Juha-Pekka Haataja HIFK:hon

  • 88 124
  • 205

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Haataja on löytänyt nyt sen peli-ilon MG:n ja Peltosen kanssa, jota haettiin jo syksyllä. Hyvä, että se löytyi nyt runkosarjan loppupuolella, tästä ketjusta kuullaan vielä keväämmällä!!

Jatkosoppari ei myöskään olisi yhtään pahitteeksi. ;)

Voidaan myös lopettaa puheet, että voi jatkaa, jos suostuu palkan alennukseen. Jos HIFK ei halua maksaa asiallista palkkaa, niin joku muu kyllä maksaa. Vaikka Hade on ollut parhaassa lennossa vasta nyt keväämmällä, niin maaleja kuitenkin jo 15, ja ei niitä yli 15 maalin miehiä nyt niin kovin paljon löydy koko liigasta. Uskallan väittää, että esimerkiksi naapurin Kekäläinen ottaisi Haatajan tyyppisen pelaajan mieluusti omaan joukkueeseensa. Jatkosopparia vaan käteen, mutta onko jo tehnyt diilin muualle, kun täällä ei tuntunut millään aukeavan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Haatajaa huihuillaan ensi kaudeksi Kärppiin isolla sopparilla, joka olisi mallia 2+3 vuotta. Kyllähän pistää hamittamaan, jos ensi kaudella ei 27 pyöri enää HIFKin punaisessa paidassa. Aika paljon saa Nybari tehdä sen eteen, että pystyisi löytämään korvaavan pelaajan. Tämä huhu on siis peräisin Oulun paikallislehti Kalevasta.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Olen koko ajan pitänyt tästä äijästä, jopa niinä aikoina milloin paskaa tuli niskaan heikosta viimeistelystä. Hadessa on se hyvä puoli, että liikettä löytyy koko ajan ja jaksaa painaa vaihdosta toiseen taistellen nimenomaan joukkueen eteen. Erittäin paska homma, jos lähtee Ouluun. En sitten onko perheelle tullut jo halu palata kotiseudulle Ouluun. Viime peleisssä tehot ovat olleet jäätävää luokkaa. Hadenkin tapauksessa on sanottava se mitä olen aina sanonut näissä mahdollisissa menetyksissä, että eihän siinä mitään jos korvaavaa kaveria löytyy tilalle. Ihan heti ei vaan itselle tule pelaajia, jotka tämän äijän voisivat korvata.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kyllä me saadaan sanoa -snif- näkemiin Hadelle, jolla on talokin Oulussa. Sanon saman kuin Hirsostakin: tämä pelaaja on korvattava. Hadea ei ole korvattu esimerkiksi sillä, että Kibe jatkaa. Ahne maalintekijä lisää, kiitos. Ja kiva kun HIFK lepäsi laakereillaan oman tarjouksensa kanssa. Mun käsitykseni mukaan Hade on mennyttä, mutta Kalevan soppari 2+3 kuulostaa helvetin omituiselta?? SM-liigassa kolme optiokautta peräkkäin?
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä HIFK lepäsi laakereillaan, koska uusi kala on jo koukussa. Mene ja tiedä. Oskar Osala, maybe. Olisi ainakin riiitävä korvaaja.

Hade on ollut tehokas kuitenkin vain ajoittain johtuen jatkuvista loukkaantumisista, jos loukkaantumishistoria olisi toisenlainen Hadesta kannattaisi pitää kiinni. Nyt ei.
 

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen koko ajan pitänyt tästä äijästä, jopa niinä aikoina milloin paskaa tuli niskaan heikosta viimeistelystä. Hadessa on se hyvä puoli, että liikettä löytyy koko ajan ja jaksaa painaa vaihdosta toiseen taistellen nimenomaan joukkueen eteen. Erittäin paska homma, jos lähtee Ouluun. En sitten onko perheelle tullut jo halu palata kotiseudulle Ouluun. Viime peleisssä tehot ovat olleet jäätävää luokkaa. Hadenkin tapauksessa on sanottava se mitä olen aina sanonut näissä mahdollisissa menetyksissä, että eihän siinä mitään jos korvaavaa kaveria löytyy tilalle. Ihan heti ei vaan itselle tule pelaajia, jotka tämän äijän voisivat korvata.

Itse olin yksi, ketä arvosteli Hadea välillä kovinkin sanoin, enkä aio ottaa niitä sanoja takaisin. Silloin ykköskentän laituri hukkas luvattoman paljon ykkösmestan maalintekopaikkoja.
Kevään edetessä Hade on parantanut sillä(kin) osastolla huikeasti, jos vire kestää tai jopa vielä paranee pelien koventuessa, niin on joukkueelle arvokas jätkä, sääli jos/kun lähtee. Mutta elämä on, korvaaja pitää löytyä, se on selvää.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Hade on ollut tehokas kuitenkin vain ajoittain johtuen jatkuvista loukkaantumisista, jos loukkaantumishistoria olisi toisenlainen Hadesta kannattaisi pitää kiinni. Nyt ei.

Kyllähän Haatajan olisi mielellään pitänyt, vuoden sopparilla ja kohtuulliseen hintaan, mutta tosiaan jos Kärpät on lyönyt eteen 2+3 vuotisen sopimuksen, niin eihän siinä mitään, "good bye". Killelle aikanaan Pena sorvaili tämmöisiä, onneksi Nybondas ymmärtää ettei kaikkiin hullutuksiin tarvitse lähteä mukaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ihan ohi Haatajankin HIFK on yhä, kuten oli Penankin aikaan, tavattoman hidas jatkosopparitarjouksiensa kanssa. Lievää ylimielisyyttä on havaittavissa. On kylmä fakta, että ensin Kovanen, sitten Hirso saivat odotella HIFK:n tarjousta liian pitkään ja molemmat tekivät sopparin muualle - ja kumpaakin koetettiin tämän jälkeen saada vielä jäämään! Tällainen on ihan apuritason toimintaa.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Kyllä mä vittu sanon, jos JPH:lle ei ole käyttöä ensi kauden joukkueessa. Ehdottomasti olisi Kaurapuuron keittäjälle sopparia lyötävä käteen. Toivottavasti nimeä ei ole näätäsopparissa vielä ja Nybari pääsee vetämään välistä. Kotiseuta, ja paskat. Siinä kotiseutu kalpenee, kun saa pelata IFK:ssa. SAATANA!
 
Viimeksi muokattu:

Left Wing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä mä vittu sanon, jos JPH:lle ei ole käyttöä ensi kauden joukkueessa. Ehdottomasti olisi Kaurapuurton keittäjälle soppiaria lyötävä käteen. Toivottavasti nimeä ei ole näätäsopparissa vielä ja Nybari pääsee vetää välistä. Kotiseuta, ja paskat. Siinä kotiseutu kalpenee, kun saa pelata IFK:ssa. SAATANA!

Olispa mahtavaa kun saatais vielä jotenki sorvattua Granlundille kans soppari takas Kärppiin...
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Olispa mahtavaa kun saatais vielä jotenki sorvattua Granlundille kans soppari takas Kärppiin...

Jos se huikea tarjous (2xerkkarulla, 1xmaila ja 1xkypärä) on vielä voimassa Kärpiltä, niin voi olla, että MG on vielä kiinnostunut. Sen verran jalat maassa -tyypistä on kuitenkin kyse, että kiekkovarusteet kiinnostaa rahaa enemmän. Eli teoriassa siirto on mahdollinen.
 

Left Wing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos se huikea tarjous (2xerkkarulla, 1xmaila ja 1xkypärä) on vielä voimassa Kärpiltä, niin voi olla, että MG on vielä kiinnostunut. Sen verran jalat maassa -tyypistä on kuitenkin kyse, että kiekkovarusteet kiinnostaa rahaa enemmän. Eli teoriassa siirto on mahdollinen.

No jos ihan rehellisiä ollaan niin en usko tuohon Granlundin paluuseen, mutta kaikki on kaikki on mahdollista. Eiköhän tuo mene joko NHL:ään tai tekee 1v jatkopahvin HIFK:iin.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Eiköhän Granlund mene joko NHL:ään tai tekee 1v jatkopahvin HIFK:iin.

1-2 vuotta sm-liigaa tekisi hyvää Granlundille, ja toivottavasti hän pelaa täällä vielä. Kiekonkäsittely on jo "maailmanluokkaa" hänellä, mutta liike ja tietynlainen tilannekovuus ovat heikkoja kohtia vielä, jos miettii hänen yleistä potentiaaliaan.

Haatajan ketjussa kuitenkin ollaan, joten on sanottava vielä, että Haatajan tuleva lähtö vituttaa jo nyt.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Haatajan olisi mielellään pitänyt, vuoden sopparilla ja kohtuulliseen hintaan, mutta tosiaan jos Kärpät on lyönyt eteen 2+3 vuotisen sopimuksen, niin eihän siinä mitään, "good bye".
Juuri näin.

Peliesitykset ketjussa miltei kategorisesti arvostellaan HIFKn peliesityksiä siten, että unohdetaan, että kentällä on myös vastustaja. Samalla tavalla näissä sopimuskuvioissa pitää muistaa, että myös muut seurat tekevät tarjouksia pelaajille ja pelaajilla itsellään on erilaisia intressejä vaihtaa seuraa. Eli ei nämä sopimuskuviot läheskään aina ole kiinni HIFKn tekemisestä tai tekemättömyydestä.

Ja mitä Kovaseen tulee, niin tämä oli aikoinaan jo pitkällä sopparineuvotteluissa Lukon kanssa siinä vaiheessa, kun Pena kengittiin pihalle ja Nybari otti UTJn homman vastaan ja hoiti oto myös toimarin hommia. Samoin Hirson ulkomaille lähteminen oli varsin selvä case, vaikka HIFK tämän olisi ehkä halunnutkin pitää riveissään. Sinänsä yhdentekevää, vaikka Hirso lähtikin, sillä meillähän on tällä hetkellä kovemmalla pistekeskiarvolla pelaava ykkössena, mitä Hirso viime kaudella.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Päättyivät Kovanen ja Hirso -caset miten päättyivät, niin olennaista on se, että kumpaakin HIFK yritti vongata vielä jäämään. Tämä on fakta ja naurettavaa toimintaa pelaajamarkkinoilla. Ja olisihan tämä joukkue nyt jumalauta aikamoinen, jos 1-sena olisi Micke ja kakkonen Hirso : D

JPH-ketjuun palatakseni: Kotiseutuhan on suuresti yliarvostettu elementti. Mitä se siellä porojen keskellä jököttää isossa talossaan? Kummallinen kaveri kertakaikkiaan, mutta hieno pelaaja, aina sata lasissa ja loistava pari Kiben kanssa. Syvyyttä leveydessä! Tulivoimaa kahdessa ketjussa ja Hadehan on kunnostautunut myös syöttelijänä. Tule Juha-Pekka takaisin, jos maailmalla ei olekaan kivaa! Täällä kotitalossa on aina paikka aikamiespojalle. Kovin tyhjältähän talo tuntuu lähtösi jälkeen. Snif.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä me saadaan sanoa -snif- näkemiin Hadelle, jolla on talokin Oulussa. Sanon saman kuin Hirsostakin: tämä pelaaja on korvattava. Hadea ei ole korvattu esimerkiksi sillä, että Kibe jatkaa. Ahne maalintekijä lisää, kiitos. Ja kiva kun HIFK lepäsi laakereillaan oman tarjouksensa kanssa. Mun käsitykseni mukaan Hade on mennyttä, mutta Kalevan soppari 2+3 kuulostaa helvetin omituiselta?? SM-liigassa kolme optiokautta peräkkäin?

Tällaisia diilejä tehdään sellaisten pelaajien kanssa, jotka pelaavat osan sopimuskaudestaan ulkomailla. Tappara taisi tehdä Tuukka Mäntylän kanssa jopa 10 kauden sopimuksen pari vuotta sitte, joista osa oli mahdollisuus Mäntylän pelata ulkomailla ja Juha-Matti aaltonen teki kesällä 2009 5v diilin Pelicansin kanssa, mutta pelaa vuokralla KHL-liigassa jo toista kautta peräkkäin ja lahtelaiset tienaavat hyvät vuokrarahat Aaltosesta Venäjältä ja Aaltonen tietysti huippupalkkaa KHL-liigasta. Olisikohan Haataja vakuuttanut jonkun ulkolaisporukan taidoillaan ja Kärpät rahastaa nyt Haatajalla.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Juha-Matti aaltonen teki kesällä 2009 5v diilin Pelicansin kanssa, mutta pelaa vuokralla KHL-liigassa jo toista kautta peräkkäin ja lahtelaiset tienaavat hyvät vuokrarahat Aaltosesta Venäjältä ja Aaltonen tietysti huippupalkkaa KHL-liigasta.

Anteeksi pieni viilaus, Aaltonen pelaa tällä kaudella ekaa kauttaan ryslandiassa. Pelicans teki viime kauden päätteeksi pitkän diilin hänen kanssaan, jotta pystyivät rahastamaan tästä kaudesta. Tämän kauden jälkeen, Aaltonen voi neuvotella vapaasti muiden seurojen kanssa ja kompensaatiot Pelsuille puretusta sopparista.

En usko, että Haataja lähtisi ulkomaille pelaamaan...
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Kyllä minuakin tuo Haden lähtö itseasiassa vituttaa. Nyky pelillään olo on vähän, kuin olisi opettanut pari vuotta jo ennestään taitavaa sirkuskoiraa hyppäämään palavan renkaan läpi. Sitten kun se saatana oppii tekemään sitä illasta toiseen kärähtämättä, niin piski lähteekin naapurin tirehtöörin telttaan hommiin. Seitsemäntoista myös/ Sjutton också.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Muistelisin että joskus huhuiltiin Ryan Kelleriä* IFK:hon, voisiko olla niin että Keller on saatu tänne, ja Haatajasta päästetty irti? Kelpaisi minulle hyvin. Mitään totuuspohjaa tällä ei ole, kunhan spekuloin.

* Linkki vie Eliteprospects sivulle.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Herranlettas sentään! Tänään Ilvestä vastaan taas taattua Haatajaa liikenteessä! Montakohan maalipaikkaa tuhlasi. Ainakin 4-5 meni sviduralleen kun tämä "rankkarispesialisti" suhasi ympäri kenttää.

Veikkaisin että mun mummokin saisi samat bongot kasaan Peltosen ja Granlundin kanssa kun mitä tämä JP.

Ja tämänkö tilalla ei voisi kokeilla joskus jotain muuta?
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Peukku tänne kun sen aika on!

J-P oli tänään kirjaimellisesti mies paikallaan- narrimaalin edessä lapa jäässä ja kiekko byyriin! Asiaaaa! Maanantaina voisit sitten iskeä sen ratkaisevan hiukan aiemmin... ; )
 

#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid
Koko matsin ajan kuului, että Haataja menettää kiekon... Oli oikeesti HUONO. Mutta ratkaisumaalin tekeminen on aina ISO juttu. Tietää että mies tekee palkkansa eteen edes jotain. Maanantaina sitten lisää...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös