Joulu meni yllättävän päin helvettiä ja syy oli monien pienien asioiden summa. Oli puitteet tullut laitettua liian valmiiksi ja aatosta tapsaan meni lähinnä levätessä ja nukkuessa.
Onneksi tehtiin faijan kanssa diili että paistin uunitin eilen ja siltä osin saatiin tuokin rutiini hoidettua. Tai itse diili oli että vedetään jouluhengessä vuoden vaihtumiseen saakka ilman stressiä. Jotenkin huomasi ettei faijakaan jaksanut enää entiseen malliin syttyä ja rintakivut plussana. Unohtamatta koiran vatsavaivoja.
Onneksi tämä paska on ohi, mutta onneksi aikuiset ihmiset voivat sopia että laatikoita ja paistia voi syödä tässä itse juhlan jälkeenkin.
Ja luonnollisesti pääsyylliseksi iskettiin siskoni, koska olemme aikuisia ja aina pitää syyllinen löytyä jotta konsensus löytyy. Sisko kävi jopa yhden päivän täällä ja toi lahjoja. Muun muassa suklaita joita ahmimalla sai kivasti väsymystä lisättyä.