Joukkueen rakennus kaudelle 2022–2023

  • 669 210
  • 5 116

raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Näin ohimennen, onko joku tv-studion keskustelussa ollut pelaaja, jota kommentaattorit eivät olisi kehuneet?

Että silleen...
No ihan tuollaista mitä Antosen kohdalla Kivi puheli en muiden pelaajien kanssa ole kuullut. Selitti muun muassa, että Antonen on ainoa pelaaja jota hän on itse käskenyt aina vain laukomaan siniviivan jälkeen, mutta tosiaan ei siis mitään erityisempää tietoa itsellä. Lähinnä sopisi kuvaan, että kaksikko nähtäisiin Kiven alaisuudessa jälleen.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Antonen on toki pelkkä heitto, mutta ihan kommenttina pitää muistaa, että minun nähdäkseni Ässillä on kuitenkin nyt jo valmiina ensi kaudeksi lähtökohtaiset rightin laiturit kakkos- ja kolmosketjuihin (Erholtz ja Eriksson). Näin ollen oleellisin kysymys kuuluu jatkaako Sakke, vai lähteekö. Jos lähtee, niin Antosen kaltainen kaveri olisi kuitenkin niin välimallin jätkä ykkösen oikeaan laitaan, että mieluummin antaisin sen paikan omista nuorista vaikka sille Viitalalle.. oman lahjakkaan junnun eteen on ihan turha hankkia mitään keskinkertaisuuksia. Sitten pitää hankkia kovan luokan rightin snaipperi, jos joku ennen omaa junnua hankitaan
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jos Antosta haaveillaan Ässiin ykkösketjuun, niin siinä ei paljon kohoava pelaajabudjetti auta sarjasijoituksia kasvattamaan. Eri kaliiperin pelaajat, joita tarvimme niille paikoille.

Kolmoseen käypä.


Edit: yks t pois
 
Viimeksi muokattu:

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Antonen on toki pelkkä heitto, mutta ihan kommenttina pitää muistaa, että minun nähdäkseni Ässillä on kuitenkin nyt jo valmiina ensi kaudeksi lähtökohtaiset rightin laiturit kakkos- ja kolmosketjuihin (Erholtz ja Eriksson). Näin ollen oleellisin kysymys kuuluu jatkaako Sakke, vai lähteekö. Jos lähtee, niin Antosen kaltainen kaveri olisi kuitenkin niin välimallin jätkä ykkösen oikeaan laitaan, että mieluummin antaisin sen paikan omista nuorista vaikka sille Viitalalle.. oman lahjakkaan junnun eteen on ihan turha hankkia mitään keskinkertaisuuksia. Sitten pitää hankkia kovan luokan rightin snaipperi, jos joku ennen omaa junnua hankitaan
Antosesta en osaa sanoa mitään.
Mutta Erholtz on ykkös- tai vähintään kakkosketjussa ensi kaudella, sillä jätkähän nostaa tasoaan koko ajan, ja on yksi tärkeimpiä hyökkääjiä jo nyt.
Ykkössentterin täytyy olla loistava pelintekijä, ja myös aloituksissa pätevä seppä, ja sellaista olisi syytä kalastella nyt heti ensi kaudeksi.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kyllä minä Spinkien tilanteen Kerttulana tarkistaisin. Ja varmasti tarkistaakin.
Minä tarkistin yksi päivä, ja heillä on sopimukset Saksaan myös kaudesta 22-23, eli se siitä...

Ykkössentterin täytyy olla loistava pelintekijä, ja myös aloituksissa pätevä seppä, ja sellaista olisi syytä kalastella nyt heti ensi kaudeksi.
Jos nyt edelleen lähdetään siitä Joensuun tulosta, niin käytännössä joukkueen rakentamista voi ajatella niin, että isosti rahaa pannaan vain kahteen pelaajaan: Jesseen ja sitten siihen ykkössentteriin. Ja jos ajatellaan ettei se ykkössentteri ole kumpikaan kaksikosta Kärki-Tiivola, niin mitä vaihtoehtoja voisi olla. Ruotsiin katseet helposti kääntyvät, ja kotimaisista sieltä vapautuisi Tomi Sallinen. Tähti on siellä puolella Pohjanlahtea jo laskemaan päin, on kuitenkin kokenut muttei vanha, 32v. Eli siis todella hyvä ikäinen. Maajoukkueajoistakin on jo aikaa, joten voisi olla saatavilla ja ykkössentterin status liigassa voisi kiinnostaa. Jos nyt sitten homma ei kaadu siihen, ettei halua Suomessa pelata pk-seudun ulkopuolella, mutta ei kait aikamies nyt sellaisesta ala kiukuttelemaan jos kaikki muuten natsaisi..

SHL:n suhteen haaste on muutoin aina se, että siellähän ovat likimain kaikki jopa ihan sellaiset 0,4-0,3ppg tason pelaajat monesti useamman vuoden soppareissa kiinni..
 

zalmis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat Jyp
Tämä tiedossa. Mutta jos seura tippuu, mikä täysin mahdollista niin eiköhän tilanteet muutu.


Varmasti tilannetta seurataan.
Yep, mahtuisivat molemmat kyllä minun pataani
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Tulopuolelle hyökkäyksen kärkiosaston suhteen riittäisi aika hyvin kolmikko Joensuu, Spink & Spink, mikäli Barach pelaa myös ensi kaudella Ässissä. Nykyisistä sopimuspelaajista Erholtz täydentäisi lähtökohtaista top6-kalustoa ja kuudenneksi sitten Viitala riskilläkin, jos budjetti ei siltä osin veny lähtökohtaisesti kovempaan nimeen. Toki Spinkeistä haaveilu on tässä vaiheessa hieman kaukaista, mutta olisihan nuo mielenkiintoista nähdä jälleen Porissa. Ei jäisi ainakaan tällä kärkikaartilla logolle pelaaminen puolitiehen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vaikka Barach on sentteri, nii ois kyllä huikeeta nähä edes joissain yksittäisissä peleissä pelaamassa Spinkkien kanssa. Kaikki kolme niin samankaltaisia pelaajia.

Tuossa ketjussa olisi ainakin vauhtia ja taitoa. Mutta melkoista haaveilua vielä tässä kohtaa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
JOS Spankbros jostain syystä -esim. relegaatio -tulisivat saataville niin Parakki vois olla kakkosen sena. Kakkonen tällöin vaikka Lepaus-Parakki-Salminen. Super Sakke ei vaan riitä ykköseen. Hyvä jos kakkoseen koska viisikkopuolustus edellyttää jonkun taistelevan niistä ripsreista ja kulmakiekoista.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Toki Spinkeistä haaveilu on tässä vaiheessa hieman kaukaista, mutta olisihan nuo mielenkiintoista nähdä jälleen Porissa. Ei jäisi ainakaan tällä kärkikaartilla logolle pelaaminen puolitiehen.
Vaikka ajatus veljeksistä kutkuttaa ja ottaisin heidät riemusta kiljuen, niin tämä on juuri se syy miksen itse lähde edes spekuloimaan asialla: että JOS Schwenninger putoaa, niin sitten EHKÄ Spinkien sopimukset olisivat purettavissa jne. Lähtökohtaisesti ihan turhaa käyttää aikaansa tähän tällä hetkellä, vaan ennemmin miettii sen Joensuun oheen jotain oikeasti saatavilla olevaa kärkihankintaa, jos tarvitaan ulkopuolelta uusi ykkössentteri (kuten tuo heittoni Sallisesta). Se nyt on joka tapauksessa selvää, että montaakaan ison rahan hankintaa ei tule, ja jos nyt sitten Joensuu on jo "varmuudella" yksi niistä..
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei nyt varsinaisesti kovin hyvä lisä CV:hen, jos onnistuu joukkueen kärkipelaajina tiputtamaan seuran Saksan liigasta. Jos tarkoitus olisi SM-liigassa kivuta mieluummin ylöspäin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei nyt varsinaisesti kovin hyvä lisä CV:hen, jos onnistuu joukkueen kärkipelaajina tiputtamaan seuran Saksan liigasta. Jos tarkoitus olisi SM-liigassa kivuta mieluummin ylöspäin.

Ei ole Schwenningerin hyökkäys pelkästään Spinkkien varassa, veikkaan etteivät ole edes ykkösketjussa. Joka tapauksessa näistä veijareista on aika turhaa tässä kohtaa haaveilla, olisi pitänyt pystyä pitämään silloin kun olivat Ässissä tai tehdä edes 1+1v sopparit.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei nyt varsinaisesti kovin hyvä lisä CV:hen, jos onnistuu joukkueen kärkipelaajina tiputtamaan seuran Saksan liigasta. Jos tarkoitus olisi SM-liigassa kivuta mieluummin ylöspäin.
Eihän Ässissäkään onnistunut kukaan Atun alaisuudessa, mutta nyt näyttää paremmalta.Tuskin on Ässien epäonnistumistakaan moni laittanut pelaajien piikkiin.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eihän Ässissäkään onnistunut kukaan Atun alaisuudessa, mutta nyt näyttää paremmalta.Tuskin on Ässien epäonnistumistakaan moni laittanut pelaajien piikkiin.
Kyllä pelaajillakin joku vastuu silti edelleen on tässä hommassa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kyllä pelaajillakin joku vastuu silti edelleen on tässä hommassa.

Näillä puheilla Ässien miinuskeisari Salmiselle ei varmaan ole sitten jatkosopimusta luvassa?
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näillä puheilla Ässien miinuskeisari Salmiselle ei varmaan ole sitten jatkosopimusta luvassa?
Kaikki riippuu tietysti aina hinnasta. Kyseisestä tilastosta paskat nakkaan niin Spinkien kuin Salmisenkin kohdalla.

Mutta tottakai monen pelaajan tilannetta pitää tarkastella kriittisesti.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Eihän Ässissäkään onnistunut kukaan Atun alaisuudessa, mutta nyt näyttää paremmalta.Tuskin on Ässien epäonnistumistakaan moni laittanut pelaajien piikkiin.
Eipä sitä kukaan laittanut aluksi maajoukkuevalmentajankaan piikkiin. Nää on näitä, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä pelaajillakin joku vastuu silti edelleen on tässä hommassa.
Spinkit ottaisin ilomielin joukkueeseen, sen perusteella kuinka hlvetin hyviä pelaajia ovat.
Saat toki olla sitä mieltä, että Spinkit pudottavat Saksassa joukkuetta sarjapykälää alemmaksi *hymiö*, mutta mulle he ovat edelleen hyviä pelaajia, vaikka tällä kaudella en yhtään koko ottelua ole heidän esityksiään katsonut.
Mutta, kuten edellä todettu, turha puhua enempää pelaajista, joilla on sopimus ensi kaudeksi jo muualle.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eipä sitä kukaan laittanut aluksi maajoukkuevalmentajankaan piikkiin. Nää on näitä, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Enimmäisen kauden joulun tienoilla taisi olla suurin osa jo sitä mieltä, että aika pitkälle menee Atun piikkiin. Hyvä valmentaja saa paskemmankin pelaajan pelaamaan hyvin vahvuuksillaan, ja hyvän myös huonosti, jos pelisysteemi ei toimi.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Eihän Ässissäkään onnistunut kukaan Atun alaisuudessa, mutta nyt näyttää paremmalta.Tuskin on Ässien epäonnistumistakaan moni laittanut pelaajien piikkiin.
Sisäpiiristä kuultuna vika ei niinkään ollut Atussa mutta tuo olisi tarvinnut ehdottomasti pätevät apuvalmentajat itselleen. Panzerfaust ei sitä ollut ja Martikainen ei vaan muutoin kuulunut saunaseurueeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös