Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

  • 780 772
  • 4 271
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Ässät
Oli mielenkiintoista kuunnella Ville Niemisen mielipidettä THF-ohjelmassa. Totesi intohimolla, että tollanen hybridi (28 metriä) olis paras vaihtoehto NHL:ään. Maailman parhaat pelaajat sais sen ekstra-tilan syöttöketjuille, taidon esiintuomiselle jne. Peli voisi olla kiekollisesti vielä näyttävämpää.

Samaan hengenvetoon totes, ettei usko tapahtuvan NHL:ssä ihan heti, jos koskaan.

Kyllä mä silti sanon, että pitkä matka on Suomessa 26 metrisiin. Mielelläni luovun 30 metrisistä, mutta suora hyppy 26 m on aika dramaattinen.
Joo, näinhän se on. Mutta, olisin kyllä äärimmäisen kiinnostunut näkemään, miltä Liiga kiekko näyttää 26 metrisessä kaukalossa. Voipi olla, että olisin aika äkkiä itkemässä 28 metrisen perään.

Ihmettelin kisojen aikana Kale Kummolan antamaa haastattelua, missä kertoi MM-kisojen pelattavan 26 metrisessä kaukalossa kolmen vuoden kokeilujakson. Oliko nyt 2022 kisoista alkaen. Tuossa Kale totesi muistaakseni jotenkin, että Suomessa pelattaisiin tulevaisuudessa 28 metrisissä(näin jo toki lähes kaikilla paikkakunnilla???). Jos MM-kisat ja NHL:ssä pelataan 26 metrisissä, niin miksi ihmeessä Suomessa jatkettaisiin 28? Jotenkin kuvittelisin, että Suomessa haluttaisiin hakea kilpailuetua muihin MM-kisoissa pelaamalla täällä 26 metrisissä kaukaloissa. Ja kun Liiga nyt kiistatta on kasvattajasarja, niin mielestäni meidän kannattaisi pelata saman kokoisessa kaukalossa kuin NHLssä. Vielä kun NHL nostaisi drafti iän 20-ikävuoteen, niin olisi Liigaseuroilla asiat aika hemmetin hyvin.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Joo, tuossa 30 / 28 välillä on kyllä yllättävän iso ero... ja mielipidettäni vähän aiempaan viestiin korjasinkin.

Ja eihän tuo pelin laatu oikeasti ole pelkästään kaukalokysymys, itse vain tulee tuo passiivi träppi ja -hoki yhdistettyä isoon kaukaloon. Kyllähän se oli muutamien suomalaisten valmentajien valinnat, mikä aiheutti Liigaan sen muutaman vuoden kurimuksen, mutta onneksi siitä ollaan pääsemässä yli...

Joku finaalisarja 2014 oli hidastelun kulminaatiopiste, vuotta myöhemmin jo vähän raikkaampaa.

Voi sitä tietysti tarkastella siltäkin kannalla, että suurseuroilla on voittamisen paineet, he valitsevat tyylin jonka näkevät siihen sopivaksi. Ei siinä mitään väärää ole. Toisaalta, heillä on myös pelaajamateriansa puolesta enemmän mahdollisuuksia valita se tyyli, olla suunnannäyttäjiä.

Sikäli otan ilolla vastaan kahden viimesimmän kauden Liigakiekon ja finaalit, pelissä on enemmän happea ja tapahtumia.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan sama mitä sanotaan, mutta pienemmässä tilassa pärjää "huono" ja hitaampikin pakki paremmin, hyökkäävälle osapuolelle on pienempi tila ja samalla aika haasteellisempaa.
Itse en ole missään nimessä 26 metrin kannalla!
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Näinkö?

Sami Lähteenmäki - Peter Tiivola - Niko Kivelä
Aleksi Rekonen - Tylor Spink - Tyson Spink
Lenni Killinen - Otto Kivenmäki - Roni Hirvonen
Jouka Juhola - Niklas Appelgren - Mikko Salmio
Lauri Kulmala

-Nuorisovitjaa pitäisi ehdottomasti koittaa.
-Rekonen suuri kysymysmerkki. Itse uskallan väittää, ettei Joulua näe.
-Kivelä on potentiaalinen, mutta entä jos tapahtuu "rekoset"?

Palatakseni ketjun aiheeseen, niin tähän piti kommentoida jo aiemmin

Tällä hetkellä aika tarkkaan juuri noin, mitä nyt nelonen voisi hyvin olla myös esimerkiksi muodossa Appelgren-Kulmala/Mäkinen-Salmio. Mutta sen suhteen nyt on paljon variaatioita, ja tällä hetkellä vielä ketjuttaminen on kuitenkin aika turhaa.. mutta jos sitä nyt tehdään, niin..

Samaa mieltä olen, että kun kerran nuo kolmosketjun kolme nuorta kerran tulevat saamaan reilun mahdollisuuden tulosyksiköissä, niin miksi sitä ei sitten annettaisi heille yhdessä (täytyy huomioida, että tulosyksiköitä tulee käytännössä olemaan kolme, koska niin tasalaatuisesta massasta puhutaan). Ainoa varjopuoli on se, että tuo nuorisoketju tulisi toki olemaan omassa päässä niin uskomattoman pulassa, että vaikea edes kuvitella

Suurin asioita muuttava tekijä on, että kun koodinimi Saken korvaaja tulee, niin lähtökohtaisesti hän tiputtanee Kivelän tuossa rosterissa käytännössä suoraan neloseen. Ellei häntä sitten laiteta kaksosten kanssa, jota ehdotin jo aiemmin. Mutta sitten taas ihan ensimmäiseksi laittaisin heidän kanssaan kyllä Rekosen, ihan vain miehen itsensä takia. Emme myöskään tiedä, millaisia muita hyökkääjiä sieltä tulee "Saken korvaajan" lisäksi, mutta kaipa he enemmän menevät tuonne nelosen rotaatioon..

Oikeastaan kaikki spekulointi on tällä hetkellä sinällään vaikeaa/turhaa, koska tulevien hankintojen nimiä ei tiedetä, ja senkin jälkeen rosteri on joka tapauksessa sellainen, että sen pyörittely mahdollisuudet ovat lähes loputtomat. Oikeastaan mikään muu ei ole hyökkääjistössä kiinteää kuin se, että veljekset pelaavat aina yhdessä, kaikki muut osat voivat liikkua..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Yksi avainjuttu on, että Lähteenmäen ja Salmion pitää nyt pysyä kasassa. Varsinkin Lähteenmäen rooli on kriittinen, hänen pitäisi pystyä niitä maaleja tekemään ja varsinkin ylivoimalla.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Joukkue voi olla kova ja ennenkaikkea fyysinen ilmankin näitä Porin seisomakatsomon fanipelaajia, jotka eivät muuta osaa kuin taklata päätyplekseihin.
Tämä kommentti kertoo omiaan kirjoittajan järjen juoksusta. Ikään kuin olisi jokin ehto, että pelaaja joka osaa pelata hieman kovempaa/veemäisempää/fyysisempää/(lisää tähän jokin mieleisesti adjektiivi) -kiekkoa, on tämä sitten lähtökohtaisesti jokin tollo puukäsi, jolla ei ole mitään kiekollisia taitoja.

Ylipäätään moinen ajattelumalli näyttää taas nostavan tässäkin keskustelussa jostain syystä päätään ja se on mielestäni vähän hölmöä. Vai löytyykö palstalta joku, joka tunnustaa suosikkipelaajansa olevan sellainen, joka ei osaa muuta kuin taklata päätyplekseihin tai antaa poikkaria maalin edessä ja ottaa valtavan määrän turhia kakkosia? Nii-in, sitähän minäkin.

Ominaisuudet eivät varmaankaan ole lähtökohtaisesti toisiaan poissulkevia. Ominaisuuksia voi olla useampia kuin yksi.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Kummolan höpinät 28-metrisestä laatikosta NHL- ja MM-kokoisen 26-metrisen sijaan heijastelevat IMO sitä että on kokolailla monta seurajohtajaa ja valmentajaa, joiden peli perustuu ihan johonkin muuhun kuin taklaus- ja kamppailupelaamiseen. 26-metrisessä laatikossa ei ole tilaa ja aikaa näille möllikeinonen-kiemuroille ja jätönjätönjättö-syötöille vaan peli muuttuu paljon intensiviisemmäksi ja suoraviivaisemmaksi. Vielä siihen lisäksi sitten tuomarilinjan muutos s.e. miestä saisi jatkossa ihan oikeasti taklata myös vastapalloon, niin viihdearvo kasvaisi moninkertaiseksi.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
miestä saisi jatkossa ihan oikeasti taklata myös vastapalloon, niin viihdearvo kasvaisi moninkertaiseksi.
Niin ja se pelaajien turvallisuus? En jaksa uskoa tuohon koska päävammat vihdoinkin saatu vähenemään päin.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Laidat rytisee pienemmässä askissa parhaiten
Niin ja se pelaajien turvallisuus? En jaksa uskoa tuohon koska päävammat vihdoinkin saatu vähenemään päin.
Taklausten kieltäminen ei ole ratkaisu jääkiekossa. Muutoksien pitää lähteä pelaajista, ja siitä että kentällä kunnioitetaan vastustajaa, eikä yritetä vahingoittaa toista.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Laidat rytisee pienemmässä askissa parhaiten

Taklausten kieltäminen ei ole ratkaisu jääkiekossa. Muutoksien pitää lähteä pelaajista, ja siitä että kentällä kunnioitetaan vastustajaa, eikä yritetä vahingoittaa toista.

Ja sen lisäksi opetetaan jo junioriessa että pidetään se pää ylhäällä ja havainnoidaan ympräistöä sen sijaan että tuijotetaan sitä kiekkoa siinä lavassa tai muutoin vain puhallellaan lämpöö omille kasseille. Ja vielä että laidan vieressä ei todellakaan käännetä sitä selkää kentälle päin - koskaan.
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja sen lisäksi opetetaan jo junioriessa että pidetään se pää ylhäällä ja havainnoidaan ympräistöä sen sijaan että tuijotetaan sitä kiekkoa siinä lavassa tai muutoin vain puhallellaan lämpöö omille kasseille. Ja vielä että laidan vieressä ei todellakaan käännetä sitä selkää kentälle päin - koskaan.

Ensimmäisestä kohdasta samaa mieltä. Junnuissa täytyisi enemmän opetella taklaamista ja etenkin niiden vastaanottoa. Tuo toinen kohta ei tule toimimaan. Joskus peli edellyttää selän kääntämistä. Tahalliset kalastus yritykset täytyisi saada kitkettyä.
 

Tuamas

Jäsen
No nyt tuli kyllä veskari puskista, eli Daniil Tarasov on Ässien toinen maalivahti.

https://www.eliteprospects.com/player/359971/daniil-tarasov

Columbuksen sopimuspelaaja, UFA:ssa viime kaudella muutama ottelu ja muuten kausi VHL:ssä.
U20-kisoissa myös mukana samoin kuin aiemmin nuoremmissa Venäjän junnumaajoukkueissa.

Isokokoinen ja lupaava prospekti, Kerttulaltakin ihan positiiviset kommentit, vuoden pahvi.
 
Viimeksi muokattu:

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Kieltämättä mielenkiintoisen tuntuinen kaveri. Metsolalta kyselty että millainen mies on ja ihan hyvät suositukset oli antanut.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Jatketaan erilliselle postaukselle vielä sen verran että Ässien teema tuntuu jatkuvan myös molariosastolle - rekrytään sitä kuuluisaa potentiaalia.
Ja onhan tuossa kaverissa potentiaalia vaikka mihin. Luulen että Columbus ihan tarkoituksella halusi kokeilla pystyykö kaveri lunastamaan ykkösveskarin tontin Aittokalliolta, ja mikäli pystyy niin pääsee etenemään Columbuksen organisaatiossa pidemmälle. Jos ei niin.. noh.
 

Pataatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata, rispektit Saipalle ja Spåralle. TML
Todella mielenkiintoinen kaveri. Etukäteen ajateltuna, eipä tänne kovin paljon kovempaa tulevaisuuden kaveria mistään liene ollut satavilla. Iso peukku tälle, hyvät tilastot VHL:stä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kunnollisilla mitoilla varustettu nuori maalivahti. Tässä voi olla ensi kaudella iso lukko Ässämaalilla, vaikka ei pidempiaikainen ratkaisu olekaan, niin peukkua on pakko antaa tälle(kin) Kerttulan hankinnalle.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tykkään tästä hankinnasta, vaikka todennäköisesti pelaa Ässissä vain yhden kauden, sillä Nhl-sopimus taskussa jo Columbuksen kanssa. Luulisin, että Columbus haluaa kaverin yhdeksi kaudeksi totuttelemaan länsimaiseen elämänmenoon, ennenkuin siirto Pohjois-Amerikkaan tapahtuu.

Juniorimaajoukkueissa edustanut Venäjää ja esimerkiksi 18-vuotiaiden kisoissa valittiin joukkueensa kolmen parhaan pelaajan joukkoon. Viime kaudella 20-vuotiaiden kisoissa kolme peliä Venäjän paidassa.

Viime kaudella valittiin VHL-liigan vuoden tulokkaaksi ja pelasi kaksi peliä myös Ufassa. VHL:ssä vei joukkueensa välieriin. Tilastot ovat kyllä hyviä ihan kaikkialla missä on pelannut. Muutenkin isokokoinen kaveri.

Hyvä, että Nhl-yhteistyötä tehdään muidenkin kuin vain Dallasin kanssa.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tilastointieni perusteella hän torjui hyvällä kontrollilla ja tilastoitujen pelien prosentit olivat erittäin hyvällä tasolla. Isokokoisen maalivahdin urheilullisuus näkyi liikkumisen nopeutena ja luistimella liikkumisen osaamisena, joka on tämän päivän kiekossa elintärkeää maalivahdille

Ihan miellyttävää tämä nykytrendi, että pelaajan/hankinnan nyansseja sekä ominaisuuksia tuodaan julki.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tiedä sitten onko nämä vuoden pätkäsopimukset sitten sitä pitkäjänteisyyttä.

Kiintoisa haku, ja eiköhän Tarasov tule ykkönen ensi kaudella olemaan, ellei tee Kiviahoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös