Pakko olla samoilla linjoilla, koska maalinteon ongelmat unohtaen eihän kukaan toki Rohdinin pelaamisesta ja esimerkillisestä työnteosta voi muuten olla tykkäämättä.. MUTTA, kun missään nimessä vain näillä nykyspekseillä ei voida ensi kaudella maksaa miehelle tätä jotain ihan tolkutonta 170k(?) tason palkkaa. Koska jos maaleja ei nyt tällä kaudella syntyisi kuin muutama hassu, niin tällöin on muiden ominaisuuksien osalta aivan sama vaikka joukkueessa pelaisi Rohdinin sijasta Hupi Huhtanen..Tämä Rohdinin jatkolapun toivominen hämmentää allekirjoittanutta. Kyseessä mahdollisesti kallein pelaaja tämän kauden patapakassa ja koko liigankin mittapuulla maksetut eurot per tehdyt pisteet mittarilla siellä ihan väärässä päässä kärjessä. Ässät löi tarjouskilpailussa Rohdinista Tepsin ja Jukurit ja maksaa ruotsalaiselle ihan oikeaa rahaa.
Lisäksi yksi huono kausi harvemmin tiputtaa hintalappua radikaalisti.
Itse toivon Rohdinille älyttömästi onnistumisia patapaidassa, mutta kauden päätteeksi antaisin Rohdinin mennä ja etsisin kuusinumeroisella palkkakuitilla oikeasti ykkösketjun tuloksentekijää.
Sitä paitsi, täällähän jo kerrottiin, että Vuorinen olisi pannut jo hihat heilumaan oikein urakalla. Ja että olisi nyt jo sainannut todella laadukasta ukkoa ensi kaudeksi (pelipaikoista ei tosin puhuttu mitään). Eli jos todella olisi näin, itse nyt kiistatta sitä suhtautuu varauksella, niin aika näyttää monelleko nykyjoukkueen kärkinimistä sitten olisi enää tarpeen tehdä jatkoja..