Dixonin ja Joensuun panos oli luonnollisesti tärkeä. Ässien kannalta kävi loppujen lopuksi melko onnekkaasti, että työsulku loppui ja Dixonkin myytiin syöksykierteessä. Harva varmaan uskoo, että mestaruutta olisi voitettu, jos Dixon olisi pelannut loppukauden Ässissä.
Olen valmis myöntämään, että Niemi on liian ailahteleva pelaaja ollakseen "selkeä" ykkössentteri. Ässien kokoisen organisaation pitää ottaa riskejä, mutta tuo on mielestäni liian suuri riski. Toivoisin kuitenkin, että tuo Lähteenmäki-Niemi-Smith pidettäisiin tuollaisenaan ensi kaudeksi. Saattaisi helpottaa Niemenkin peliä, jos laiturit pysyisivät joskus samoina uudelle kaudelle. Toinen kärkiketju ja kärkisentteri luonnollisesti tarvitaan. Yksi ongelma on, että Elo nauttii varmaankin kärkiketjun pelaajan palkkaa, mutta näytöt tältä kaudelta ovat heikot. Jos toinen kärkiketju rakennetaan Elon heikkouksien ehdoilla, pitää muille paikoille löytää hyvin luistelevia ja omissa pärjääviä kavereita. Okei, Elon peli toimi hyvin myös huonosti puolustaneen Ryanin ja hitaan Uusikartanon kanssa, mutta viimekeväistä Uusikartanoa vastaavaa pelaajaa lienee vaikea löytää.
Tuo "ottaa joukkueen selkäänsä" on mielestäni melkoisen fanipoikamaista romantisointia Dixonin ja Joensuun ajasta. Mihin tuo "joukkueen selkään ottaminen" viime kaudella Joensuun ja Dixonin kohdalla lopulta johti? Ylipitkiin vaihtoihin, liikaan hyökkäämiseen, tyhmiin jäähyihin ja melkein kauden pilanneeseen tappiokierteeseen, voisi joku sanoa. SM-liigasta ei löydy yhtään pelaajaa, joka yksin kantaa joukkuettaan vaikeilla hetkillä. Mä kun luulin, että se me just opimme viime kaudesta. Ässät pysyi viime kauden syksyn elossa, koska sillä oli huikea kärkiketju. Ässät voitti keväällä mestaruuden, koska sillä oli kaksi tasaista kärkiketjua, jotka kantoivat yhdessä vastuuta.