Joukkueen rakennus kaudelle 2023–2024

  • 478 365
  • 3 268

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan sinne jo sijoitettu kun tulee Davidssoneja kaksinkappalein ja varmasti muitakin joita ei ole edes huhuttu. Itse olen enemmin huolissani pakistosta. Sieltä puuttuu sekä kiekollista taitoa että ilkeyttä, ellei sitten Hellman ota sanojaan tosissaan ja alkaa vetämään ukkoa nippuun kunnolla heti kauden alusta alkaen...

Vuorinen sanoi, että lopullisesta kokoonpanosta puuttuu enää 1-2 pelaajaa, joten kaikkea ei vielä tiedetä.
Davidssonit ovat varmasti hyviä hankintoja, mutta silti hyvin kaukana mistään varmoista tuloksentekijöistä ja lähtökohtaisesti heidän pitäisi olla maksimissaan kakkosketjussa. Runkosarjassa pisteitä tuli ihan hyvin, mutta pleijareissa on ollut aika hiljaista, toisella yhdeksään matsiin kolme pistettä ja toisella kaksi.

Hämeenaholla on kehityksen jatkuessa aito mahdollisuus olla ensi kaudella jo tasokas liigatason ykkösketjunpelaaja, mutta kahta pelaajaa hyökkäyksen kärkeen huutaa ja näkisin, että rahat mielummin sinne kuin puolustukseen, joka on jo nyt hyvä ja Ässien mittapuulla loistava, jos Matinpalo jäisi. Itse miellän Joonas Riekkisen suurempana kaappauksena kuin Davidssonit, Kalpan Pelsu sarjassa Riekkisellä ei ollut juurikaan kiire Pelsun kärkijätkien kanssa versus täysin viennissä olleet Ilvespakit. Heimosalmi jäädessään muodostaa Matinmikon ja Viirretin kanssa aivan riittävän kiekollisen pelotteen yv:lle kunhan jostain löytyy hyökkääjiä, jotka pystyvät yv:tä liigan vaatimalla tasolla pelaamaan.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Sellainen joka heittää sen vähintään 30p ja pelaa ykkösyyveessä. Nykyisessä nuoressa nipussa ei sellaista vielä ole ja olen varma, että ulkomailta tulee vielä ainakin se ykköspakki, jota kukaan ei ole vielä osannut edes huhuta. 9 sopimuspakkia on määrä jolla kauden voi hyvin aloittaa
Nykyisessä joukkueessa on pelaaja joka Porissa pelatessaan tekee ensi kaudella sen 30 pinnaa ja pelaa ykkösylivoimassa. Se vaan että kun on NHL -sopimus päättää seura missä pelaaja pelaa ensi kaudella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: vero

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hyökkäyksen rakenteessa on ilmeinen ongelma siinä mielessä, että jos asiat menee edes suurinpiirtein suunnitelmien mukaan yllä olevaan kokoonpanoon tulevat vielä tunkemaan ainakin Juhola, Knihti ja sanoisin myös Karnaranta. Myllymaa on myös hyökkäyspäähän päin parempi vaihtoehto kuin moni muu tuossa kokoonpanossa ja sitten jokerina vielä Viitala. Lähtökohtaisesti kaikki tästä joukosta hakevat paikkaa nimenomaan täysistä kolmos- ja nelosketjuista. Jääköön nyt nimet mainitsematta, mutta pari pelaajan sopimukset voivat vielä olla vielä jonkinasteisia rasitteita, mutta ainahan näitä tuppaa olemaan.
Hämeenaholla on kehityksen jatkuessa aito mahdollisuus olla ensi kaudella jo tasokas liigatason ykkösketjunpelaaja, mutta kahta pelaajaa hyökkäyksen kärkeen huutaa ja näkisin, että rahat mielummin sinne kuin puolustukseen

Olen näkevinäni vähän ristiriitaa. Kirjoitit, että nuoret Juholat, Karnarannat, Knihtit ja Myllymaat pitäisi olla mukana pelaavassa kokoonpanossa ja nyt haluat vielä uutta kahta hyökkääjää Davidssonien ja Ojantakasen lisäksi. Valitettavasti siellä on vain 12 paikkaa tarjolla eli et saa mitenkään mahtumaan kaikkia yhtä aikaa. Sinne voi tulla pari kärkihyökkääjää mutta jätä sitten nuo nuoret pois omista ketjukaavailuistasi.

Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että Hämeenaho on ensi kaudella yksi lukittu kärkiketjujen hyökkääjä
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen näkevinäni vähän ristiriitaa. Kirjoitit, että nuoret Juholat, Karnarannat, Knihtit ja Myllymaat pitäisi olla mukana pelaavassa kokoonpanossa ja nyt haluat vielä uutta kahta hyökkääjää Davidssonien ja Ojantakasen lisäksi. Valitettavasti siellä on vain 12 paikkaa tarjolla eli et saa mitenkään mahtumaan kaikkia yhtä aikaa. Sinne voi tulla pari kärkihyökkääjää mutta sitten jätä nuo nuoret pois omista ketjukaavailuistasi.

Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että Hämeenaho on ensi kaudella yksi lukittu kärkiketjujen hyökkääjä
Tuossa alkuperäisessä tekstissä seisoo "Hyökkäyksen rakenteessa on ilmeinen ongelma siinä mielessä ....." ja tällä viittaan juurikin siihen, että kärkeä puuttuu ja makulatuuria on liikaa. Sanotaan nyt sitten ihan nimien kanssa, että Järvinen ja Graber ulos syömästä tilaa nousevilta nuorilta ja tilanne olisi asteen parempi.

Silloin oltaisiin jotakuinkin tälläisessä lähtötilanteessa

Hämeenaho - X1 - X2
D1- D2-Erholtz
Knihti-Juhola-Joensuu
Talaja-Ojantakanen-Virtanen
Kaarnaranta-Myllymaa-Viitala

Lähtökohtainen ongelma on se, että kaksi aivan kärkipalaa puuttuu ja alempiin ketjuihin on nykytilanteessa aivan liikaa ehdokkaita. Pelkään pahoin, että hyökkäys jää aivan yhtä vajaaksi kuin tälläkin kaudella, jos nuo kaksi puuttuvaa kärkipalaa eivät ole liigatasolla kovia seppiä. On perin epätodennäköistä, että joukkueen sisäisen kasvun kautta tuonne löytyy riittävän laadukkaat pelurit.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tuossa alkuperäisessä tekstissä seisoo "Hyökkäyksen rakenteessa on ilmeinen ongelma siinä mielessä ....." ja tällä viittaan juurikin siihen, että kärkeä puuttuu ja makulatuuria on liikaa. Sanotaan nyt sitten ihan nimien kanssa, että Järvinen ja Graber ulos syömästä tilaa nousevilta nuorilta ja tilanne olisi asteen parempi.

Itseasiassa arvasin tämän mutta halusin sinulta varmistuksen, kiitos siitä. Valitettavasti vain JMJ ja Graber tuskin tulevat tippumaan pois kokoonpanoista, miksi muuten oltaisiin edes Graberin optio käytetty. Nuorille tulee kyllä paikkoja loukkien ja sairastumisien myötä näyttää osaamistaan ja silloin pitää olla heti valmiina tarttumaan tilaisuuteen. Aina välillä tulee niitä ylläreitä ja tuhkimotarinoita yllättävistäkin nimistä. Hämeenaho, Viirret, Hellman... nuoria onnistujia joiden nimet eivät olleet kaikkien huulilla vielä viime kesänä, vaikka tottakai Hämeenahon potentiaali oli kova mutta yllätti ainakin minut pelaamalla koko kauden Liigassa.
 
Viimeksi muokattu:

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuossa alkuperäisessä tekstissä seisoo "Hyökkäyksen rakenteessa on ilmeinen ongelma siinä mielessä ....." ja tällä viittaan juurikin siihen, että kärkeä puuttuu ja makulatuuria on liikaa. Sanotaan nyt sitten ihan nimien kanssa, että Järvinen ja Graber ulos syömästä tilaa nousevilta nuorilta ja tilanne olisi asteen parempi.

Silloin oltaisiin jotakuinkin tälläisessä lähtötilanteessa

Hämeenaho - X1 - X2
D1- D2-Erholtz
Knihti-Juhola-Joensuu
Talaja-Ojantakanen-Virtanen
Kaarnaranta-Myllymaa-Viitala

Lähtökohtainen ongelma on se, että kaksi aivan kärkipalaa puuttuu ja alempiin ketjuihin on nykytilanteessa aivan liikaa ehdokkaita. Pelkään pahoin, että hyökkäys jää aivan yhtä vajaaksi kuin tälläkin kaudella, jos nuo kaksi puuttuvaa kärkipalaa eivät ole liigatasolla kovia seppiä. On perin epätodennäköistä, että joukkueen sisäisen kasvun kautta tuonne löytyy riittävän laadukkaat pelurit.

Aivan valtavaa kehitysharppausta vaatii jotta Knihti ja Juhola voivat vetää kolmoskentässä riittävän laadukkaasti. Vielä se että Juhola ajaisi Ojantakasen ja JMJ:n edelle. Olisi aika temppu rookiekoutsilta. Mahtaako riittää rohkeus laittaa Jesseä neloseen...toivottavasti.

Se on tullut jo selväksi, että sun mielestä Graber ei ole riittävän hyvä. Otetaan pois vielä JMJ, kuka hoitaa alivoimat? Ojantakanen Järvinen ja Graber on tällä hetkellä alivoimien ekat kolme hyökkääjää.

Siitä olen samaa mieltä, että tarvitaan enemmän tehokkaita pelaajia kuin tällä kaudella.

Davidsson-Davidsson-Erholtz
JMJ-X-Hämeenaho
Talaja-Ojantakanen-Graber
Joensuu-Juhola/Myllymaa-Virtanen/Viitala/Knihti

Mä lähtisin joukkueen sisältä etsimään tehoja myös sieltä kokeneesta puolesta. Järvinen laituriksi, kokeilun arvoinen. Hyvät jalat ja vahva kamppailija, pienemmällä puolustusvastuulla vois saada vielä itsestään pisteitä revittyä irti.

Erholtzille saumaa ykkösen laitaan. Josko tämä päättynyt kausi olisi nyt se epäonnistunut ennen tykkikautta.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Heh.. jotenkin tästä joukkueen rakennekeskustelusta (ikävä kyllä etenkin @vero kommenteista) tulee mieleen juttu siitä, kun reilut 20 vuotta sitten Porin teatterissa oli ohjaajana Saariston Pekka, joka oli tunnettu lievästi sanoen boheemista persoonastaan. Kesän aikana oli sitten kaupunginteatterin näyttelijäkunnassa tapahtunut suuria muutoksia, ja syksyllä henkilökunnan ensimmäisessä yhteispalaverissa Pekka oli vain lakonisesti todennut: "jaaha.. mitäs tässä sitten muka aletaan tekemään, kun ainoastaan kaikki paskat ovat jäljellä"

Olenko minä nyt todellakin ainoa joka iloitsee siitä, että faktisesti joukkue on 1-2 pelaajaa vaille valmis. Varmaan kolmannen kerran sanon, mutta silloin se tarkoittaa ihan suoraan sitä, että nyt on saatu sellaisia pelaajia kuin on haluttu. Ja nythän siis vaikuttaa viimeisten huhujen mukaan siltä, että Antonen olisi kuin olisikin ollut ankka. Näin ollen se tarkoittaa entistä enemmän myös sitä, että siellä on sopimuksessa useampia sellaisia pelaajia, joista ei olla edes huhuttu.. varmasti mielenkiintoiset kaksi viikkoa edessä
 

Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
JMJ-Davidsson-Davidsson
X-X-Hämeenaho
Talaja-Ojantakanen-Graber
Joensuu-Myllymaa-Erholtz

Onhan se aivan pakko saada tuloksenteko voimaa kahteen ensimmäiseen ketjuun. Holtsi lähtee pohjilta ponnistamaan ylöspäin. JMJ pelaa veljesten kanssa laidassa hyvin yhteen, onnistuessaan loistava kenttä. Kakkonen täytyy luoda tuhovoimaiseksi. Itsestään selvää, että vähintään koodilla ”Antonen” toinen laituri ja se ulkomainen sentteri keskelle, joka on ”parempi ku Barach”.
Hyökkäyksestä ei vain voi tinkiä liikaa. Nyt jo nähtiin miten koko kausi meni tökkiessä.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
JMJ-Davidsson-Davidsson
X-X-Hämeenaho
Talaja-Ojantakanen-Graber
Joensuu-Myllymaa-Erholtz

Onhan se aivan pakko saada tuloksenteko voimaa kahteen ensimmäiseen ketjuun. Holtsi lähtee pohjilta ponnistamaan ylöspäin. JMJ pelaa veljesten kanssa laidassa hyvin yhteen, onnistuessaan loistava kenttä. Kakkonen täytyy luoda tuhovoimaiseksi. Itsestään selvää, että vähintään koodilla ”Antonen” toinen laituri ja se ulkomainen sentteri keskelle, joka on ”parempi ku Barach”.
Hyökkäyksestä ei vain voi tinkiä liikaa. Nyt jo nähtiin miten koko kausi meni tökkiessä.
Tässä on aika vahva ehdotelma.
Ja samaa mieltä myös siitä että hyökkäykseen on satsattava enemmän. Pienen korjauksen tekisin kuitenkin:

Hämeenaho-X-X
JMJ-M. Davidsson-J. Davidsson
Talaja-Ojantakanen-Graber
Joensuu-Myllymaa-Erholtz
 
Viimeksi muokattu:

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Itse on tullut aika usein ketjusommitteluja rakennettua perinteisten metodien mukaan, jossa erilaisuudet täydentää toisiaan.
Viime kaudella Kivi taas kasasi tai ehkä vaan päätyi ketjuruletin jälkeen ketjuihin, missä samankaltaisuudet vahvistaa toisiaan, mikä toisaalta piti paikkansa kärkiketjujen osalta Ässien pelityylistä johtuen.

Sitten jos miettii kauden viimeiseen peliin kasaan laitettua Hämeenaho - Järvinen - Graber, joka taas melkoinen vastakohta kärkiketjujen "duunareille".
Melko samantyylisiä pelaajia keskenään. Kaikista löytyy sellainen kiekollisuus, luovuus ja selkeästi vähemmän RRR osastoa.
Jälkimmäinen teki viimeiseen pelin Ässien maalit, toki Rohdin oli YV:llä neliön keskellä, mutta Järvinen alusti senkin ja samoin viimeisen.
Voisiko siinä olla jopa jatkumo ensi kaudelle?

Ensi kausi on toki uusi kausi ja uudet kujeet, kun penkin takana päävastuun kantaa Härkälä.

Kerttulan aikaa on vähän leimannut, että on ollut melko vaikea hahmottaa sitä kokoonpanoa tai rakennetta mihin rooliin pelaaja on hankittu.
Ehkä joku pelaaja on aina johonkin istunut, mutta kokonaiskuva on jäänyt melko harmaaksi.
Katsotaan mitä Vuorinen loppujen lopuksi saa tuon rungon päälle rakennettua.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viime kauden joukkueen voi tiivistää niin, että kasassa oli hyökkäykseen neljä kolmosketjua ja ideana olikin tuo revi, raasta ja runno, mikä tuottikin yllättävän hyvin niitä asioita, jotka ovat jääkiekossa tärkeitä. Puhutaan siis suorista voitoista ja siitä, että kuinka kovan työ kukin joukkue joutui tekemään, että pystyi Ässät voittamaan. Pudotuspeleissä yritys ja tahto oli ihan maksimit ja se riitti sijaan 7.

Kun taas katsoo Pelicansin joukkuetta, niin siellä on niitä käsiä enemmän, joilla niitä ratkaisumaaleja yms. on helpompi tehdä. Jasek, Kangasniemi, Kelleher ovat olleet hyviä äijiä tuloksen tekemisessä. Vuorinen on varmasti hahmottanut tätä kiekollisten taitojen puutetta ja siitä kertoo sekin, että ykköspakin hankinnassa on ainakin pyritty korostamaan sitä kiekollista osaamista. Saapa nähdä, että mitä sieltä oikein tulee, kun uusia äijiä ryhdytään ensi viikosta lähtien julkaisemaan. Yllätyksiä tulee varmasti.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Juhola ei ole peliäkään pelannut Liigassa ja jotkut sijoittavat kolmossentteriksi. Järvinen & Myllymaa ajavat ohi sopimuspelaajista ja Davidsson tullessaan. Paljon puhetta ilman näyttöä vielä Juholalla.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko Ässät jo infonnut jotain harjoitusten alkamisesta? Yleissopimuksen mukaan harjoitusvapaa on 4 täyttä viikkoa viimeisen pelin jälkeen. Sen mukaan alkukesän joukkueharjoituksiin osallistuvat kokoontuisivat ensi maanantaina.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Libor Zabransky seuraa Ässiä Instagramissa. Eiköhän se ole se, joka julkaistaan tuota pikaa.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Libor Zabransky 1-vuotisella sopimuksella.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
1v pahvilla pitkästä aikaa tsekkiverta Ässä-miehistöön. Toivottavasti onnistuu, nuori on tämäkin pakki
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
1v pahvilla pitkästä aikaa tsekkiverta Ässä-miehistöön. Toivottavasti onnistuu, nuori on tämäkin pakki
Tajusin muuten itsekin nyt vasta oikeasti, että kaverihan täyttää tässä kesän korvalla vasta 23v!! Kun noilla slaaveilla on kaikilla täysparta jo yläasteikäisinä, niin se nyt vain hämää :D vain vuoden sopimus.. eli kaveri varmaan itse kyttää sitä oikein isoa läpimurtoa liigan huippupakkien joukkoon ensi kaudella, niin olisi sitten heti valmiina lähtemään, kun alkaisi tulla rahakkaampia papereita pöytään

Mutta ei mitään, maju-mies on aina maju-mies. Ei muuta kuin tervetuloa!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vielä seuraavatkin Kaarlehdot, Riekkiset, Ojantakaset, Davidssonit ja Matinmikot ovat harmittavasti jo tiedossa. Sitten kun alkaa tulla puskista niitä nimiä niin ne ovat jännittäviä ja aiheuttavat enemmän parranpärinää suuntaan jos toiseen....
 

Nigi

Jäsen
Hyvältä näyttää joukkueen rakennus. Tulisikohan tällä viikolla vielä Kaarlehdon, Riekkisen ja Ojantakasen sopparit. Jollekin yllärille olisi sitten vielä paikka perjantaina…
 

Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
Zabransky erittäin hyvä hankinta, ainoa nega tuo 1v soppari. Eikä ilmeisesti edes optiota jatkolle?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös