Joukkueen rakennus kaudelle 2025–2026

  • 117 819
  • 715

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Topi Jaakolan näkemyksiä jääkiekosta. Totuuden siemen, joka ei miellyttäisi väkivaltaosastoa

"Toisen lähteen mukaan Jaakola halusi, etteivät pelaajat taklaisi otteluissa."

Kuulostaa Alpo Suhoselta. Ei jatkoon.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Juuh, ihan järkeenkäypä ajatus ei siinä. Pysyn silti kannassani siinä, että Järvisen työmäärä on jo nyt ihan älytön ja ykkösen toiseen laitaan tarvitaan joku jopa päivitetty Erholtz möyhimään ja pelaamaan silti lätkää. Lennin jatko tietysti vaikuttaa, parasta olisi jos saadaan nauttia se todellinen läpilyöntikausi "liian hyväksi liigaan" vielä Ässissä mutta taitaa olla mahdoton, saa nähdä. Mutta odotan itse tuohon ruutuun valmista tekijämiestä ja siten Wännström jää selkeästi ulos.
No sitten Petter Emanuelsson tai Linus Andersson. Molemmat on hyviä pelaajia liigassa.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"Yhden lähteen mukaan Jaakola oli halunnut esimerkiksi kieltää KeuPassa joukkueen saunaillat.

Toisen lähteen mukaan Jaakola halusi, etteivät pelaajat taklaisi otteluissa.

– On jäänyt täysin mainitsematta seikka, että tutkitusti tehokkain tapa saada kiekko vastustajan lavasta ei ole vartalokontakti, Jaakola sanoi taklauksista SK:n jutussa viime syksynä.

– Mä pyrin rakentamaan kaiken valmentajuuteni pelaajaturvallisuuden ympärille."

is.fi

Topi Jaakolan näkemyksiä jääkiekosta. Totuuden siemen, joka ei miellyttäisi väkivaltaosastoa
Muistelisin itse, että samanlaista tarinointia oli joskus Toronton pelin yhteydessä P-amerikkalaiselta selostajakaksikolta, kun Sheldon Keefe oli vielä Leafsin valmentajana. Tai siinä ainakin mainittiin, että taklaaminen ei olisi hänen mielestään aina viisain peliteko saada kiekko riistettyä.

E: Vielä kun löytäisi linkin tuohon tutkimukseen. Tai edes juttuun, jossa viitataan tuohon tutkimukseen.
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.

Keefe oli tosiaan taklaamista vastaan, aluksi. Mutta lopussa, varsinkin viimeisellä Toronton kaudellaan pleijareissa ääni muuttui kellossa ja Toronto yritti pelata fyysisempää peliä. Epäonnistuen siinä koska oli monta vuotta harjoitettu sitä pullaposkikiekkoa.

Tällä kaudella Torontokin näyttää ihan eri jengiltä kun on lupa pelata kroppaa. (On siihen tottakai muitakin syitä, mutta tuo on minun silmääni ollut yksi iso tekijä)

Jotkut tutkimukset voivat puoltaa taklauksien välttämistä, sillä voi pelata varmaankin paremman runkosarjan mutta pleijareissa sillä ei menestystä tule.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jotkut tutkimukset voivat puoltaa taklauksien välttämistä, sillä voi pelata varmaankin paremman runkosarjan mutta pleijareissa sillä ei menestystä tule.
Itse olen myös sen kannalla, että pitkässä ottelusarjassa pitää myös pelata ns. pitkää peliä. Möyhentää fyysisesti vastustajaa peli peliltä (etenkin pienessä kaukalossa). Mielestäni kaiken taidon lisäksi Floridaltakin löytyi tällainen elementti. Sitten jossain kutos- tai seiskapelissä valmis paisti ruokapöytään.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"Yhden lähteen mukaan Jaakola oli halunnut esimerkiksi kieltää KeuPassa joukkueen saunaillat.

Toisen lähteen mukaan Jaakola halusi, etteivät pelaajat taklaisi otteluissa.

– On jäänyt täysin mainitsematta seikka, että tutkitusti tehokkain tapa saada kiekko vastustajan lavasta ei ole vartalokontakti, Jaakola sanoi taklauksista SK:n jutussa viime syksynä.

– Mä pyrin rakentamaan kaiken valmentajuuteni pelaajaturvallisuuden ympärille."

is.fi

Topi Jaakolan näkemyksiä jääkiekosta. Totuuden siemen, joka ei miellyttäisi väkivaltaosastoa

Ei miellyttäisi väkivaltaosastoa eikä maksavaa asiakasta. Katsomo syttyy taklauksista.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Jaakkola lähestyy peliä pelkästään peliteknisestä näkökulmasta, mutta unohtaa sen, mikä merkitys taklauksilla on henkisesti. Kovat ja puhtaat taklaukset sytyttävät oman joukkueen sekä kotiyleisön ja vastaavasti lannistavat vastustajaa.

Jaakkolalle ansaitut potkut ja valmennuskurssille hakemaan uusia virikkeitä.
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Itse olen myös sen kannalla, että pitkässä ottelusarjassa pitää myös pelata ns. pitkää peliä. Möyhentää fyysisesti vastustajaa peli peliltä (etenkin pienessä kaukalossa). Mielestäni kaiken taidon lisäksi Floridaltakin löytyi tällainen elementti. Sitten jossain kutos- tai seiskapelissä valmis paisti ruokapöytään.
Väitän jopa että tuo oli Floridan suurin vahvuus, jos 90% hyökkäyksestä on sellaisia lihakuulia että katsojaakin hirvittää kun pakki hakee kulmasta kiekkoa, niin kyllä se ennen pitkää alkaa vaikuttaa vastustajankin psyykkeeseen ja fysiikkaan.

Toinen asia on tottakai viihdearvo, taklaukset on ainakin minulle yksi jääkiekon tärkeimmistä asioista. Toivottavasti tuo Jaakolan/Keefen ajatusmalli ei yleisty, enkä siihen kyllä uskokaan.
 
Jootu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mää sitä kirosin, että miksei noiden optioiden käytön yhteydessä kelleen tehty(saatu) lisää jatkoa, nyt tuli Noivalle ja Ylitalolle vuoden jatkot lisäksi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei miellyttäisi väkivaltaosastoa eikä maksavaa asiakasta. Katsomo syttyy taklauksista.

Taklaukset täytyy ajoittaa oikein, koska ne syövät energiaa paljon enemmän kuin mailapuolustaminen. Kun on selkeä paikka, taklataan, kun taas on epäselvä tilanne, puolustetaan mailalla. Älytön laitojen paukuttaminen on hölmöä.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taklaukset täytyy ajoittaa oikein, koska ne syövät energiaa paljon enemmän kuin mailapuolustaminen. Kun on selkeä paikka, taklataan, kun taas on epäselvä tilanne, puolustetaan mailalla. Älytön laitojen paukuttaminen on hölmöä.

Tottakai täytyy, kuten kaikki paineistaminen. Älytön mailalla huitominen on typerää.

Parhaimmillaan kova taklauspeli luo epävarmuutta vastustajaan ja sitä kautta helpottaa laadukasta hyökkäyspeliä kun riistoja saadaan syvemmällä vastustajan aluetta.

Jos taklaukset loppuisivat kokonaan, saattaisi kyllä mielenkiinto lajia kohtaan laskea tasaisesti.
 
Taklaukset vaativat pelinopeutta, jos olet myöhässä, kiekko on jo siirtynyt eli taklaus on turha.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toinen asia on tottakai viihdearvo, taklaukset on ainakin minulle yksi jääkiekon tärkeimmistä asioista. Toivottavasti tuo Jaakolan/Keefen ajatusmalli ei yleisty, enkä siihen kyllä uskokaan.
No, Keefe ei ainakaan pystynyt todistamaan tuon toimivuutta pudotuspeleissä, vaikka sai aika monta kertaa yrittää.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin vaativat. Se ei ole mikään tekemätön paikka saada joukkue pelaamaan riittävällä pelinopeudella.

No niin... Eli pystyt tekemään hitaista pelaajista nopeita?? Jostain syystä jopa ammattilaisjoukkueet ja -valmentajat valitsevat passiivisen pelitavan, vaikka ei ole mikään tekemätön pelata riittävällä pelinopeudelka
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No niin... Eli pystyt tekemään hitaista pelaajista nopeita?? Jostain syystä jopa ammattilaisjoukkueet ja -valmentajat valitsevat passiivisen pelitavan, vaikka ei ole mikään tekemätön pelata riittävällä pelinopeudelka

Pystytkö sinä tekemään nopeista pelaajista hitaita?

Ässätkin on tällä kaudella pelannut huomattavasti nopeampaa lätkää mitä viimeajat pelannut. Täysin samalla rosterilla.

Pelaajat myös näyttävät hitaammalta jos pelitapa on enemmän seisova.

SaiPalla on lähes identtinen jengi viime kauteen parilla muutoksella, joukkueen pelinopeus on kuitenkin aivan eri tasoa kuin viime kaudella.

Eli kyllä sillä valmennuksellakin on vaan merkitystä.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Etenkin Atun alaisuudessa tuli jatkuvasti tilanteita, joissa oltiin pysähtyneitä seisovin jaloin. Siinä saadaan nopeatkin luistelijat näyttämään turhilta, eikä peliä synny. Valmennuksella pystyy ehdottomasti vaikuttamaan.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Todennäköisesti ensi kaudella ei Ässissä ole Rubiinin kaltaista suvereenia ykkösvahtia vaan tasainen tandemi, joka jakaa pelit enempi vähempi tasan. Tämän tandeminen toinen puolisko voisi olla Pelsujen hylkäämä Patrikainen. Tää kausi meni vähän vihkoon tai ei ainakaan saanut luottoa Lahdessa mutta 22-23 kaudella oli varsin hyvää suorittamista. Luultavasti Ruusendaali vois saada enemmän irti kaverista kuin pussinokkien Pasuri. Siinä ei Vuorisenkaan tarvitsis poistua mukavuusalueeltaa skouttaamaan jotain ulkomaaneläviä.
 
TwistedKites

Jasper meni Norjaan. Tuskin tulee takaisin.
 
Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF, Legia Warszawa
Rubinin lähdön myötä maalivahtiosasto menee siis uusiksi. Itse toivoisin, että Rovion kanssa saataisiin aikaan uusi diili, vaikkapa mallia 1+1, josta ensimmäinen kausi Mestiksessä isolla vastuulla lainasopparilla. Sitten jos kausi sujuu hyvin, seuraavalle kaudelle kakkoseksi tai miksei vaikka kilpailemaan ykkösvahdin paikasta, jos rahkeet riittää. Tämä voisi olla molempien osapuolten kannalta paras ratkaisu, kun aikuisten pelejä Roviolle on kertynyt varsin vähän, vaikka syksyllä tulee "jo" 22 vuotta mittariin.

Tandemiksi toivoisin sellaista parivaljakkoa, joista toinen pelaa lähtökohtaisesti 35-40 matsia ja kakkoselle annetaan pelejä niin, että pysyy hyvä tuntuma. Kakkosvahti voisi olla jokin jo jollain tapaa tasonsa näyttänyt kokeneempi veskari. En ole koskaan ollut Niclas Westerholmin valtava fani, mutta olisikohan kiinnitettävissä järkevällä rahalla ensi kauden toiseksi veskariksi? Jotenkin tuntuu, että markkina-arvo ei voi aivan valtava olla ja sitä kuuluisaa aihiota kuitenkin on, runsaan liigakokemuksen ohella.

Tietysti isosti riippuu, millaisella rahalla ykkösveskari kiinnitetään. Ykköseksi odottaisin jotain sellaista nimeä, joka ei ole Liigaa ainakaan tällä kaudella pelannut. Kenties Ruotsista se Rubin 2.0.? Mitä vaihtoehtoja siihen sitten voisi olla? Ludvig Persson on noussut esiin, mutta jotenkin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Potentiaalia olisi olla ihan Rubinin tasoa ja vaikka hurjalta tuntuu, kenties parempikin.

SHL:n puolella ei kovin monen maalivahdin sopimuksia ole katkolla Perssonin lisäksi. Äkkiseltään katsottuna sellaisia ovat Mantas Armalis, Maxime Lagace, Anders Lindbäck, Daniel Marmenlind, Olle Eriksson Ek, Alexander Hellnemo ja Emil Larmi.

Jollain Persson / Westerholm -tandemilla nukkuisin kyllä yöni rauhassa, mutta taitaa olla sellainen vaihtoehto, josta voi nimenomaan nähdäkin vain niitä unia :)
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: oppi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös