Joukkueen rakennus kaudelle 2015–2016

  • 694 135
  • 3 856

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Toivottavasti niitä joululahjoja faneille nyt sitten tulisi jatkosopimusten muodossa, kuten Toivola puheli. Ihan vaan kuriositeettina pahimmista kilpailijoista esimerkiksi HPK on julkaisemassa ilmeisesti aivan näillä näppäimillä (vielä tänään?) kenties jopa VIISI jatkosopimusta kerralla. Eihän me voida huonommaksi jäädä, eihän ;) mutta jos nyt vielä näin nopeasti Hedden ja Elo on liikaa pyydetty, niin edes sitten Huhtanen ja Ojamäki..
 
kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niko Ojamäki teki viime keväänä kaksivuotisen jatkosopimuksen, joten sopimus löytyy jo ensi kaudeksikin.
Eikös Ojamäen kohdalla ole puhuttu junnusopimuksen päivittämisestä ihan kunnolliseksi paperiksi? Pidetään kaveri tyytyväisenä kotona ja kasvatetaan siitä seuraava Savinainen.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikös Ojamäen kohdalla ole puhuttu junnusopimuksen päivittämisestä ihan kunnolliseksi paperiksi? Pidetään kaveri tyytyväisenä kotona ja kasvatetaan siitä seuraava Savinainen.
Palkkaa voidaan tietysti nostaa ja lisätä vuosi pituutta sopimukseen, mutta joka tapauksessa ensi kaudesta on jo sopimus.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pratu: ai Ojamäellä on sopimus? Tosiaan luulin minäkin ettei ole, koska jatkosopimuksen teosta on puhuttu, ja nettisivuillakin lukee että juniorisopimus (jonka oletin tarkoittavan vain tätä kautta)

Noh, eipä sitten hätään, ei muuta kuin aletaan sovittelemaan kaveria kokoonpanoon vain
 
Tuossa vielä uutinen asiasta Ässien kotisivulta: LINKKI
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lammikollahan on myös soppari Ässiin ensi kaudeksi mutta sellainen fiilis on, että eiköhän poika jatka rapakon takana. En ainakaan tässä kohtaa lähtisi häntä vielä sijoittelemaan mukaan ensi kauden hyökkäysketjuihin. Lähinnä bonusta jos tekee paluun patapaitaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Joo siltä näyttää. Ei tarttuneet nähtävästi isot kalat täkyihin, ensi vuonna koitetaan sitten vielä uudestaan neuvotella?
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Mikä mahtaa olla Seigon ensi kauden suunnitelma, tämä kausi ei ole ollut ihan huippu, joten hinta voisi olla kohtuu sopiva, viime kaudella ihan hyvät tehot ja on kuitenkin nuori pakki vielä, siihen vielä sitten joku toinen laadukas pakki vierelle niin ykköspari olisi kunnossa, vai riittääkö?

Parkkosen jatkoa kannattaisin myös, vaikka ensi kaudella olisikin ylimääräisiä pakkeja rosterissa, mutta seuraavalla kaudella taas voisi paikkoja aueta paremmin, kun voisin kuvitella, että joku vanhan kaartin kolmikosta ei saa jatkoa tai ei halua jatkaa.
Nuorista ei taida vielä löytyä ykköskenttään apuja ja vanhemmasta päästä ei taida enää sinne apuja löytyjä, ehkä Marttinen voisi siellä jonkun kiekkovirtuoosin kaverina mennä, mutta mielummin näkisin alempana.
Vuorisalolle soisin mielelläni ensi kaudella näytönpaikkoja oikein kunnolla ainakin omiin silmiini otteet vaikutti kiinnostusta herättäviltä.

