Brent Sapergia
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KalPa
Mitä minun vanhat kansakoulun opettajan korvat kuulevatkaan. Joko täällä porukka himoitsee Mäkisen jatkoa? Hienoa kehitystä tosiaan havaittavissa. Eilenkin makoili kulmassa kuin märkä rätti kun Lukko pisti maalia kriittisillä hetkillä.
Lähivuosien suurimpia mokia ei ollut se että Mäkiselle tehtiin pirun nopea jatko vaan se että siitä ei osattu irtaantua kun huomattiin että kaveri ei osaa pelata yhtään. Tällä kaudelle olisi pitänyt alusta asti ajaa sisään Riekkistä ja Nousiaista kun heissä on vielä potentiaali mittaamatta ja kehitystä oikeasti tapahtuu koko ajan.
Minun mielestä meidän seuralta puuttuu tietynlaiset munat. Tämmöistä toverikiekkoa katsotaan monen kohdalla liian kauan. Vaikka ollaan kuinka hyvä seura niin tulos ratkaisee. Pelaajat itsekin ymmärtää että homma ei jatku jos peli ei kulje. Mäkisen kohdalla ei puhuta vireestä. Hän on vaan täysin väärässä sarjassa. Tässä ei auta ympäristön vaihto koska ei peli parane jos omaa noin paskat taidot.
Lappalainen ja Gröndal ovat mysteerejä minulle. Taidot tiedetään eikä ne häviä mihinkään. Lappalaisella toki koko ajan pientä vammaa. Olisin kuitenkin molemmille antamassa jatkoa koska ovat hyvässä iässä, ovat todistetusti hyviä pelaajia ja hyvä ehjä treenikausi voisi tehdä terää. Mäkisellä ei mitään edes historiassa näyttöjä ole.