Vaikka R.I.P:t jo kirjoitinkin tuohon toiseen Juice-ketjuun, voinen kaiketi laittaa saman vielä toistamiseen, sen verran merkittävästä kaverista oli kuitenkin kyse.
Juicen kuolema tuntuu vähän samanlaiselta kuin Speden kuolema viisi vuotta sitten. Tuntuu jotenkin epäuskottavalta. "Eihän Juice kuole". Sairastelu on ollut kaikkien tiedossa ja miehen elämäntavat tuntien ei tämän kuoleman pitäisi olla mitenkään yllätys. Eikä se oikeastaan olekaan. Mutta silti...
Ensimmäiset lapsuudenmuistoni rock-musiikin saralta osuvat varmuudella Juiceen. Muistan hämärästi tuon Neil Hardwickin shown vuodelta 1986, jossa silloin "eilen kuollut Juice" vieraili. Muistan lööpit jotka kirkuivat "Juicen terveys petti!". Muistan Juicen kuitenkin jo paljon varhaisemmaltakin ajalta. En tiedä miksi, mutta kaiketi sellainen pulleahko ja pitkätukkainen kalju mies oli pienestä lapsesta jotenkin huvittava.
Juicen musiikkiin aloin tutustua paremmin joskus lukioiässä. Levyhyllystäni löytyy pari CD:tä ja jokunen kasetti löytyy varaston pohjalta. Hienoja kappaleita mies kyllä teki, vaikka ihan terävimpään suosikkieni kaartiin hän ei ikinä kuulunutkaan. Omalaatuinen tyyli ja loistava riimittelykyky oli se, millä Juice erottui joukosta. Hänen hienoimpina kappaleinaan pidän Pyhää Toimitusta, Myrkytyksen oireita ja Luonas kai olla saan -vetäisyä.
Juicen vaikutusta Suomi-rockin kehitykseen ei varmaankaan voi kukaan väheksyä. Voisi sanoa, että kaveri oli mr. Suomi-Rock.
Yölento taitaa lähteä nyt soimaan stereoihin.
R.I.P Juice.