Pakistosta ei varmaan halpaa saa helposti, koska Uden, Jyssyn ja Tapsan sopparit ovat mutuna ainakin kohtuullisen hyvät pelaajille, mutta tällä koostumuksella, nuorista tasapainoa tuolle, ei paperilla mikään top6joukkueen pakisto, mutta nuoret voivat kehittyä nopeastikkin.
Marttinen - xxx
Uusitalo - Viljanen
Sammalkangas - Parkkonen
Parikka/Vuorisalo

Optimi tilanteessa ykköspari haettaisiin kyllä kokonaan muualta, mutta muita ei näillä näkymillä ainakaan tarvittaisi.
xxx-xxx
Marttinen-Parkkonen
Uusis-VIljanen
Sammalkagas/Vuorisalo/Parikka
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
@Blade80 Mikä seikka antaa olettaa että Parkkonen olisi lainkaan halukas jatkamaan Porissa tai että hänelle edes tarjottaisiin sopimusta? Missään vaiheessa ei ole tullut edes kunnon näyttöpaikkaa vaan on ollut lainalla Mestiksessä tai jonain seiskapakkina. Esim. Viljanen on ajanut heittämällä ohitse. En siis laskisi yhtään mitään Parkkosen varaan näissä pakkipari sommitelmissa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Tiedä sitten mistä IS on tuon uutisensa juuret saanut, vai onko ihan vaan hihasta ravistettua mutuilua.... Ehkä Ässät on tehnyt Elolle viimeisen, korotetun tarjouksen, jota EE nyt sitten fundeeraa. 2+1 olis kyllä ihan kiva paperi.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ryan-???-Elo
???-Saarela-???
Huovinen-Kärki-Kiilholma
Saha-???-Ojamäki

Ja vähän jalostetaan:

Ryan-Redenbach-Elo
Hedden-Saarela-Erkinjuntti
Huovinen-Kärki-Kiilholma
Saha-Sillanpää-Ojamäki

Marttinen-Viljanen
Ude-Parikka
Tapsa-Vuorisalo

En ehkä hankkis pakkia koska tuolla on kolme pientä kiekolliseen peliin pystyvää kaveria ja kolme vanhempaa tasapainottamassa. Tosin noin olisi vain kuusi joten kyllä sinne yksi tarvitaan.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
@Blade80 Mikä seikka antaa olettaa että Parkkonen olisi lainkaan halukas jatkamaan Porissa tai että hänelle edes tarjottaisiin sopimusta? Missään vaiheessa ei ole tullut edes kunnon näyttöpaikkaa vaan on ollut lainalla Mestiksessä tai jonain seiskapakkina. Esim. Viljanen on ajanut heittämällä ohitse. En siis laskisi yhtään mitään Parkkosen varaan näissä pakkipari sommitelmissa.

Tästä olin jo viestiin kirjottanut. mutta otin pois koska itse toivoin Parkkosen jatkoa, molempien osapuolten puolelta. Parkkonen on kuitenkin kypsin ja varmin näistä nuorista ja siinä mielessä hyvä pala muiden nuorten rinnalle. Se että Parkkonen ei halua jatkaa ei sinällään muuta tilannetta, siltikään ei 2 pakkia enempää tarvita ilman isompia loukkaantumis huolia.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Parkkonen ei pelaa Ässissä tämän kauden jälkeen. Se lienee kaikille selvää. Toisaalta eiköhän Vuorisalo ota paikkansa Ässäpakistossa ensi kaudella.

Harmittaa tosiaan kun aika iso väli tulee ennenkuin seuraava kunnollinen junnusukupolvi nousee edustukseen. Muutamia yksittäisiä kavereita saattaa nousta, mutta mitään isompaa menestystä junnuissakaan ei kannata muutamaan vuoteen odottaa ikävä kyllä.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ryan-???-Elo
???-Saarela-???
Huovinen-Kärki-Kiilholma
Saha-???-Ojamäki

Ja vähän jalostetaan:

Ryan-Redenbach-Elo
Hedden-Saarela-Erkinjuntti
Huovinen-Kärki-Kiilholma
Saha-Sillanpää-Ojamäki

Marttinen-Viljanen
Ude-Parikka
Tapsa-Vuorisalo

En ehkä hankkis pakkia koska tuolla on kolme pientä kiekolliseen peliin pystyvää kaveria ja kolme vanhempaa tasapainottamassa. Tosin noin olisi vain kuusi joten kyllä sinne yksi tarvitaan.
Mun mielestä joku kiekollinenkin pakki tuolla menisi ja se kunnon isäntä. Ihme, jos ensi kauden sentteriosastolla ole Sillanpää tai Kuparinen, jokseenkin vain tuntuisi siltä, että molemmat on mahdollisia paluumuuttajia. Itse jalostaisin sen rosterin jokseenkin näin.
Ryan- Saarela - Elo
A.Tyrväinen- Kuparinen- Hedden
Kärki- Kiilholma - Huhtanen
Saha- Sillanpää - Ojamäki

Marttinen - Viljanen
Ude - Viitanen
Vuorisalo- Sammalkangas
Parikka- S.Salmela
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Mun mielestä joku kiekollinenkin pakki tuolla menisi ja se kunnon isäntä. Ihme, jos ensi kauden sentteriosastolla ole Sillanpää tai Kuparinen, jokseenkin vain tuntuisi siltä, että molemmat on mahdollisia paluumuuttajia. Itse jalostaisin sen rosterin jokseenkin näin.
Ryan- Saarela - Elo
A.Tyrväinen- Kuparinen- Hedden
Kärki- Kiilholma - Huhtanen
Saha- Sillanpää - Ojamäki

Ei herran jestas sentään Saarelaa mihinkään 1. sentterin paikalle voi sovitella... Ja Ryanin vemppahistorialla haluaisin tuollekin paikalle paljon varmemman kortin. Ja ainakin Eliteprospectsin mukaan myös Hansenilla on sopimus ensi kaudesta, Heddenillä taasen ei ole, kuin ei myöskään Hupilla.

Eli jotain tämän suuntaista voisi ajatella:

Kärki/XX2 - Kuparinen/XX1 - Elo/XX3
Ryan - Saarela/Kuparinen - XX2/Kärki/Saarela
Hansen - Kilu - Ojamäki
Saha - Sillanpää - Lehtinen/Huovinen

Tämän hetkisen tiedon mukaan joukkueen jättävät Rinne, Riksman, Parkkonen, Stafford, Elo, Hedden, Heino, Hupi, Kerälä, LÄhteenmäki, Niemi.

Elon jatkosta on siis vahvoja huhuja liikkeellä, mutta ainakin vielä ne ovat vasta huhuja. Hupin nimen saaminen paperiin lienee helppoa.
Sportista voisi yrittää kalastella tämän Damien "Theon serkku" Fleuryn. Bertrandin soppari sen sijaan kattaa vielä ensi kauden.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pari näistä heitoista tuossa edellä lienee ihan puhdasta huumoria, vai? Kuten vaikka Redenbach ykkössentteriksi? En myöskään käsitä miksi ihmiset luulevat että ne omat pojat maailmalta saadaan takaisin ihan sormia napsauttamalla, ihan milloin vain itse halutaan. Kuparinen jatkanee Helsingissä (sanoi itsekin jossain videopätkässä sen olevan ensisijainen suunnitelmansa), ja vastahan se Sillanpää ehti lähteä. En millään usko että tulisi heti maitojunalla takaisin, miksi ihmeessä tulisi?
 
Ässät1967

Hyvää uutta vuotta.
Samaa mieltä tuosta, eli tuskin porilaisilla on kiirus kotiin. Kupru ehkä realistisin jollain tapaa, mutta mielestäni ei vielä ole aika hänen palata. Eikä mielestäni edes korvaa Niemeä täysin, joten kolmos sentteriksi kallis.
Redenbach on vaan liian keponen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Voihan se olla, että Ässät ovat viime hetkessä korottaneet tarjoustaan, koska erään huhun mukaan Elolla oli parikin kovempaa lappua muutama viikko sitten edessä ja silloin näytti vahvasti siltä ettei jatkoa Ässiin ole syntymässä. Jos nyt homma on kuitenkin nytkähtänyt eteenpäin, niin tarkoittaa sitä palkka Elolla on ensi kaudella sen maalitykin arvon mukainen. On Ässillä toki varaa tähän, ei siinä mitään ongelmaa ole.
 
Niin, edelleenkään asiasta ei ole mitään muuta informaatiota kuin Iltapulun epämääräiset viittaukset. Pitihän Tapparankin samaisten lähteiden mukaan korvata Tapola ensin Jalosella ja sittemmin Currylla mutta eipä vain toteutuneet kummatkaan "varmat tiedot". Jos Elo on suostunut Ässien tarjoamaan diiliin, niin eiköhän asiasta saada virallistakin tietoa ensi viikolla. Ennen sitä suhtaudun asiaan joltisenkin isolla varauksella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös