Sen verran tämä uutinen pani vielä vipinää punttiin, että sain viimein pistettyä jo pitkään lainassa olleen Juice-DVD:n pyörimään. Eilisen ja tämän päivän aikana tuli katsottua koko viisituntinen materiaali, jossa oli haastattelua ja dokumenttia eri aikakausilta, iso liuta livetaltiointeja sekä muutama musiikkivideo.
Kuinka paljon mies muuttuikaan persoonana vuosien varrella. 1970-luvulla hän oli vielä ujonpuoleinen tyyppi, jota touhukkaat Rinne ja Alatalo hieman holhosivat. Juice ei vielä ollut kaksinen väittelijä, joten puolustukseksi tuli vain kömpelöitä perusteluja vaimealla muminalla. 80-luvulla hänellä oli jo rohkeutta ilmaista itseään, mutta ulosanti oli vielä hieman sekavaa, no, sellaista jota rokkarilta voi yleensä odottaa.
Viimeisten vuosien haastatteluissa puhetaito oli aivan eri tasolla. Juice ei kauan vastauksiaan miettinyt, vaan tiputteli nopeasti määrätietoisia lauseita, joissa oli paljon viisautta. Kumartelemattomasta haastateltavasta sai paljon irti. Toisaalta vuodet olivat tehneet taiteilijasta hieman liiankin itsetietoisen. Itsensä tituleeraaminen suomirockin parhaaksi oli vielä ihan asiallista ja tervettä itsetuntoa, mutta väite, että Ismo, Kauko ja muut legendat eivät olisi tehneet mitään mullistavaa ilman hänen esimerkkiään, oli hieman paksua.
Omasta kunnostaan hän ei kuitenkaan yrittänyt valehdella. Vanha mies totesi, että esimerkiksi rakkaus on hänelle sellainen voimavara, joka pitää hänet kasassa. "Ilman sitä murenen kuin voileipäkeksi krapulaisen sormissa."
Hieno puhuja, hieno kirjoittaja. Säveltäjänäkin pesee monet aikansa kilpakumppanit selvästi. Mustainen tavoin en erityisemmin innostu Marilyn- ja Jyrki-tyylin laulelmista, mutta Slamin ja Grand Slamin tuotantoihin mahtuu biisikaupalla helmiä. Voi kun olisi Juicea vielä lauluäänelläkin siunattu.