Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2018–2019

  • 378 135
  • 1 117

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
En tiedä uskaltaako näin julkisesti edes sanoa mutta minusta vika johon pitäs keskittyä on lähes kokonaan puolustus.

Kyllä saa. Tämä on keskustelupalsta jossa voi vaihtaa ajatuksia ja tuoda omia mielipiteitään esille, kunhan sen tekee asiallisesti kuten sinä.

Hyökkäyksen tahmeus johtuu siitä, että puolustuspelaaminen takkuaa. Jos mahdollista, katso toisen ja kolmannen erän suunnanvaihtoja KalPan ja Ilveksen hyökkäyspelaamisessa. KalPa lähti usein väsyneenä ja alivoimaisena tuomaan kiekkoa ylös, jolloin se päätyi joko roiskaisuun punaviivalta tai mentiin yksin vauhdilla päätyyn samalla kun muut vaihtoivat ja taas menetettiin kiekko. Poikkeuksiakin oli, mutta tällä hetkellä ei päästä kontrolloituihin hyökkäyksiin tarpeeksi usein, eikä vastaiskuissa nopeus riitä kun joudutaan tekemään niin paljon töitä, että saataaisiin esed A-junnuhopposilta kiekko pois.

Tämän kauden trendi on ollut, että KalPaa ajetaan kovaa ja alhaalta kiinni fyysisyyttä käyttäen. Pieni ja nuori joukkue on siinä helisemässä. Pakkien liike, syöttötaito ja koko kentän viisikkopeli etäisyyksineen ja nopeuksineen ei ole tällä hetkellä siinä kunnossa, että tuolta päästäisiin toistettavasti kontrolloituihin ja/tai vaarallisiin hyökkäyksiin. Enemmän näyttää siltä, että ku laituri saa punaisen tuntumassa kiekon, niin vaihde menee vapaalle ja roiskaistaan kulmaan tai tiputetaan alaspäin, koska itseluottamus ja reisi ei riitä haastamiseen.

edit. kirjoitusvirheitä ja pieni teksinpätkän lisäys
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kyllä saa. Tämä on keskustelupalsta jossa voi vaihtaa ajatuksia ja tuoda omia mielipiteitään esille, kunhan sen tekee asiallisesti kuten sinä.

Hyökkäyksen tahmeus johtuu siitä, että puolustuspelaaminen takkuaa. Jos mahdollista, katso toisen ja kolmannen erän suunnanvaihtoja KalPan ja Ilveksen hyökkäyspelaamisessa. KalPa lähti usein väsyneenä ja alivoimaisena tuomaan kiekkoa ylös, jolloin se päätyi joko roiskaisuun punaviivalta tai mentiin yksin vauhdilla päätyyn samalla kun muut vaihtoivat ja taas menetettiin kiekko. Poikkeuksiakin oli, mutta tällä hetkellä ei päästä kontrolloituihin hyökkäyksiin tarpeeksi usein, eikä vastaiskuissa nopeus riitä kun joudutaan tekemään niin paljon töitä, että saataaisiin esed A-junnuhopposilta kiekko pois.
Niinpä jos omista ei päästä kunnolla pois niin siellä hyökkäyksessä pitää olla melkoisia seppiä jos meinaavat jaksaa vielä tuon surkea puolustamisen jälkeen hyökätä.
Mikäli puolustus on kunnossa niin sieltä saadaan se kiekkokin ylös järkevästi ja vähällä energialla niin hyökkäykseen riittää virtaa sitä ei nyt ole kun kaikki menee siihen tappeluun omissa.
Kunnon vahvistus puolustus päähän kun ilmeisesti huomenna olisi jo lähes paras sentteristö kaukalossa (Rissanen-Luostarinen-Sebok-Vainiola) niin tärkeämpi hankinta kuin se hyökkääjä on se Wilson 2.0 jolla olisi vähän enemmän annettavaa jopa hyökkäämiseenkin.
Toki jo pelkästään toinen tuollainen perusvarma puolustaja vaikuttaa todella paljon pelaamiseen ja antaa enemmän vapauksia mm. Lappalaiselle kiekolliseen peliin.
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Niinpä jos omista ei päästä kunnolla pois niin siellä hyökkäyksessä pitää olla melkoisia seppiä jos meinaavat jaksaa vielä tuon surkea puolustamisen jälkeen hyökätä.
Mikäli puolustus on kunnossa niin sieltä saadaan se kiekkokin ylös järkevästi ja vähällä energialla niin hyökkäykseen riittää virtaa sitä ei nyt ole kun kaikki menee siihen tappeluun omissa.
Kunnon vahvistus puolustus päähän kun ilmeisesti huomenna olisi jo lähes paras sentteristö kaukalossa (Rissanen-Luostarinen-Sebok-Vainiola) niin tärkeämpi hankinta kuin se hyökkääjä on se Wilson 2.0 jolla olisi vähän enemmän annettavaa jopa hyökkäämiseenkin.
Toki jo pelkästään toinen tuollainen perusvarma puolustaja vaikuttaa todella paljon pelaamiseen ja antaa enemmän vapauksia mm. Lappalaiselle kiekolliseen peliin.

Toisaaltahan yksi apu tähän vastustajan kovaan karvauspelaamiseen olisi tuoda tehokkaan vastahyökkäyksen uhka kentälle hankkimalla yksi keränentukonen, jolloin vastustaja joutuisi miettimään miten syvältä ja kuinka monella karvataan. Ratkaisu vastustajalla on tietysti trappi, mutta mieluummin näkisin KalPan hyökkäävän jatkuvasti trappia vastaan kuin että roiskitaan vaihtoon päästäkseen ja seuraavat ottavat mitä tuleman pitää

Unikiekkoa ei ole sinänsä ikävä, mutta ethän sä vaan voi voittaa "kiekko ränniin ja vaihtoon" -taktiikalla. Siinä ei ole mitään katsottavaa edes ringside-paikoilta.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Toisaaltahan yksi apu tähän vastustajan kovaan karvauspelaamiseen olisi tuoda tehokkaan vastahyökkäyksen uhka kentälle hankkimalla yksi keränentukonen, jolloin vastustaja joutuisi miettimään miten syvältä ja kuinka monella karvataan. Ratkaisu vastustajalla on tietysti trappi, mutta mieluummin näkisin KalPan hyökkäävän jatkuvasti trappia vastaan kuin että roiskitaan vaihtoon päästäkseen ja seuraavat ottavat mitä tuleman pitää

Unikiekkoa ei ole sinänsä ikävä, mutta ethän sä vaan voi voittaa "kiekko ränniin ja vaihtoon" -taktiikalla. Siinä ei ole mitään katsottavaa edes ringside-paikoilta.
Siihen ei yksi Keränen tai Tukonen auta vaan turpaan tulee jos puolustusta ei saada kuntoon.
Eikä sille sniperille saada edes sitä kiekkoa jos vastustaja sitä pyörittää kokoajan ja oman pään kiekolliset ratkaisut ovat mitä ovat.

Niin ratkaisu siihen, että ei tarvitse jatkuvasti roiskia on se yksi kunnon pakki jolla kykyä pitää kiekkoa omissa ja avata peliä silloin jää myös energiaa hyökätä muutenkin kun yksittäisillä harppuunoilla ja roiskimisella.
Yksittäisiä pelejä voi voittaa hyökkäämällä mutta ei tuosta hyökkäyspään materiaalista saa silti niin hyvää, että sillä voitetaan maalinteko kilpailut kokoajan sen takia homman pitää lähteä siitä ettei omin menoa liikaa.

Missä olen sanonut, että "kiekko ränniin ja vaihtoon" ?
Nimenomaan sitähän tuo nykyinen räpellys on kun ei ole riittävästi kiekkovarmoja pakkeja, jotka saavat sen kiekon hyökkääjien lapaan riittävän nopeasti.
Jos se kiekko saadaan nopeasti hyökkääjien lapaan ja pelin suunta on ylös niin ei niitä pahoja tilanteita tule omiinkaan enää samalla tavalla.

Puolustus kuntoon ensiksi ja jos rahaa jää niin se sniper mutta ensiksi ehdottamasti se kunnon pakki tai se sniper hankinta on ihan turha kun kiekkoa ei saada sinne hyökkääjille.


10-31 seitsemän peliä ja yksi piste ei olisi yllätys, että tämä putki jatkuisi vielä tämän viikon ja oikeastaan ainut realistinen paikka katkaista putki on lauantaina JYP.
Vierassa KalPa on pelannut todella huonosti ja tuskin perjantaina Lahdesta pisteitä tulee.
Ensi viikon Vaasan ja Porin reissut voivat jotain pelastaa mutta nykyisellä pelaamisella ei sieltäkään paljoa voi odottaa vaikka Ässätkin on sekaisin.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kyllähän tuota avauspeliä rikkoo myös aika paljon sentteristö. Siellä on ollut vaikka minkälaista ukkoa keskellä niin ei ihme senkään puolesta, jos homna ei toimi. Kun ei saada mahdollisuutta avata sentterille ja laiturit ovat trapissä niin ei siinä jää pakilla paljon mahdollisuuksia avata. Huomenna saattaa Lahdessa olla jopa hyvä tilanne. Jos jalkeille saadaan Rissanen-Luostarinen-Sebok-Vainiola.

Ketjut vielä mallia:

Texier-Rissanen-Jokinen
Gymer-Luostarinen-Nuutinen
Klemetti-Sebok-Hyvärinen
Könönen-Vainiola-Knuutinen

Leskinen-Wilson
Lappalainen-Gröndahl
Taipalus-Parikka

Mäkinen olisi poissa! Vielä kun Ruutun saisi tuohon ykköseen ja muut ukot oikealla pykälän alas niin olisi jo ihan kelpo kokoonpano jalkeilla. Harmi, että kaksi parasta rightin laituria on telakalla. Kyllä tuo rightin miestä huutaa (Tukonen, vanha KalPan kaataja) saatais samalla yks ukko lisää telakalle

Huomisen jännitettävänä on myös saako Iilahti pelikasteensa KalPa-nutussa. Ja Godla pelaa sitten lauantaina Kuopiossa. Vai mennäänkö väsytetyllä Goalalla hamaan loppuun asti.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Herää kysymys, että jos tämä loukkaantumissuma ei ole näyttänyt tuon rosterin todellista ”laajuutta” niin mikä sitten?

Minä toden totta toivon, että Samille on herännyt sama kysymys viimeistään tiistai-illan jälkeen.

Tuo loukkaantumisten kierre pelikieltoineen KalPalla on päällä oikeastaan pahimpaan mahdolliseen aikaan. Ajankohtana jolloin pitäisi joukkuepeli hioa sellaiseen kuntoon, että tammi-/helmikuun otteluruuhkassa joukkue pystyy suorittamaan "vaistoilla". Ei siellä silloin enää mitään opetella. Silloin karsitaan jyvät akanoista. Lähes kaikki avainpelaajat puuttuu jatkuvasti eikä pelaajille kerkeä muodostumaan tutkapareja saati sitten yhden kentällisen verran kemiaa. Ja joku voisi tässä kohtaa sanoa, ettei pahitteeksi olisi jos niitä toimivia kentällisiä olisi useampikin.

Tällä hetkellä tuo joukkue ei hyökkää oikeastaan kunnolla missään vaiheessa viisikkona, koska siellä kaikki voimavarat sekoillaan ja painitaan jo omalla puolustusalueella. Toisekseen vaikka virtaa löytyisikin, menee hyökkääminen turhan usein yksin kuskaamiseksi. Joukkueesta löytyy tasan yksi kapellimestari, joka tunnistaa tilanteet oikein ja pelisilmällään pystyy rytmittämään peliä ketjukavereille sopivaksi. Tämäkin seppä on puolet peleistä sairastuvan puolella. Klemetti on pelisilmältään ehkä lähimpänä Rissasta, mutta muutenhan kaveri on vielä täysin oppimatkalla tutustumassa liigapeleihin.

Kiekolla ei päästä vaihtamaan, syöttöjen laatu on pelistä toiseen aivan karmeaa katsottavaa, hyökkäykset päättyy järjestään ennen vastustajan siniviivaa, jonka jälkeen ollaankin puolustamassa jatkuvasti alivoimaisena.

Rissasen lisäksi alkukaudesta on löytynyt yksi ehkä enemmän vastahyökkäyksiin ja riistopelaamiseen kulminoitunut hyökkäystrio, jolta voi odottaa taustatukea tuloksen tekoon, mutta sitten on masentavan hiljaista. Tästäkin kentällisestä ollaan saatu nauttia vain muutama peli. Ok, kapteeni Jokisen pistesaldo on kohtuullinen, mutta hänen paikkansa tulisi löytyä pikemminkin alemmista kentistä.

Ennen kauden alkua meillä piti olla lähtökohtaisesti ihan liigan kärkipään maalivahtikaksikko. No toiselle ei tarttunut, otti ja lähti. Toinen jäi jolle hivenen paremmin tarttui, mutta ei tunnu tarttuvan enää sitä vähääkään. Yksinomaan molareita ei voi päästetyistä maaleista syyttää, koska sen verran joukkueen puolustuspelaaminen on ollut sekaisin. Nyt joukkueen palkkalistoilta löytyy sitten Iilahti, joka on viimeisimmän vuosikymmenen availlut luukkua. En tiedä hankinnan taustoja, mutta Iilahden kohdalla olisin toivonut hieman maltillisempaa reagointia. Laittaisivat nyt edes sen maaliin. Vahva paniikkihankinnan vaikutelma tuli tästä. Suoraan koko kauden kattava sopimus. Ei voi kun ihmetellä.

Synkkääkin synkempi lokakuu sisältää yhteensä yksitoista ottelua, joista nyt on tullut yhdeksästä ottelusta seitsemän kertaa turpaan. Mikäli kurssi meinataan korjata ja pitää pistekertymä vähän plussallakin, niin se tarkottaisi esim. kaikkien joulukuun otteluiden (7 ottelua) voittamista. Ei auttaisi myöskään mollivoittoisten otteluiden lista jatkua perjantaina Lahdessakaan.

Kuinka kauan se pukukoppikemia pysyy hyvänä nykyisellä rosterilla ja jo totutuilla tuloksilla? En usko, että kovinkaan kauan. Tai jos totta puhutaan niin en usko, että se sitä enää on. Kuka muistaa, kun Ryan Wilson näytti aivan liian hyvältä puolustajalta tähän sarjaan. Miltä hän näyttää nyt? Aivan. Kuka muistaa miltä Konsta Mäkisen pelaaminen näytti viime kaudella? Aivan. Samalta kuin nyt.

Sami sai tiistaina sairastuvalta takaisin remmiin ehkä ne oleellisimmat avut tähän hätään. En sano, etteikö Ruuttua ja Seppälääkin ole ikävä, mutta näillä mennään ainakin toistaiseksi. Toivottavasti tämä hätä nyt sammutetaan, otetaan opiksi, myönnetään tehdyt virheet ja reagoidaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Mitä tuo joukkueen kokoonpano sitten kaipaa, että peli saadaan takaisin raiteilleen ja mahdollisesti oleellisesti vahvistettua keltapaitojen iskukykyä ihan kevättäkin ajatellen?

Oma näkemykseni on, että joukkueesta pitää poistaa muutama tekijä ennen kuin vahvistuksille on tilaa.

Viimeistään nyt tulisi Mäkisen Konsta pudottaa pois ja lainata lähtökohtaisesti koko loppukaudeksi Iisalmeen. Taipaluksen kohdalla jättäisin myös sopimuksen jatkamatta ellei IPK:n kanssa saada tästä puolustajasta yhteisvaroin hommattua yhteistyöpelaajaa hyödyttämään molempia joukkueita niin kuin miestä itseäänkin. Iisalmessa pelatessaan olisi joukkueen ehdottomia johtavia puolustajia isolla peliajalla ja taas Kuopiossa heti ensimmäisten joukossa rotaatiossa kärkkymässä pelipaikkaa. Koska myöskään Gröndahl ei ole pystynyt pelaamaan kärkipuolustajalta vaadittavalla tasolla, niin pelaavaan kokoonpanoon tarvitaan aivan ykköskorin puolustaja joka taitaa pelaamisen erinomaisesti molempiin suuntiin, pysyy luistimella mukana ja tuo mukanaan myös fyysisen aspektin. Wilson vol2. Parikka tappelisi samoista peliajoista Taipaluksen kanssa, jonka antaisin kumminkin jatkaa kokoonpanossa, koska pelaamisen trendi on ollut nousujohteinen.

Niin kuin sanottua, Godla tarvitsee vähintäänkin tasavahvan aisaparin sparraamaan miestä parhaisiin mahdollisiin suorituksiin. Iilahdelle antaisin muutaman näytönpaikan ja jollei mitään maata mullistavaa pysty esittämään niin olkoon hän sitten kolmoshanska.

Ykköskorin laitahyökkääjä on miltei pakollista hankkia etenkin nyt, kun KalPan parhaimmat maalintekijät on molemmat lasaretissa. En ehkä haluaisi niinkään kokoonpanossa nähdä puhdasta maalintekijää tyyliin Nenonen HPK:sta, vaan kaverin tulisi olla muutenkin urheilullinen ja luisteluvoimainen, joka pystyy suhteellisen tasaiseen pistetehtailuun. Voittaja-/johtajatyyppi, joka osaa myös puolustaa ja erityisesti haluaa myös puolustaa.

Sentteritilanne on sinänsä suhteellisen hyvä, kun vaan kaverit pysyisivät terveenä. Ikonen palailee vasta joskus joulun seutuun, joten tietynlainen juonikkuus siitä keskikaistalta uupuu vielä aika pitkän aikaa. Sebokhan siihen on omista helpoin ratkaisu, mutta unkarilainen toisii kyllä oivaa leveyttä laitahyökkääjänäkin. Ehkä tässä voisi olla sellainen lainan paikka, mutta Boss sanoo, että ei ole.

Sitten niitä nimiä. Tai pikemminkin tässä haen pelaajatyyppejä.

Maalivahti: Leland Irwing
1. Korin laitahyökkääjä: Michal Birner
1. Korin puolustaja: Michael Kostka.
Laina: Niclas Lucenius.

Nykyisillä terveillä miehillä ja mahdollisilla uusilla hankinoilla joukkue voisi näyttää jotakuinkin tältä:

"Birner" - Rissanen - Jokinen
Gymer - Luostarinen - Sebok
Texier - "Lucenius" - Nuutinen
Klemetti - Vainiola - Könönen/Hyvärinen

Lappalainen - Leskinen
Wilson - Gröndahl
"Kostka" - Parikka

"Irwing"
Godla

Ja kaikkien ollessa terveinä:

Ruuttu - Rissanen - "Birner"
Gymer - Luostarinen - Kantola
Texier - Ikonen - Jokinen
Sebok - Vainiola - Nuutinen
Klemetti, Hyvärinen

Lappalainen - Leskinen
Wilson - Gröndahl
"Kostka" - Seppälä

"Irwing"
Godla
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi, mutta nyt taisi kuitenkin lähes koko viesti tulla väärinymmärretyksi.

Siihen ei yksi Keränen tai Tukonen auta vaan turpaan tulee jos puolustusta ei saada kuntoon.
Eikä sille sniperille saada edes sitä kiekkoa jos vastustaja sitä pyörittää kokoajan ja oman pään kiekolliset ratkaisut ovat mitä ovat.
EI riitä ei, kuten aiemmassa viestissäni mainitsin niin hyökkäys takkua heikon puolustuksen vuoksi. Tätä viestiä myös lainasit. Nyt viestissäni mainitsin, että apua tähän onglemaan toisi myös laadukkaampi hyökkäyskalusto. Vastahyökkäyksiin, jopa kaksykkösiin päästään nytkin ajoittain, mutta suoritukset ovat tuhnuja. En väittänyt homman maagisesti korjaantuvan.

Missä olen sanonut, että "kiekko ränniin ja vaihtoon" ?
Nimenomaan sitähän tuo nykyinen räpellys on kun ei ole riittävästi kiekkovarmoja pakkeja, jotka saavat sen kiekon hyökkääjien lapaan riittävän nopeasti.
En väittänytkään sinun niin sanoneen. Väitän, että KalPan pelitapa on juuri nyt se ja sillä on vaikea voittaa pelejä, kuten on nähty. "Ethän sä vaan voi..." tuosta osasta varmaan ajattelit kohdentaneeni viestin sinulle, ymmärrettävästi, mutta tarkoitin tässä kiekkoa roiskivaa pelaajaa.

Puolustus kuntoon ensiksi ja jos rahaa jää niin se sniper mutta ensiksi ehdottamasti se kunnon pakki tai se sniper hankinta on ihan turha kun kiekkoa ei saada sinne hyökkääjille.
Tätä juuri olen viimeisillä viesteilläni tarkoittanut.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Seuran pelaajastrategia taitaa parin viime kauden perusteella olla mahdollisimman halvalla mahdollisimman hyvää ja 500 000 euroa plussaa per kausi. Sitä kautta parin vuoden päästä ollaan saatu talous tasapainoon ja sitten enemmän paukkuja joukkueeseen. Ongelmaksi muodostuukin tällainen todella vaikea jakso, ja nyt sitten mitataan, onko seura valmis poikkeamaan tuolta säästöliekkilinjalta varmistaakseen etteivät panokselliset pelit lopu marraskuussa. Jos reagoida on tarkoitus niin kohta voisi, kärkikuusikkoon alkaa nimittäin olla jo vähän matkaa. Jos pakkia ei hankita koska Seppälä on tulossa takaisin joulukuussa, ja Seppälän tullessa takaisin kaikki jatkohaaveet ovat jo mennyttä, niin sittenhän voidaan olla tekemättä hankintoja ja pelailla vaan loppukausi pois.

Kyllä KalPan toiminnasta viime kaudella ja nyt on paistanut pyrkimys säästää mahdollisimman paljon, niin paljon ettei urheilullinen menestys siitä juuri ja juuri kärsi. Ihan fiksu idea sinänsä ja jos kaikki menee putkeen kuten viime kaudella ja hopeakaudella niin hienoahan se on. Nyt kuitenkin pärjääminen on kärsimässä ja tammikuusta eteenpäin olisi aika ikävää pelata panoksettomia pelejä tyhjille halleille. Mikä on seuran vastaus?
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Kyllä KalPan toiminnasta viime kaudella ja nyt on paistanut pyrkimys säästää mahdollisimman paljon, niin paljon ettei urheilullinen menestys siitä juuri ja juuri kärsi. Ihan fiksu idea sinänsä ja jos kaikki menee putkeen kuten viime kaudella ja hopeakaudella niin hienoahan se on. Nyt kuitenkin pärjääminen on kärsimässä ja tammikuusta eteenpäin olisi aika ikävää pelata panoksettomia pelejä tyhjille halleille. Mikä on seuran vastaus?
Eikös Kapanen joku vuosi sitten ilmoittanut, että haluaa KalPaan sijoittamansa rahat takaisin?
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Eikös Kapanen joku vuosi sitten ilmoittanut, että haluaa KalPaan sijoittamansa rahat takaisin?
Tältä syksyltä hastattelu, jossa muiden kiekkosetien kanssa Kapanen läpikäy jääkiekkoon uhraamiaan omia rahoja ja sanoo muistaakseni että ne on laitettuja rahoja joita ei takaisin saa. Koitan etsiä haastiksen ja tarkistan.

Edit. Lisäsin sanan muistaakseni

Edit2. Kapanen sanoo näin: "Tällä hetkellä en ole laittamassa lisää rahaa, se mikä on laitettu, on laitettu." Tuota voi varmasti tulkita eri tavoin, mutta minun tulkinnan mukaan Kapanen ei ole myöskään penäämässä rahojaan takaisin. Jossain on tainnut tosin mainita, että olisi kiva jos seura voisi joskus maksaa osinkoa omistajilleen.

Linkki haastatteluun Ylen sivuille.
 
Viimeksi muokattu:

Kalakukko

Jäsen
Eikös Kapanen joku vuosi sitten ilmoittanut, että haluaa KalPaan sijoittamansa rahat takaisin?

Sami Kapanen oli kesällä todennut, että tulevina vuosina KalPan on tarkoitus tehdä voitollista tulosta ja maksaa osinkoja, koska hän haluaa saada sijoittamiaan rahojaan takaisin. Lähde asialle on varma.

Toivottavasti tämä tavoite ei tarkoita säästölinjaa joukkueen rakennuksen kannalta. Perinteisesti tuollainen linjaus yhdessä eräiden Sami Kapasen yksityshenkilönä/liikemiehenä suorittamien toimien ohella antaisi olettaa rahavarojen olevan vähissä, mutta koska asiasta ei ainakaan minulla ole tarkempaa tietoa, niin olettakaamme Kapasen haluavan vain sijoittaa rahojaan paremmin kannattavaan toimintaan.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Odotellaanko tässä jo ensi kautta jos ei sitä pakkia nyt hommata.
Ilves hommasi Barkerin niin kyllä nyt KalPalla on mahdollisuuksia hankkia joku kunnon pakki myös ilman sitä voidaan laittaa jälleenmyynti samantien pystyyn ja toimistolla voidaan kirjoittaa, että hyvän päivän fanien kausi päättyi.
Tuo puolustuspelaaminen on jotain ihan täyttä paskaa ja kun siellä on vain kolme ok liigatason pakkia(Wilson, Leskinen, Lappalainen) tällä hetkellä niin jotain on pakko tehdä jos ei muuta niin aloittakaa se tyhjennysmyynti nyt.
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Ehkä tämä nyt oli se suunniteltu säästölinja. Eli pelit pelataan niin kapealla materiaalilla kun kyetään siihen asti kun kyetään. Sen jälkeen tyhjennetään ja säästetään lisää. Unohdettiin vaan että tämä on jääkiekko eikä mikään säästöpankki. Nuo tyhjennysmyynnit vaan romuttaa seuraavan kauden runkoo aina. Itseäni ei häviöt häiritse jos ne tulee taistelun jälkeen ja jos on edes jonkinlaista yritystä havaittavissa. Joukkueessa jokunen pelaaja vielä yrittää mutta johtoa myöten näyttää yleisesti olevan luovutettu. Tämän perustan siihen että ei reagoida enää mihinkään.

Valitettavaa että jääkiekko ja kalpa on niin lähellä sydäntä koska kyllähän tämä kitkuttelu on pilannu useemman menneen viikon täysin. Masentavaa katseltavaa.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Sinällään ne tyhjennysmyynnit ei paljon vaikuta kun eipä tuosta joukkueesta moni ukko kelpaa kellekään. Wilson nyt ehkä mutta siinäpä se taitaa ollakin.
 

Kuuhinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Winnipeg Jets, Let's Go Oilers!
Yritän olla lietsomatta lisää angstia ja eletäänhän tässä vasta lokakuun loppua, mutta näistä "rangaistusluisteluista", säästökuurista ja jatkuvasta häviämisestä alkaa lievästi tulla mieleen kausi 1998-99, kun erään hävityn vieraspelin jälkeen pelaajat jätettiin Pitkälahden eteläpuolelle kävelemään loppumatka kotiin. Silloin tietysti oli joukkueen materiaali ja valmentajat mitä nyt oli, mutta... no, ei tämä nyt mestarijoukkue ole tämäkään. Paska homma kyllä, jos jo tässä vaiheessa aletaan puhaltelemaan kulkusiin ja odotetaan ensi kautta. Sateentekijää tai edes sankon kantajaa odotellessa.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Ennen kauden alkua KalPan tulevaisuus näytti erittäin valoisalta. Puolustuksesta oli lähtenyt tärkeitä pelaajia, kuten Riikola, Lukka ja Maione, mutta vastaavasti profiilipelaajia oli hankittu lähteneiden tilalle (Gröndahl ja Lappalainen) sekä Leskiseltä ja Seppälältä oli lupa odottaa tason nostoa. Lisäksi Wilsonille sorvattiin jatkosopimus, minkä myötä puolustus oli vähintäänkin uskottava. Hyökkäykseen oli saatu kotiutettua takuuvarma ja tuloksen tekoon kykenevä ykkössentteri, eikä merkittävää heikentymistä viime kauteen ollut nähtävissä. Maalivahtikaksikon arvioitiin olevan erittäin laadukas ja liigan kärkipään tasoa. KalPa suorastaan huokui tulevaisuuden menestystarinaa.

Kuinkas sitten kävikään? Ikään kuin jo perinteeksi muodostunut loukkaantumisaalto jyräsi joukkueen yli, mikä toi mustat pilvet koko kauden ylle jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Silti joukkue suoritti ensimmäiset yhdeksän peliä mallikkaasti.

Tämän jälkeen materiaalin rajat alkoivat kuitenkin loukkaantumisten jatkuessa tulla vastaan. Loukkaantumisiin ei syystä tai toisesta reagoitu käytännössä millään tavalla, jollei Hyvärisen ja Taipaluksen palkkaamisia lasketa.

Etukäteen ykkösmaalivahdiksi povattu Hovinen joutui syrjäytetyksi Godlan (ja maalivahtivalmentajan) toimesta, mistä johtuen Niko päätti pakata varusteensa ja poistua takavasemmalle. Näin saatiin tuhottua kauden etukäteisarvioissa yksi liigan parhaiksi rankatuista maalivahtikaksikoista. Miksi molemmat maalivahdit alisuorittivat? Miksi Hoviseen ei luotettu? Näitä pitää tiedustella Jarkko Rissaselta.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa joukkue syöksyy kahdeksan pelin tappioputkessa, eikä pohjakosketusta olla todennäköisesti vielä edes saavutettu. Jo kauaksi näkee, että pelaajien pääkoppa on solmussa.

Avainkysymys kuuluu, kykeneekö valmennus joukkueen umpisolmun aukaisuun ilman ulkopuolista herätystä? Väitän, ettei kykene. Mikä se tilanteeseen sopiva ulkopuolinen herätys sitten olisi? Näkisin, että joukkue tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan uskottavan profiilipelaajan hankkimista. Sillä, mikä pelaajan pelipaikka on, ei mielestäni ole lopun perin mitään merkitystä. Tärkeintä on, että pelaaja omalla tekemisellään, suoritusvarmuudellaan ja ulospäin säteilevällä itseluottamuksellaan kasvattaa jokaisen pelaajan rintaan muutaman rintakarvan lisää, kuten Wilsonin mukaantulo viime kaudella teki.

Nyt on se viimeinen reagoinnin paikka. Muussa tapauksessa tämä kausi voidaan kohta taputella valmiiksi, löysäksi hiekkakakuksi, ja ryhtyä keskittymään ensi kauden joukkueen rakennukseen. Nyt mitataan omistajaportaan halu ja usko tämän joukkueen menestykseen.

Vielä ei olla mitään menetetty. Tästä on mahdollista saada aikaan vaikka kuinka hieno menestystarina, mutta kädet munissa ihmettä odotellen tämä paatti ei tästä käänny.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Kukahan tämä selostajan mainitsema "hankittu" puolustaja mahtaa olla?
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Mitä mitä? Tommi Taimi ollu pari pelii jo poissa Ässä-kokoonpanosta.
Eiköhän tuo Liigan ulkopuolelta tule, Ässille olisi aika paha imagotappio menettää joukkueen kapteeni ja paluumuuttaja tässä vaiheessa kautta kilpailijalle.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Entäs se Newton?
 
Veikkaanpa, että ensi viikolla uuden hankinnan tiedotuksen yhteydessä vapautetaan Taipalus loppukauden pahvistaan. Vaikka ennemmin pitäisin Laurin ja laittaisin Mäkisen Iisalmeen.

Henk.koht. yllätyn, mikäli vahvistus on luokkaa Fraser/Newton. KalPan budjetin tuntien veikkaan ennemmin jotain Allsvenskan -arpaa. Olen tässä asiassa erittäin mielelläni väärässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös