Joukkueen rakennus kaudelle 2023–2024

  • 478 532
  • 3 268

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mainitaan nyt vaikka tämä on ihan väärä ketju, mutta täällähän hyvin moni tuntuu olevan sillä kannalla (ja miksen itsekin olisi), että kun kerran "pappaosasto" Talaja-Järvinen-Joensuu on ensi kaudeksi sopimuksissa, niin heidän pitäisi olla ensi kauden nelosketju. Ja tällaisia pappaketjuja on itse asiassa tällä kaudella nähtykin jossain joukkueissa nelosina, esimerkiksi nyt vaikka Mikkelissä..
Itse itseään siteeraten hän mietti, että koska ensi kauden osalta hyökkäys on paljon vähemmän vaiheessa kuin puolustus, niin ketjutetaanpa ihan, jotta nähdään missä mennään. Heittomerkeissä kaikki huhut, riippumatta siitä ovatko kovin epävarmoja vaiko täysin varmoja. Tässä skenaariossa siis todennäköisimpinä lähtijöinä pidetään kolmikkoa Turgeon, Ruuttu ja Barach, joten heidät jo unohdetaan tästä. Ja nelokseksi laitetaan nyt juuri tuo kolmikko joka monen mielestä ei voi ensi kaudella olla nelosta ylempänä

"Haapala"-"hankinnassa oleva The Ykkössentteri"-Hämeenaho/"Antonen"
Erholtz-Graber-Hämeenaho/"Antonen"
Knihti-Myllymaa-Viitala
Talaja-Järvinen-Joensuu

Sitten herää useampia kysymyksiä yksittäisten pelaajien kohdalla

1) mitä tehdään Rohdinin kanssa?
2) mitä tehdään Appelin kanssa, jonka rooli olisi tuossa nelosessa, mutta kenet hän siinä syrjäyttäisi?
3) Jami Virtanen? Onko hänelle mitään käyttöä, ja onko hänen oman uransa kannalta edes järkevä jäädä?

Ja hankintapuolelta kysymys

4) jos se Ojantakanen todella on tulossa, niin mikä järkevä rooli hänelle muka majatalosta löydettäisiin?
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

En tekisi Rohdinin kanssa jatkoja, mutta kuukausi sitten jatkot hänen kanssaan olivat luokkaan todennäköinen. Näin kuulin.

Yksi tai max kaksi noista voi nelosessa olla, jotka sinulla nyt on. Talaja pystyy pelaamaan hyvin kolmosessa, vaikka kiekollinen peli ei todellakaan ole hänen vahvuus.

Virtaselle luulisin että on tehty jatkot, edustaa sitä porilaisuutta, repii raastaa ja runnoo. Kehittynyt viime kaudesta todella paljon.

Ojantakanen voi tulla kilpailemaan Järvisen kanssa 3/4 sentterin roolista.

Kolmosketju ei Ässillä tule tuollainen olemaan, se on ihan selvä.

Hämeenaho-X-Antonen
X-Graber-Erholtz
Talaja-Järvinen-X/Rohdin
Joensuu-Ojantakanen-Appelgren
 
Nigi

Jäsen
Itse itseään siteeraten hän mietti, että koska ensi kauden osalta hyökkäys on paljon vähemmän vaiheessa kuin puolustus, niin ketjutetaanpa ihan, jotta nähdään missä mennään. Heittomerkeissä kaikki huhut, riippumatta siitä ovatko kovin epävarmoja vaiko täysin varmoja. Tässä skenaariossa siis todennäköisimpinä lähtijöinä pidetään kolmikkoa Turgeon, Ruuttu ja Barach, joten heidät jo unohdetaan tästä. Ja nelokseksi laitetaan nyt juuri tuo kolmikko joka monen mielestä ei voi ensi kaudella olla nelosta ylempänä

"Haapala"-"hankinnassa oleva The Ykkössentteri"-Hämeenaho/"Antonen"
Erholtz-Graber-Hämeenaho/"Antonen"
Knihti-Myllymaa-Viitala
Talaja-Järvinen-Joensuu

Sitten herää useampia kysymyksiä yksittäisten pelaajien kohdalla

1) mitä tehdään Rohdinin kanssa?
2) mitä tehdään Appelin kanssa, jonka rooli olisi tuossa nelosessa, mutta kenet hän siinä syrjäyttäisi?
3) Jami Virtanen? Onko hänelle mitään käyttöä, ja onko hänen oman uransa kannalta edes järkevä jäädä?

Ja hankintapuolelta kysymys

4) jos se Ojantakanen todella on tulossa, niin mikä järkevä rooli hänelle muka majatalosta löydettäisiin?

Aika vaikeaa on kyllä hahmotella miten tuo ensi kauden hyökkäys laitetaan järjestykseen, vaikka hyvin on soppareita jo valmiina. Omalla paperilla fantasiarosteri näyttää tältä:

X - X - Antonen
Hämeenaho - Graber - Erholtz
Talaja - Järvinen - Rohdin
Joensuu - Ojantakanen - Knihti

Eli Graberille ja Rohdinille jatkot sekä huhutut Antonen ja Ojantakanen sisään. Appelgrenille voisi tuohon vielä lisäksi jatkon tehdä nelosen laitaan.

Jos junnuista joku itsensä läpi lyö ja ottaa paikkansa kokoonpanossa, niin todella hienoa. Mitään varmoja paikkoja ei kannata antaa. Ei tainnut Hämeenahokaan monella olla ketjuhahmotelmissa täksi kaudeksi, mutta niin vain paikkansa otti. Sen saa mitä ansaitsee.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kolmosketju ei Ässillä tule tuollainen olemaan, se on ihan selvä.
Jäi sanomatta, että löin siis sopimuksessa olevat ja liigassa jo pelanneet junnut yhdeksi ketjuksi siksi (se on tosiaan selvä, että nuo kolme tuskin ketjuna pelaavat ensi kaudella), että nähdään sopimuksessa olevien kokonaiskuvaa, ja koska tuota nelosessa olevaa kolmikkoa on täällä ajettu neloseen kaikkein vahviten..
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässät on ajanut määrätietoisesti nuoria sisään ja nyt heidät jätettäisiin sivuun?
Ehkä noista X:istä voi yhden jättää pois, mutta ei ensi kaudellakaan tule olemaan yhtään ilmaista paikkaa junnuille rosterissa.

Muistan viime vuonnakin kun oli kauhea vikinä siitä, että Viitalan pitää olla kahdessa ensimmäisessä ketjussa diibadaaba.

Soviteltiinko ennen tätä kautta Viirretiäkään tai Hämeenaho rosteriin, no ei. Ne tulevat ja ottaa sen paikkansa otteillaan, jos ottaa. Knihti, Juhola ja Myllymaa. Siinä on kolmikko jolla uskon olevan parhaat saumat siihen, että pystyisi ottaa paikkansa rosterista.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässät on ajanut määrätietoisesti nuoria sisään ja nyt heidät jätettäisiin sivuun?

No sen siitä saa, jos ulkopuolelta haetaan näitä ojantakasia. Enemmin niin, että ne oikeasti kovat muutamat nimet ulkoa ja sitten junnuille tonttia näiden rinnalle.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No sen siitä saa, jos ulkopuolelta haetaan näitä ojantakasia. Enemmin niin, että ne oikeasti kovat muutamat nimet ulkoa ja sitten junnuille tonttia näiden rinnalle.
Juuri tämän takia tuossa edellä kysyn, että mikä ihmeen järkevä rooli Ojantakaselle muka voidaan löytää ensi kaudeksi? Koska ei kait nyt kukaan voi olla niin idiootti, että oikeasti sovittelee jotain Ojantakasta Myllymaan edelle.. tuollaiselle hankinnalle ei kerta kaikkiaan ole siis roolia

Minä näen Myllymaan ihan kolmossentterinä ensi kaudella kun homma syyskuussa alkaa, ja tällöin esimerkiksi Järvinen voidaan jättää nelossentteriksi.. aletaan sitten vaihtamaan paikkoja jos homma ei suju riittävän hyvin, mutta mitään turhaketta on ulkopuolelta hankkia Myllymaan eteen
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vakiokokoonpanoon on jo nyt tyrkyllä kolme ketjua (Antonen tulee, Graber/Appeli jatkavat). Tarvitaan muutama oikeasti laadukas hyökkääjä ja sitten nuorilla voidaan täyttää loput tontit. Siellä on kuitenkin kokemusta riittämiin JJ, JMJ ja Talaja etunenässä.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ei vielä Tevesiä hahmotella?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Vakiokokoonpanoon on jo nyt tyrkyllä kolme ketjua (Antonen tulee, Graber/Appeli jatkavat). Tarvitaan muutama oikeasti laadukas hyökkääjä ja sitten nuorilla voidaan täyttää loput tontit. Siellä on kuitenkin kokemusta riittämiin JJ, JMJ ja Talaja etunenässä.
Itse asiassa jos kaikkien noiden kolmen heittämäni kysymysmerkkihyökkääjän (Appeli, Rohdin ja Virtanen) kanssa tehtäisiin jatkot, mille on kenties jopa aika isokin todennäköisyys, niin tällöin ensi kauteen lähdettäisiin jo 75% tasan samalla hyökkääjistöllä kuin tällä kaudella. Tällöin ainoa muutos olisi tuo viestissä #851 mainitsemani kolme ulos (Turgeon, Barach, Ruuttu) ja kolme sisään (Antonen varmana, koodinimi Haapala sekä uusi The Ykkössentteri), mutta se olisikin sitten tasan siinä.. toisaalta voisin itsekin olla valmis jopa noinkin pieneen muutokseen, ehkä siinä tapauksessa ainoa kysymys kuuluisi, että jatkuisivatko sitten nämä maalintekovaikeudet myös ensi kaudella?
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC

Mikäli vaihtuvuus jäisi noin pieneksi vaatii sääleihin venyminen tämän kauden toiston todennäköisyyksiä vastaan. Eli sijoitus olisi 14-11 huitteilla.
Koodinimi "Haapala" on niin huono, että on mitä loistavin 1-syömähampaalle, jää huonolta nimimerkiltä edes jokin perintö palstalle...
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Jos junnuista joku itsensä läpi lyö ja ottaa paikkansa kokoonpanossa, niin todella hienoa. Mitään varmoja paikkoja ei kannata antaa. Ei tainnut Hämeenahokaan monella olla ketjuhahmotelmissa täksi kaudeksi, mutta niin vain paikkansa otti. Sen saa mitä ansaitsee.

Osittain samaa mieltä. Riippuen ihan miten osasto Myllymaa/Juhola/Knihti etc. kehittyy. Ja kyllähän ne tuppaa kehittymään.

Kait tuossa jonkinlaista vaihtuvuutta kuitenkin eikä yks 'Ojantakanen' Ässien junioriputkea syö. Kyllä tietyllä rutiinilla, roolipelaamisella ym. on arvonsa ja luodaan rungon raameja jatkossakin.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Itse asiassa jos kaikkien noiden kolmen heittämäni kysymysmerkkihyökkääjän (Appeli, Rohdin ja Virtanen) kanssa tehtäisiin jatkot, mille on kenties jopa aika isokin todennäköisyys, niin tällöin ensi kauteen lähdettäisiin jo 75% tasan samalla hyökkääjistöllä kuin tällä kaudella. Tällöin ainoa muutos olisi tuo viestissä #851 mainitsemani kolme ulos (Turgeon, Barach, Ruuttu) ja kolme sisään (Antonen varmana, koodinimi Haapala sekä uusi The Ykkössentteri), mutta se olisikin sitten tasan siinä.. toisaalta voisin itsekin olla valmis jopa noinkin pieneen muutokseen, ehkä siinä tapauksessa ainoa kysymys kuuluisi, että jatkuisivatko sitten nämä maalintekovaikeudet myös ensi kaudella?

Periaatteessa se mikä Ässiltä on puuttunut, niin se on juuri se ykkösketju, eli 25% hyökkääjistä. Eikä tosiaan secondary scoring osastokaan mikään vahva ole ollut.

Härkälän työtä helpottaisi melko varmasti, kun vaihtuvuus olisi suhteellisen pientä ja haettaisiin vaan ne pienet viilaukset kokoonpanoon, mutta saadaanko sillä apuja hyökkäyssuuntaan riittävästi.

Minimalistisin muutoksin ja nuorille roolia, hankinnat sitäkin tärkeämmät:

Laituri mikä sopii - Ykkössena - xAntonenx tai joku muu
Hämeenaho - Graber - Erholtz
Talaja - Järvinen - Viitala/Knihti
Joensuu - Myllymaa - Virtane

Järvisen roolia pienennetty. Erholtzilta tarvitaan parempi kausi ja Hämeenaho toivottavasti vielä parantaa., samoin Graber, muuten mennään melko ohkaisella. Nuorille lisää roolia ja rahoja kiinni kärkiäijiin.

HAHP on pakilla lähes yhtä iso merkitys kuin hyökkääjälläkin, ehkä jopa isompikin.
Joten myös tuohon hyökkäyspeliin avuksi pitäisi pakistoon saada sinne ihan kärkeen kiekollista osaamista, pitäisinkin nyt tärkeimpänä palasena heti tuon ykkössentterin jälkeen.

Ykköspari peliälyä, kiekollisuutta ja liikettä, omaa päätä unohtamatta
Määttä - xMatinpalox
xRiekkinenx - Omaan päähän kovuutta ja hyvää.
Viirret/xMatinmikkox

Ykkösparista toiseen YV:hen pari ja kaksi muuta paria hoitelee AV:t. Viirret toisessa YV:ssä viivalla.
Saas nähdä lähteekö Heimosalmi vai ei?
On kamppailupelaamisessa sekä puolustuspelissä tekemisessä, mutta voi olla, että AHL jopa tekisi hyvää, siellä ainakin saa oppia siitä, Liigassa ei niinkään?
Viirretillä vähän samoja ongelmia, mutta lisäksi vielä liikkeessä Heimosalmea jäljessä.

Vuoriselle tulee jäämään melko isoja aukkoja täytettäväksi, vaikka määrällisesti paikattavia ei paljon olisikaan, varsinkin kun toiveissa tietenkin on, että korvaavat olisi hieman parempia kuin lähteneet.

Mielenkiintoinen kevät tulossa, kun nimiä joskus alkaa putoilemaan.
Toivottavasti hyvä kausi yleisömäärissäkin auttaa myös siihen budjetin hilaamiseen ylöspäin.

Jatkoista vielä sen verran, että Matinpalon jatkon ottaisin ilolla vastaan, toivottavasti huhut sen suhteen pitävät paikkansa.

Ruuttu/Rohdin pelillisesti melko samantyylinen parivaljakko, missään nimessä ei molemmille tarvetta.
Ruutun kausia vähän varjostanut sairastelut ja loukit, on ollut melko hyvä pelaamissaan otteluissa ja kohtuu tehokaskin, edelliskaudella ihan Rohdinin tahdissa maalimäärissäkin.
Rohdinin työmoraali on ollut hyvä, joskin omissa on kolissut melko ahkeraan varsinkin alkukaudesta ja vastustajan päähän ei sitten niinkään.
Kumpikaan tuskin ihan halpoja on ollut.
Sopivalla hintalapulla voisi tuossa kolmosen laidassa löytyä paikka Järvisen ja Joensuun rinnalta.

Turgeon/Barach, kumpikin on ollut hyviä, ehkä ei kuitenkaan ihan ykkössentteritasolla. Barach on ajoittain todella hyvä, mutta sitten vajoaa vähän pimentoon. Turgeon pelaa takuuvarmaa omanpään peliä ja on hyvä AV pelaaja.
Jos Graber päästettäisiin menemään, niin en pistäisi pahakseni jommankumman jatkoa 2/3 sentterinä.

Sevänen on parantanut, mutta onko huhuttujen palkkojen arvoinen, vaikea sanoa kun ei tiedä faktoja. Toki aina voidaan miettiä pakkiparin merkitystä, on nyt pelannut maju Matinpalon kanssa.
Laakso, sopivalla hinnalla toisi kokemusta ja leveyttä pakistoon, on ollut parempi kuin odotin.
Ei nyt kumpikaan pakki suuri tunteita herätä suuntaan tai toiseenkaan.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joensuu - Järvinen - Ruuttu olisi hyvä kolmikko 3-4 ketjuun, vahvoja vääntäjiä ja kokeneita kavereita. Jos Ruuttu ei jatka, vaihtoehtona olisi Rohdin tai Virtanen. Ojantakanen tuskin nelosketjuun tulee, uskon että järkevällä roolituksella löytyy 1 tai 2 ketjusta eli voisi olla laadukkaiden laitureiden keskellä. Ehkä ajattelen liian varovaisesti, koska tietysti siihen 1-2 kentän keskelle täytyisi löytää kovia kavereita ja siinä tapauksessa Järvinen ja Ojantakanen 3-4 kentissä ja olisi sinnekin jo tarjolla Myllymaa ja Juhola. Eikös jossain todettu, että rakennetaan tasaiset 4 kenttää.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Eiköhän Härkälä joillekin tutuille junnuille peliaikaa löydä, mutta tietenkään kenellekään ei kuulu antaa peliaikaa ilmaiseksi. Ei omille eikä myöskään vieraille. Vaikka onhan se selvää että helposti kolminkertaisen summan ansaitseva kokenut kaveri sen pelipaikan saa vaikkei peliesitykset sitä puollakaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Usein puhutaan Matukan kohdalla oman päädyn pelaamisen vaikeudesta ja kankeasta luistelusta, mutta jos hän ei jostain syystä jatka Tapparassa ensikaudella niin iästään huolimatta uskaltaisin hyvin tarjota hänelle 1v-sopparin isolla yv-vastuulla. On edelleen laatupakki Liigassa, mitä tulee kiekolliseen peliin eikä ole ihan lapanen omissakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisihan Matukka jo huonoon ylivoimaan melkoinen parannus.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Graber passaa, Matu laukoo.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Matukka olisi Ässien saatavilla, niin hänet ottaisi jopa ylivoimaekspertit Kivi ja Härkälä viivamieheksi! Mutta näillä otteilla ei ole tulossa Ässiin ensi kaudella, muut isommat vie, jos ei Tappara tee jatkoa.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos se on samalla pelikirjalla, ei Matukkakaan auta.

Toivottavasti Ässät pelaisi vähän hyökkäävämpää jääkiekkoa ensi kaudella.
Kyllä se heti auttaa jonkun verran kuitenkin ja vaikeuttaa av:n toimintaa, kun rosterissa on edes yksi tasonsa ja taitonsa osoittanut viivapakki/-uhka. Vaikka ei toki kaikkea korjaakaan.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Siis onko näin, että Graber jatkaa ja että Barach ja Turgeon varmuudella lähtevät? Kaksi khpaikkaa vapautuisi niin ollen. Tämä Ojantakanen, siis varma tulija, tuppaa unohtumaan kun noita senttereitä ensi kaudelle miettii. Varmasti hankittu jollain tarkoituksella, luonnehdintojen mukaan työteliäs runkopelaaja, kaiketi Turgeonin tilalle. Kolme sentteriä olisi valmiina Graber- Järvinen- Ojantakanen, ei mitenkään huono lähtökohta. Appelgren siirtyy myös nyt sitten jo sivuun?

Barachin tilalle taas tarvitaan kunnon ykkössentteri, hän on hyvä ja värikäs pelaaja, mutta ei tarpeeksi tasainen ja tuottelias. Tässä hankinnassa täytyy onnistua, jotta ensi kauden joukkue olisi nykyistä vahvempi.

Ei missään tapauksessa kiintiöpaikkoja nuorille? Ei sitten, mutta täytyy heillä olla selvä kuva mahdollisuuksista päästä eteenpäin edustukseen. Eikä Myllymaata siis missään tapauksessa voi sijoittaa esim ensi kauden kakkos/kolmosketjuihin ketjukaavailuissa? Ajatellaan kehitystä, ei sitä mitä hän on nyt.

Sitten on vielä Juhola, joka saanee näyttöpaikkoja? Tuli mieleen vanhempi Hämeenaho, onko hän myös kehityskelpoinen pelaaja?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös