Joukkueen rakennus KHL-kaudelle 2014–2015

  • 446 181
  • 1 126

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jokereiden nykyinen kannattajakunta plus uteliaat satunnaiskävijät riittäisi muuten helposti täyttämään Areenan illasta toiseen, mikäli ottelutapahtumasta vain saadaan tarpeeksi houkutteleva.

Mä en tiedä, mutta luulen taloudellisen menestyksen olevan helpommin saavutettavissa toivomalla halvan joukkueen ylisuorittamista, kuin satsaamalla kunnolla ja toivomalla vähintään välieräpaikkaa.

Halvalla ja oletettavasti paljon häviävällä joukkueella on iso haaste saada Arena toistuvasti illasta toiseen täyteen, sillä jos peli on viihteellisesti kuraa (puolustusvoittoista räpellystä ja vähän maaleja), sillä voitetaan harvoin ja pelkkä playoff-paikka on iso ylisuoritus on melkoista haihattelua luulla että Arena täyttyisi illasta toiseen. Kun alkuinnostus ja uutuuden viehätys on karissut niin pitäisi pystyä tarjoamaan myös sitä viihdettä (Jokereiden pirullista taitokiekkoa), pelkän taistelevan puolustussumpun seuraaminen piiiiiitkän runkosarjan aikana on pidemmän päälle puuduttavaa, sitä Hanlonin paskakiekkoa tai Summasen viimeisen kauden prosenttilätkää ei kukaan jaksa katsoa, se ei viihdyttänyt edes omia vaikka sillä voittojakin irtosi.

Tässä siirtymävaiheessa ei pidä mennä talous edellä, vaikka turhia riskejä ja hullua rahantuhlausta ei pidäkään harrastaa niin silti joukkueesta pitää tehdä sellainen että se sillä on realistinen mahdollisuus selvitä pudotuspeleihin, ainakin kotona sen on pystyttävä pääsääntöisesti voittamaan ja tarjoamaan myös liigan suurille kunnon haasteen. Mestaruudesta nyt lienee turha puhua kun se on ollut jo vuosia lähinnä utopiaa liigassakin. Minä ainakin näen että SaiPan tyylisesti rakennetulla joukkueella, joka selviää kerran 10 vuodessa pudotuspeleihin ei Arenaa täytetä illasta toiseen. Sitä puolustusvoittoista taistelua tuulimyllyjä vastaan jaksaisi paremmin jos joukkue edes olisi omista pojista rakennettu taistelevanippu, mutta nythän joukkueessa on omista junioreista asti tulleita vain muutama ja omat junnut näyttää matkaavan lähinnä muualle kuin Jokereihin. Jos mennään muukalaislegioonalla pitää joukkueeseen satsata niin että se voi menestyä (selviää pudotuspeleihin).
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Halvalla ja oletettavasti paljon häviävällä joukkueella on iso haaste saada Arena toistuvasti illasta toiseen täyteen, sillä jos peli on viihteellisesti kuraa (puolustusvoittoista räpellystä ja vähän maaleja), sillä voitetaan harvoin ja pelkkä playoff-paikka on iso ylisuoritus on melkoista haihattelua luulla että Arena täyttyisi illasta toiseen. Kun alkuinnostus ja uutuuden viehätys on karissut niin pitäisi pystyä tarjoamaan myös sitä viihdettä (Jokereiden pirullista taitokiekkoa)

Käsittelit juuri tuttuun optimistiseen tapaasi pari edellistä kautta. Näin keväällä mennään kohti ensi kautta, etupyörä pilviä hipoen, taitokiekolla mestariksi.
Ja seuraavat julkistukset......
 

Klokoski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Finnish Defence Forces, Ukraine
Eronen

Teemu on tosiaan menossa ensikaudeksi pelaamaan KHL-liigaa Neftekhimik Nizhnekamskiin ja siirto on varmistettu. Saa valmentajakseen suomalaisen Kari Jalosen.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Puolustusvoittoinenkin pelityyli tuo Areenalle komeat yleisömäärät, kunhan joukkueen yleisilme on yritteliäs ja taisteleva ja suurin osa kotiotteluista päättyy voittoon.

Hyökkäävällä taitokiekolla Jokerit ei KHL:ssä tule saavuttamaan minkäänlaista menestystä. Piste.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Puolustusvoittoinenkin pelityyli tuo Areenalle komeat yleisömäärät, kunhan joukkueen yleisilme on yritteliäs ja taisteleva ja suurin osa kotiotteluista päättyy voittoon.

Hyökkäävällä taitokiekolla Jokerit ei KHL:ssä tule saavuttamaan minkäänlaista menestystä. Piste.

Erkan pelifilosofian kulmakivihän menee jotenkin näin: "Hyvästä puolustuksesta seuraa yleesä hyvä hyökkäys". Ei maajoukkueessakaan olla lähdetty pelkästään pakittelemaan isompia maita vastaan vaan pelattu omaa peliä ennakkoluulottomasti ihan sama ketä on vastassa. Ja tulokset näkyivät jo EHT:lla ja Sotshissa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Erkan pelifilosofian kulmakivihän menee jotenkin näin: "Hyvästä puolustuksesta seuraa yleesä hyvä hyökkäys". Ei maajoukkueessakaan olla lähdetty pelkästään pakittelemaan isompia maita vastaan vaan pelattu omaa peliä ennakkoluulottomasti ihan sama ketä on vastassa.

Näinhän sen tietysti pitääkin olla, koska pelkästään puolustamalla ei pärjää pitkässä sarjassa, mutta silti Erkan pelifilosofia on aika kaukana nk. Jokerikiekosta. Ja hyvä näin.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Puolustusvoittoinenkin pelityyli tuo Areenalle komeat yleisömäärät, kunhan joukkueen yleisilme on yritteliäs ja taisteleva ja suurin osa kotiotteluista päättyy voittoon.

Hyökkäävällä taitokiekolla Jokerit ei KHL:ssä tule saavuttamaan minkäänlaista menestystä. Piste.

Puolustusvoittoiselle paskakiekolla ei halli täyty vaikka se toisi voittoja, nähtiinhän se jo Hanlonin aikaan. Joukkueella pitää olla menestyspotenttiaalia oli pelitapa mikä tahansa. Jatkuvasti häviävä joukkue on kaikista huonoin vaihtoehto.

Menestyvä joukkue tarvitsee peliinsä myös riittävän määrän taitoa, pelkät kieli vyön alla taistelevat kädettämät koheltajat ei kauaksi tule kantamaan. Katso vaikka nyt vaikka tuota harvinaisen nimetöntä MM-Leijonalaumaa niin jopa siinä on taitoa kärkiketjuissa, Kontiola, Lehterä ja Aaltonen pystyvät pelaamaan todella viihdyttävää kiekkoa. Ja Hietanen on loistava kiekollinen pakki.

Varsinkin ilman kärkisenttereitä on vaikea nähdä millaista kiekkoa Westerlund on Jokereihin tuomassa. Tällä hetkellä kasassa on lähinnä duunarilauma muutamalla taitopelaajalla höystettynä, kaiken kaikkiaan joukkue on vielä hyvin hyvin kevyt haastamaan yhtään ketään tuolla KHL:ssä. Tosin sentteristön on pakko vielä vahvistua ja vaikea uskoa että hyökkäyksen kärki olisi näissä nimissä Omarkia lukuunottamatta.

Näinhän sen tietysti pitääkin olla, koska pelkästään puolustamalla ei pärjää pitkässä sarjassa, mutta silti Erkan pelifilosofia on aika kaukana nk. Jokerikiekosta. Ja hyvä näin.

Sinä et ilmeisesti ole nähnyt sitä Jokerikiekkoa kun pelkäät sitä niin että pidät sitä sellaisena peikkona joka muka estäisi menestymisen ja haluat sen pysyvän kaukana Jokereista. Näin pitkäaikaisena Jokerikannattajana täytyy harmitella ettet ole päässyt nauttimaan menestyvästä ja kauniin viihdyttävästä Jokerikiekosta.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Näinhän sen tietysti pitääkin olla, koska pelkästään puolustamalla ei pärjää pitkässä sarjassa, mutta silti Erkan pelifilosofia on aika kaukana nk. Jokerikiekosta. Ja hyvä näin.
En allekirjoita. Erkka vannoo tiukan viisikkopuolustuksen nimeen, mutta maalien estämisen jälkeen aktiivisen viisikon seuraavaksi tärkein tavoite on luoda pohja nopeille ja tehokkaille hyökkäyksille, kunhan kiekko saadaan riistettyä. Hyökkäyspäässä luovuutta saa ja pitää käyttää jos sellaiseen on mahdollisuus.

Tarkka viisikkopuolustus ja iloinen hyökkäyspeli eivät poissulje, vaan jossain määrin jopa tukevat toisiaan. Tuskin Jokerit tulee tuhoa niittämään kahden minuutin kulmamankeleilla, mutta nopeita ja suoraviivaisia ratkaisuja voi mun mielestä yhtälailla kutsua Jokerikiekoksi. Kun koko viisikko on samalla sivulla, jää taidollekin enemmän tilaa nousta esiin.

Eri asia sitten on se, miten Erkka Jokerit saa pelaamaan. Puhtaasti puolustukseen pohjaavan pelitavan odottaminen on silti vähän pöhköä. Lähtökohtaisena suunnitelmana lienee joku Hanlonin ja Valtosen kiekon hyvistä puolista kasattu hybridi, jos nyt sallitaan näiden melko murheellisten esimerkkinimien käyttö.

Harjoituspelit ovat joka kesä helvetin mielenkiintoisia, mutta tänä vuonna rikotaan ainakin omalta kohdalta kaikki ennätykset. Uusia ja helvetin kovia pelaajia on älytön kasa, vastustajat on tuntemattomia ja pelityylin valinta ja toteutus määrittää kautta erittäin pitkälle. Sais olla jo elokuu.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Lähtökohtaisena suunnitelmana lienee joku Hanlonin ja Valtosen kiekon hyvistä puolista kasattu hybridi, jos nyt sallitaan näiden melko murheellisten esimerkkinimien käyttö.

Nyt hyvä veli Varis ei tällaisia puheita tänne. Mulla meni just yöunet eli turha mennä pariin tuntiin ainakaan koittamaan unta saada..
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eri asia sitten on se, miten Erkka Jokerit saa pelaamaan. Puhtaasti puolustukseen pohjaavan pelitavan odottaminen on silti vähän pöhköä. Lähtökohtaisena suunnitelmana lienee joku Hanlonin ja Valtosen kiekon hyvistä puolista kasattu hybridi, jos nyt sallitaan näiden melko murheellisten esimerkkinimien käyttö.

Hanlonilla oli erittäin selkeä pelitapa jota voi kutsua myös maalinestopeliksi. Se toimi hyvin. Molempiin suuntiin. Valtosella ei sen sijaan ollut lopulta oikeastaan mitään pelitapaa. Toki varmaan tsoukilla tämän tuhokaksikon heitit, mutta eihän niiltä oikeasti voi lainata edes erkkaa.

Westerlundin KHL-Jokerien pelitapa tulee olemaan pitkälti kopio maajoukkueen pelaamisesta. Koska käytössä ei ole yhtä hyviä yksilöitä, Westerlund on halunnut joukkueeseen luisteluvoimaa. Tätä tarvitaan hänen nopeaan reagointipeliinsä. Se ei perustu enää puhtaaseen viisikkopuolustamiseen koska sen aika sellaisenaan ohi. Joukkueen on pystyttävä hyökkäämään ja puolustamaan kiekollisena ja kiekottomana viisikkona ja hyökkäämisen perusta lähtee viisikkopelaamisen raamituksesta koko kentän alueella. Tässä mielessä voidaan sanoa, että viisikkopuolustaminen on oleellista, mutta Westerlundin kiekko kuten nykykiekko muutenkin on paljon enemmän kuin 80/90-luvun viisikkopuolustus tai Hanlonin jääkiekko.

Joku aika sitten Westerlund puhui siitä, että hyökkäysten päättäminen on yhä merkittävämpää jääkiekossa. Tällä hän tarkoitti asetelmia kentällä kun ollaan hyökkäysalueella. Käytännössä uskon että Westerlund pyrkii aiempaa enemmän NHL-tyylisesti ajamaan ja laukomaan kohti maalia niin että saadaan liikkuvaa maskia hyödynnettyä.

Mutta. Jotta edellä kuvatulla Westerlundin pelitavalla menestytään, sentterien on oltava KHL:n mittapuulla vähintäänkin kohtuullista tasoa. Keskushyökkääjillä on iso sarka molempiin suuntiin eikä vähiten 5vs5 avauspelissä. Tässä tosin puolustajien merkitys on koko ajan noussut koska he rytmittävät pelin ja päättävät sen lähdetäänkö nopeasti, puolinopeasti vai hitaasti ja tuleeko ensimmäinen syöttö kiekkoa hakevalle sentterille vai laiturille keskustaan vai laitaan vai nostetaanko peliä jalalla keskialueelle jne.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Yllättyksittä eteenpäin: Ohtamaa ja Lajunen tuli.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Puolustus alkaa olemaan hyvällä tasolla tällä hetkellä, joka on erittäin tärkeätä. Jos nyt vähän sovittelee noita jätkiä paperille, niin se voisi näyttää tältä:


Väänänen - Gunderson
Karalahti - Lajunen
Ohtamaa - Todd
Korpikari - Peltola

Kyllähän tuossa alkaa olemaan jo laajuutta aika hyvin. Jos tuohon ollaan oikeasti vielä jotain yhtä oikeata tähteä hankkimassa, niin puolustus olisi jo paperilla oikeasti kova.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Ei sitten vieläkään senoja. Tuo Lajunen oli kyllä niin hukassa noissa viime peleissä että iskettiinköhän käsi paskaan?
 

faro

Jäsen
Hyvät ja odotetut lisät takalinjoille. Pakisto alkaa näyttää jo ihan hyvältä, vaikka vielä yhtä puolustajaa odottelen.

Väänänen - Gunderson
Ohtamaa - Karalahti
X - Lajunen
Korpikari - Todd
+Peltola
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eiköhän pakisto ala tosiaan olemaan pitkälti kasassa. Parhaassa tapauksessa yhtä puolustajaa vaille valmis kokonaisuus. Näyttää omaan silmääni ihan mukiinmenevältä peräpäältä, sopiva sekoitus puolustus -ja hyökkäysosaamista.

Senttereitä ja toista maalivahtia kaipailen kovasti ja pelko alkaa hiipimään perseeseen. Hyvää kannattaa odottaa, toivottavasti myös tässä tapauksessa.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Ei sitten vieläkään senoja. Tuo Lajunen oli kyllä niin hukassa noissa viime peleissä että iskettiinköhän käsi paskaan?
Lajunen pelasi Magnitogorskissa kaudella 2011-12. Silloin 15 peliä runkosarjaa tehoilla 0+1 ja poffeissa 12 peliä tehoilla 0+5. Lajunen oli tuolloin tosin eri tasolla kuin se Lajunen mikä oli hukassa EHT:llä. Tuolloin mies oli vahva kiekollisessa pelissä ja loi paljon hyviä maalipaikkoja. Tilastot vääristävät tuossa otoksessa. Tehotilasto kokonaisuudessaan tasan 0.

Hänen ongelmansa tulivat esiin kuitenkin pudotuspeleissä, joissa miestä vietiin muutamaan otteeseen kuin märkää rättiä. Nämä virheet tulivat vielä todella kriittisissä paikoissa, joten siihen päättyi Lajusen aika Magnitogorskissa. Ajoittain Lajunen oli todella hyvä ja sai paljon yv-aikaa.

Lajusella on kyllä eväitä olla KHL:n tasolla hyvä kiekollinen pakki, mutta oli kyllä täysin hukassa tuossa viimeisessä EHT-turnauksessa.

Ohtamaa tulee pärjäämään KHL:ssä. Ei hätää.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Lajunen ja Ohtamaa, tylsää... Pakisto on laaja, mutta löytyykö sitä terävintä kärkeä? Gundersonille on luvassa isot saappaat ja mikä on herran nimeltä Todd oikea taso?

Gunderson - Karalahti
Väänänen - Todd
Ohtamaa - Lajunen
Korpikari - Peltola

Leveyttä löytyy, kätisyyksiä ja toivottavasti Gundersonin ja Toddin myötä taitoa ja pisteitä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Yllättyksittä eteenpäin: Ohtamaa ja Lajunen tuli.

Ohtamaan hankinnalle varovainen peukku, Lajunen on urallaan alaspäin menossa oleva turhake. Jälleen yksi hankinta Vuorisen Espoo Dream Teamiin. Näiden jälkeen on pakko alkaa satsaamaan laatuun, yhtään rivimiestä ei enää tarvita. Missä ne sentterit on? Tai kärkiketjujen laiturit? Tai ykkösveskari?
 

Juzsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid, Espanja, Raul
Ohtamaan hankinnalle varovainen peukku, Lajunen on urallaan alaspäin menossa oleva turhake. Jälleen yksi hankinta Vuorisen Espoo Dream Teamiin. Näiden jälkeen on pakko alkaa satsaamaan laatuun, yhtään rivimiestä ei enää tarvita. Missä ne sentterit on? Tai kärkiketjujen laiturit?

Aikaslailla samanlaiset fiilikset. Loppujen hankinnoista on oltava jo erittäin kovia. 1maalivahti + 1 pakki + 3sentteriä + 1laituri.

Näistä kavereista riippuu paljon millaisia odotuksia voi asettaa tulevalle kaudelle.

Pahoin vain pelkään, että 1-2 ketjun laiturit on jo kiinnitetty Omark,Harju,Hagman,Moses. Ei vakuuta kokonaisuutena ja toivottavasti olen väärässä ja täydennystä vielä tulee.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Mua alkaa piiiiiiikkuhiljaa myös vituttamaan tämä joukkueen kasaaminen. Hyviä nimiä ei juurikaan kuulu, ja ne nimet joita on nyt viime aikoina saatu on hyvää keskitasoa liigassa tai vähän parempaa. Ymmärrän, että tarvitaan paljon laajuutta jne, mutta nyt Kurri sanoi, että pakisto on valmis ja että Sillanpää tulee yllättämään monet olemalla tärkeä AV-linkki ja että Sallinen on A-luokan voimahyökkääjä.

BLAAH!

Tossahan on oikeasti kutoskentän sentteri, väärä Sallinen ja helvetillinen määrä laajennuspakkeja, kuten Korpikari, nykykuntoinen Lajunen, Todd ja Peltola. Ideaalitilanteessa meille on tulossa vielä kolme sentteriä, kolmisen pakkia ja kaksi maalivahtia.
 

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Pahoin vain pelkään, että 1-2 ketjun laiturit on jo kiinnitetty Omark,Harju,Hagman,Moses. Ei vakuuta missään määrin ja toivottavasti olen väärässä.

Cobolin arviot pelaajabudjetista heittäisi vähintään yli puolella, jos tuossa on ensi kauden kärkiketjujen laiturit. En jaksa/halua millään uskoa tuohon, onneksi eletään vasta toukokuuta ja pelaajia on varmasti vielä tulossa.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Kyllä, kaiken järjen mukaan mennään näillä nyt:

Harju - X - Omark
Huhtala - X - X
Hagman - X - Moses
Sallinen - Hahl - Pöysti
Rita,Mäki,Sillanpää,Ben-Amor,Salminen

Karalahti - Ohtamaa
Väänänen - Gunderson
X - Lajunen
Korpikari - Todd
Peltola,Saari,Sneck

X
Helenius
X

Puolustus alkaa omiin silmiin olemaan jo hyvinkin laadukas. On kiekollista, on jämäkkyyttä, on nopeutta ja righteja. Toki myös pieniä kyssäreitä. Ainakin mm-kisoissa tulee hyvinkin tarkasti katsottua Korpikari-Lajunen-Ohtamaa-akselin otteita. Vielä "Järvinen" ja ykköskassariksi joku tekijä, niin puolustus on kunnossa. Sitten Kurri niitä senttereitä sisään!!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös