutumisesta ole ollenkaan varma. Kovinkaan paljoa ei tuosta varmaankaan ole edes mediassa jauhettu. Ei ainakaan niin paljoa, että asiaa puitaisiin laajalti vielä näin yli kymmenen vuoden jälkeen.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Juice edustaa edustaa minulle sanoittajana ja mielikuvien luojana suomirockin ykköshahmoa. Parempaa ei ole ollut ja parempaa ei tule.

Aika hyvin tässä lauseessa kiteytetty myös omat ajatuksenikin. Sanoituksista sen verran, että on huikeaa välillä jotain ikivanhaa levyä kuunnellessa tajuta joku sanoilla kikkailu ja ymmärtää sen merkitys tyyliin asia joka avautui minulle. Muutama päivä sitten jälleen näin kävi, mutta kun vielä muistaisi mikä biisi oli kyseessä.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Minä olen viime päivinä kuunnellut Coitus Intin aikaisia biisejä. Noissahan on paljon tekstejä jotka on kirjoitettu jo Juankosken aikoina. Tuntuu käsittämättömältä että alle 20-vuotias heppu pystyi kirjoittamaan jotain noin syvällistä ja monimerkityksellistä.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Per Vers runoilija

Jo aamu nousee, taivas punertuu
pois tuskan viitan hartioilta viskaan
nyt paikkaa vaihtaa aurinko ja kuu
ja taas yö iskee hampaat niskaan

Mä seuraan suuntaa kirkkaan johtotähden
ja pyörät pyörii, päivät vierähtää
ei tärkeää se ole mä miksi lähden
on tärkeää vain se mä miksen jää

Mä olen kukka jonka kylmä katse raiskaa
ja minun toiveet kaikki valuu hiekkaan
ja sateet tulee ja minut maahan paiskaa
en miekkaan tartu ja silti hukun miekkaan

Voi teitä joista alkaa kuolemamme
voi teitä joita vapaus kahlitsee
kengät hankaa meidän jalkojamme
ja huutaa suu, jasanat säröilee

Ja bensa loppuu valtatiellä Loimaan
ja solberg taas pilveen piiloutuu
jää rokki auton radiosta soimaan
ja tyhjään nurkkaan huutaa mykkä suu....

Tämä teksti on minulle tosi läheinen. Tuo tuskan viitta toistuu myöhemmin ja kirkas johtotähti jota seurataan on vanhan Mersun keulalla jolla Coitus Int teki keikkaa muinoin. Teksti on terävää ja moniuloitteista, loistavaa lyriikkaa.
 
Viimeksi muokattu:

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mulla on menossa, kuten joka vuosi näihin aikoihin, "Kuusessa ollaan" -vaihe. Nyt tosin sillä poikkeuksella aiempiin vuosiin nähden, että ostin viimeinkin tuon originaalin vinyylilevyn hyllyyn kun osui sopivasti kirppiksellä eteen, ja oli kuntoluokaltaan kuin pakasta vedetty.

Mikähän muuten on syynä, että tuon joululevyn kanteen on A3 ja B3 biisit kirjattu väärille paikoille?

Tiistaina tulee Teemalta "Ykkösen jouluvieraat". Melko lyhyt ohjelma kyseessä, mutta siinä on Juice myös mukana. Olen jostain syystä missannut tuon ohjelman aina aiemmin kun se on näytetty, mutta nyt niin ei pääse käymään.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Hän sammuu

Hän häpeissään on eessä viinakaupan tiskin
hän mumisee ja kravattiaan rullaa sormillaan
hän taskun pohjat tyhjentää, saa halvan viskin
hän sanoo näkemiin ja poistuu iltaan koleaan

Hän huoneeseensa sulkeutuu ja lasin täyttää
ja hätäisesti siemaisee sen ettei kukaan nää
mut seuraavaan hän enemmän jo aikaa käyttää
ja pullo kiireen täysin hälventää

Hän juo ja juo kunnes juopuu
ja taakastaan hetkeksi luopuu
hän juo kunnes silmissä kangastaa
jo ystävyyden, toveruuden maa

Hän lähtee huoneestaan ja menee kaupungille
hän yksin on, hän palelee, hän vapisee ja käy
hän pitkin katuja ja hymyilee ihmisille
ja saa vain pilkkaa, töykeyttä, ei mitään muuta näy

Hän hankkii pullon pimeän ja taksin ottaa
hän ajaa kotiin takaisin, juo pullon, humaltuu
hän pahoin voi ja oksentaa ja paikat sottaa
hän väsyy, lattialle unohtuu

Hän sammuu
hän on melkein taivaassa

Kun aamu sarastaa hän herää, keittää kahvin
ja lähtee töihin toimistoon ja pariin ihmisten
hän joutuu maailmaan taas paperin ja pahvin
hän yksi on vain koneen osanen

Hän sammuu....

Mainio, ymmärtävä ja lämminhenkinen kuvaus konttorirotan pään nollauksesta. Loistavaa lyriikkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Hän sammuu....

Mainio, ymmärtävä ja lämminhenkinen kuvaus konttorirotan pään nollauksesta. Loistavaa lyriikkaa.
Leskinen oli melkoisen nuori mies tuon tekstin kirjoittaessaan, onhan kappale julkaistu Coitus Intin ekalla pitkäsoitolla. Voin hyvin kuvitella, että levyn julkaisun alla todellakin supistiin, että kohta on kauppoihin tulossa kohta sellaista suomenkielistä rockia, jollaista ei ole ikinä kuultukaan.

YLEn radio-ohjelmassa oli joskus ainakin 20 vuotta sitten puhetta Juicen uraa ja tuotantoa käsitelleistä akateemisista opinnäytteistä. Niitä oli siihenkin mennessä kertynyt jo melkoinen määrä. Leskinen kertoi ohjelmassa eräästä teologian ylioppilaasta, joka teki gradua Juicen suhteesta kristinuskon Jumalaan. Teologi haastatteli graduunsa Juicea, ja kertoi tälle päätelleensä, että huomattavan monissa Juicen kappaleissa pronomini "hän" viittaa Jumalaan, joko tietoisesti tai alitajuisesti. - "Tarkoitat varmaan kappaletta Hän Sammuu, kommentoi Leskinen. - No en minä nyt sentään sitä, vastasi teol. yo.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Leskinen oli melkoisen nuori mies tuon tekstin kirjoittaessaan, onhan kappale julkaistu Coitus Intin ekalla pitkäsoitolla. Voin hyvin kuvitella, että levyn julkaisun alla todellakin supistiin, että kohta on kauppoihin tulossa kohta sellaista suomenkielistä rockia, jollaista ei ole ikinä kuultukaan.

YLEn radio-ohjelmassa oli joskus ainakin 20 vuotta sitten puhetta Juicen uraa ja tuotantoa käsitelleistä akateemisista opinnäytteistä. Niitä oli siihenkin mennessä kertynyt jo melkoinen määrä. Leskinen kertoi ohjelmassa eräästä teologian ylioppilaasta, joka teki gradua Juicen suhteesta kristinuskon Jumalaan. Teologi haastatteli graduunsa Juicea, ja kertoi tälle päätelleensä, että huomattavan monissa Juicen kappaleissa pronomini "hän" viittaa Jumalaan, joko tietoisesti tai alitajuisesti. - "Tarkoitat varmaan kappaletta Hän Sammuu, kommentoi Leskinen. - No en minä nyt sentään sitä, vastasi teol. yo.

Tuosta Juicen jumalsuhteesta saisi varmaan gradun jos toisenkin tosiaan. Tuossa Hän sammuu-tekstissä on pienoinen ristiriita. Mistä löytyi rahat pimeään pulloon jos jo Alkon tiskillä oli taskut käännetty nurin? Minusta nämä varhaisvuosien tekstit ovat kaikkein mielenkiintoisempia.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mistä löytyi rahat pimeään pulloon jos jo Alkon tiskillä oli taskut käännetty nurin?
Velaksihan trokarit mielellään möivät, hinta oli tietysti paljon korkeampi kuin käteisellä ostettu.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kun vauhtiin on päästy niin antaa mennä vaan eli toinen linkki Elävään arkistoon jossa keskustellaan tamperelaisen rokin tilasta. Keskustelijoina oikealta lukien Jukka Rautiainen Alwarista, keskellä Juice ja vasemmalla Tapio Suominen, Tabulan basisti:
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/tampereella_syntyi_1970-luvulla_oma_rock_25252.html

Alwari Tuohitorven laulavana basistina toimi Mika Sundqvist joka teki ihan päivätyötäkin eli myi soittimia ja orkesterilaitteita Tampereen Sähkötasossa. Putiikki sijaitsi Kuninkaankadulla Anttilan tavarataloa vastapäätä ja tuolla tuli nuorena koulupoikana käytyä kitaroita ja vahvistimia kääpimässä. Katutasossa myytiin kotistereoita ja bändikamat olivat pohjakerroksessa. Sittemmin Mika laittoi oman äänitysstudion pystyyn Luukkasen Simon kanssa joka hänkin toimi myyjänä Sähkötasossa. MSL-studio sijaitsi Simon omakotitalon pohjakerroksessa joka on noin 800m päässä tästä nykyisestä matalasta majastamme. Voi tätä nostalgian määrää.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kerta kiellon päälle eli linkki tuubiin jossa puidaan Juicea ja maestro itsekin pääsee ääneen:
http://www.youtube.com/watch?v=zYxDHYqLibY

Olihan tuo mies nero mitä tulee suomenkieliseen lyriikkaan vaan kuka tai ketkä voidaan lukea manttelinperijöiksi? En seuraa kotimaista nykymusiikkia jotta voisin arvioida mitenkään uusia tekijöitä. Onko nuoressa polvessa ketään jota voisi kutsua edes etäisesti perinteen jatkajaksi?
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tässä on jatkoa tuolle yllä olevalle Sanansaattajana 20 vuotta-pätkälle. Se mitä Harri Rinne sanoo tuossa ekassa pätkässä Juicesta kuulee hyvin myös hänen teksteissään. Kahdella Coitus Int levyllä teksteissä ei ole myöhempien aikojen kyynisyyttä ja ilkeyttä vaan lyriikka on tutkiskelevaa ja siinä on tiettyä hyväntahtoisuutta. Rinnehän toteaa että alkuaikojen Juice löysi kaikista aina hyvää ja ei olisi voinut kuvitella hänen sanovan ilkeästi kenestäkään:
http://www.youtube.com/watch?v=KgYK0m4hhTI
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös