Joukkueen tilanne tällä hetkellä

  • 113 703
  • 526

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
vero kirjoitti:
Taklauksen tarkoitus on riistää kiekko vastustajalta ja parhaimmillaan sillä saadaan aikaan erittäin hyvä lähtökohta omalle kiekolliselle pelille, koska vastustajan kiekoton peli ei ole organisoitua. Sen sijaan, jos taklauksella haetaan vastustajan telomista, ollaan aivan jossakin muussa lajissa kuin jääkiekossa ja ne keskustelut eivät kuulu Porin Ässien keskustelupalstalle, vaan jonnekin muualle. Toki aina voi sattua jotain vaikka kaikki tapahtuu sääntöjen mukaan, tyyliin Forsbacka/Grönvall, mutta tämä on erittäin valitettavaa riippumatta siitä kohtaako se omaa joukkuetta vai vastustajaa.

Tässä on osa totuudesta. Taklaamalla horjutetaan myös vastustajaa seuraavia tilanteita varten. Jokainen pelaaja reagoi jotenkin kovaan taklauspeliin. Kukaan ei halua ottaa jatkuvasti taklauksia vastaan. Vastustaja alkaa kiekon saadessaan jo odottaa taklausta, kun on saanut pari kovaa niittiä osakseen. Useilla pelaajilla tämä aiheuttaa hätäilyä ja harhasyöttöjä. Taklauspelin perusteena ei saisi olla ikinä vahingoittamistarkoitus, mutta epämiellyttävää oloa se saa aiheuttaa.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
vielä kerran pojat

Nick kirjoitti:
Vastustaja alkaa kiekon saadessaan jo odottaa taklausta, kun on saanut pari kovaa niittiä osakseen. Useilla pelaajilla tämä aiheuttaa hätäilyä ja harhasyöttöjä..

Itsehän kirjoitin näin jo edellisellä sivulla aikoja sitten, mutta tuon ilmeisesti kiihkoissasi sivuutit?

Näkkäri kirjoitti:
Huhtanen oli ainakin HPK pelissä hyvin fyysinen, taklasi paljon ja sai taklauksillaan kiekkoa omille.

Toisaalta itse kirjoitit jo tuon jälkeen, että Huhtanen ei ole fyysinen pelaaja, joten miksi sitä enää alat muuttamaan?
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Nick kirjoitti:
Tässä on osa totuudesta. Taklaamalla horjutetaan myös vastustajaa seuraavia tilanteita varten. Jokainen pelaaja reagoi jotenkin kovaan taklauspeliin. Kukaan ei halua ottaa jatkuvasti taklauksia vastaan. Vastustaja alkaa kiekon saadessaan jo odottaa taklausta, kun on saanut pari kovaa niittiä osakseen. Useilla pelaajilla tämä aiheuttaa hätäilyä ja harhasyöttöjä. Taklauspelin perusteena ei saisi olla ikinä vahingoittamistarkoitus, mutta epämiellyttävää oloa se saa aiheuttaa.

Tämä on ihan totta, tässä kohtaa kuitenkin juuri tulee esille se tärkeä seikka esim. "fyysisestä" Nielikäisestä, joka harvemmin onnistuu taklaamaan, ainakaan onnistuneesti. Ainakaan en itse muista paljoakaan Pasin Ässävuosilta selkeitä maalitilanteita, joita Pasin taklaus olisi omille tuottanut.

Pelitilanneäly ei ole pahitteeksi näissä puuhissa, siksi tiistaina nähty Huhtasen "fyysinen peli" oli parempaa kuin esim. 180kg_penkistä-Pasin ikinä, jos asiaa peilataan joukkueen etuun ja ottelun voittamiseen.

Tosin nykyään kun kiekko_katsomoon-sääntö on olemassa, Pasin silmämunat pullistuen ottama vauhti saattaa aiheuttaa suonenvetoja kiekolliselle pakille..;) Ylivoimia saattaisi olla tarjolla. Vetihän Rafalski(kin) aikoinaan lättyä kalaverkkoihin, kun Mikkola spurttasi punaviivalta kohti..

Mutta. Mielestäni on turha olla huolissaan Ässien "fyysisyydestä", sitä on taatusti riittävästi tämän hetken liigaan. Meillä näyttäisi lisäksi olevan yksi liikkuvimpia ryhmiä koko sarjassa, siitä osoituksena vähäinen av, runsas yv suhde. Toista se oli ennen.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näkkäri kirjoitti:
Itsehän kirjoitin näin jo edellisellä sivulla aikoja sitten, mutta tuon ilmeisesti kiihkoissasi sivuutit?

Hienoa, että olet ymmärtänyt saman asian taklaamisesta. Turha silti korostaa omia kommenttejaan, vaikka saisi tukea muualta. Paljastaa epävarmuutesi. Rohkeutta vaan sinulle lisää kirjoittamiseen. Pisteet kuitenkin siitä, että osallistut jälleen keskusteluun. Toki keskityt enemmän asiattomuuksiin kuin asiaan.

Näkkäri kirjoitti:
Toisaalta itse kirjoitit jo tuon jälkeen, että Huhtanen ei ole fyysinen pelaaja, joten miksi sitä enää alat muuttamaan?

En ole muuttanut mielipidettäni. Ei kannata alkaa vääristelemään asioita, vaikka kovasti haluaisikin toisen kirjoituksia ja mielipiteitä mollata. Kysy vain asiallisesti, jos sinulle jäi joku kohta epäselväksi, niin voin selvittää sinulle asian.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nick kirjoitti:
Hienoa, että olet ymmärtänyt saman asian taklaamisesta. Turha silti korostaa omia kommenttejaan, vaikka saisi tukea muualta. Paljastaa epävarmuutesi. Rohkeutta vaan sinulle lisää kirjoittamiseen. Pisteet kuitenkin siitä, että osallistut jälleen keskusteluun. Toki keskityt enemmän asiattomuuksiin kuin asiaan.



En ole muuttanut mielipidettäni. Ei kannata alkaa vääristelemään asioita, vaikka kovasti haluaisikin toisen kirjoituksia ja mielipiteitä mollata. Kysy vain asiallisesti, jos sinulle jäi joku kohta epäselväksi, niin voin selvittää sinulle asian.

Nick, Ässä osion oma TOJ...

Minun mielestäni fyysinen pelaaja on pelaaja, jonka pelitapa on fyysinen. Sinun mielestäsi tähän tarvitaan kokoa ja voimaa.

Pyysit minua antamaan kunnian myös lähteneille pelaajille ja sen mielelläni teen, jos siihen on aihetta. No, otetaan esimerkiksi Komarov, käy varmasti myös sinulle. Häntä pidettiin viime kauden lopulla fyysisenä pelaajana, eikö??

Komarovin mitat 176 cm ja 76 kg. Mutta mielestäsi Huhtanen ei ole fyysinen, koska on heiveröinen ja voimaton, mitat 185 cm ja 75 kg. Mitat Jatkoaika.com:n pelaajalistalta.

Eli fyysisen pelaajan raja on 75 kg tai voihan syynä olla liian korkea painopiste...
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
TosiFani kirjoitti:
Nick, Ässä osion oma TOJ...

Kun kerran lähdet asiattomuuslinjalle, niin voisitko perustella nimittelysi.

TosiFani kirjoitti:
Minun mielestäni fyysinen pelaaja on pelaaja, jonka pelitapa on fyysinen. Sinun mielestäsi tähän tarvitaan kokoa ja voimaa.

Toistan itseäni, sillä opit eivät näy menevän muutamille nimimerkeille perille. Fyysinen pelitapa on hyvin vaikea määritellä. Pelaaja, joka siirretään syrjään kulmaväännöissä karkeasti sanoen yhdellä kädellä, ei minun mielestäni ole fyysinen pelaaja, vaikka hän karvaisikin agressiivisesti ja jakelisi kevyitä, hyviä taklauksia. Joillekin fyysisyys voi nopeutta, kestävyyttä, ponnistusvoimaa yms. Joillekin fyysisyys tuntuu olevan hyvää karvauspeliä. Joillekin fyysisyys on vahvaa taklaamista, voimakasta vääntöpeliä jäällä, taklausten tukevaa vastaanottamista ja ehkä joillekin myös hanskojen pudottamista. Joillekin fyysisyys taas on jotain ihan muuta. Sinun mielestäsi voimalla ei ole mitään tekemistä fyysisyyden kanssa.

TosiFani kirjoitti:
Pyysit minua antamaan kunnian myös lähteneille pelaajille ja sen mielelläni teen, jos siihen on aihetta. No, otetaan esimerkiksi Komarov, käy varmasti myös sinulle. Häntä pidettiin viime kauden lopulla fyysisenä pelaajana, eikö??

Ymmärsit hieman väärin. Kyse ei ollut pelkästään fyysisistä pelaajista, vaan joukkueen pelaajista yleisesti. Komarovilta löytyi kyllä pieneksi kaveriksi yllättävän paljon fyysisyyttä, mutta mikään fyysinen pelote ei hänkään ollut. Huhtasta pidän vähintään yhtä hyvänä pelaajana kuin Komarovia, lisäksi mielestäni Huhtasella on enemmän potentiaalia. Huhtasen mitoistakin voidaan toki varovaisesti päätellä, että mies on vielä fyysisesti raakile. Ja, kyllä edelleen tarkoitan tässä yhteydessä fyysisyydellä voimapuolta.

TosiFani kirjoitti:
Eli fyysisen pelaajan raja on 75 kg tai voihan syynä olla liian korkea painopiste...

Tekeekö pelkkä massa jostain pelaajasta fyysisen?? Entä painopisteen korkeus?? Erikoisia päätelmiä.
 

Legion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Everton, FC Bayern
TosiFani kirjoitti:
Nick, Ässä osion oma TOJ...

Minun mielestäni fyysinen pelaaja on pelaaja, jonka pelitapa on fyysinen. Sinun mielestäsi tähän tarvitaan kokoa ja voimaa.

Pyysit minua antamaan kunnian myös lähteneille pelaajille ja sen mielelläni teen, jos siihen on aihetta. No, otetaan esimerkiksi Komarov, käy varmasti myös sinulle. Häntä pidettiin viime kauden lopulla fyysisenä pelaajana, eikö??

Komarovin mitat 176 cm ja 76 kg. Mutta mielestäsi Huhtanen ei ole fyysinen, koska on heiveröinen ja voimaton, mitat 185 cm ja 75 kg. Mitat Jatkoaika.com:n pelaajalistalta.

Eli fyysisen pelaajan raja on 75 kg tai voihan syynä olla liian korkea painopiste...

Näkisin, että moni vaatii fyysisyyteen joko hulluutta tai rottamaisuutta. Huhtaselta täytyis tältä osin filmi mennä pari kertaa poikki ja tämän pitäisi ilmentyä joko tappeluna tai rottailuna. Jospa sitten Huhtanenkin laskettaisiin fyysiseksi pelaajaksi?

Fyysisyyteen siis vaaditaan joko pleksien läpi menevä taklaus tai taklaushalukkuus + esim. lyöntikisa tai vastaavasti esim. nouto.

Näinkö?

Ps. Mielenkiintoisesti/huolestuttavasti?? alkavat patafanit jakautua leireihin tämän asian puolesta. Samaa mieltä tuskin kaikki tulevat olemaan, vaikka miten kuka perustelisi. Luulisi että tärkeintä on padan menestys, mutta alan epäilemään sen asian olevan toisille aivan toissijainen asia.
 

papa durdin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Crapbag kirjoitti:
Mutta. Mielestäni on turha olla huolissaan Ässien "fyysisyydestä", sitä on taatusti riittävästi tämän hetken liigaan. Meillä näyttäisi lisäksi olevan yksi liikkuvimpia ryhmiä koko sarjassa, siitä osoituksena vähäinen av, runsas yv suhde. Toista se oli ennen.

Näin just. Laittakaa jo piste fyysiselle väittelyllenne ja keskittykää illan narripeliin.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Legion kirjoitti:
Näkisin, että moni vaatii fyysisyyteen joko hulluutta tai rottamaisuutta. Huhtaselta täytyis tältä osin filmi mennä pari kertaa poikki ja tämän pitäisi ilmentyä joko tappeluna tai rottailuna. Jospa sitten Huhtanenkin laskettaisiin fyysiseksi pelaajaksi?

Fyysisyyteen siis vaaditaan joko pleksien läpi menevä taklaus tai taklaushalukkuus + esim. lyöntikisa tai vastaavasti esim. nouto.

Näinkö?

Ei ainakaan minun mielestäni välttämättä näin. Tietenkin, jos kaverin taklaukset alkavat olemaan painavuudessaan sitä luokkaa, että pleksit useasti hajoavat, puhutaan todennäköisesti fyysisestä pelaajasta. Ei siihen kuitenkaan aivan niin paljon vaadita.

Legion kirjoitti:
Ps. Mielenkiintoisesti/huolestuttavasti?? alkavat patafanit jakautua leireihin tämän asian puolesta. Samaa mieltä tuskin kaikki tulevat olemaan, vaikka miten kuka perustelisi. Luulisi että tärkeintä on padan menestys, mutta alan epäilemään sen asian olevan toisille aivan toissijainen asia.

En minä ainakaan ole kaivannut fyysistä pelotetta Ässiin. Muutama nimimerkki hehkuttaa Tuomas Huhtasta fyysisenä pelaajana ja joku jopa Ässien fyysisimpänä pelaajana, Pasi Nielikäistä fyysisempänä etc. Nämä virheelliset käsitykset on hyvä jonkun oikaista.

Tuomas on hieno pelaaja, jonka pelityylistä ja varsinkin taidoista olen vakuuttunut. Fyysinen pelaaja mies ei kuitenkaan ole, kun puhutaan fyysisestä pelaajasta jääkiekossa. Olen tyytyväinen nykyiseen joukkueeseen. Joukkue on halpa ja nuori. On mielenkiintoista seurata nuorten pelaajien kehittymistä ja innokkuutta. He saavat hyvin vastuuta, mikä on mielestäni tärkeää. Padan menestys on tietenkin pääasia.
 
Viimeksi muokattu:

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Crapbag kirjoitti:
Pelitilanneäly ei ole pahitteeksi näissä puuhissa, siksi tiistaina nähty Huhtasen "fyysinen peli" oli parempaa kuin esim. 180kg_penkistä-Pasin ikinä, jos asiaa peilataan joukkueen etuun ja ottelun voittamiseen.

Pelitilanneäly on aina hyvin tärkeää. Huhtanen siis on fyysisempi kuin Nielikäinen? Korjaa, jos tulkitsen väärin, sillä kirjoitustasi voi tulkita monin eri tavoin. Sanoisin, että Huhtanen on mm. liikkeensä ja älynsä johdosta hyödyllisempi pelaaja kuin Nielikäinen.

TosiFani kirjoitti:
Nick, Ässä osion oma TOJ...
.
.
Pyysit minua antamaan kunnian myös lähteneille pelaajille ja sen mielelläni teen, jos siihen on aihetta.

Edelleen odotan perusteluja ja selitystä asiattomaan vertaukseen.

Kumpa tosiaan pystyisit olemaan objektiivinen pelaajia arvostellessasi.
 
Viimeksi muokattu:

spade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nick kirjoitti:
Pelitilanneäly on aina hyvin tärkeää. Huhtanen siis on fyysisempi kuin Nielikäinen? Korjaa, jos tulkitsen väärin, sillä kirjoitustasi voi tulkita monin eri tavoin. Sanoisin, että Huhtanen on mm. liikkeensä ja älynsä johdosta hyödyllisempi pelaaja kuin Nielikäinen.

Kysynpä nyt aivan off-topiccina, että kumman noista pelaajista ottaisit mieluummin joukkueeseesi?
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
spade kirjoitti:
Kysynpä nyt aivan off-topiccina, että kumman noista pelaajista ottaisit mieluummin joukkueeseesi?

Ihan asiallinen kysymys. Jos lyhyesti voi vastata, niin Tuomas Huhtasen. Kumman sinä itse ottaisit? Laita vielä perustelut mukaan.
 

spade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nick kirjoitti:
Ihan asiallinen kysymys. Jos lyhyesti voi vastata, niin Tuomas Huhtasen. Kumman sinä itse ottaisit? Laita vielä perustelut mukaan.

Täytyy pyytää anteeksi siltä osin että sekoitin nimimerkkisi ensiksi noihin "goonejahetitänne" -miehiin, jotka täällä Ässä-osiossa ovat itkeneet puukätisten nyrkkeilijöiden perään.

Huhtasen ottaisin itsekin mieluummin, syynä juurikin tuo hyödyllisyys joukkueelle.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tuolla otteluketjussa heittelin turenkilaista pissa-kakka -huumoria, en tainnut tosin tavoittaa yhtä korkeatasoista taiteellista muotoa.

Vakavasti ottaen...nyt sitten retkahdettiin kolmannessa erässä virheisiin ja Kaltiaisen imurointiin. Kuten todettua, Jokerit on tällä hetkellä numeroa isompi yhdistelmä. Olisi voinut olla viime kaudellakin, mutta Ässät was in the Zone! ja Jokerit ei. Nyt mentiin pikkasen paremmin nimilistojen mukaisessa järjestyksessä, tosin ihan tollasta selkäsaunaa ei tarttisi ottaa. Tosin, samapa se millä numeroilla Jokereille vieraissa hävitään, laskelmoitu tappio. Kuhan ei vaikuta tulevien kierroksien peliin. Tapparalta piste, kaksi (helpommin sanottu kuin tehty) ja hätäisimmät paskahousut (kuten minä) voidaan taas painua nurkkaan häpeämään. Olihan alla sentään voitot Tepsistä ja Kerhosta.

Mutta koska lanseerasin itselleni jo alter egon Pekka Perkeleen Paniikinlietsoja, niin spekuloinpa negatiivisempia vaihtoehtoja; JyPin, SaiPan ja KalPan on jäätävä selän taakse jos mielitään jatkaa runkosarjan jälkeen pelejä. Neljännen joukkueen pitäisi olla Pelicans joka porhaltaa nyt sarjakakkosena. Omaavat mielenkiintosen sekotuksen kokemusta ja nuorisoa, uskottavan valmennuksen, ovat kovassa myötätuulessa, in the Zone! Ja jos se neljäs jengi ei olisi Pelsut niin kenties Ilves, Lukko, TPS...no, kaikkihan on mahdollista kuten viime kausi ja Turun syöksykierre on osoittanut. Pointtina kai vain se että jos kylmän mustavalkosesti tähdättäisiin Pelsujen lyöntiin niin kiirettä pitää senkin suhteen. Voi olla että hopeajoukkue onkin yhtäkkiä kesälomilla runkkarin jälkeen ja kaikki analyytikot Ässien valmentajiston ja pelaajiston vihreyden/kapeuden suhteen ovatkin oikeassa.

No, rehellisesti sanoen en ole lietsomassa mitään, hieman realiteettejä pyörittelen. Kyllä sitä sokeaa uskoa vielä löytyy. Usean profiilipelaajan (pitkäaikaisetkin) puutokset vaan näkyvät heti liigan nuorimmassa ja kokemattomimmassa jengissä. Korvaajia ei toistaiseksi ole näkynyt, meinataanko kuinka pitkälle potkia omin voimin.

ja kuten aiemmin todettua, pitää vaan huikean viime kauden jälkeen opetella häviämään kuin mies. Ensi viikolla kotona SaiPa, Ipa, vieraissa Kalpa...ja aurinko paistaa jälleen.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yhtä asiaan en ymmärrä. Miksi täällä on niin paljon negatiivisia Ässä faneja??

Mitä te mahdatte odottaa kaudelta??

Joukkueemme on 10., olemme voittaneet Lukon, TPS:n ja HPK:n, hävinneet Pelicansille, HIFK:lle, Jyp:lle ja Jokereille. Mikä on yllätys??

Olemme hävinneet sijoilla 1., 2., 4. ja 5. oleville joukkueille. Näistä selvä yllättäjä on ainoastaan Jyp.

Meillä on nuori ja potentiaalinen joukkue, mutta vähän realismia nyt ja positiivisuutta peliin. Joukkueemme kaipaa sitä porilaista hulluutta katsomoon, eikä satakuntalaista vittumaisuutta.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Joo, hulluutta katsomoon. Meidän fanaatikkojen, jotka mukana ovat pitempään roikkuneet, täytyy näyttää että usko, fiilis ja hurmos ei rajoittunut vain viime kauteen glory-hunttereineen. Kieltämättä, positiivistä asennetta tarvitaan niin katsomossa kuin kaukalossa. Laitetaan hullun-villi lumipallo pyörimään viime kauden tapaan!

Pitää vaan huikean viime kauden jälkeen opetella häviämään kuin mies,
kuten kirjotin alempana. Eiköhän siihen taas totu, itsekin olen jatkuvasti jauhanut realiteeteista. Ja realiteetit ovat että seitsemän kiekan jälkeen ollaan vähimmäistavoitteessa, eli kymppisakissa. Miksi sitä ei sitten osaa pitää näppäimistöä kurissa? Menneisyyden haamut kummittelevat? No...tässä positiivisuuden kierteessä täytyy silti todeta että Pelicans on todennäkösesti lyötävä runkkarissa, jos tavotteena on vähimmäistavoite, eli kymppisakki. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta sarjaa on vielä jokunen peli jäljellä, eli...paskaakos täsä.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
TosiFani kirjoitti:
Yhtä asiaan en ymmärrä. Miksi täällä on niin paljon negatiivisia Ässä faneja??

Mitä te mahdatte odottaa kaudelta??

Moni fani sokaistui viime kaudesta, vaikka palstalla yrittää muuta selittää.

On tosiaan muistettava, että meillä on nuori ja halpa joukkue. Toiset odottavat Ässien sijoittuvan runkosarjassa jopa kahden parhaan joukkoon..

Mutta tosiasiassa maalivahtipeli huolestuttaa. Toivon Kilpeläisen saavan otteisiinsa varmuutta. Kaltiainen on parissa viime pelissä pelannut itseään kauemmas ykkösmaalivahdin paikalta. Kausi on nuori ja molemmat pojat ovat kohtalaisen kokemattomia. Annetaan aikaa.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Nick kirjoitti:
Pelitilanneäly on aina hyvin tärkeää. Huhtanen siis on fyysisempi kuin Nielikäinen? Korjaa, jos tulkitsen väärin, sillä kirjoitustasi voi tulkita monin eri tavoin. Sanoisin, että Huhtanen on mm. liikkeensä ja älynsä johdosta hyödyllisempi pelaaja kuin Nielikäinen.



Edelleen odotan perusteluja ja selitystä asiattomaan vertaukseen.

Kumpa tosiaan pystyisit olemaan objektiivinen pelaajia arvostellessasi.

Ei ole tarpeen korjata yhtään mitään, jos et lainaamastasi pätkästä tajua mistä on kysymys, niin kehoitan vähentämään osallistumistasi nyt nähdyllä innolla ja tarmolla tänne palstalle. Lue vaikka omia juttujasi pariin otteeseen ja mieti mistä itse puhut, sen jälkeen lue muiden juttuja ennen kuin vastaat suu vaahdossa. Lue vaikka muutamaan kertaan ja koita ymmärtää. Älä näe toisten kirjoittamia asioita niin kuin haluat ne nähdä, jotta pääset taas nokittamaan ja vänkäämään.

Jos saat siitä pohjaa keskusteluusi, että väität esim. minun sanoneen (jo useammassakin ketjussa) Huhtasta fyysisemmäksi kuin Nielikäinen, niin se on sinun ongelmasi. Voit miettiä sitä jatkossa yksinäsi, en ainakaan jaksa keskustella jääkiekosta tällä palstalla tältä erää yhtään enempää. Ei fysiikka kestä.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Crapbag kirjoitti:
Ei ole tarpeen korjata yhtään mitään, jos et lainaamastasi pätkästä tajua mistä on kysymys, niin kehoitan vähentämään osallistumistasi nyt nähdyllä innolla ja tarmolla tänne palstalle.
.
.
Älä näe toisten kirjoittamia asioita niin kuin haluat ne nähdä, jotta pääset taas nokittamaan ja vänkäämään.

Jos pelaaja pelaa parempaa fyysistä peliä kuin toinen koskaan, onko hän tällöin fyysisempi pelaaja?

Mutta ei, tarkoitukseni ei ole nähdä asioita, niin kuin itse haluan nähdä, jotta pääsisin taas nokittamaan ja vääntämään. Päinvastoin, pyrin aina ymmärtämään muita kirjoittajia.

Sinun on pystyttävä korjaamaan asia, jos kirjoituksesi tulkitaan väärin ja/tai jos tekstissäsi on virheitä. Tiedän kristallinkirkkaasti kirjoittamani asiat, mutta tiedätkö sinä. Olisiko sinun kuitenkin vielä palattava edellisiin kirjoituksiin ja sisäistettävä teksti..
 
Viimeksi muokattu:

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nick kirjoitti:
pyrin aina ymmärtämään muita kirjoittajia.

Sinun on pystyttävä korjaamaan asia, jos kirjoituksesi tulkitaan väärin ja/tai jos tekstissäsi on virheitä. Tiedän kristallinkirkkaasti kirjoittamani asiat, mutta tiedätkö sinä. Olisiko sinun kuitenkin vielä palattava edellisiin kirjoituksiin ja sisäistettävä teksti..

Minäkään en ymmärrä kirjoituksiasi. Olenko tyhmä, mutta en löydä viesteistäsi punaista lankaa?

Tulee mieleen eräs kärppien kannattaja.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
mjarkko kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä kirjoituksiasi. Olenko tyhmä, mutta en löydä viesteistäsi punaista lankaa?

En usko, että se sinusta välttämättä tyhmää tekee. Kysy, jos sinulle jäi joku asia epäselväksi ja haluat lisäselvitystä johonkin asiaan. Yritän sitten selvittää asian sinulle.
 

Redhot

Jäsen
Häppölä aikaistetulla isyyslomalla

Nelosen urheiluaamun SM-liiga ennakossa kerrottiin Häppölän jäävän pois illan Tappara pelistä, syynä aikaistettu isyysloma. Onko kysymyksessä tarpeellinen varotoimenpide vai asenteen puolesta hyllyttäminen?
 

.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Redhot kirjoitti:
Nelosen urheiluaamun SM-liiga ennakossa kerrottiin Häppölän jäävän pois illan Tappara pelistä, syynä aikaistettu isyysloma. Onko kysymyksessä tarpeellinen varotoimenpide vai asenteen puolesta hyllyttäminen?

Toivottavasti asennehyllytys. Torstainen fleguilu oli sitä luokkaa ettei tee lainkaan hallaa tälle miehelle pieni itsetutkiskelu. Eikä toki muutenkaan ole peli kulkenut todellakaan odotetulla tasolla. Tokihan saattaa olla että vaaveli sekoittelee pääkoppaa ja homma ei toimi jne, mutta ammattilaisurheilua tää silti on. Joku roti.

Kuparinen toimii ykkösen keskellä. Sen näki jo torstaina.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ole kysymys asenne hyllytyksestä, Häppölää ei asenteen puolesta voi edes hyllyttää. Peli ei ole kulkenut, 7 peliä 1 + 5 = 6...
 

Jallu Koo

Jäsen
Häppölällä on kieltämättä ihan hyvin pinnoja kasassa. Toisaalta +/- tilasto näyttää -7, jolla ollaan liigan kakkosena. Eli tasakentällisin ja ylivoimalla omissa kolisee liikaa, sama pätee myös Kuuselaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös