Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

  • 448 647
  • 1 569

Uncle Ben

Jäsen
Fairchildistä puhuttaessa kannattaa muistaa, että hän oli tällä kaudella artisti-pelaaja. Mikäli hän jatkaisi tulevalla kaudella, KalPa joutuisi maksamaan päättyneen kaudenkin verot. Vaikka Fairchild olikin "ihan ok", niin turhan kalliiksi taitaisi tulla. Kyseessä on kuitenkin KHL-statuksen mies.

Ja tällaistahan petete kertoilikin jo jokunen aika sitten tässä samassa ketjussa.

Saksman Savon Sanomien nettisivulla:
Ulos varmasti: Iilahti, Mäkinen, Fairchild, Gymer, Vainiola, Piipponen, Hyvärinen
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Varsinaista kausiketjua ei tainnut vielä olla, eli kirjoitellaan vaikkapa tänne. Ensi kaudella on mielenkiintoista nähdä, jatkuuko KalPan kahdeksanvuotinen eurotaival jollain tavoin. KalPahan osallistui European Trophyyn 2011-2013, CHL:ään 2014-2017 ja päättyneellä kaudella Spengler Cupiin. Puolustavan turnausvoittajan statuksesta huolimatta taitaa olla hieman epätodennäköistä, että KalPa olisi ensi joulukuussa puolustamassa voittoaan.

Liigalla ja Spengler Cupilla on ymmärtääkseni voimassa kolmen kauden mittainen sopimus, jonka mukaan Suomen turnausedustaja on lähtökohtaisesti paras ei-CHL:ään selvinnyt seura (kuten HPK 2017 ja KalPa 2018). Voi toki olla, että KalPan yllättävä turnausvoitto muuttaa tätä kuviota. Kyseisen turnauksen voitto on ennen viime vuotta lipsahtanut tällä vuosituhannella kuusi kertaa turnauksen peruskaksikon (HC Davos, Team Canada) ulkopuolelle. Näistä kuudesta kerrasta vain yksi seura, Genève-Servette HC vuonna 2014, on ollut puolustamassa voittoaan. Toni Saksman tosin taisi mainita, että viime turnauksen palkintojenjaossa järjestäjät olisivat toivottaneet tervetulleeksi turnaukseen "myös ensi vuonna". On joka tapauksessa kiinnostavaa nähdä, mitä tapahtuu.
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Milloinkahan Leskisen lähtö p-amerikkaan varmistuu. Kun ykköspakin korvaaja olis syytä markkinoilta löytää aika pian ennenkuin kaikki on viety.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Milloinkahan Leskisen lähtö p-amerikkaan varmistuu. Kun ykköspakin korvaaja olis syytä markkinoilta löytää aika pian ennenkuin kaikki on viety.
Leskisen mahdollinen lähtö on ollut tiedossa jo kuukausia, myös Saksman jossain haastattelussa tämän on todennut.

Mielestäni on/olisi käsittämätöntä jos ensi kauden joukkuetta ei ole rakennettu jo kuukausia sillä ajatuksella ettei Leskinen ole mukana. Kahdestakin syystä, ensinnäkin korvaajan löytäminen on joka tapauksessa vaikeaa ja jos NHL-sopimusta jäädään odottelemaan, markkinat ehtii kuivua ihan täysin. Toiseksi, Leskisen sopimus ei voi olla kovin kallis: jatkosopimus on tehty marraskuussa 2017 ennen läpilyöntiä ja vaikka palkka varmasti nouseekin vuosittain, tuskin kuusinumeroista summaa on kirjattu viimeisellekään kaudelle. Tahtoo sanoa sitä, että jos kesällä selviääkin ettei Leskinen lähdekään niin hänen palkkansa ei ole kovin suuri rasite, budjetti ei pauku kovin räikeästi yli joten taloudellinen riski ob hyvin hallittu. Paljon suurempi riski on odotella Leskisen ratkaisua ja päätyä pelaamaan ns. vajaalla tai tekemään hankinta myöhemmin (verorajalla) pakkoraossa.
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Järki käteen ja ostoksille, mutta jos kolmikko Kilpeläinen, Timonen ja Kiiskinen kotiutetetaan ja Pitkänen siihen päälle niin eiköhän se pelaajabudjetti ole käytännössä siinä. Poistuvissa pelaajissa ei ole (toivottavasti!) isoja summia ollut kiinni, eikä KalPalla muutenkaan ole varaa ostaa valmista ykköspakkia. Joko sellainen tuotetaan omasta juniorimyllystä tai sitten kehitetään jostain semi-italialaisesta arvasta. Ja onhan tuolla kaksikko Gröndahl & Lappalainen, joista on ainakin muissa seuroissa saatu tehoja irti. Ei pitäisi olla osaavalle valmennukselle tekemätön paikka, ja samaan syssyyn on todettava ettei minulla ole hajuakaan, millainen kiekollinen rooli puolustajilla on ylipäätään Toman pelitaktiikassa. Eli tarvitaanko kiekollista ykköspakkia ylipäätään, vai riittääkö se, että jokainen hallitsee helpon ykkössyötön antamisen ja osaa tarvittaessa jopa luistella itse kiekon kanssa. Ylivoimapeliin pitäisi huhujen konkretisoituessa riittää käsiä yllin kyllin.
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
Juhlavuosi ja panostusta kehiin. Pikkaraiselle nyt vaan se soppari ja kiekollinen pakkikin olis kiva kun, toi Leskinen aikas varmasti lähössä. Parikka oli silmääni hyvähkö ja terveenä ollessaan varmaankin mies paikallaan. Seppälä Leskisen lähtiessä ottaa isompaa roolia ja uskon isoon nosteeseen hänen osaltaan, toki myös terveyttä vaatii tämä. Nousiaisen ja Riekkisen varaan en suuria uskalla haaveilla vielä niin, siksi pakistoon vielä joku kivan niminen kaveri ois kiva.
 
Uncle Ben

Jäsen
Milloinkahan Leskisen lähtö p-amerikkaan varmistuu.

Nyt pitäis löytää taas joku NHL/IIHF -säännösten asiantuntija paikalle, mutta oliskohan se takaraja kesäkuun alku? Ainakin viime kaudella varaamattomista pelaajista Juuso Riikolan sopimus julkaistiin 18. toukokuuta, Ville Meskasen 3. toukokuuta. Antti Suomelan kohdalla meni kyllä kesäkuun puolelle, 7. kesäkuuta. Tosin sopimus kai sinällään on voitu tehdäkin jo aikaisemmin.

Tällä hetkellähän KalPalla on vino pino pelaajia, joilla ”ehkä” on KalPan kanssa sopimus. Puolustuksessa Otto Leskisellä on sopimus, mutta hän saattaa hyvinkin häipyä, Ryan Wilsonilla on sopimus, mutta ulkomaanpykälällä. Ari Gröndahlilla on sopimus, mutta hänen kohdallaan oli jotain palstahuhuja Vaasaan paluusta. Hyökkäyksessä samoin, Eetu Luostarisella on sopimus, mutta saattaa silti poistua. Alexander Ruutulla ja Jaakko Rissasella on sopimukset, mutta ulkomaanpykäliä löytyy. Joni Ikosen sopimus julkaistiin, mutta onko hänenkään pelaaminen KalPassa satavarmaa. Miikka Pitkästä on huhuttu vahvasti KalPaan, mutta onko hänenkin kohdallaan vielä jotain ulkomaanvaihtoehtoja, tiedä tuosta. Ja Denis Godlakin vielä oma lukunsa.

Tässä tilanteessa on ainakin näin ulkopuolisen vaikea ottaa kantaa millaisia uusia pelaajia tuohon nyt sitten vielä tarvitaan. Riippuu niin paljon siitä, ketkä noista epävarmoista nimistä oikeasti on rosterissa mukana.
 
petete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa

SS tietää kertoa: "Leskisen suhteen Pohjois-Amerikan ratkaisu syntyy heti alkukesästä, koska varaamattomien pelaajien kiinnittämisen takaraja on kesäkuun puolivälissä. Luostarisen osalta ratkaisu voi teoriassa venyä pidemmällekin. Yleinen käytäntö on kuitenkin, että NHL-seurojen suunnitelmat Leskisen ja Luostarisen kaltaisten pelaajien osalta selviävät jo ajoissa keväällä."
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Ensi kauden pakistoon rakentaisin parit tyyliin kokenut puolustava puolustaja jonka rinnalla nuori poika oppiin.
Eli vaikka Wilson-Nousiainen ja Timonen-Riekkinen. Sitten jos Leskinen jää niin Seppälä hänen rinnalleen. Gröndal-Lappalainen sitten erikoisempi tapaus. En usko että ovat niin huonoja kuin viime kausi antoi ymmärtää. Voi toki olla että ainakin toinen heistä lähtee. Leskisen lähdöllä ei pitäisi olla mitään tekemistä Timosen kanssa, eri tyylin pakkeja. Wilson oli parhaimmillaan Majonen kanssa kun sai keskittyä puolustamiseen. Viime kaudella hyökkäävämpi Wilson ei oikein toiminut.

Edelleen ottaisin seuran try-outilla Lannonin.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Milloinkahan Leskisen lähtö p-amerikkaan varmistuu. Kun ykköspakin korvaaja olis syytä markkinoilta löytää aika pian ennenkuin kaikki on viety.
Jos/kun vanhat käytännöt ovat edelleen voimassa, kotimaiset laatupelaajat (liigan sisäisissä siirroissa) ovat tehneet sopimuksensa seuraavaksi kaudeksi jo joulukuussa. Näitä seurasiirtoja ei ole tietenkään tiedotettu, kun kausi on vielä kesken. Voihan olla, että KalPakin on onnistunut hankkimaan kotimaan markkinoilta jonkun laadukkaan pakin, mutta minkäänlaisia huhuja tämän suhteen ei ole tainnut olla liikkeellä. Useimmiten kuitenkin joku taho (esim. pelaaja-agentti tai joku henkilö seuran sisältä) näitä vuotaa medialle tai vaikkapa kavereilleen.

Ulkomaisissa siirroissa suuri mielenkiinto osunee tuonne lokakuun puolenvälin jälkeisille hetkille, kun pelaajia voidaan ottaa loppukaudeksi artistiverolla. Aika laadukkaita puolustajia KalPa on parina viime kautena onnistunut silloin hankkimaankin (Wilson, Fairchild).
 
Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Iisalmen tuttu kertoi, että Damir Kalin ja Julius Rantaeskola try-outille KalPaan IPK:sta. Saapi nähdä onko huhussa mitään perää. Iso pakki ja iso hyökkääjä ja tehot Mestiksessä ihan ok. Knap varmaan voi kertoa, että onko huhussa mitään perää.

Toriparlamentti kertoi myös, että Leskinen häipyy P-Amerikkaan ja Luostarisen kohdalla vielä epäselvää. Rissanen, Ruuttu ja Kantola jatkaa KalPassa saman parlamentin mukaan.
 
Knap

Empä osaa paikkaansa pitävyyttä varmaksi sanoa, mutta jos tässä miettii statment tähän, niin en nää syytä kyseenalaistaa tätä. Rantaeskola oli Miettisen aikaan yksi Mestiksen parhaista pelaajista ja sai itsestään uusia ulottuvuuksia irti ja nimenomaan, kun Miettinen KalPan puikoissa, niin on hyvinkin todennäköistä, että hän haluaa näille IPK:n kärkijätkille antaa mahdollisuuksia Liigassakin. Galin kai on yrittänyt Liigaan jo aiemminkin murtatua, onko jäänyt sitten liikkeestä kiinni? Ei se hidas ole, mutta vähän kankea. Sinällään outoa, kun Miettisen aikana Galinin peliaika putosi kyllä, mutta ehkä Miettinen näkee Galinissa erittäin hyvää shut down -potentiaalia myös Liigaan. Minä nään myös.

Toivottavasti kummatkin saisi mahdollisuuden ja pystyisi käyttämään sen. Todennäköisempänä pidän, että Galin sen käyttää hyväkseen.
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Leskisen lähdöllä ei pitäisi olla mitään tekemistä Timosen kanssa, eri tyylin pakkeja.

Roolin suhteen ei tietenkään, mutta onhan se selvä että Timosen meriiteillä liksa on enemmän kuin karkkirahat. Ja mikäli Leskinen on ainoa poistuja pakistosta, niin yhden kovan kaliiberin ykköstykin rekrytoiminen tarkoittaisi merkittävää lisäystä puolustuksen palkkakuluihin.

Edelleen ottaisin seuran try-outilla Lannonin.

Samaa mieltä, mutta saman profiilin tyylisiä oman pään luutia ovat jo Seppälä, Wilson ja huhuiltu Timonen. Jälleen tullaan pakiston osalta budjettiin: jos kaikki ovat terveinä, osa pelimiehistä istuu toimettomana katsomossa.

Jos pitäisi valita kahdesta yllämainitusta, ottaisin molemmat. Konkurssin jälkeinen KalPa on useimmiten antanut tasoitusta vastustajilleen nimenomaan pakistossa, maalivahdit ja hyökkäys ovat olleet pääsääntöisesti riittävällä tasolla menestymiseen.
 
Kalakukko

Jäsen
JuTin siirtymisen KalPaan soisi tarkoittavan Vararengasravintoloiden liittymistä KalPan verkostokumppaniksi. Jos lahjattomammalla Timosella on kerta takuutyöpaikka joukkueeseen, niin saisi Kime myös osallistua kustannuksiin. Jussin pelillisen annin riittävyys tulevan kauden joukkueeseen on mielestäni hyvin kyseenalaista.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Niin että pakiston pitäisi olla mallia

Wilson-Lappalainen
Seppälä-Parikka
Gröndahl-Riekkinen
Nousiainen-Timonen
Lannon

Ja vielä pitäisi saada ns ykköspakki joukkueeseen?
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Jos Galin tulee niin tuskin Timosta silloin ollaan hankkimassa, tulis kuitenki siihen samaan roolin 3pariin/7pakiks ja alivoimalle. Itse ehkä jopa ennemin katsoisin sen Galin kortin kun siitä on nyt puhuttu, olisi varmasti myös paljo halvempi kuin JuTi.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onko mitään tietoa siitä, että onko Eero Kilpeläinen Kalpan paidassa ensi kaudella? Ilmeisesti muista liigaseuroista ainakin Ässät on ollut kiinnostunut Kilpeläisestä. Hpk:lle on myös tulossa joku ykköstason veskari.

Omalla mutu-tuntumalla voisin epäillä, että Eero pelaa Kuopiossa.
 
Uncle Ben

Jäsen
Kisun kausi päättyi tänään Ruotsissa

Ei tosin näyttänyt olleen kokoonpanossa Växjön viimeiseksi jääneessä matsissa. Edellisen pelin peliaikakin jäänyt pieneksi, olisiko siis tullut joku loukkaantuminen juuri tuossa viimeistä edellisessä pelissä.

#19 Tuomas Kiiskinen

Onko mitään tietoa siitä, että onko Eero Kilpeläinen Kalpan paidassa ensi kaudella?

Sellaistahan tässä ketjussa ainakin joku aika sitten huhuiltiin -> click.
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
JuTin siirtymisen KalPaan soisi tarkoittavan Vararengasravintoloiden liittymistä KalPan verkostokumppaniksi. Jos lahjattomammalla Timosella on kerta takuutyöpaikka joukkueeseen, niin saisi Kime myös osallistua kustannuksiin. Jussin pelillisen annin riittävyys tulevan kauden joukkueeseen on mielestäni hyvin kyseenalaista.
Tämä JuTin vertaaminen isoveljensä alkaa olemaan aika kulunut läppä. En tiedä Jussin nykyisestä tasosta, mutta edellisellä visiitillään oli ihan paremman liigatason peruspuolustaja, joita jokainen joukkue tarvitsee. Ei Jussi Kimen tasoinen ole, mutta KalPassa mies on ollut tärkeä palanen. Eli vähän edes kunnioitusta kaveria kohtaan.
 
Kalakukko

Jäsen
Ei Jussi Kimen tasoinen ole, mutta KalPassa mies on ollut tärkeä palanen. Eli vähän edes kunnioitusta kaveria kohtaan.

Sanoit itse sen oleellisimman. Taso ei ole ainakaan nousemaan päin. KalPalla on ollut useampia esimerkkejä, kun pelaajia on hankittu uran ehtoopuolella vanhoilla meriiteillä. Toivoisin, että tästä tavasta päästäisiin viimein eroon.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Sanoit itse sen oleellisimman. Taso ei ole ainakaan nousemaan päin. KalPalla on ollut useampia esimerkkejä, kun pelaajia on hankittu uran ehtoopuolella vanhoilla meriiteillä. Toivoisin, että tästä tavasta päästäisiin viimein eroon.
Jos siellä on viime kausina eräs Konsta Mäkinen pyörinyt mukana niin Jussi Timonen ole ainakaan heikennys tähän.
Yhä kyse on enemmänkin palkasta edellisen isomman kotiinpaluu aallon kavereille maksettiin paljon kun tulivat kovilla meriiteillä mutta näitä ei Jutilla ole.
Tälläkin hetkellä vähintään ok tason liigapakki, toki hintalappu ratkaisee onko hankinta kuinka onnistunut.
Jos maksetaan 150k€ kaudesta niin ei ole hyvä hankinta mutta jos hinta on luokkaa alle 100k€ niin silloin on hyvä hankinta.

Omia poikia pitää saada kotiin mutta järjettömiä sopimuksia ei pidä antaa.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Sanoit itse sen oleellisimman. Taso ei ole ainakaan nousemaan päin. KalPalla on ollut useampia esimerkkejä, kun pelaajia on hankittu uran ehtoopuolella vanhoilla meriiteillä. Toivoisin, että tästä tavasta päästäisiin viimein eroon.
Tästä tavasta tuskin päästään eroon, eikä KalPa ole ainoa joukkue, joka kotiuttaa vanhoja pelureitaan maailmalta. Ongelman ydin piilee siinä, etteivät Liigaseurat kykene tätä nykyä kilpailemaan parhaassa iässä olevista pelaajista juuri minkään varteenotettavan eurooppalaisen sarjan kanssa. Tämä johtaa siihen, että Liigassa pelaa korostuneen paljon erittäin nuoria sekä jo uransa ehtoopuolella olevia pelaajia. Siihen väliin mahtuvat sitten iänikuiset "liigajyrät" ikäänkuin kokoonpanojen täytteeksi.

Sitten kun tällainen uransa ehtoopuolella oleva "nimimies" hankitaan, on helppoa ottaa seuran oma kasvatti, koska hänen avullaan saadaan myytyä helposti fanituotteita sekä muutama kausikortti ja pääsylippu lisää. Positiivista tässä nykymallissa on se, että Liigajoukkueissa pelasi tälläkin kaudella todella monta mielenkiintoista tulevaisuuden tähtipelaajaa, kuten Kaapo Kakko, Aleksi Heponiemi, Rasmus Kupari tai Alexandre Texier.

KalPaa on tälläkin palstalla kritisoitu profiloitumisesta kasvattajaseuraksi. Tosiasia kuitenkin on, että se taitaa olla KalPan kokoiselle seuralle elinehto. Siksi rosterissa oli tällä kaudella, ja tulee myös tulevilla kausilla olemaan, tarjolla tilaa ja näyttöpaikkoja nuorille pelaajille. Mukavastihan noita NHL-siirtokorvauksia on viime aikoina tullutkin.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
...ja ennen kuin joku Lampi tai Meri ehättää kommentoimaan, tarkennan, etten pidä Jussi Timosta niin sanotusti "nimimiehenä".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös