Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2023–2024

  • 234 971
  • 1 159

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo

KalPankin kanssa samoista sijoista tällä kaudella kamppaillut ja aikalailla saman kokoluokan Pelicans sentään sanoo, että ensi kaudella tavoitteena Suomen mestaruus. Olen kyllä heidän johtoportaan toiminnasta kateellinen, että sanotaan päämäärä suoraan eikä lähdetä vain osallistumaan.
 
Viimeksi muokattu:

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Täytyy rehellisesti todeta, että hieman ihmettelen tätä KalPan ensi kauden joukkueen rakennusta. Vaikuttaa nimittäin sivusta seurattuna hieman passiiviselta. Mielikuva voi toki olla täysin vääräkin. Saattaahan se toimiston väki Laineen johdolla parhaillaan painaa duunia tukka märkänä.

Viime kausi oli KalPan mittapuulla suorastaan erinomainen. Oli jopa todella lähellä, etteikö Kuopiossa olisi pelattu mitalipelejä. Joukkueen runko säilyi moneen muuhun Liiga-joukkueeseen verrattuna todella hyvin kasassa. Keskikaista on suorastaan timanttinen, ja ykkösmaalivahti on oikeasti hyvä. Pari kärkipuolustajaakin löytyy. Nämä lähtökohdat antaisivat loistavat eväät kasata parin täsmähankinnan avulla astetta iskukykyisempi joukkue taistelemaan uskottavasti mitalista, hyvällä tuurilla jopa mestaruudesta.

Tämän ei silti tarvitsisi tarkoittaa mottipäistä hurjastelua siirtomarkkinoilla, eikä valitusta kasvattajaseura-linjasta luopumista, mutta kyllähän nyt hieman kunnianhimoa, yritystä ja sellaista sopivaa riskinottokykyäkin pitäisi löytyä. Kun runko ensi kauden jälkeen todennäköisesti hajoaa, saattaa seuraava menestyssauma aueta vasta ensi vuosikymmenellä.

Minimivaatimus mielestäni on - edellyttäen, että Savon Sanomien uutinen Karlssonin ja Kantnerin jatkosopimuksista pitää paikkansa - että tuohon Rissasen ketjuun hankitaan Görtzin tilalle joku kohtuullisessa eurooppalaisessa sarjassa marinoitunut tekijämies. Korostan, että tämä on siis minimivaatimus.
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Yksi Liigan mittapuulla hyvä rightin laituri ja yksi hyvä rightin pakki niin oikeasti voitaisiin pelata mitaleista ensi kaudella. Niin paljon on potentiaalia nuorissa ja kokenut osasto on myös varmasti hyvässä iskussa.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
Mites tuo viime kaudella jo KalPaan ennen kautta kosittu Sebastian Wännström, joka iski 33 maalia Ässissä? Viime kaudella DELissä 56 peliin 18 maalia, mutta kyllä sillä taitoa on ja kykyä tehdä maaleja. Kokoakin 185cm, onkos tuota huhuttu jonnekin ja voisiko olla potentiaalinen vahvistus KalPaan? En kyllä tosin usko, että KalPalla riittää budjetti tähän(kään) pelaajaan.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC

Eipä taida olla lompsa ihan noin pullea. Wännström olisi kiistatta hyvä kaveri laittamaan ylivoimalla Jaakon passeista sisään. Kyllä mä haluaisin tänne mielelläni, mutta tuo 18 maalia DELissä takaa sen, että saa jatkaa Saksassa.

Meidän haut on lähes poikkeuksetta aika tuntemattomia. Onko edes jossain sanottu urheilujohdon toimesta, että Görtz aiotaan ”korvata”. Budjetti tuskin tulee nousemaan ja sinne on kuitenkin tehty esimerkiksi Rissaselle ja Klemetille uudet sopimukset. Olen melko varma, että ne ovat edellisiä sopimuksia kalliimpia, ainakin Klemetillä.

Eli jos joku tulee niin se on osastoa Unkarin liigassa pelannut neverheard.
 
Joo ja Wännström on toki kuulemani mukaan aika flegmaattinen pelaaja. Nimiä tässä vaan heitellään, eiköhän sieltä tule joku Saksan arpa.
 
Maalainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eipä taida olla lompsa ihan noin pullea. Wännström olisi kiistatta hyvä kaveri laittamaan ylivoimalla Jaakon passeista sisään. Kyllä mä haluaisin tänne mielelläni, mutta tuo 18 maalia DELissä takaa sen, että saa jatkaa Saksassa.

Meidän haut on lähes poikkeuksetta aika tuntemattomia. Onko edes jossain sanottu urheilujohdon toimesta, että Görtz aiotaan ”korvata”. Budjetti tuskin tulee nousemaan ja sinne on kuitenkin tehty esimerkiksi Rissaselle ja Klemetille uudet sopimukset. Olen melko varma, että ne ovat edellisiä sopimuksia kalliimpia, ainakin Klemetillä.

Eli jos joku tulee niin se on osastoa Unkarin liigassa pelannut neverheard.
Laine Savon Sanomien haastattelussa jokunen viikko sitten kertoi, että laituri ja pakki vielä tulossa. Sen jälkeen julkaistu Elorinne. Eiköhän tuosta voi laskea 1+1, jos Görtz on ainoa hyökkäyspään lähtijä niin uusi nimi korvaa hänet. Kyllä minusta vaikuttaa, että ihan tekijämiestä tuohon ollaan etsimässä kun kerran Leskisen ja Meskasen kanssa on neuvoteltu. Jotkut Baptistet ja Wännströmit taitaa kuitenkin liian kalliita olla.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Baptiste voi olla liian kova luu, mutta uskoisin Wännströmin olevan mahdollinen, mutta kallis tietysti. Oli lähellä siirtyä Pelicansiin viime kaudeksi.

Flegmaattinen, mutta hyvällä prosentilla nakutteli B-pisteeltä maaleja Ässissä. Rankkarispesialisti.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Tommosesta vois maksaa heti 400ke.
Luotetaan siihen, että ei tarvitse voittolaukauksia ampua ensi kaudella. 400 kiloa toki on pieni raha jos mestaruus tulisi. Maksan itse vaikka jonkun hyvän summan siitä. Härskin paluuseen lupasin tonnin, Wännströmin tuloon en nyt lupaa sijoittaa rahaa. Kausaria en nyt halua ostaa syystä, että en pääse Kuopion peleihin kuin korkeintaan kerran kaudessa.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
Laine Savon Sanomien haastattelussa jokunen viikko sitten kertoi, että laituri ja pakki vielä tulossa. Sen jälkeen julkaistu Elorinne. Eiköhän tuosta voi laskea 1+1, jos Görtz on ainoa hyökkäyspään lähtijä niin uusi nimi korvaa hänet. Kyllä minusta vaikuttaa, että ihan tekijämiestä tuohon ollaan etsimässä kun kerran Leskisen ja Meskasen kanssa on neuvoteltu. Jotkut Baptistet ja Wännströmit taitaa kuitenkin liian kalliita olla.
Lähtihän sieltä myös Könönen. Toki myös Kantola mutta eiköhän tässä haeta täsmähakua eikä nelosen laituria
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
Joukkueesta on poistunut melkoinen määrä fyysistä osastoa, toivottavasti kumminkii pyritään jatkamaan edelliskauden fyysistä linjaa eikä palata siihen "mikki hiiret merihädässä kiekkoon".
Laine ainakin siinä podcastissa puhui, kuinka siinä onnistuttiin ja olisiko mahtanut myös sanoa jotain, että siihen pyritään jatkossakin. En toisesta ole täysin varma, mutta puhui kyllä siihen malliin että ei ole tarkoitus poistaa sitä osaa pelistä.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
IPK:n ja KalPan yhteistyöpelaaja Noel Pietilä suuntaa ensi kaudeksi Espooseen.

KOOVEE kaappasi Tomi Purmolan ja Kiekko-Espoo Noel Pietilän
Ei ole kyllä kauheasti nämä yhteistyöpelaajat vakuuttaneet Kuopiossa. Cotton lähti ekan kauden jälkeen, Pietilä lähti ja molemmat ilman liigaläpimurtoa. Hjorth (jos se sellaiseksi lasketaan) lähti jo. Bast pääsi sisään Liigaan ja oli paikoittain hyvä, mutta loukki pilasi kuviot. Kuulemani mukaan nyt briteissä sarjan parhaita pakkeja
 
Knap

Ei kaikki arvat voi osua. Gallet ja Lantta vaikuttaa ihan hyviltä kumpienkin kannalta. Sitten on ulkkareita (Bast, Pytlik, Hjorth) keitä ei edes IPK:ssa juuri näkynyt ja sitten IPK-pelaajia ketkä ovat käyneet vain muutaman pelin Kalpassa. Sitten toki monet Kalpajunnut käyneet kasvamassa Iisalmessa. Mun mielestä tää on aika normi tilanne.
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Ei ole kyllä kauheasti nämä yhteistyöpelaajat vakuuttaneet Kuopiossa. Cotton lähti ekan kauden jälkeen, Pietilä lähti ja molemmat ilman liigaläpimurtoa. Hjorth (jos se sellaiseksi lasketaan) lähti jo. Bast pääsi sisään Liigaan ja oli paikoittain hyvä, mutta loukki pilasi kuviot. Kuulemani mukaan nyt briteissä sarjan parhaita pakkeja
No, käytänössä ilmaisia kokeiluja. Mitään ei saatu mutta mitään ei myöskään menetetty.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
Joo eipä tämä siis sillä, että olisi pitänyt olla kovempia.
 
Pizza peku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Steve Moseseksella ei ole sopimusta minnekään. Voisi olla hyvinkin "Görtzin korvaaja", vaikka onkin ihan erillainen pelaaja. On myös semmoinen pelaaja mihin jopa KalPalla on mahdollisuudet. Vanhahan hän on, mutta ihan ok kausi alla Kerhossa. Itse ottaisin ainakin hänet avosylin vastaan.
Ja tälle ei siis mitään pohjaa, on vain puhdas heitto.
 
Eikös Moses ollut silloin peruntuneessa Spenglerissä jo meille lainalla? Ainakin on joskus käyty siis keskusteluja
 
Pizza peku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Steve Moseseksella ei ole sopimusta minnekään. Voisi olla hyvinkin "Görtzin korvaaja", vaikka onkin ihan erillainen pelaaja. On myös semmoinen pelaaja mihin jopa KalPalla on mahdollisuudet. Vanhahan hän on, mutta ihan ok kausi alla Kerhossa. Itse ottaisin ainakin hänet avosylin vastaan.
Ja tälle ei siis mitään pohjaa, on vain puhdas heitto.
Moses suuntaakin sitten Tsekkeihin
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös