Toivottavasti kukaan junantuoma -MY GOD- ei saa päähänsä ajatusta juhlia vuodenvaihdetta Kuusamakujalla maailman hienoimman postilaatikon välittömässä läheisyydessä sitä ilotulitteiden laukaisualustana käyttäen ja katsoa kuinka korkealle lakki lentää ilmaan.
Rohkenin buumittomasta CV:stäni huolimatta omavaltaisesti pohtia Lion #79 uran eri siirtymävaiheita hänen luonteenpiirteet huomioiden ja tulin siihen tulokseen, että oman pelaajauran loppuminen on Manulle ollut vielä suhteellisen kivuton prosessi (toisin kuin joillekin muille veljille) pelaajavalmentajana toimiminen tarjosi hänelle pehmeän laskun ja ennenmuuta legitiimin syyn oman pelisuorituksen hiipumiselle ilman kasvojen menettämisen pelkoa.
Pelaajavalmentajasta valmentajaksi siirtyminen kävikin kivuttomasti tarjoten hänelle -Lion #79 luonne huomioiden- itseasiassa aktiivipelaajan statusta huomattavasti sopivamman roolin valmentajana, auktoriteettina ja käskyttäjänä.
Valmentajan ja auktoriteetin rooli mediahuomioineen ruokki Manun omahyväisyyttä vahvistaen hänen narsistisia piirteitä entisestään.
Voittojen hetkellä kaiken takana oli helposti valmentajan nerokas suunnitelma, coachaus, joukkueen rakentaminen etc. kun taas tappion hetkellä ”järjestelmä antoi poikittaista” tai ”veljet tekivät itsensä pieniksi” to name a few.
Valmentajauran loppuminen taas olisi muuten jo kirpaissutkin huomattavasti enemmän ellei siihen olisi liki samalla ovenavauksella tullut rinnalle kommentaattorina toimiminen. Take my word!
Itseasiassa juuri tuo kommentaattorina toimiminen on Manun jääkiekkouran menestyneintä aikaa..ehkä jopa onnellisinta.
Lion #79 nautti esiintymisestä TV-kameroiden edessä ja asiantuntijan roolin mukanaan tuomasta huomiosta.
Pelaajana hän oli aina valmentajalle vastuussa huonosta pelisuorituksesta, valmentajana ja seurajohtajana hän oli aina tulosvastuussa johtokunnalle ja tulosvastuun mukanaan tuomia paineita ei voinut paeta minnekään.
Manun luonteelle kiekkoasiantuntijan rooli MM-kisoissa oli kuin taivaan lahja. MY GOD! Hänelle tarjottiin hopeatarjottimella TV-kameroiden edessä ylivertainen auktoriteettiasema jossa oli lupa arvostella pelaajien ja valmentajien pelisuorituksia, toimintaa, valintoja ja ratkaisuja vieläpä jälkiviisaasti erien välillä tai pelin päätyttyä.
Esim. jos pelaaja laukoi ekassa erässä läpiajossa hanskakäden puolelle ja vastustajan maalivahti torjui, saattoi Manu todeta erätauolla kommentoidessaan, että ”veljen olisi pitänyt katsoa tarkemmin maalivahdin asento ja ehdottomasti ampua kilpikäden puolelle..muistan WHA:ssa pelatessani..”
Syntyi vaikutelma kaikkitietävästä Aurinkokuninkaasta joka pelitilanteiden mentyä ohi jälkikäteen aina kertoi studiossa mitä OLISI kannattanut tehdä ikäänkuin hän olisi tiennyt sen jo reaaliajassa.
Tuossa asiantuntijakommentaattorin roolissa hänellä oli täydellisen paineeton tila luxusluokan kohtelulla.
Kaikki menestymisen paineet olivat Suomen maajoukkuevalmentajilla, pelaajilla to name a few ja Manu sitten studiossa kehui jos esitys miellytti ja arvosteli jollei miellyttänyt.
Samaan aikaan hän kiilloitteli omia suorituksiaan pelaajana tai valmentajana vuosi vuodelta erinomaisemmiksi kuin mitä ne kaikella kunnioituksella todellisuudessa olivatkaan ja systeemi salli tämän.
Itselleen Tami vakuutti vain rakentavansa ja vahvistavansa brändiään.
Ensimmäistä kertaa jääkiekkourallaan Manu oli tilanteessa jossa hänellä on kaikki kiekkosankarin edut, muttei mitään ikäviä velvollisuuksia tai tulosvastuuta. Ei sanomisistaan eikä mistään muustakaan.
Arrogantti tyyli ja ehkä tietynlainen kateus tai vauhtisokeus sai Lion #79 joskus arvostelemaan ”aktiivipalveluksessa” olevia kiekkoveljiään hieman harkitsettomasti mikä omalta osaltaan joidenkin veljien kohdalla jopa poltti siltoja, mutta teki vähintään henkisiä nirhaumia eri tahoille jotka Aurinkokuningas myöhemmin tulisi löytämään edestään - take my word.
Manu varmasti nautti urastaan pelaajana, mutta lopulta se ei kuitenkaan ollut niin häikäisevä. Pisteitäkin täytyi lopulta ruveta vielä vuosikymmeniä uran päättymisen jälkeen jotenkin haalimaan lisää.
Valmentajanakin oli epäilemättä hyviä ja hienoja hetkiä, mutta lopulta jotain isoa siitä jäi kuitenkin puuttumaan.
Asiantuntijakommentaattorin rooli sen sijaan tarjosi hänelle kaiken mitä Manun luonteella varustettu ihminen saattoi toivoa.
Julkisuutta. Ihailua. Arvostusta. Etuoikeuksia. Rahaa. Valtaa.
Nyt ollaan tilanteessa jossa Manu ymmärtää menettäneensä tuon kaiken. Kiekkoasiantuntijan roolin.
Uskallan sanoa, että nimenomaan se on kokonaisuus huomioiden ollut hänen uransa kaikkein mielekkäin ja rakkain rooli.
Ja siitä luopuminen sattuu.
Oirehtiminen näkyy mm. kiukuspäissään tehdyissä kirjoitusvirheitä vilisevissä päivityksissä, joissa hän toistelee samoja asioita useaan kertaan.
Myös lisääntynyt Seiska-tason julkisuus Manun ympärillä indikoi samaa kuin korppikotkaparvi kaartelemassa taivaalla.
Sosiaalisen median lukutaidottomuus aiheuttaa sen, että Manu vetelee somessa kuin kesärenkailla jäisellä tiellä mutkat suoriksi ja ojien kautta. Syntyy tahatonta komiikkaa.
Lion #79 namedroppailu on kääntynyt ajat sitten itseään vastaan, sillä nimet joita hän pudottelee eivät enää nykyaikana ole painoarvoltaan sitä mitä ne joskus 70-luvulla ovat saattaneet olla.
Summa summarum. Manu on itsekeskeisyytensä ja omahyväisyytensä muodostamassa vankilassa josta pois päästäkseen tarvitsisi asiantuntevaa apua nimenomaan julkisuuden hallintaan ja imagon rakentamiseen liittyen. MY GOD!
Sitä tosiasiaa vaan ei tämä buumien luoja ja Heidekenin oma poika pysty ikimaailmassa hyväksymään.
Hän tarvitsisi yhden luotettavan ja arvostelukykyisen ystävän jolta kykenisi ottamaan palautetta vastaan.
Enkä tarkoita nyt Vellu Ketolaa tai Hexi Riihirantaa joilla varmaan lukee Tamin numeron kohdalla ”älä vaan vastaa”.
Siirryn metsänlaitaan jääkiekkokassillinen raketteja mukanani.