Sain viime viikolla luettua Zlatan Ibrahimovicin elämänkerran ja täytyy sanoa, että Juhiksessa ja Zlatanissa on valtavasti yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat olleet pienestä pitäen jumalattomia treenaajia, tuntikausia pienpelejä, kikkailuja jne,jne. Molempia on aina yritetty puristaa johonkin tiettyyn muottiin ja saada heidät pelaamaan "meidän peliä" tai jotain vastaavaa.
Ammattilaisina molemmat ovat joutuneet yleisön ja median silmätikuksi, koska ovat toimineet luterilaista tapaa vastaan. Kummatkin antavat kaikkensa joukkueensa eteen, mutta ovat samalla tietoisia siitä, että heidän täytyy joka matsissa tehdä pari maalia, jotta heidät hyväksytään. Samalla he molemmat ovat itsensä pahimpia kriitikoita. On pakko onnistua maaliteossa ja mitä hienompi maali, sen parempi. Se ruokkii näitä taiteilijoita. Toisaalta se on myös valtava taakka, sillä jos et onnistu kärkiveivissä, rankkarissa tms, olet heti huono, paska, kusipää, ethalaajoukkuetovereita jne.
Aaltonen varmasti tietää olevansa sarjan paras pelaaja ja ainoa Liigasta, jolla on mahdollisuudet Olympialaisiin. Se tuo tällä hetkellä pikkasen liikaa puristusta, mutta se hänen on käsiteltävä ja toimia tulevaisuudessa entistäkin paremmin. Sitten kun se ketsuppipullo kunnolla purskahtaa, niin sitä makeaa mahlaa on meidän jokaisen naamalla ajoiksi eteenpäin. Tätä toivon.
PS. Kuinka moni muistaa divariajan Reksa Ruotsalaisen? Ei Reksaa suuremmin kiinnostanut hypätä kentälle tuulettamaan jokaista joukkueen tekemää maalia, mutta silloin oli "pakko" kaikkien mennä jäälle niin hän kävi kiertämässä tuulettavat pelaajat ja meni penkille laskemaan SC sormuksia. Tekikö se hänestä huonon joukkuepelaajan? Veikö se yhtään katsojaa pois Raksilan jäähallista, vai tultiinko paikalle katsomaan, kun oman kylän poika pelaa Hyvinkään Ahmoja vastaan?
Nautitaan Juhamatti Aaltosen pelaamisesta vielä nämä muutamat pelit, sillä ne voivat pahimmassa tapauksessa olla hänen viimeiset Kärppäpaidassa.