Juhani Tamminen

  • 67 873
  • 330
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Fc Jazz, Colorado Avalanche
Tamminen ässien keulakuvana

Täytyy tähän lisätä että Tami taitaa pitkästä aikaa olla ässien toimitusjohtajana mies paikallaan. V-P Ketolan ja Antti Heikkilän aiheuttamien sotkujen jälkeen ei kenelläkään ole ollut helppoa astua näihin saappaisiin. Uskon kuitenkin Tamin tuovan ässille paljon hyvää. Miehen kärjistelyistä huolimatta, totuus on ettei yksikään toinen mies Hjallis Harkimoa lukuunottamatta omaa Tamin kaltaisia kontakteja. Myös mainontapuoli on hoidettu tyylillä, ja se on yksi tärkeimmistä osa-alueista mitä liiketoiminnalliseen jääkiekkoiluun tulee. Ässät on saanut puolen vuoden aikana enemmän "mediaseksikyyttä" kuin viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä. Nautin pitkästä aikaa menemisestä ässien matseihin, koska uskokaa tai älkää, henki on aivan toisenlainen kuin esim. viisi vuotta sitten. Myös valmennuspuoli on jälleen kunnossa, tosin Tamilla ei tähän ole niin suurta osuutta, mutta kuitenkin. Ainoa virheliike mitä mies on tehnyt, on Martin Bergeronin "kaappaaminen" ässä-paitaan. Tosin aika näyttää, toivottavasti.
 
carzala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Bolton
Re: Tamminen ässien keulakuvana

Viestin lähetti poliisikonstaapeli

Karl Benz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tottenham, vuorikauriit ja kiritykit
Re: Tamminen ässien keulakuvana

Viestin lähetti poliisikonstaapeli
V-P Ketolan ja Antti Heikkilän aiheuttamien sotkujen jälkeen ei kenelläkään ole ollut helppoa astua näihin saappaisiin.

Mitäköhän sotkuja tässä nyt mahdat tarkoittaa? Mistä rikoksesta on Ässät tuomittu? Jos tarkoitat suurehkoa velkataakkaa, on mielestäni kohtuutonta kaataa tästä syitä vain näiden kahden henkilön niskaan. Koviin haasteisiin vastattiin vain turhan epärealistisilla (ja kalliilla) tavalla. Tämä on kuitenkin asia erikseen, eikä kuulu tähän topiciin.
Tamminen on tuonut ainakin energiaa suhteellisen tuhnuiseen toimintatapaan. Toiminut ennenkaikkea herättelijänä. Tamin kontakteista aina jaksetaan hehkuttaa. Toki mies varmasti tuntee kiekkopiirit ja muutaman muunkin silmäätekevän. En kuitenkaan pidä Tamia sen enempää "kontaktiguruna", kuin esim. herroja Lintumäki tai Junno. Namä kaverit eivät vaan paistattele niin usein salamavalojen loisteessa. Siinä olet kyllä oikeassa, että median valokeilaan Tamminen Ässiä tulee nostamaan. Toivottavasti pääsääntöisesti hyvässä.
Ainoa asia mikä on varmaa, on se että Juhani tippuu aina jaloilleen...
 
AvsMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Tammisesta oli juttua myös lauantain Ilta-Sanomissa, jonka mukaan kokoomus havittelee Tamia ehdokkaakseen ensi vuoden eurovaaleihin. Asiasta ovat Tamin kanssa käyneet neuvotteluja Ilta-Sanomien tietojen mukaan kokoomuksen turkulaislähtöiset vahvat miehet eli puheenjohtaja Ville Itälä sekä Ilkka Kanerva. Lehdessä mainitaan myös, että Tamia haviteltiin ehdokkaaksi jo viime kevään eduskuntavaaleihin, mutta hän kieltäytyi viime hetkellä.

Tami sanoi kyseisessä jutussa, että tällä hetkellä hänen vastauksensa europarlamentaarikon uralle tai siihen tähtäävälle ehdokkuudelle olisi "ei". Hän tosin jatkoi jotenkin siihen suuntaan, että suunnitelmat saattavat tosin muuttua tulevaisuudessa. Saapa siis nähdä, mille kannalle Tami asettuu...

Näitä iltapäivälehtien juttuja ei aina tietenkään voi ottaa täysin sataprosenttisella vakavuudella, mutta olisihan Tami puolueelleen varmasti henkilö, joka keräisi ääniä ympäri Suomea. Viime vuosinahan on tullut tavaksi se, että eduskuntavaaleissakin eniten ääniä keräävät ns. julkkisehdokkaat. Viime vaaleissa esim. aiemmin laulu- ja nyrkkeilyosastoilla kunnostautuneet Alatalo ja Halme.

Mielenkiintoista oli jutussa se, Ilta-Sanomien mukaan Tammisen työsopimus on voimassa tyyliin "toistaiseksi", mikä mahdollistaisi äkkinäisenkin lähdön uusiin tehtäviin. Tamihan on puhunut vuoteen 2007 kestävästä Ässä-projektista, mutta yleensähän Tami on ollut hyvin nopea käänteissään. Kestääkö hän pitkäjänteisesti Ässien toimitusjohtajan tehtävässä peräti neljä vuotta, koska muitakin houkutuksia varmaan on tarjolla, kuten Ilta-Sanomien lauantaisesta jutusta voi päätellä. Tamin päätökset riippuvat paljon tietysti Ässien pelillisestä ja taloudellisesta menestyksestä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Fc Jazz, Colorado Avalanche
Re: Re: Tamminen ässien keulakuvana

Vaikka asia ei oikeastaan kuulu tämän ketjun aiheisiin, niin Sinulle Karl Benz haluan selventää sanan "sotku" merkityksen.
Edellä mainittujen herrojen valtakausi Ässissä oli sekä surkeaa että häpeällistä katseltavaa. Miltäköhän mahtoi näyttää ns. "Ässä-kuva" Lukon leirissä, kun Satakunnan Kansa julkaisi kuvan, missä kyseiset kaksi herraa olivat juuri päässeet pois Porin poliisilaitoksen tutkintavankilasta, kun nämä olivat kuulusteluissa petossyytteiden vuoksi jotka myöhemmin todettiin oikeiksi? Minäpä kerron! He nauroivat katketakseen, ja me Porilaiset saimme hävetä kaupungin urheilupomojen joutumisesta tämänkaltaiseen tilanteeseen, jossa kiekkojoukkueenkin tulevaisuus oli vaarassa. Pian skandaalin jälkeen Ässien hallitus päätti vanhan tj:n erotessa, ottaa hänen seuraajakseen Antti Heikkilän. Samaan aikaan mies oli syytettynä lipputulojen pimittämisestä edellisellä ässäkaudellaan. Totuus on, että nämä kaksi henkilöä pilasivat Ässien (AH ja muutama muu myös jazzin) maineen niin perusteellisesti, ettei siihen ole moni "suurmies" pystynyt. Heidän näkyvyytensä mediassa oli liian suuri noin suurille töpeille!
Nämä ovat kuitenkin jo vanhoja asioita, jotka jokainen meistä haluaa unohtaa, joten se siitä.
Toivon Tamin kuitenkin nostavan Ässät jälleen huipulle!
 
Tuamas

Jäsen
Re: Re: Re: Tamminen ässien keulakuvana

Viestin lähetti poliisikonstaapeli
Vaikka asia ei oikeastaan kuulu tämän ketjun aiheisiin, niin Sinulle Karl Benz haluan selventää sanan "sotku" merkityksen.
Edellä mainittujen herrojen valtakausi Ässissä oli sekä surkeaa että häpeällistä katseltavaa. Miltäköhän mahtoi näyttää ns. "Ässä-kuva" Lukon leirissä, kun Satakunnan Kansa julkaisi kuvan, missä kyseiset kaksi herraa olivat juuri päässeet pois Porin poliisilaitoksen tutkintavankilasta, kun nämä olivat... Blaa blaa...

- Miksi Raumalla naurettiin? Raumallahan kiekkojohto Tuomittiin veropetoksesta.

Ässien suhteen kaikki syytteet hylättiin, ennen kuin niitä oli edes nostettukaan. Luulisi virkavallan edustajana (hah) tietävän sellaisen asian, että syytön kunnes toisin todistetaan.
Tässähän syyllinen negatiiviseen julkisuuteen ei ole ollut Vellu tai Ati, vaan verottaja ja suomen poliisi. Ainoa negatiivinen julkisuus joka on heidän aiheuttamaa, on Atin kytkökset Jazziin.

Turha tässä on vierittää kiveä syyttömien niskaan, syylliset kun istuvat virkamiehinä jossakin veroviraston uumenissa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Fc Jazz, Colorado Avalanche
Re: Re: Re: Re: Tamminen ässien keulakuvana

Viestin lähetti Tuamas

Tässähän syyllinen negatiiviseen julkisuuteen ei ole ollut Vellu tai Ati, vaan verottaja ja suomen poliisi. Ainoa negatiivinen julkisuus joka on heidän aiheuttamaa, on Atin kytkökset Jazziin.
Joudun kai syömään sanani jossain suhteessa, mutta:
JO TÄMÄN KALTAISET EPÄILYT TUOVAT SEURALLE ERITTÄIN NEGATIIVISTA JULKISUUTTA. ETTÄ EDES JOLLAKIN ON AIHETTA EPÄILLÄ SEURAJOHTOA TÄMÄNKALTAISISTA ASIOISTA, ON JO PAHAKSI JOKA SUHTEESSA!!!
 
Tuamas

Jäsen
Re: Re: Re: Re: Re: Tamminen ässien keulakuvana

Viestin lähetti poliisikonstaapeli
Joudun kai syömään sanani jossain suhteessa, mutta:
JO TÄMÄN KALTAISET EPÄILYT TUOVAT SEURALLE ERITTÄIN NEGATIIVISTA JULKISUUTTA. ETTÄ EDES JOLLAKIN ON AIHETTA EPÄILLÄ SEURAJOHTOA TÄMÄNKALTAISISTA ASIOISTA, ON JO PAHAKSI JOKA SUHTEESSA!!!

- Niin, mutta kyllähän ihan yhtälailla nykyistä seurajohtoa voitaisiin epäillä ja pidättää vastaavalla tavalla.
Ei siinä tutkinnassa löytynyt mitään, elikkä perusteita epäilyille ei ollut.
Ainoa syyllinen on tässä tapauksessa verottaja, joka täysin mielivaltaisesti hyökkäsi ässiä vastaan.

Hyvin jätit kommentoimatta raumalaisten osaa.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Re: Re: Re: Re: Re: Tamminen ässien keulakuvana

Viestin lähetti poliisikonstaapeli
Joudun kai syömään sanani jossain suhteessa, mutta:
JO TÄMÄN KALTAISET EPÄILYT TUOVAT SEURALLE ERITTÄIN NEGATIIVISTA JULKISUUTTA. ETTÄ EDES JOLLAKIN ON AIHETTA EPÄILLÄ SEURAJOHTOA TÄMÄNKALTAISISTA ASIOISTA, ON JO PAHAKSI JOKA SUHTEESSA!!!

Miks sie poliisimies huuat? Käytä pamppua.

Kyllä se asia varmasti tulee perille pienelläkin kirjoittaessa, jos on tullakseen. Ja toki meille käyttäjille löytyy hienoja eri säätömahdollisuuksia täällä Jatkoajassa. Koita seuraavalla kerralla esmes tätä, tätä tai tätä. Eikä unohtaa sovi silti TÄTÄ!!!
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Fc Jazz, Colorado Avalanche
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Tamminen ässien keulakuvana

Viestin lähetti Tuamas
kyllähän ihan yhtälailla nykyistä seurajohtoa voitaisiin epäillä ja pidättää vastaavalla tavalla.
Ehkäpä nykyjohdolla kuitenkin on enemmän älliä, kuin merkonomilla ja autokauppiaalla yhteensä!?

Jäi tuo Lukon kommentoiminen vähäksi, anteeksi siitä. Kärähdettiinhän sielläkin veropetoksesta ja on tälläkin hetkellä mykkäkoulu valmentajan ja pelaajan välillä.

Jätän (jälleen kerran) ex-johdon haukkumisen ja keskityn uudempien asioiden kommentoimiseen.
 
Tuamas

Jäsen
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Tamminen ässien keulakuvana

Viestin lähetti poliisikonstaapeli
Ehkäpä nykyjohdolla kuitenkin on enemmän älliä, kuin merkonomilla ja autokauppiaalla yhteensä!?

Jäi tuo Lukon kommentoiminen vähäksi, anteeksi siitä. Kärähdettiinhän sielläkin veropetoksesta ja on tälläkin hetkellä mykkäkoulu valmentajan ja pelaajan välillä.

- Miten älli liittyy tähän? Edelleen, kyllähän nytkin voitaisiin samalla tavalla tehdä rynnäkkö Ässien toimistoon ja viedä äijät kuulusteltavaksi, vaikka ei olisi mitään rikettä tapahtunutkaan.
Ei siinä paljoa älli auta, jos verottaja päättää, että nyt tutkitaan ja julkisesti.

Ja kuinka niin sielläkin? Eihän Ässät ole kärähtänyt mistään laittomasta.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Tamminen ässien keulakuvana

Eikös pääsarjatason seuroista ole veronkierrosta jääneet kiinni Rauman Lukko ja FC Jazz? Siis Porissakin on jääty kiinni kuin myös Raumalla, laji tosin oli eri.
 
vanha herra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Tamminen ässien keulakuvana

Viestin lähetti Tuamas
- Miten älli liittyy tähän? Edelleen, kyllähän nytkin voitaisiin samalla tavalla tehdä rynnäkkö Ässien toimistoon ja viedä äijät kuulusteltavaksi, vaikka ei olisi mitään rikettä tapahtunutkaan.
Ei siinä paljoa älli auta, jos verottaja päättää, että nyt tutkitaan ja julkisesti.
Olen joskus tämän palstan perustamisvaiheessa tänne kirjoitellut, ja huomaan että ei tämä ole paljon muuttunut. Täällä uskotaan edelleen kaikkien Porilaisten olevan viattomia lampaita, jotka eivät koskaan ole tehneet juuri mitään laitonta.

Eräänä päivänä paikallisilla veroviranomaisilla oli tylsää, eikä heillä ollut mitään tekemistä. Toinen ehdotti toiselle, että mitä jos tehtäisiin rynnäkkö ässien toimistoon ja syytettäisiin kaikkia veropetoksesta?
Toinen vastasi
- Loistoidea!

Eipä ole Atilla koskaan ennenkään talouselämä kukoistanut, vähiten miehen toimiessa autokauppiaana. Olen häneltä auton joskus ostanutkin, ja voin sanoa että tein elämäni parhaat kaupat, vaihdoin vanhan uuteen maksamatta penniäkään väliin!!

Ässien toimistoon pitäisi laittaa kyltti "Heikkiläkielto"
 
Tuamas

Jäsen
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Tamminen ässien keulakuvana

Viestin lähetti vanha herra
Olen joskus tämän palstan perustamisvaiheessa tänne kirjoitellut, ja huomaan että ei tämä ole paljon muuttunut. Täällä uskotaan edelleen kaikkien Porilaisten olevan viattomia lampaita, jotka eivät koskaan ole tehneet juuri mitään laitonta.

Eräänä päivänä paikallisilla veroviranomaisilla oli tylsää, eikä heillä ollut mitään tekemistä. Toinen ehdotti toiselle, että mitä jos tehtäisiin rynnäkkö ässien toimistoon ja syytettäisiin kaikkia veropetoksesta?
Toinen vastasi
- Loistoidea!

Eipä ole Atilla koskaan ennenkään talouselämä kukoistanut, vähiten miehen toimiessa autokauppiaana. Olen häneltä auton joskus ostanutkin, ja voin sanoa että tein elämäni parhaat kaupat, vaihdoin vanhan uuteen maksamatta penniäkään väliin!!

Ässien toimistoon pitäisi laittaa kyltti "Heikkiläkielto"

- Ei kai kukaan ole väittänyt, että äijät olisi puhtaita pulmusia? Kaikki varmasti tietävät Atin ja Vellun taustat ja teot, mutta Ässiä tutkittiin puolitoista vuotta ja mitään laitonta ei löydetty, ei menty puolessatoista vuodessa syyteharkintaa pidemmälle. Elikkä tuossa tapauksessa verottajan toiminta tuntuu mielivaltaiselta ja epäreilulta, varsinkin mukaan vedetty julkisuus ja dramatiikka.
 
piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
TAMMISEN TEKEMISIÄ vaihteeksi

Äijä yrittää seuraavaksi laittaa hallin äänentoiston kuntoo,

ainakin kaksi puolen miljoonen markan remonttia on äänentoistolle viimeisen kymmenenvuoden aikana tehty,
tulos on aina ollut surkea nolla.

Nyt tulevat asiatuntijat Stadista paikalle matsiin.
Uskon jotta homma saadaan viimein siedettävään kuntoon.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Äijä yrittää seuraavaksi laittaa hallin äänentoiston kuntoo,

On jo aikakin. Esim. Pelicans-ottelussa pelaajaesittelystä ei saanut mitään selvää.

Toivottavasti se myös saadaan kuntoon. Porissa on hallissa ja stadionilla ollut aina huono äänentoisto, remonteista huolimatta tai ehkä juuri siksi.

-mjarkko-
 
pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ongelman ydinhän on siinä, että Isomäen hallin perusakustiikka on aivan suolesta. Ei sinne saa millään äänentoistoa, joka toimii hyvin sekä 3000 että 6000 hengen yleisöillä (lue: halli tyhjänä ja täynnä).

Tai saa tietysti jos rempataan koko halli taas uusiksi, mutta siihen ei kaupungilla tai Ässillä ole varaa.

En tiedä kenen kukkanen tämä hieno ajatus betonisesta seisomakatsomosta oli...mutta olisi tosiaan kiva tavata hänet.

Parannettavaa löytyy ja niitä toki pystytään tekemään, mutta kompromisseja on edessä. Syytä onkin sillä alkukauden otteluissa on arvatenkin rikottu lainsäädäntöä näppärästi.
 
piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaan ei joudu betonista vaan ammattitaidon puutteesta,
totta on että yleisö vaikuttaa akustiikkaan , tyhjässä hallissa kuulutukset jotenkin nytkin kuuluvat, ehkä vika onkin siinä että aina ollaan yritetty säätöjä tyhjälle hallille.

Ryssitty ollaan ja pahasti oliskos äänentoisto ollut jokun pomon siskonpojan urakka. "kyllä se työllistämiskursseilla vielä onnistui" pohjalta.

Pietarikadun Oilerseilla oli kamat mukana ja kyllä kuului kerran Porissakin.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Fc Jazz, Colorado Avalanche
Viestin lähetti piru

Naulan kantaan! Kuulutuksia ei toden totta kuule pirukaan. Musiikki erätauolla kyllä kuuluu, mutta esim. maalin tekijät ja syöttäjät tahtovat aina välillä jäädä melko epäselviksi.
Iku voisi kyllä jättää kuulutuksistaan pois tämän "yksiiiinolllaaaaa", koska siinä vaiheessa yleisön huuto on niin kovaa, ettei kuten sanottu seuraavaksi tulevista maalintekijöistäkään tahdo ottaa selvää.
 
pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti piru
Vaan ei joudu betonista vaan ammattitaidon puutteesta,
totta on että yleisö vaikuttaa akustiikkaan , tyhjässä hallissa kuulutukset jotenkin nytkin kuuluvat, ehkä vika onkin siinä että aina ollaan yritetty säätöjä tyhjälle hallille.

Ryssitty ollaan ja pahasti oliskos äänentoisto ollut jokun pomon siskonpojan urakka. "kyllä se työllistämiskursseilla vielä onnistui" pohjalta.

Pietarikadun Oilerseilla oli kamat mukana ja kyllä kuului kerran Porissakin.

Turha sitä on kieltää etteikö vikaa olisi ammattitaidottomissa ratkaisuissa ja laitevalinnoissa ja niiden käyttämisessä kun näin kerran on. Mutta ihan yhtä turha on kiistää etteikö hallin "uusi" seisomakatsomo ole merkittävä ongelmanlähde. Se on.

Seisomakatsomo on täytenä ollessaan aivan suunnaton diffuusori, joka imee ääntä vaikka kuinka. Vaan kun se jää tyhjäksi tai edes puolityhjäksi, se muuttuu akustisesti karmeaksi heijastimeksi. Yläkeskiäänet korostuvat, tulos on kova kuin mikä ja korvia riipii. Toinen ongelmapesäke on hallin suuri tilavuus ja kattorakenne, joka syö ääntä. Tilkkutäkiksi rakennetut katsomot ovat kaikkea muuta kuin homogeeninen kokonaisuus. Lisätään tähän päälle vielä jälkikaiku ja käsissä on melkoinen vyyhti.

Muuta ratkaisua tuskin löytyy kuin hajottaa pistemäisen lähteen sijaan (80-luku) ääni syntymään ympäri hallia. Ei vain ole mikään pikkujuttu tällä katsomorakenteella. Tätähän on jo jossain määrin yritetty, mutta ei sitä millä tahansa laitteilla toteuteta. Ei varsinkaan lisäämällä volyymiä. Siinä vaiheessa on rakenteelliset ongelmat jo jossain muualla.

Sinänsä oma lukunsa on hallissa soitettava musiikki. Tietynlaisella musiikilla nykyinenkin laitteisto ja järjestelmä oletettavasti toimisi välttävästi.

Kun en ihmeemmin Pietarinkadun Oilersista perusta, niin en heidän Porissa vierrailessakaan paikalla ollut. Uskon kyllä että äänentoisto on pelannut, mutta vakaasti epäilen että optimoituna koko hallin sijaan tiettyihin katsomonosiin.

No, kuukauden päästä oltaneen viisaampia mihin suuntaan tässä mennään.
 
piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Javaa siellä oltiin katsomassa ei niinkään Oilerssia,
silloin kuului erittäin hyvin ainakin seisomakatsomoon, ja uskon että myös muuallekin halliin.

Taitaa Pekoni olla alan miehiä mutta minullakin on kaksi korvaa.

Hallin kaiuttimet kuulostavat lähinnä jugurttipurkkipuhelimilta.

Uskon että homma saadaa kuntoon kolmannella puolenmiljoonan markan satsautsella.
 
hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ajattelin nostaa tämän ketjun esiin, sillä nyt on mielestäni ajankohtaista aloitta spekulaatiot siitä, että tapahtuuko Ässissä minkäänlaista pelaajarumbaa ennen siirtomarkkinoiden umpeutumista. Ketä olisi syytä lähteä ja miksi? Ketä tilalle?

Aloitan spekuleerauksen Bergeronin poispotkimisella

Syitä tähän: Aivan järkyttävän huono puolustamistaito ja ennen kaikkea puolustamis-asenne. Tästä on seurauksena herralla on jäätävä -17 pakkaslukema! Eilen Saipaa vastaan...herran taidot tulivat taas hyvin esiin, kun vieressä luisteli liukkaita huippupelaajia, kuten Sachl. Martti ei pysynyt alkuunkaan mukana. Aivan kamalaa katseltavaa! Olen seurannut häntä todella tarkkaan. Hän on jatkuvasti askeleen jäljessä, häviää järjestäen kaikki kaksinkamppailut, ja mikä pahinta, hän ei ole se hyökkäyksen liideri, jota tänne haimme. Muutaman tärkeän maalin tehnyt, siihen se on sitten jäänytkin. Nyt ihmiset närkästyneenä ajattelevat, että mitä helvettiä toi taas sönköttää, "äijähän on 40 pisteen vauhdissa". Paskanmarjat sanon ma! Miten Ässiä hyödyttää sellaisen pelaajan pisteet, joka ensin katsoo aitiopaikalta, kun vastustaja tekee kaksi maalia, ja sitten hän itse tekee viimeisillä hetkillä 4-1 kavennusmaalin. Eilenki esim. Kivenmäen maaliin, tullut Bergeronin kakkosyöttö oli taas vähintäänkin kyseenalainen...ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta.

Pointtini on tämä: Jos ja kun me pelaamme playoffeja, niin meillä on pakko olla sentteri (tai edes joku hyökkääjä) jonka voimme laittaa jäälle, ja voimme olla varmoja, että heti alkaa vastustajan päässä tapahtua. Eli tarvitsemme pelillisen liiderin. Saipa sellaisen pilkkahintaan Sachlista sai, me valitsimme Begeronin. Nyt kun laitamme Martinin jäälle, niin hän painaa pää kolmantena jalkana hyökkäykseen, menettää kiekon, vastustaja tulee vastahyökkäykseen ja heidän VAHVISTUKSENSA iskee kiekon Ässien maaliin. Näin siinä on pukannut käymään, ja näin käy myös jatkossa.

Herran pisteet ovat kuitenkin sen verran hyvät, että Ässät saa varmasti myytyä miehen, jopa pienellä voitolla. Mielestäni tämä kannattaa tehdä myöskin sen takia, että miehen palveluksia ei missään nimeässä tarvita ensikaudella. Tilalle on kohtuullisen helppo hankkia vahvistus, väittäisin. Nuoria ja lupaavia äijiä on pilvinpimein rapakon takana. Try-out alá Lukko.

Spekuleeraukseni ei koske ainoastaan Bergeroonia, tulilinjalla pitäisi olla muitakin!

Fandul oli eilenkin erittäin hyvä, ensimmäisen erän. Sitten pimahti ja mies huilailee (taktisesti?) tänään Kärppä-pelin. Mies on ihan kohtuullinen, kun sille päälle sattuu....aivan paska jos se päivä on. En nyt välttämättä vaadi, että häntä pois potkittaisiin, mutta mikäli palaset loksahtaisivat kohdalleen, olisi siinä mielestäni mahdollisuus sumplia.

Kolmas mahdollinen mies voisi olla Shirreffs. Nyt päässyt ihan kohtuulliseen vireeseen, mutta ei edelleenkään ole se mies, joka tärkeällä hetkellä laitetaan viivalle, jossa häneltä voitaisiin odottaa kunnon ratkaisuja...varsinkin maalia. Ostaja löytyy varmasti, entä korvaaja? Ei pitäisi olla hankalaa.

Täten aloitin, mielestäni aiheesta kritiikin ja spekuloimisen mahdollisista VAHVISTUKSISTA, jotka vaihdettaisiin meidän lampaisiin. Ainoa riippakivi on Tami, ihmettelisin suuresti mikäli hänen egonsa antaisi myöden, ja hän pystyisi myöntämään, että vahvistukset ei ehkä ole sitä, mitä muuten niin materiaaliltaan köyhältä joukkueelta voi odottaa...

Ainiin, Leonid Tampijevs ei mahtunut Tapparaan Try-outin jälkeen. Minneköhän mahtoi mennä? Mietinpä sitä
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös