Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2011-2012

  • 264 796
  • 934

senilix

Jäsen
Minä kirjoitin oman vuodatukseni viime kautta muistellen.

Sillä vaikka kausi pronssiin päättyikin, oli Lukko useampia vastustajia vastaan se huonommin liikkuva joukkue - usein voittopeleissäkin. Erityisen vaikeaita Lukolle olivat kovaa luistelevat sumputtavat joukkueet. Vaikka taitoero oli selvä, ei taitoa pystytty käyttämään.

Ja sama tendenssi näyttää jatkuvan tämän kauden harjoituspeleissä. Enkä minä tällä tarkoita, että Ässät olisi tänään harrastanut sumputusta. Tartkoitan, että vajavainen liike ja hajanainen viisikkopeli tuo tällaisen tuloksen.

Tämä on asia, joka ei korjaannu Topolla sen enempää kuin maaliruiskuillakaan. Aikaa korjaamiseen on, mutta jotakin pitäisi näkyä jo ensi viikonlopun turnauksessa. Ei välttämättä voittoja, mutta tasapainoisempia esityksiä.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Näin vähän ennen viime kauden alkua harkkapelin lukko-jyp äijänsuolla ja kolme erää mentiin niin että jyp luisteli lukon täysin solmuun eikä lukko saanut varmaan kertaakaan kiekkoa hallitusti jypin alueelle ja turpaan tuli niin että soi. Muistan ajatelleeni että alkavana kautena ei kannata mennä äijälään katsomaan yhtään jypin matsia... mutta niin vaan menin molemmat kauden aikana katsomaan ja eipä lukko paljoa jypille siimaa antanut vaan hoiti molemmat matsit milteinpä suvereenilla esityksellä 4-1 ja 2-0... joten en harkkahöntsäilyjen perusteella heittäisi pyyhettä kehään... vai joko joku kerkesi avaamaan "uramalle potkut taas/totta kai" ketjun?
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sitä mieltä kuitenkin olen, että tilanne ei parane yhtään, vaikka tuonne hankittaisiin seisoskelemaan maailman parhaat maaliruiskut. Kyllä nykypelaajien pitää ruveta yrittämään ihan eri tavalla. Kurinalaisen viisikkopelin harrastaminen voisi jo auttaa.
Ehdottomasti samaa mieltä tästä. Lukon koko paletti oli täysin sekaisin, esim. puolustajien ja hyökkääjien etäisyydet karkailivat ja mitään yhtenäistä pelinrakentelua ei saatu aikaan. Organisoidut hyökkäykset olivat pitkälti nollissa. No, on tässä vielä se kuukausi aikaa liigan starttiin joten eiköhän Rale saa paketin toimimaan. Ykkösketjun laiturin tarve ei tosin ole edelleenkään mihinkään kadonnut.
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Ykkösketjun laiturin tarve ei tosin ole edelleenkään mihinkään kadonnut.

Noinkohan tuohon ruutuun sopisi Jeff Hamilton? Pertun passeista 25+ maalia täysin mahdollista, ehkä paras rightin laukaus koko liigassa, varma piste/peli mies.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ehdottomasti samaa mieltä tästä. Lukon koko paletti oli täysin sekaisin, esim. puolustajien ja hyökkääjien etäisyydet karkailivat ja mitään yhtenäistä pelinrakentelua ei saatu aikaan. Organisoidut hyökkäykset olivat pitkälti nollissa. No, on tässä vielä se kuukausi aikaa liigan starttiin joten eiköhän Rale saa paketin toimimaan. Ykkösketjun laiturin tarve ei tosin ole edelleenkään mihinkään kadonnut.

Sehän tässä on aika huolestuttavaa, että Uramalla alkaa nyt neljäs kausi Lukon peräsimessä, vaihtuvuus pelaajistossa on ollut viime kaudesta hyvin pientä ja paketti on siltikin täysin sekaisin. Vaikka kyse on harjoituspeleistä, iskee tässä väkisinkin pelko tulevaa kautta ajatellen. Mielestäni nimim. senilixillä on myös hyvä pointti asenteen suhteen, eli onko joukkue täydellä asenteella menossa mukana? Paikan päällä nähdyn Pitsiturnauksen ja Porista kuultujen raporttien mukaan Lukko on ollut kaikin puolin löysä ja haluton, mitä ei voi hyväksyä alkuunkaan, vaikka kyse on "vain" harjoituspeleistä. Selkeistä puutteistaan huolimatta joukkueen ei kuitenkaan pitäisi olla niin huono kuin tähän mennessä on nähty. Ennen kauden alkua tarvittaisiin ainakin yksi maaleja tekevä laituri, lisäksi tarve on yhdelle yv-peliä pyörittämään pystyvälle puolustajalle.

Ensi viikolla ohjelmassa on Lahden turnaus. Varsinkin Pelicans on Lukolle erittäin hyvä mittari, sillä Suikkanen näyttää saaneen Pelsut heti loistavaan iskuun. Hyökkäyspäässä pitäisi alkaa saamaan maalihanoja auki ja oman pään pelaamisen pitää tiivistyä erittäin paljon, jotta vajaan neljän viikon kuluttua alkavaan liigakauteen voisi lähteä paremmin mielin.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Suoraa sanoen vituttaa Lukon eilinen esitys! Ylivoima saatiin pyörimään vain 5-3 tilanteessa ja silloinkin yksi suupaisu kohti maalia. Kiekkoa ei saatu millään hyökkäys päätyyn ja kun Pata sai kiekon niin oli heti hätä kädessä. Nielsen ei vieläkään vakuuttanut. Beech pelasi paremmin kuin viimeksi. Rankkari oli maailmanluokan suoritus, mutta jotain puuttuu hänen pelistään. Pesonen ei ole vielä päässyt hommaan kunnolla käsiksi. Huhtanen on vieläkin hieman kujalla ja pakisto sekasi. Virtanen ei millään tavalla sovi vielä Kakkospariin tai ylipäätään pelaavaan kokoonpanoon. Pettinen ja Kuukka aivan pihalla vieläkin. Tikkanen pelaa hyvin. Rantanen ja Generous pelaa varmaa peliä, mutta hiukan riskialtis pari. Otto ja Aalto pelaa ok peliä, mutta se ei riitä! Jos Tukonen palaa esim. Lokakuun alussa niin silti tarvitaan yksi laituri, joka on samantyylinen kun Petru. Eli osaa tehdä maaleja, rakentaa peliä ja taistelee loppuun asti. Pakistoon haluan myös yhden kiekollisen pakin. Pakko saada joku muukin pyörittämään ylivoimaa ja hallitsemaan kiekollista peliä.

Sitten ketjut voisivat menää näin kun Tukone palaa kokoonpanoon ja kun laituri ja pakki hankitaan.

1.
Pesonen-Lindgren-Tukonen
Aalto-Honkaheimo

2.
Keränen-Beech-"X"
Tikkanen-"Y"

3.
Huhtanen-Kauvosaari-Nurmi
Generous-Pettinen

4.
Bertrand-Jasu-Kangasmäki

Noronen
Nielsen

Reservi: Kuukka, Rantanen, Virtanen, Palola, Kivimäki, Laaksonen, Elo

X=

Bill Thomas

Miloslav Horava

Niko Dimitrakos

Grant Stevenson

Cam Paddock

Mark Bomersback

Y=

Daniel Fernholm

Kevin Montgomery

Lance Ward

Pavel Skrbek

Noista hyökkääjistä pitäisi varmasti löytyä se maalintekijä ja nuo pakit ovat aika lailla omanpään spesialisteja, mutta varmasti pätjää hyökkäys päässä kanssa.
 

senilix

Jäsen
Tuon X/Y-listan käyttöä rajaa kovasti se, että joukkueessa on joe ennestään 2 EU:n ulkopuolista pelaajaa.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
vaihtuvuus pelaajistossa on ollut viime kaudesta hyvin pientä ja paketti on siltikin täysin sekaisin.

Kahdesta ekasta ketjusta jaljella on Perttu, kun Tukonen on sairastuvalla. Joten sanottaisko etta vaihtuvuus on kuitenkin aika suurta, lahes koko joukkueen syomahammas on vaihtunut. Muutoksia on tapahtunut kolmeen ketjuun, ja muutokset eivat ole olleet parempaan suuntaan myoskaan.
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joo kaksi kokonaista harkkapeliä hävitty, mutta entä sitten? Minulle on ainakin ihan sama vaikka Lukko häviäisi jokaisen pelaamansa harjoitusottelun, kunhan sitten liigapeleissä ollaan hereillä ja valmiita taistelemaan pisteistä. Tietysti on huolestuttavaa, jos peli näyttää siltä miltä se tällä hetkellä näyttää, mutta mielestäni harkkapelien idea on katsoa, että ketkä pelaajat ovat valmiita liigatasolle ja uusien ketjukoostumusten hakeminen. Tulos ei ole siis tärkeintä vaan se, että saadaan tietoa pelaajien tämän hetkisistä kyvyistä ja taidoista.
Kaikki myös varmaan tajuavat. että esimerkiksi Lindgren ja Pesonen eivät ole kesällä hulluna treenanneet, vaan todennäköisesti ihan semmosta pientä treeniä herrat ovat vetäneet siellä Tampereen puskissa, joten huippukunto on vielä kaukana.
Kaikista typerintä tässä tilanteessa olisi painaa paniikkinappula pohjaan ja ostaa kaikki mahdolliset markkinoilta löytyvät pelaajat. Vaan nyt siellä toimistossakin on pidettävä pää kylmänä ja katsoa rauhassa lyötyykö sieltä ketään sopivaa äijää. Parashan tilanne olisi, että ennen kauden alkua tulisi yksi laituri, ja sitten rauhoitettaisiin taas tilanne hetkeksi. Pahin tilanne olisi se, että ostetaan putkeen kaksi laituria ja yksi pakki ja sitten ihmetellään, että miksi kaksi näistä floppaa täydellisesti ja miksi joukkuehenki on taas päin persettä. Malttia, malttia ja malttia sitä tarvitaan nyt toimistossa, pukukopissa ja erityisesti fanien keskuudessa.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
En ole seurannut harkkapelien tuloksia sen tarkemmin, mitä nyt muutamia päiviä myöhemmin olen jostain kuullut. Mutta erittäin mukavaa on huomata, että tietyt henkilöt elävät näissä peleissä yhtä kovalla intensiteetillä kuin kyseessä olisi stanley cupin loppuottelut. Kesä on vielä kesken ja täällä itketään, kun pelaajat eivät ole täydessä tikissä. Potkuja on vaadittu Ralelle ja puoli joukkuetta pitää uusia. Jos mulla ei olisi kalenteria, niin voisi kuvitella, että kausi on suunnilleen puolessa välissä.

Kannattaisi tiettyjen nimimerkkien välillä hieman löysätä pipoa ja katsoa myös sitä kalenteria. Kaikkein huvittavinta on se, että vedotaan siihen, että Suikkanen on nyt jo laittanut pelsut huippukuntoon. Ralekin laittoi 2 vuotta sitten Lukon huippukuntoon tässä vaiheessa kautta. Se on ehkä se helpoin asia mitä vaan voi tehdä, mutta lopputulos ei välttämättä ole paras mahdollinen.

Asennettakin on hyvä arvioida näissä kesän peleissä. Kausi alkaa lupaavasti, kun nyt jo palstan perusitkijät ovat täydessä vauhdissa. Eipä tule ainakaan tylsä kausi. Pitäkää lippua korkealla ja muistakaa iloita jokaisesta tappiosta.

Ilmainen vinkki: Ralelle potkut -ketjua ei ole vielä avattu. Kalpalaiset jo avasivat pelin tämän asian kanssa, joten eikö jonkun ammattipanikoijan kannattaisi tällekin palstalle sellainen avata. Ihan varmuuden vuoksi, koska olen itsekin kuullut huhua, että eräs Lukon pelaajakin joi kaljaa juhannuksena. Ei voi olla asenne kohdillaan tälle kaudelle.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kaikkein huvittavinta on se, että vedotaan siihen, että Suikkanen on nyt jo laittanut pelsut huippukuntoon.
Niin, ja muistutuksena sellainen asia, että viime tammikuussa Jatkoajan raumalaiset "katsomovalmentajat" vaativat Suikkasen palkkaamista kesken kauden ja Uramalle potkuja. Kaitsu olisi kuulemma johdattanut kettupaidat varmaan mestaruuteen. Nyt saatiin Ralen kanssa tyytyä hikiseen pronssiin.

Mutta toisaalta Lukko-kannattajien tuskan ymmärtää. Viime kauden pistepörssin kärkinelikosta kolme lähti pois ja tilalle hankittiin lähtökohtaisesti heikompia miehiä. Nuorista ei ole vastuunkantajiksi ja Tukosella on selkä paskana. Mestaruudesta on kohta 49 vuotta eikä ennakkosuosikin paineita ole tälläkään kaudella.

Muniinpuhalteleva Lukko -ketju todennäköisesti aukeaa jälleen lokakuussa, mutta koitetaan kestää. Tää on vaan urheilua.
 
Viimeksi muokattu:
Onkos Raumalla päin kuulunut mitään tietoja/huhuja Lukon ja Hokin yhteistyöstä? Ainakin kesällä Kajaanissa liikkui huhuja, että pian lyödään kättä päälle, mutta näin ei ilmeisesti ole käynyt.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Onkos Raumalla päin kuulunut mitään tietoja/huhuja Lukon ja Hokin yhteistyöstä? Ainakin kesällä Kajaanissa liikkui huhuja, että pian lyödään kättä päälle, mutta näin ei ilmeisesti ole käynyt.

Eipä täällä ole kyllä ylimääräisiä pelaajiakaan tarjolla. Sen verran kapea on Lukon rinki tällä hetkellä. Odotellaan nyt niitä paria vahvistusta joita Lukon joukkue kaipaa, niin sitten voi vapautua pari pelaajaa.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mutta toisaalta Lukko-kannattajien tuskan ymmärtää. Viime kauden pistepörssin kärkinelikosta kolme lähti pois ja tilalle hankittiin lähtökohtaisesti heikompia miehiä. Nuorista ei ole vastuunkantajiksi ja Tukosella on selkä paskana. Mestaruudesta on kohta 49 vuotta eikä ennakkosuosikin paineita ole tälläkään kaudella.

Joo, tulihan sitä itsekin vuodateltua perjantaina. Yleisesti ottaen olen suhtautunut/suhtaudun positiivisilla ajatuksilla mitä Lukon touhuihin tulee, mutta tämän harjoituskauden otteissa ja joukkueen rakentamisessa on jotain pahasti pielessä.

Okei, vielä on liian aikaista vetää lopullisia johtopäätöksiä, mutta perjantainen(kin) esitys oli todella heikkoa jääkiekkoa. Ja kun kauden tässä vaiheessa on täysi työ saada neljä kenttää jalkeille niin eihän tässä askelmerkit kauden lähestyessä ole kohdillaan. Katsotaan nyt vielä Lahden turnaus ja toivotaan että asiat alkaisi mennä oikeaan suuntaan.
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minua kummeksuttaa eniten, että mikä on tulevan kauden tarkoitus/tavoite/teema/visio/yms.? Kaudelle voi vain olla kaksi erilaista tavoitetta: 1) voittaa mestaruus ja 2) kehittää joukkuetta suuntaan, että tulevilla kausilla voitetaan mestaruus.

Toisaalta on olemassa myös kolmas tavoite, jota Rauman Ketut suosivat: 3) rakennetaan sinne päin ja kiikun kaakun oleva jengi, joka hyvällä tuurilla voi voittaakin.

Ja kyllähän esim. Toyota Corollalla voi voittaa vaikka F1-osakilpailun, jos kaikki edestä keskeyttää, joten ei se aina laadusta kiinni ole!
 
Suosikkijoukkue
Ketut ja viekkaat eläimet. Sympatiat Pikkuveljille
Ja kyllähän esim. Toyota Corollalla voi voittaa vaikka F1-osakilpailun, jos kaikki edestä keskeyttää, joten ei se aina laadusta kiinni ole!

Minua taas kummastuttaa, miksi Toyota Corrolla voittaa, jos kaikki keskeyttävät? Kysymys on retorinen.

Tulee mieleen tarina parin vuoden takaa Ruotsista, jolloin tuleva mestari ei voittanut harjoituskaudella yhtään ottelua. Harjoitusotteluiden tarkoitus on harjoitella. Harjoitelkoon nyt. Vajaan kuukauden päästä nähdään mihin se riittää.

Onhan se tietysti mukavampi voittaa kuin hävitä harjoituksissakin.

Oikeastaan ainoastaan Tukosen ja parin muun kunto mietityttää. On Corolla pohdinnan luokkaa arvuutella, onko joukkue vahvempi, jos siihen hankitaan pari nykyistä parempaa pelaajaa vai ei. Jos siinä olisi pari nykyistä pelaajaa vähemmän, niin heidän hakkimistaan toivottaisiin kuitenkin. Siinä ei ole mitään uutta tai inhimmillisesti katsoen vierasta. Kenellepä ei aina parempi joukkue kelpaisi, tosin hankkimalla sitä parempaa joukkuetta ei Raumalle tule. Ainoastaan omien juniorien tasonnostolla voi Suomessa voittaa mestaruuden. Se nähtiin jo viime kaudella. Jos omasta tuotannosta ei pysty ammentamaan enemmän, ei resurssit riitä kenelläkään.

Jos nyt jotain huomiota harjoituksista ja hankinnoista, niin Mclean näytti Beechiä paremmalta hyökkäyssuuntaan. Paino sanalla näytti. Beech on tasapainoisempi paketti, viime kevät on turhankin hyvin ainakin minun mielessäni Kurtisin kohdalla. Beech voi tehdä Kurtisia enemmän tai vähemmän pisteitä, kohtahan se nähdään. Ketjukaverithan niistä maaleista pääosin vastaavat. Nilsen on lahjakas maalivahti, jonka pitää harjoitella todella paljon päästäkseen huipulle. Generous hallitsee jääkiekon perusasiat hyvin. Jos Pesonen on ehjä koko kauden, niin hän on juuri sitä, mitä joukkue tarvitsee. Huhtasella on vielä paljon tekemistä, vaikka on poikkeuksellisen hyvä pohja mistä ponnistaa.

Huonompiakin hankintoja on nähty. Ei tuossa yhtään tyhjää arpaa harjoituksien perusteella ole. Kaikki tuskin kuitenkaan onnistuvat.

Ja juniorien pitää tehdä vielä paljon työtä ja vähän lisää työtä omaehtoisesti. Vain sieltä löytyy tie sijoituksissa eteenpäin.
 

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC

Pakeille en näe vielä ainakaan mitään tarvetta, mutta näihin hyökkääjiin voisin ottaa kantaa...

Sehän on iha selvä peli, että jos meille hyökkääjä tulee, niin sen täytyy olla vahvistus, eikä mikään rivimies. Noista Horava, Stevenson ja Paddock voidaan unohtaa samantien. Paddock pelannut Saksan liigassakin kovin heiveröisillä tehoilla, niin SM-Liigassa tuskin paljoa paremmaksi laittaisi. Stevensoninkaan tehot eivät häikäise. Horava puolestaan pelaa kohtuu heikossa Tshekin Extraliigassa, josta en kyllä ihan ensimmäisenä laahaisi pelaajaa tänne.

Itse olisin edelleen kiinnostunut Jeff Hamiltonista. NLA:ssa ja SM-Liigassa piste per peli, niin eiköhän tuon tasoiselle kaverille olisi käyttöä enemmänkin. Kaiken lisäksi ei olisi mikään Euroopassa katsomaton kortti vaan tasonsa todistanut maalitykki.

Ja tämäkin hankinta vain silloin, jos ensimmäisen maaottelutauon jälkeen maalinteko on yhtä helvettiä. Ennen sitä ei lähdetä hätiköimään, vaan annetaan joukkueen keskittyä hiomaan peliään parempaan suuntaan ja toivotaan, että kauden kuluessa se kehittyy yhä enemmän.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eikös Hamiltonin nivuset ole paukkuneet luokkaa kerran kuukaudessa? Ehkä vaikein vaiva jääkiekkoilijalle parantua. Ei nyt kiitos toista aina klesana olevaa laituria Tukosen seuraksi vemppaan.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikös Hamiltonin nivuset ole paukkuneet luokkaa kerran kuukaudessa? Ehkä vaikein vaiva jääkiekkoilijalle parantua. Ei nyt kiitos toista aina klesana olevaa laituria Tukosen seuraksi vemppaan.

No onhan tuo kohtuullisen täysiä kausia pelannut viime kautta lukuunottamatta. Terveystarkastuksen kautta Lukkonuttuun vain. Takuuvarma piste/peli ja Pertun rinnalla vähän enemmän -mies.
 

Selootti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko on kahtena viime kautena tilastollisesti luonut maalipaikkansa ja sitä kautta elänyt täysin hyökkäys/keskialueen kiekonriistoista. Siinä sapluunassa herrat Petruzalek, Morrison sekä Tuomainen olivat erinomaisia... Toisaalta jos haluat aktiivista hyökkäyspään kiekonriistopeliä, ei Jussi Pesosen tyyppisten pelaajien tulisi olla lähelläkään joukkueesi rosteria.

Pieni aavistus alkaa itää, että ehkä esimerkiksi sellainen varsin vähän haikailtu nimi kuin Miikka Tuomainen ei sittenkään ollut niin helposti korvattavissa. Ei tällaisena aktiivisena karvaajana eikä etenkään alivoimapelaajana.

Joukkueen kokonaisuudessa olisi muutenkin suotavaa, että 1-2. ketjujen miesten ei tarvitsisi ihan hirveästi alivoimaa pelata. Niinpä ei se ihan suoraviivaisesti niinkään mene, että 3.-4. ketjujen miehet tulevat omista nuorista ja (maalinsylkijä)tähtiä täytyy sitten hankkia muualta. Mutta sen tietysti allekirjoitan, että tulipa pelaaja mihin rooliin hyvänsä, uuden tulokkaan on syytä olla Vahvistus. Ja hiukan toisenlaisellakin filosofialla Lukkoon on pelaajia vuosien mittaan hankittu. Ja meidän fanien puolelta vaadittu.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei mitään Horavia Lukkoon. Eipä tuo miltään takuuvarmalata pistelingolta vaikuta statsien perusteella. Mutta pari mielenkiintoista nimeä Euroopasta löytyy, nimittäin Petr Sykora ja Aleksandr Koroljuk.

Kuvetta pitäisi kaivaa, mutta viihdyttävyys ja kovat tehot olisivat takuuvarmat ominaisuudet. Tällaisia kavereita kaivataan Lukkoon eikä yhtään arvaamatonta arpaa. Eli hyökkäykseen joku näistä: Hamilton, Sykora, Koroljuk - ja puolustukseen Mark Popovic/Brian Fahey, niin alkaa näyttää hyvältä.

Mutta jos ei ketään enää tule, niin sitten vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että mahdollisimman moni parantaa viime kaudesta eikä esim. Beech/Pesonen -akseli floppaa...
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt kun olen nähnyt Pitsiturnauksen ja viime Perjantain heikon Ässät-ottelun, niin mielessä pyörii seuraavaa. Sanotaan nyt vielä, että allaoleva on pohdintaa, jossa edellytetään että kaikki menee putkeen ja jokainen tämänhetkinen sopimuspelaaja täyttää paikkansa (poislukien epävarma Tukonen).

Peli näyttää niin keskeneräiseltä kuin se voi tässä vaiheessa vain olla. niin Pitsissä, kuin viime Perjantain pelissä, Lukon puolustusviisikko avautui kahdella-kolmella lyhyellä syötöllä viimeistään vastustajan sinisellä. Toinen puolustaja oli yleensä joko toiseksi tai kolmanneksi ylin mies. ja 2-1, 3-2 ja 3-1hyökkäyksiä tai läpiajoja on tullut omiin tämän tästä, jopa n. 5 kpl yhdessä erässä. Homma johtuu persiilleen ajoitetusta karvauksesta ja turhasta ryntäilystä. Tietysti jalat voivat olla tukossa ja tilanteisiin ei tämän takia ehditä. Hyökkäyspeli ei kulje juuri ollenkaan, mutta tässä lienee enemmän kyse isompaa roolia hakevien pelaajien kasvukivuista, kuin pelaajien surkeudesta. Homma hoituu kuntoon kunhan jalat alkavat käydä parempaan tahtiin.

Sentterikalusto on erittäin potentiaalinen ja laaja. Jos Kauvosaari sekä Jasu parantavat viimekaudesta, mihin todellakin uskon, niin Lukolla ei ole tämän suhteen hätää. Kauvosaaren pistekeskiarvo oli ennen Lukkoon paluutaan 25 pistettä kaudessa neljän edellisen kauden ajalta. Nyt kun mies on ilmeisesti saanut treenata kesän terveenä, niin voidaan odottaa parannusta Kauvolta myös pisteiden tekoon. Jasun pistemäärä oli viimekaudella "surkeahko", mutta jos mies parantaa edes tulokaskauden tasolle hyökkäyspäässä, niin hyvä tulee. Beech tehnee korkeintaan sen 40 pistettä ja Pertulta voidaan odottaa minimissään samaa. Viimekauden hyökkäystehot olivat kahden ketjun varassa ja nyt voidaan odottaa hieman tasaisempaa menoa. Lisäksi ainakin Perjantain pelissä Lukko voitti aloituksia mielestäni varsin mukavasti.

Laitureista Elo jatkaa samalla pistekeskiarvolla sekä Kivimäki, Bertrand ja Keränen pelaavat loppukauden malliin, niin suurempaa hätää ei tälläkään osastolla ole. Huhtanen korvannee Tuomaisen tehoissa, mutta alivoimapelaamisessa Tuomaista tuskin pystyy korvaamaan ketään.

Tukosen tilalle sitten vaan Eloa tai Kivimäkeä, jos kunnon korvaajaa/maalitykkiä ei löydetä.

Pesonen 15+20 - Lindgren 15+35 - Elo 15+15
Kivimäki 15+10 - Beech 15+20 - Keränen 10+15
Nurmi 10+10 Kauvosaari 10+10 - Bertrand 10+10
Huhtanen 5+5 - Jasu 5+10 - Palola 5+5
Loput hyökkääjät tekevät yhteensä sen 10 maalia.

Tuossakin on tehoja hyökkäykselle se 140 maalia.

Aalto 10+20 - Honkaheimo 5+10
Pettinen 5+10 - Tikkanen 5+15
Generous 5+5 - Kuukka 5+10
Virtanen, Rantanen ja loput tehnee sen muutaman maalin tai sitten ei.

Lopputulema näillä luvuilla olisi 175 maalia. Ei tuolta porukalta mitenkään mahdotonta , kunhan saadaan paketti toimimaan heti kauden alussa. 3-4 ketjujen on nyt otettava isompaa roolia ja puolustuksen on parannettava selvästi viime kauteen nähden.
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tässä tullaankin lopputulokseen, että Lukon nykyinen pelaajanhankinta osasto ei ymmärrä joukkueen rakennuksesta yhtään mitään. Kysymys ei ole siitä, hankitaanko joukkueeseen kymmenen pistepörssin kärkinimeä, vaan siitä että joukkue tulee rakentaa sen mukaan minkälaista peliä valmentaja haluaa joukkueen pelaavan. Oikeat miehet oikeille pelipaikoille, jolloin jokainen joukkueessa tietää tehtävänsä. Jos haluat joukkueesi liikuttavan kiekkoa kontrolloidusti alhaalta asti, ei Mikko Kuukan tai Tomi Pettisen tulisi olla tekemässä sitä. Toisaalta jos haluat aktiivista hyökkäyspään kiekonriistopeliä, ei Jussi Pesosen tyyppisten pelaajien tulisi olla lähelläkään joukkueesi rosteria.

Niin harvahan meistä oikeasti tietää, että millaista jääkiekkoa Urama haluaa peluuttaa. On kuitenkin selvää, että joukkuetta kootessa on tehty käsittämättömiä ratkaisuja ja näistä ratkaisuista maksetaan todennäköisesti tulevalla kaudella kova hinta.
Esimerkiksi katsomalla Lukon puolustusta huomaa heti, että Lukon puolustus on heittämällä sm-kiigan kolmen kädettömimmän puolustuksen joukossa. Meillä on kyllä Kuukka, Rantanen, Pettinen, Virtanen, Honkaheimo ja Generous, mutta kukaan heistä ei kuitenkaan edusta kiekollista osaamista. Eivätkä Tikkanen ja Aaltokaan mielestäni kuulu liigan kiekollisten puolustajien eliittiin. Toisin sanoen joukkueen puolustus on koottu väärin, ja siitä Lukon johdon kuuluu ottaa täysi vastuu.
Esimerkiksi Generousin tapauksessa ei ole kyse siitä, että onko hän tarpeeksi hyvä pelaavaan kuusikkoon. Vaan kyse on siitä, että hän ei ole sen tyylinen pelaaja, jota Lukon puolustus kaipaisi. Kaikki tietävät, että Lukko tarvitsee vielä yhden KIEKOLLISEN puolustajan, mutta silloin joku ns. kovapalkkaisista puolustajista joutuisi kokoonpanon ulkopuolelle. Asiasta syntyvä ongelma johtuu vain yhdestä asiasta: Joukkue on koottu väärin, mikä ei todellakaan ole uusi asia Rauman Lukosta puhuttaessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös