Juha-Pekka Haataja, Oulun Kärpät – vol. 2

  • 152 671
  • 355
Tuntuu kuitenkin siltä, että Atte ja Miikka eivät enää kehity Kärpissä, vaan olisi tarpeen ottaa henkinen irtiotto Oulusta. Miikkan näkisin parhaiten kehittyvän seuraamalla Teräväisen jalanjälkiä AHL:ään. Atte:n tulis rohkeesti hakea paikkaa KHL:stä vaikka jonkin training campin kautta. Urat polkevat Kärpissä nyt paikallaan ja pahasti. Toivon että nämä kaksi pelaajaa pääsisivät täyteen potentiaaliinsa, vaikka se tarkoittaisi, että Kärpistä on lähdettävä.

En ole samaa mieltä. Salomäen pelityyli kaipaa ronskimpaa joukkuetta, mutta silti hän on ottanut askelia etteenpäin. Ohtamaa on vuosi vuodelta parantanut viime vuoden ollen minusta miehen tähän astisista parasta. Tämähän tarkoittaa suoraan sitä, että kehitystä on tullut. Ohtamaa kehittyy tuosta vielä lisää, oli seurana sitten Kärpät tai mikä tahansa muu liigaseura.

EDIT: Ohtamaa on mm. noussut maajoukkueeseen tällä kaudella, tehnyt piste-ennätyksensä tällä kaudella, pelannut ensimmäisen täysin ehjän kautensa tällä kaudella ja mikä tärkeintä, hän on ollut omissa oikein hyvä tällä kaudella läpi kauden. Lasken tämän kirkkaasti Ohtamaan parhaaksi ja todelliseksi läpimurtokaudeksi. Tosin odotan, että Ohtamaa vieläkin parantaa tuosta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
En ole samaa mieltä. Salomäen pelityyli kaipaa ronskimpaa joukkuetta, mutta silti hän on ottanut askelia etteenpäin. Ohtamaa on vuosi vuodelta parantanut viime vuoden ollen minusta miehen tähän astisista parasta. Tämähän tarkoittaa suoraan sitä, että kehitystä on tullut. Ohtamaa kehittyy tuosta vielä lisää, oli seurana sitten Kärpät tai mikä tahansa muu liigaseura.

Komppaan Tretjakia. Ohtamaa pelasi läpimurtokauden viime kaudella ja ehdottomasti liigan parhaita puolustavia puolustajia ja kiekon kanssakin osaa touhuta ihan tarpeeksi hyvin. Oli Kärppien paras pakki selvästi pl. Demers.
 

hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
Ohtamaa pelas läpimurtokautensa mielestäni jo aiemmin. Samoin Salomäki. Nyt on vaarassa, että mukavoituu Raksilaan. En odota herroilta ensi kaudella tätä kautta parempaa suoritusta Kärpissä. Roolitkaan kun eivät varmaan tästä kaudesta muutu suuremmiksi. Polkemista.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Ohtamaa pelas läpimurtokautensa mielestäni jo aiemmin. Samoin Salomäki. Nyt on vaarassa, että mukavoituu Raksilaan. En odota herroilta ensi kaudella tätä kautta parempaa suoritusta Kärpissä. Roolitkaan kun eivät varmaan tästä kaudesta muutu suuremmiksi. Polkemista.

Minusta kyllä Ohtamaa toissa kaudella vasta teki läpimurron liigatason pakiksi ja viime kaudella sitten murtautui eliittipakiksi SM-Liigaan. Ne pari ensimmäistä kautta sitä Ohtamaan peliä seuratessa tuli vaan mieleen, että tuleekohan tuosta koskaan oikeasti liigapakkia ja pelaakohan se vaan sen takia Kärpissä, kun on oma kasvatti. Eli kyllä minusta selvää kehitystä on tapahtunut viimeisen kolmen kauden aikana.
 

hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
En tarkoita etteikö mitään kehitystä ole tapahtunut, mutta nyt pitäis ottaa henkilökohtaisessa kehityksessä hyppy tasolle Ossi Väänänen. En usko että motivaatio ja tahtotila moiseen harppaukseen löytyy Oulussa. Voin olla väärässäkin, mutta jos ei loikka ole Väänäsen tasolle, niin voi lopettaa samalla kuvittelut NHL ja KHL paikoista. Ohtamaa on mun lempipelaaja Kärpissä, ja mielestäni kaverin potentiaali on paljon korkeammalla kuin SM-liiga. Mielestäni tämä kausi ei ollut pelillisesti samalla tasolla kuin viime kausi. Syksy alko kyllä hyvin, mutta kestävyyspuoli ei riittänyt keväälle. Tämä sitten mielestäni vaikutti peliesityksiinkin.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Anteeksi että menee täysin OT..
En tarkoita etteikö mitään kehitystä ole tapahtunut, mutta nyt pitäis ottaa henkilökohtaisessa kehityksessä hyppy tasolle Ossi Väänänen. En usko että motivaatio ja tahtotila moiseen harppaukseen löytyy Oulussa. Voin olla väärässäkin, mutta jos ei loikka ole Väänäsen tasolle, niin voi lopettaa samalla kuvittelut NHL ja KHL paikoista.
No,no. Ohtamaa on "köyhän miehen" Jaakola. Eikö Jaakolakin junnannut 6 täyttä kautta edustuksessa ja siitä muutaman Ruotsin kauden jälkeen KHL? Kyllä Ohtamaa voi vielä kehittyä kovasti ja ihan vaikka Kärpissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös