Mainos

Joukkueiden voimasuhteet 2012-2013

  • 47 717
  • 98

Fordél

Jäsen
Nyt alkaa menemään jo pahasti aiheen ohi, koska tässä ketjussa keskusteellaan joukkueiden voimasuhteista 2012-13, mutta jos vertaa Tinkeä ja Aatu Hämäläistä liigapelien perusteella, niin parhaana liigakautenaan Tinke tilastoi liigassa pisteet 4+9=13, kun taas Aatu Hämäläinen 11+18=29, joten en nyt kyllä Tinkeäkään pidä Aatu Hämäläiseen verrattuna mitenkään ylivoimaisena pelaajana.

Nyt ei puhuta pelkistä tilastoista. Ja täytyy myös muistaa, että mitä on tilastojen takana: missä roolissa on syntynyt 13 pojoa ja millä otteilla.

Ja jos lähdetään pelkkien paperien perusteella mittaamaan niin Hämäläisen yksi suonenvetokausi vs. vaikka Mikko Rauteen pitkä ja hieno ura liigassa.

Paperivertailulla voimme kuitenkin pyyhkiä vain persettä. Kun on nähnyt kaverin otteita niin ei lähde huutelemaan samalla tavalla kuin KKtig. Esimerkiksi Sami Kaartinen, Mikko Liukkonen ja Timo Nurmberg ovat kaikki olleet Hämäläistä kovempia hankintoja niin ennen pelien alkua kuin myös jälkeen päin. Hämäläinen on korvaaja Muhoselle, mutta uskon hänen onnistuvan Muhosta paremmin. Silti kaiken laiden dominointi ja Rajaloiden taaksejättäminen on utopiaa.
 
-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tämän päivän uutisten jälkeen voisi taas katsella miltä näyttää mestiksen voimasuhteet.

Minusta KooKoo on nousemassa vahvimmaksi joukkueeksi. Hyökkäyskalusto on hirmuinen. Jukurit tulee kakkosena tasaisella joukkueella, Sport kolmantena tähtimaalivahtien ja loistavan valmentajan tukemana, TuTo neljäntenä ja näiden takana Jokipojat. Sarjan mustanhevosen roolia ei voi jakaa vielä, mutta pikkuveli SaPKo hiipii takana hissukseen ja tekikin loistavan hankinnan saadessaan Ruisman takaisin.

Tämän hetken tilanne:

Mestari KooKoo
Hopeaa Jukurit
Pronssia Sport
Luu käteen TuTo
Hyvä yritys Jokipojat
Vihreämmät niityt SaPKo
 
lätkäheebo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat, Winnipeg Jets
Tämän päivän uutisten jälkeen voisi taas katsella miltä näyttää mestiksen voimasuhteet.

Minusta KooKoo on nousemassa vahvimmaksi joukkueeksi. Hyökkäyskalusto on hirmuinen.

Tämän hetken tilanne:

Mestari KooKoo

Ihailtavaa ammattitaitoa ja jääkiekon tuntemusta sinulla, Jonne!
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jukureilla taitaa sitten olla pakka kasassa ensi kaudelle (25 sopimusta julkistettu, ei taida olla koskaan oltu näin aikaisin liikkeellä noiden kanssa) ja viimeisimmän julkistuksen myötä alkaa puseroon hiipiä jälleen varovainen toiveikkuus että ensi kaudella saattais tulla jopa menestystä. Laajaan rosteriin saatiin tuossa viimeisessä julkistuksessa niitä kaivattuja snaippereita ja nyt joka ketjuun on laittaa maalintekovoimaa. Pakistokin vahvistui (toivotusti) ja näyttäisi melko vahvalta.

Ehkä parasta kuitenkin viime kauden porukkaan verrattuna, että tämä näyttää alustavasti potentiaaliselta joukkueelta, ei ainoastaan "Mestis all-stars" -tyyliseltä tähtisikermältä, joka keskittyy lähinnä yksittäisten pelaajien taitojen esittelyyn joukkuetyöskentelyn jäädessä täysin taka-alalle. Sopivasti muistettu hankkia sekaan kuitenkin kokemusta (jopa isommilta areenoilta) niiden nuorten nälkäisten ja näyttöhaluisten jannujen keskelle.

Eli jos tästä oikeasti vielä joukkue saadaan, niin uskallan jopa vähän veikkailla Jukureille menestystä :)

(Meni kyllä ihan persiilleen taas viesti, kun eikös näissä ketjuissa pitäny lähinnä psyykata naapuria ennakkosuosikin viitoilla ja muilla semmosilla? :D )
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
(Meni kyllä ihan persiilleen taas viesti, kun eikös näissä ketjuissa pitäny lähinnä psyykata naapuria ennakkosuosikin viitoilla ja muilla semmosilla? :D )

Joensuuhun olin jo viittaa lähettämässä, mutta kyllähän KooKoo sen itselleen tämänpäiväisellä sopparillaan lunasti. Vahva ja tasainen rosteri, ja vielä Nickerson ja Kiprusoff puolustuksessa+Rämö maalilla, niin suosikki numero 1 on ylivoimainen.
 
Jukurit on tällä hetkellä ykkönen Mestiksessä ennenkuin peliäkään on pelattu. Jos Pikkarainen pystyy tuolla joukkueella sössimään vielä liigakarsintapaikan, niin kyseessä on sitten selkeä ammattitaidottomuus. KooKoo on tietenkin toinen kova. Mutta jos henki voittaa jälleen materian, niin Jokipojilla ja Sportilla on siihen eväät, riittävän vahvat joukkueet. Musta hevonen on TuTo, josta ei osaa sanoa vielä mikä on tulevan kauden ilme. Loput joukkueet Mestiksessä pyrkii kiusaamaan isompiaan ja muutama arpoo keskuudestaan karsijan alaspäin.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Joensuuhun olin jo viittaa lähettämässä, mutta kyllähän KooKoo sen itselleen tämänpäiväisellä sopparillaan lunasti. Vahva ja tasainen rosteri, ja vielä Nickerson ja Kiprusoff puolustuksessa+Rämö maalilla, niin suosikki numero 1 on ylivoimainen.

Juu onneks KooKoo hankki hullu-Masan takas farmarihommista, niin saivat selkeesti sen ennakkosuosikin viitan.

Jukurit on tällä hetkellä ykkönen Mestiksessä ennenkuin peliäkään on pelattu. Jos Pikkarainen pystyy tuolla joukkueella sössimään vielä liigakarsintapaikan, niin kyseessä on sitten selkeä ammattitaidottomuus. KooKoo on tietenkin toinen kova. Mutta jos henki voittaa jälleen materian, niin Jokipojilla ja Sportilla on siihen eväät, riittävän vahvat joukkueet. Musta hevonen on TuTo, josta ei osaa sanoa vielä mikä on tulevan kauden ilme. Loput joukkueet Mestiksessä pyrkii kiusaamaan isompiaan ja muutama arpoo keskuudestaan karsijan alaspäin.

Jukureita tullu aktiivisesti kannatettua jo hieman ennen RD:n valtakautta ja voi kyllä kertoa muille (jos eivät ole vielä huomanneet), että Dufvan lähdön jälkeen ei voi Jukureista ainakaan mestaria maalailla juuri ennen liigakarsintoja (jos sinne asti joskus mentäis). Tosin tällä kaudella vaikuttais alustavasti yhtenäisemmältä porukalta, eli se yhteispelikin saattais vielä löytyä. Anskattoo...

Jokipojillahan on oikeasti vahva ja tasainen rosteri, eivät tule missään mielessä puskista pärjäämään ensi kaudellakaan. Suurempi yllätys jos eivät mene päätyyn asti. Ja Sport nyt rakentanut kaikessa hiljaisuudessa itselleen dynastian, joten eiköhän se liigakarsijasuosikki ole ensi kaudellekkin sieltä Pohojammaalta. TuTo on kyllä varmaan mielenkiintoisimpia seurattavia, jännä nähdä millaisen hurmoksen Tami saa päälle ollessaan ihan virallisestikin valmentajana.

Enkä miä suurena ihmeenä kyllä pitäis, vaikka näiden ulkopuoleltakin tulisi niitä kärkipaikkojen tavoittelijoita; on teillä Savonlinnassakii osattu tehä ainakii mikkeliläisten elämä vaikeeks, samahan todettiin viime kaudella myös kajaanilaisista vs. KooKoo. (Ja Seppänen valitaan muuten taas ens kauden päätteeks parhaaks maalivahiks, onnittelut siitä jo etukäteen Kajaaniin ;) )

Eiköhän meillä oo ihan hyvä kausi tulossa :)
 
Eiköhän meillä oo ihan hyvä kausi tulossa :)

Ehdottomasti. Ainakin mun on vaikea tällä hetkellä laittaa joukkueet paremmuus järjestykseen, varsinkin kärjen osalta. Jukurit lienee kuitenkin se suurin ennakkosuosikki, jonka jälkeen tulee erittäin tasainen nippu, johon kuuluvat KooKoo, Sport, Jokipojat ja TUTO. Oikeastaan TUTO nousee mun papereissani tämän joukon kärkeen, sillä jos joukkueen peräsimessä on Tami, niin mitä vain voi tapahtua. TUTO on tehnyt myös muutaman kovan kiinnityksen, sillä löytyyhän joukkueesta mm. muutaman vuoden takainen Mestiksen pistepörssin voittaja Tuukka Pulliainen sekä muutama erittäin kova nimi Mestistasolle. KooKookin on edelliskausia parempi, joten viime kauden finaalikaksikko Sport-Jokipojat taitaa jäädä jopa haastajien joukkoon.

Kärkiviisikon jälkeen tuleekin vähän isompi rako, jonka jälkeen tulevat ensi kauden mustat hevoset SaPKo ja Hokki. Vaikka hieman Hokki-lasien läpi katsonkin, niin Hokki tulee olemaan keväällä yllätysvalmis. Joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa ja jos Virtala pysyy terveenä sekä Seppänen palaa muutaman kauden takaiselle tasolleen, niin Hokki tulee olemaan pleijareissa veemäinen vastustaja. Siitä viimeiestä pudotuspelipaikasta kamppailevat näkemykseni mukaan K-Vantaa, LeKi, Peliitat ja HCK. Jyväskylän farmi sitten lienee se jumbo, sikäli mikäli pelaa Mestistä ensi kaudella.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Joukkueiden sopimustilanteet 23.5., lähteenä Jatkoajan pelaajalistat:

HCK 8
Hokki 16 (+ 1 tryout)
Jokipojat 25
Jukurit 25
JYP-Akatemia 0
K-Vantaa 16
KooKoo 22 (+ 1 tryout)
LeKi 10
Peliitat 11 (+1 tryout)
SaPKo 18
Sport 19
TuTo 22 (+8 tryout)

Eli ihan heti huomenna ei sarjan aloitus kaikilta onnistuisi. Täyden joukkueen (18+1) kentälle saisi tässä vaiheessa vain Jokipojat, Jukurit, KooKoo, Sport ja Tuto. Paljon on vielä siirtoja kesän aikana tulossa. Mikähän lie JYP-Akatemian kohtalo?
 
zlyvlk1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sparta Praha, Peliitat, Pelicans
Kiireiset sopparit

Nyt ehkä kannattaa muistaa, että aika harva joukkue Mestiksessä kesän aikana tekee joukkueena yhtään mitään. Ainakaan treenaa.
 
Nyt ehkä kannattaa muistaa, että aika harva joukkue Mestiksessä kesän aikana tekee joukkueena yhtään mitään. Ainakaan treenaa.

En muista joukkueista tiedä, mutta KooKoo on aloittanut yhteiset joukkueharjoitukset jäällä jo toukokuun alussa ja ainoastaan Nickerson puuttuu rosterista, sekä Nyqvist/Teppo, jotka treenaavat HIFK:n kanssa ja ovat heinäkuuhun asti mukana vain "leiriviikoilla." Mukana on iso läjä myös tryoutteja.

Toki myös vahvistusta tulee vielä myös ulkopuolelta, eikä joukkue ole vielä koossa, mutta ainakin täällä treenataan jo normaalisti yhdessä.
 
zlyvlk1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sparta Praha, Peliitat, Pelicans
En muista joukkueista tiedä, mutta KooKoo on aloittanut yhteiset joukkueharjoitukset jäällä jo toukokuun alussa ja ainoastaan Nickerson puuttuu rosterista, sekä Nyqvist/Teppo, jotka treenaavat HIFK:n kanssa ja ovat heinäkuuhun asti mukana vain "leiriviikoilla." Mukana on iso läjä myös tryoutteja.

Toki myös vahvistusta tulee vielä myös ulkopuolelta, eikä joukkue ole vielä koossa, mutta ainakin täällä treenataan jo normaalisti yhdessä.

Aika harva treenaa. KK kuuluu nyt sitten niihin jotka treenaa. Monissa halleissa taida olla jäätäkään. Tämä nyt vaan on sitä Mestiksen arkipäivää. Ammattilaissarjasta ollaan kaukana. Siis kokonaisuutena.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikäs kiire sinne jäälle vielä tähän aikaan on. Jotenkin ammattimaisemmalta tuntuisi pitää kunnon tauko ja omatoiminen kesä kun pyöriä joukkueen kanssa jo toukokuussa.
 
KOOKOOBOY

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikäs kiire sinne jäälle vielä tähän aikaan on. Jotenkin ammattimaisemmalta tuntuisi pitää kunnon tauko ja omatoiminen kesä kun pyöriä joukkueen kanssa jo toukokuussa.

Ammattimaisemmalta? Minusta se on juuri toisinpäin. En kyllä nää siinä mitään negatiivista jos pari kertaa viikossa jäällä käyvät. Ja sielläkin on treenattu lähinnä yksilötaitoa paitsi viime viikolla jolloin oli koko joukkue kasassa. Näiden omatoimisten kesien tulokset näkyi kyllä tarpeeksi hyvin Lehkosen aikana. Jouduttiin kauden aikana treenaamaan se mikä oli jäänyt jätkillä kesällä treenaamatta ja siitä kärsittiin sitten koko kausi kun oli treenaamisesta jalat tukossa.
 
zlyvlk1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sparta Praha, Peliitat, Pelicans
fyrkat

Seuroissa tämä ei ole ehkä niinkään muusta kiinni kuin rahasta. Jääaika, palkat ja muut kulut muodostavat ihan kiitettävän kuluerän.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Sanotaan näin, että ihmettelen suuresti mikäli vielä tänä päivänä on mestispelaajia, jotka eivät tähän vuoden aikaan hikoile vähintään paria tuntia päivässä oli se sitten joukkueen mukana tai itsekseen, koska sitä tuossa sarjassa pärjääminen vähimmillään vaatii.

Itse voimasuhteista ennustan runkosarjan järjestykseksi seuraavaa:

KooKoo
Jokipojat
TuTo
Sport
Jukurit
SaPKo
K-Vantaa
Hokki
LeKi
Peliitat
HCK

JYP Akat ei ole listoilla, koska jyskylän farmi ei tule minun ennustuksen mukaan osallistumaan sarjaan lainkaan Jypin lyötyä rahahanat kiinni.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ammattimaisemmalta? Minusta se on juuri toisinpäin. En kyllä nää siinä mitään negatiivista jos pari kertaa viikossa jäällä käyvät. Ja sielläkin on treenattu lähinnä yksilötaitoa paitsi viime viikolla jolloin oli koko joukkue kasassa. Näiden omatoimisten kesien tulokset näkyi kyllä tarpeeksi hyvin Lehkosen aikana. Jouduttiin kauden aikana treenaamaan se mikä oli jäänyt jätkillä kesällä treenaamatta ja siitä kärsittiin sitten koko kausi kun oli treenaamisesta jalat tukossa.

No en tiedä kuinka monta kertaa viikossa on oltu jäällä ja kuka on tehnyt mitäkin. En edes tarkoita suoraan KooKoota vaan vastaus oli lähinnä siihen, että jäällä oleminen toukokuussa kertoisi jotain ammattimaisuudesta. Todellisilla ammattilaisilla on harvoin kiire jäälle tähän aikaan vuodesta.

Se kertoo sitten jo paljon ammattimaisuuden puutteesta, jos ei omatoimista kesää pysty tekemään. Silloin on kai oltava koko vuosi jäällä, mutta ei minkään ammattimaisuuden takia vaan amatöörimäisen asenteen kun ei pysty ottamaan vastuusta omasta treenaamisestaan.
 
zlyvlk1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sparta Praha, Peliitat, Pelicans
yksilö vs. joukkue

Yksilönä jos haluaa tehdä niin se onkin sitten asia erikseen, mutta joukkueista selkeä vähemmistö on se joka yhdessä treenaa tässä vaiheessa. KooKoo on ainut joka on tullut ilmi. Miten muualla?
 
Hiski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Yksilönä jos haluaa tehdä niin se onkin sitten asia erikseen, mutta joukkueista selkeä vähemmistö on se joka yhdessä treenaa tässä vaiheessa. KooKoo on ainut joka on tullut ilmi. Miten muualla?
JYP Akatemia on harjoitellut vapun jälkeen joukkueena. Juhannuksen jälkeen pakollinen loma.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Yksilönä jos haluaa tehdä niin se onkin sitten asia erikseen, mutta joukkueista selkeä vähemmistö on se joka yhdessä treenaa tässä vaiheessa. KooKoo on ainut joka on tullut ilmi. Miten muualla?

HCK aloitti treenaamisen 2.5. Kausi venähti sen verran pitkäksi, että pieni tauko oli paikallaan.
 
muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Yksilönä jos haluaa tehdä niin se onkin sitten asia erikseen, mutta joukkueista selkeä vähemmistö on se joka yhdessä treenaa tässä vaiheessa. KooKoo on ainut joka on tullut ilmi. Miten muualla?

Jokipojat treenaa myös. Joensuussahan on harkkahalllissa jää läpi vuoden. Kilpahalli on sitten sulalla.

En tiedä paljonko / mitä jätkät reenaa, mutta kuitenkin. Ja se kuukauden oma jakso on tainnut kuulua joka kesä ohjelmaa. Eli silloin seura lienee muutenkin kesälomalla tms.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Yksilönä jos haluaa tehdä niin se onkin sitten asia erikseen, mutta joukkueista selkeä vähemmistö on se joka yhdessä treenaa tässä vaiheessa. KooKoo on ainut joka on tullut ilmi. Miten muualla?

Ylläolevien kommenttien jälkeen voi varmaan olettaa siis, että Heinolassa ei treenata joukkueena ennen elokuuta, vai? Se selittäisikin osaltaan Peliittojen ja HeKin hieman nihkeää taivalta tässä sarjassa vuodesta toiseen, koska mikäli materiaali ei ole sarjan kärkipäätä, niin sitä suuremmalla syyllä joukkueen pitäisi treenata yhdessä pitkät tovit ennen kauden alkua. Ymmärrettävästi tämä vaatisi myös parempi taloudellisia toimintamahdollisuuksia kuin Heinolasta kenties löytyy.

HCK aloitti treenaamisen 2.5. Kausi venähti sen verran pitkäksi, että pieni tauko oli paikallaan.

Saako kysyä minkä kokoinen HCK:n rinki on ja mitä nimiä sieltä löytyy näiden kahdeksan sopimuspelaajan lisäksi?
 
PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa

LeKiltä tulossa viikon sisään uutisia uusista sopimuksista, toivottavasti pompsahtaa tuokin luku kerta heitolla ylöspäin.

Kisallahan on jäähalli käytössään ympäri vuoden, mutta reenien alkamisajankohdasta en osaa sanoa, etenkään näin karsintojen vuoksi venähtäneen kauden jatkoksi.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Saako kysyä minkä kokoinen HCK:n rinki on ja mitä nimiä sieltä löytyy näiden kahdeksan sopimuspelaajan lisäksi?

Ymmärtääkseni rinki on kokonaisuudessan 15 pelaajan luokkaa ja mukana on sekalaista sakkia. Todennäköisesti try out:in kautta hakevat pelipaikkaa ensi kaudeksi. Mahdolliset yhteistyökuviot pääkaupunkiseudulle jne. vahvistavat osaltaan tietyltä osin joukkuetta. Olen tyytyväinen jos pari kentällistä viime kaudelta jatkaisi Keravalla.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös