Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

  • 780 753
  • 4 271
Tila
Viestiketju on suljettu.

SammyRumour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & SHL
Jos kerran maalivahtien kanssa on olemassa jonkinlainen suunnitelma niin tarkoittaisiko se sitä, että heitä olisi ensikaudella kolme sopimuksenalaista? Eli X - X - Kotkaniemi? Kotkaniemi sitten pelaisi huhujen mukaisesti lainalla mestiksessä.

Edit: Siirretty oikeaan ketjuun.
 
Patapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori
Killinen - Tiivola - Kivenmäki
Lähteemäki - X - Salminen
Salmio - X - Rekonen
Juhola - Appelgren - Kulmala
Hyvä fiilis tällä hetkellä tuosta joukkueen rakentumisesta ja Kerttulan väen toiminnasta. Molemmille ruotsalaisille etenkin iso peukku, vaikuttavat erittäin hyviltä hauilta.

Mutta mutta, tuota Patafanin hahmotelmaa kun katsoo, niin voi todeta erittäin isojen ruutujen olevan vielä tyhjänä. Molempien maalivahtien lisäksi 2. ja 3. - ehkä jopa 1. ja 3. sentterit uupuu.
Ässien keskikaista on mielestäni ollut useamman vuoden jo erittäin kevyt liigan keskikastiin verrattuna, top4 joukkueisiin ei voi edes verrata.

Luotto kuitenkin Kerttulaan (ja tietenkin Selin&Co osallisina myös), että saavat myös keskelle pari uskottavaa ja tulevaan pelitapaan sopivaa hankintaa tehtyä sekä tietenkin muutakin kuin potentiaalisen häkkärikaksikon.

EDIT. Ja kyllä itsekin mielelläni näkisin Pihlajamäen nelosessa, ainakin Kulmalan kanssa taistelisi peliajasta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos kerran maalivahtien kanssa on olemassa jonkinlainen suunnitelma niin tarkoittaisiko se sitä, että heitä olisi ensikaudella kolme sopimuksenalaista? Eli X - X - Kotkaniemi? Kotkaniemi sitten pelaisi huhujen mukaisesti lainalla mestiksessä.

Edit: Siirretty oikeaan ketjuun.

Viime viikolla sain kuulla, että Kerttulalla olisi ollut neljä nimeä loppusuoralla.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mutta mutta, tuota Patafanin hahmotelmaa kun katsoo, niin voi todeta erittäin isojen ruutujen olevan vielä tyhjänä. Molempien maalivahtien lisäksi 2. ja 3. - ehkä jopa 1. ja 3. sentterit uupuu.
Ässien keskikaista on mielestäni ollut useamman vuoden jo erittäin kevyt liigan keskikastiin verrattuna, top4 joukkueisiin ei voi edes verrata.

Tänä aamuna juuri mietiskelin samaa. Eli varmalla tiedetään, että ainakin se kymmenen pelaajaa on vielä tulossa, ja maalivahdit poislukien keskeisintä on nyt hankkia kolme TOP-9 hyökkääjää (oletuksena siis edelleen, että Sakke on mukana joukkueessa, koska mitään muuta ei tällä hetkellä tiedetä). Joko niin, että kaksi sentteriä ja yksi laituri tai kaksi laituria ja yksi sentteri, ja niiden päälle tulee sitten osasto muut. Kummin päin nyt vain, niin oletusarvoisesti Spinkit ovat tuossa kolmikossa mukana, eli sen jälkeen jää jäljelle hankittavaksi se yksi laituri tai yksi sentteri. Ja se hankinta riippuu Saken tilanteen lisäksi osin esimerkiksi myös siitä kumpaa pelipaikkaa Kivenmäelle nyt lopulta suunnitellaan..

Tosiaan käytännössä saattaisi olla parempi, että hankittaisiin kaksi sentteriä ja yksi laituri (sentteristö tällöin esimerkiksi X-Tiivola/"Spink"-Tiivola/"Spink"-Kulmala). Mutta se nyt on ennen kaikkea kiinni siitä, onko Sakke mukana vai ei..

EDIT: se muuten lienee jo aika selviö, että Kupru ei nyt ainakaan ole tulossa
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvä fiilis tällä hetkellä tuosta joukkueen rakentumisesta ja Kerttulan väen toiminnasta. Molemmille ruotsalaisille etenkin iso peukku, vaikuttavat erittäin hyviltä hauilta.

Mutta mutta, tuota Patafanin hahmotelmaa kun katsoo, niin voi todeta erittäin isojen ruutujen olevan vielä tyhjänä. Molempien maalivahtien lisäksi 2. ja 3. - ehkä jopa 1. ja 3. sentterit uupuu.
Ässien keskikaista on mielestäni ollut useamman vuoden jo erittäin kevyt liigan keskikastiin verrattuna, top4 joukkueisiin ei voi edes verrata.

Luotto kuitenkin Kerttulaan (ja tietenkin Selin&Co osallisina myös), että saavat myös keskelle pari uskottavaa ja tulevaan pelitapaan sopivaa hankintaa tehtyä sekä tietenkin muutakin kuin potentiaalisen häkkärikaksikon.

EDIT. Ja kyllä itsekin mielelläni näkisin Pihlajamäen nelosessa, ainakin Kulmalan kanssa taistelisi peliajasta.
Nii... Viime kaudellakin oli vaan Makkonen, Kärki, Laganiere, Kotkaniemi, McRae, Kuparinen, Appelgren, Saha.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aika pitkälti kaikista kohdista samaa mieltä. Tuohon puolustajatoiveeseen sen verran, että uskoakseni lienee helpoimmasta päästä oleva rekry. Ja sellaisen saanee myös kesken kauden, jos se ongelmaksi muodostuu.

Puolustajia on siis tulossa tuohon ryhmään ihan varmuudella vielä 1-2. Käsittääkseni kotimaasta tai mistä tahansa ilman suunnasta.

Nämä uudet ruotsalaiset on scoutattu hyvin Kerttulan toimesta ja Takon tietämyksestä on varmasti ollut apua. Takkohan on isossa roolissa Dallasissa, kun näitä varauksia Euroopasta tehdään.
 
Patapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori
Nii... Viime kaudellakin oli vaan Makkonen, Kärki, Laganiere, Kotkaniemi, McRae, Kuparinen, Appelgren, Saha.
Ja määrä korvaa laadun?

Makkonen: Tämä kausi täysi floppi, viime kaudella jo huono. Ansaitusti jäi ilman jatkosopimusta.
Kärki: Tuli kesken kauden, pelasi välillä laidassa ja välillä keskellä. Voit kaivaa viime kaudelta niitä keskusteluja, joissa täällä pohdittiin, miksi pelasi keskellä, vaikka peli kulki paremmin laidassa.
Laganiere: Hyvä pelaaja ja hyvä kausi, mutta siirto laitaan n. 10 ensimmäisen pelin jälkeen (satunnaisia pelejä sen jälkeen keskellä).
Kotkaniemi: Aloitti uransa aikuisten peleissä laitahyökkääjänä, kuten nuorten poikien kanssa liigassa usein on tapana. Haluatko lähteä kaivelemaan, montako peliä pelasi keskellä? Kourallinen.
McRae: Riittävä liigajoukkueen ykkössentteriksi? Ei niin.
Kuparinen: Täytti kolmossentterin saappaat, mutta ei häikäissyt.
Appelgren: Pelasi jatkosopimuksen Ässiin vasta tällä kaudella loppukauden suorituksilla, viime kaudella oli tekemistä pysyä liigan vauhdissa mukana.
Saha: Viime kaudella pääasiassa laidassa ja tämän kauden jälkeen viimeistän todettiin, ettei riitä liigaan edes nelossentteriksi.

Eli kovin vähän oli mielestäni onnistuneita senttereitä viime kaudellakin. Ja se jargon, mitä useista hyökkääjistä ollaan viime kausina kuultu, että "monipuolinen hyökkääjä, joka voi pelata sekä laidassa että keskellä", on mielestäni osoittautunut melkoiseksi bs:ksi useimpien kohdalla.
 
Yhtä bullshittiä on Ässissä selkeästi käytetty jargonia "ei riitä sentteriksi"...heti jos pelaajalla on joku yksikin potentiaalinen heikkous. Se, ettei pelaajia haluta peluuttaa sentterinä ei tarkoita sitä, etteikö senttereitä olisi. En käsitä mikä kumman vimma Ässissä on peluuttaa umpisenttereitä laitureina... Kotkaniemi, Ruotsalainen, Kivenmäki... Noh, Kivenmäki osoitti viime kaudella vähän merkkejä siitä, että osaa peliä rytmittämällä ja peliälyllään paikata kamppailupelaamisen puutteita myös laidalla...Noh, tällä kaudella Ruotsalainen ja Kotkaniemi pelasi sitten niitä sentteripelejä muualla ja ihan kivasti tuntui riittävän.

Kärki on tehnyt pisteitä sentterinä pelatessaan joku 0.7 keskiarvolla ja pitänyt tehotilaston plussalla... Ei siis eroa tuo tuottavuus laiturina pelaamiseen käytännössä lainkaan. Tämä on FAKTA, jota tällä palstalla ei jostain syystä haluta tunnustaa. Viime alkukausi meni tosiaan Tapparassa, mutta se oli vain alkukausi ja lähes koko aikansa Ässissä Kärki pelasi sentterinä... Pelejä kertyi laidalla varmaan n. 5kpl.

Kotkaniemi oli kova sentteri jo vuosi sitten. Se, että Ässät pelutti Kotkaa laidalla on ihan puhdasta idiotismia.

Makkonen / McRae / Appelgren nyt eivät tosiaan pelannut kovinkaan häävisti viime kaudellakaan, mutta ei ne nyt keskikastin kolmossenttereiksi mitään ihan lapasia...noin niin kuin lähtökohtaisesti ole....

Ja Kuparinen oli viime kaudella erittäin hyvä nelossentteri...vaikka todellisuudessa rooli oli lähinnä siellä kakkos-kolmossentterin tontilla.

Mutta joo, se joka väittää, että alla oleva sentteristö on keskikastin joukkueelle köykäinen, omaa hiukan eri vaatimustason kuin mitä meikäläinen:

Kärki
Kotkaniemi
Makkonen/McRae/Appelgren
Kuparinen

Ja se, että sentterit eivät onnistu ei tarkota suoraan sitä, että sentteriosasto olisi noin materiaalina heikko... Onnistumiseen vaikuttaa muutkin seikat. Voi olla, että olen väärässäkin, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ainakin joillakin osin Ahon Ässien pelikirjalla sentterit jäivät vähän pimentoon.

Tämän kauden Kotkan pelikirja oli sellainen, että siinä olisi hyvät sentterit voineet päästä oikeuksiinsa...mutta kun esim. Kärjellä ei riitä, niin keskellä oli pakko peluuttaa Sillanpäätä, Makkosta, Appelgrenia ja Sahaa...kun niillä riitti niin pirun hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

Patapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori
Mutta joo, se joka väittää, että alla oleva sentteristö on keskikastin joukkueelle köykäinen, omaa hiukan eri vaatimustason kuin mitä meikäläinen:

Ja se, että sentterit eivät onnistu ei tarkota suoraan sitä, että sentteriosasto olisi noin materiaalina heikko... Onnistumiseen vaikuttaa muutkin seikat. Voi olla, että olen väärässäkin, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ainakin joillakin osin Ahon Ässien pelikirjalla sentterit jäivät vähän pimentoon.

Nimellisestihän tuo ehkä olikin ihan ok:n kuuloinen, varsinkin näin jälkikäteen, kun Kotkaniemeä on kohta vuosi hehkutettu rapakon takana sentterinä onnistuttuaan ja Appelgrenin pelattua erittäin vahva loppukausi.
Ja totta kai, viime kaudessakin meni monta asiaa vihkoon, eikä pelkästään sentterien pelaaminen.
Mutta jos tuota em. kuusikkoakin muistelee viime kauden alussa, niin on siinä kysymysmerkkejä ollut silloinkin aika reilusti.

Tämä koko juttu nyt taisi lähteä siitä, että ensi kauden joukkueessa on tällä hetkellä kaksi sentteriä - Tiivola ja Appelgren.
Molemmat ovat mielestäni onneksi oikeita, selkeitä senttereitä, eikä tarvitse lähteä heittelemään laidan ja keskikaistan välille.
Näiden lisäksi kaipaisin itse kahta puhdasta sentteriä lisää, joiden puolustusosaaminen ja aloitukset ovat riittävän laadukasta hyvän luistelun ja työmoraalin lisäksi. Toinen voi olla kolmos-nelossentteri, mutta toisen pitäisi olla mielestäni vähintään Tiivolan tasoa. Tiivola ei mielestäni riitä ykkössentteriksi, vaikka Kivenmäen kanssa hyvän loppukauden pelasikin.
 
No kyllä tälläkin palstalla löytyy kirjoittajia, jotka olisi peluuttanut Kotkaa sentterinä jo hyvissä ajoin...jopa kauden alusta asti. Ja oikeasti, kun on nähnyt Kotkan pelejä sentterinä, niin onhan se nyt niin umpisentteri kuin vain olla voi... Käsittämätöntä ammattitaidotonta puuhastelua, että Ässien organisaatiosta ei löytynyt ammattitaitoa tämän havaitsemiseen.

Miksi Kivenmäestä ei leivota sentteriä? Niin ja ai niin... Appelgren on muuten laituri... Olisi kiva joskus nähdä, mitä Appeli saisi aikaiseksi laidalla jonkun hyvän kaksikon ns. täytemiehenä.
 
Ehkä Kotkaniemen kanssa sitten ollaan menty liiankin varovasti silloin viime kauden alussa, joka korostaa sitten sitä, kuinka perseelleen on joukkueen rakennuksessa silloin menty. Senttereitä ollut määrällisesti paljon, osa pelannut laidassa koska ei keskelle riittänyt ja osa sitten pelannut laidassa vaikka olisi pitänyt pelata keskellä.

Luotetaan siihen, että nyt kun organisaatiossa tuntuu olevan moninkertaisesti ammattitaitoisempi valmennus ja urheilujohtaja, niin Kivenmäelle (ja Appelgrenille) löytyy ne oikeat pelipaikat.
Ja totta, Appelgren tosiaan ilmeisesti ennemmin laituri, vaikka keskellä suorittanut hyvin jo jonkin aikaa - my bad.
No, jos Otto meneekin keskelle ja Appelgren laitaan, niin ensi kaudeksi tarvitaan silti edelleen vähintään se Tiivola tai parempi sekä yksi alempien ketjujen sentteri. Ja näiden hankintojen osuminen edelleen erittäin isossa roolissa, vaikka muuten joukkueen rakennus näyttää hyvältä. Se kai oli se ensimmäisen viestini alkuperäinen pointti...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kovasti "ne" väittävät että Rynnäs olisi tulossa. Rynnäs/Ruusu.

Niin, tämä homma ei nyt vielä varmistu vähään aikaan. Spekuloida voidaan niin kauan kunnes maalivahteja ei ole julkistettu
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Kovasti "ne" väittävät että Rynnäs olisi tulossa. Rynnäs/Ruusu.

Kaikki varmasti samaa mieltä, että tuolla parivaljakolla voi tavoitella myös menestystä? Rynnäs olisi hyvä mentori Ruusulle. Kyllästymiseen asti toisteltua, mutta sen ykkösen pitää olla tasolla Rynnäs tai muuten ei tule pleijareita, vaikka kuinka viisikkopeli toimisi.

Edit: Typoja...
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Kovasti "ne" väittävät että Rynnäs olisi tulossa. Rynnäs/Ruusu.

No nyt on kyllä kovat piipussa sitten huhujen osalta.

Koskas se Rynnäs sanoikaan haastattelussa että ensi kauden suunnitelmat on jo selvillä, ja täten vihjaisi että sopimus on jo allekirjoitettu jonnekin.

Sen tiedän ettei ainakaan vielä kaksi viikkoa sitten ollut yhtään molaria sopimuksen alaisena Ässissä. Muutaman kanssa oli neuvoteltu, mutta jokainen uinut verkkojen ohi.

Jos Jussi nyt jostain kumman syystä löytää itsensä Isomäestä tolppien välistä kotijoukkueen molarina ensi kaudella, niin kyllä Kerttulalle tarttee jo pystyttää tosiaan joku "bluffareidenbluffari-patsas"
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkä Kotkaniemen kanssa sitten ollaan menty liiankin varovasti silloin viime kauden alussa, joka korostaa sitten sitä, kuinka perseelleen on joukkueen rakennuksessa silloin menty. Senttereitä ollut määrällisesti paljon, osa pelannut laidassa koska ei keskelle riittänyt ja osa sitten pelannut laidassa vaikka olisi pitänyt pelata keskellä.

Luotetaan siihen, että nyt kun organisaatiossa tuntuu olevan moninkertaisesti ammattitaitoisempi valmennus ja urheilujohtaja, niin Kivenmäelle (ja Appelgrenille) löytyy ne oikeat pelipaikat.
Ja totta, Appelgren tosiaan ilmeisesti ennemmin laituri, vaikka keskellä suorittanut hyvin jo jonkin aikaa - my bad.
No, jos Otto meneekin keskelle ja Appelgren laitaan, niin ensi kaudeksi tarvitaan silti edelleen vähintään se Tiivola tai parempi sekä yksi alempien ketjujen sentteri. Ja näiden hankintojen osuminen edelleen erittäin isossa roolissa, vaikka muuten joukkueen rakennus näyttää hyvältä. Se kai oli se ensimmäisen viestini alkuperäinen pointti...
Joo, Appeli on kyllä parantanut sentteripeliään huomattavasti ja on mielestäni nykyisellään aloituksia vaille ihan ok... kumma kun noita alotuksia ei saada kehitettyä. Ja kuten sanoin, niin olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä Appeli vetämässä joku pidempi stuntti laiturinakin, vaikka sitten Tiivola-Salminen parin kanssa.

Sentteriosasto tosiaan kaipaa vahvistusta...ja sinne on kait se Spink jo tulossa...Mutta, mielestäni sentteriosasto ei mielestäni ole riittävä, jos se on: Tiivola-Kivenmäki-Spink-Appelgren... kenelläkään tuossa porukassa ei vahvuudet ole puolustuspelissä ja sentteripelin rutiini on luotettavalla tasolla lähtökohtaisest vain Tiivolalla. Yksi rutinoitunut sentteri tuohon mielestäni vielä kaivattaisiin...ja sitten tosiaan varmaan Appelgren tai Kivenmäki siirtyy tuosta laidalle.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No nyt on kyllä kovat piipussa sitten huhujen osalta.

Koskas se Rynnäs sanoikaan haastattelussa että ensi kauden suunnitelmat on jo selvillä, ja täten vihjaisi että sopimus on jo allekirjoitettu jonnekin.

Tuosta on jo varmaan likemmäs kaksi kuukautta kun Rynnäs sanoi, että ensi kauden pelipaikka on jo selvillä. Rynnästä on siis ihan oikeasti kenenkään turha odottaa, hän ei ole tulossa.. koska pitäisi olla tapahtunut jotain käsittämätöntä, jos hän yhtäkkiä tulisikin, eli hengitystään on turha kenenkään pidättää asian takia
 
Nooooo, eihän tuossa olisi kyse kuin siitä, että tuleva työnantaja on luonut pientä savuverhoa, jotta tuleva hankinta saa rauhassa keskittyä kautensa loppuun. Nyt kun asiaa ajattelee, niin olisi muuten aika lailla esimerkillistä duunia.
 
Knap

Jäsen
Heitän itseni nyt erittäin vaaralliseen paikkaan, kun tulen vierailemaan porilaisten ketjussa. En jaksanut ketään teistä lainata, mutta asiani koskee ehkä kovinta porilaista nykyjääkiekkoilijaa, Valtteri Pihlajamäkeä.

Joku tuolla aiemmin kertoi, että Pihlajamäki ei tuo mitään neloskenttään, mitä joku muukin. Joku myös kertoi, että Pihlajamäen tulisi dominoida Mestistä, jotta voisi pelata SM-Liigan huonoimman(sori) joukkueen neloskentässä. Pihlajamäkihän on itsekin kertonut, että tavoite on tulevalla kaudella pelata Liigaa. En nää syytä, miksikö se ei voisi pitää kutiansa. Miehellä on kaikki ainekset siihen, kiekollinen peli on riittävää, laukaus on (kovuudeltaan) erinomainen ja miehen tärkein taito, kovuus, on vähän liiankin kovaa. Kyllähän tuo mies on kuin valettu porilaisen joukkueen neloskentän energiapelaajaksi, kadutte enemmän, jos ette itse Pihlistä sainaa, vaan sen tekee joku toinen Liigajoukkue nyt tai myöhemmin. Itseä on ainakin melko ankarasti vituttanut katsoa Pihlistä KeuPassa, kun IPK:n onnistui tunaroimaan sen muualle ensimmäisen kauden jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös