Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2011-2012

  • 264 788
  • 934
Lukkorosterin rakennus kaudelle 2011-2012 on kesken. Piste.
Nykymuodossaan liigan keskikastiin (vrt. KalPa, Blues) lukeutuva joukkue kaipaa vahvistusta erityisesti puolustuspäähän, mutta myös maalinteko-osastolle, laitaan.
Puhutaan kovanluokantekijöistä, 1-2.ketjun miehistä.
Tämän tietää varmasti myös päävalmentaja Urama. Uskon, että valmennusjohdosta lähtevä signaali tukee ajatustani.
Edellä on jo paperilla liian monta joukkuetta(HIFK, Jokerit, Kärpät, JYP), jotta realistisesti ja vakavalla naamalla voitaisiin puhua mestaruustavoitteessa 49:n vuoden kuivan kauden päätteeksi.
TARVITAAN 2 huippumiestä.
Puolustuksen peliätekevät voimat ovat tällä hetkellä Teemu Aalto ja Harri Tikkanen. Hyviä miehiä, MUTTA, eivätkö menneet kaudet ole opettaneet, että tämä ei riitä!?
Lukko oli ongelmissa juuri tämän osa-alueen kanssa niin viime kauden runkosarjassa, kuin myös pudotuspeleissä. Kumpikaan edellämainituista ei ole alakerran johtaja. Alakerran aivot.

Hyökkäyksessä on ison miehen, maalintekijän mentävä aukko. Jos jätetään pois Jussi Pesosen iskemät, upeat 135 SM-liigamaalia, saadaan loppuhyökkäyksen keskiarvoksi noin 20 liigamaalia. Siis koko peliuralla!
Pitää olla valtava usko uusien ratkaisijoiden esiinnousuun, jos katsoo tätä tilastoa. Esimerkiksi viime kevään mestarilla, HIFK:lla vastaava lukema on lähes 60!!!
Vain äärimmäisen sinikeltaisin silmälasein kiekkomaailmaa katsova uskaltaa tässä yhtälössä sanoa, ettei hyökkäys kaipaisi yhtä, kokenutta, huipputason maalintekijää.

Vielä ei ole myöhäistä. Keskinkertaisuus ei riitä. 49 vuotta on pitkä aika.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Lukon tilanne on vähän kaksijakoinen noiden vahvistusten suhteen. Epäilen, että puolustukseen on tulossa enää vahvistuksia ellei sitten Generous floppaa totaalisesti ja kesken kauden hankitaan tilalle uutta kokeilijaa. Puolustajat : Pettinen, Tikkanen, Aalto, Kuukka, Honkaheimo, Rantanen, Generous ja Virtanen. Yksi lisä hankinta tarkoittaisi sitä, että penkillä istutettaisiin ison tilipussin kavereita tai Generousta.

Hyökkäyksen suhteen taas nuorille kavereille on mahdollisuus nousta esiin. Kakkoskentällinen tulee todennäköisesti olemaan luokkaa Nurmi/Keränen-Beech-Elo/Kivimäki. Onhan tuossa flopin vaara olemassa. Näillä näkymillä katsoisin kuitenkin miten kausi lähtee liikenteeseen ja tarpeen vaatiessa toisin uutta kaveria sisään.

Kuitenkin Tukosen tilanne lienee sellainen, että mies kyllä treenaa, mutta omalla ohjelmallaan. Selkä on jonkinlainen mysteeri, voi pelata 40 runkosarjan matsia tai 10. Kukaan ei tiedä. Mikäli Tukonen on pitkään pois niin ilman muuta Lukko tarvitsee vahvistusta laidoille. Sen varmasti tiedostaa seurajohtokin.

Tiivistäisin näin, että suhtaudun optimistisesti tulevaa kautta ajatellen ja uskon hyvää suoritukseen. Kuitenkin tiedostan, että laidoissa on olemassa iso riski. Se kuitenkin rauhoittaa, että Lukolla on tarpeen vaatiessa resursseja tehdä siirtoja. Fakta on toki se, että mestaruudesta ei voi tuolla rosterilla puhua. Eri asia on tietysti mitä kentällä tulee olemaan.
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nykymuodossaan liigan keskikastiin (vrt. KalPa, Blues) lukeutuva joukkue kaipaa vahvistusta erityisesti puolustuspäähän, mutta myös maalinteko-osastolle, laitaan.

Uskon että Lukko lähtee kauteen nykyisellä kokoonpanolla(mikä on ihan hyvä asia). Erityisesti hyökkäyksessä on nyt suurta roolia tarjollaa ja uskonkin että siihen huutoon vastataan. Puolustus on hieman tasapaksu, mutta ei Lukkolla siinäkään mitään suurta hätää ole.
Katsotaan miten kausi lähtee liikkeelle ja vahvistetaan sitten tarvittaessa. Oma veikkaukseni on, että Lukko hankkii kauden aikana yhden kovan kanukki laiturin ja saa näin laitaan tarvittavaa maalintekotaitoa . Puolustukseen ei tule enää vahvistuksia ilman suuria luokkaantumisia tai floppeja.
Vertaukset Blusiin ja Kalpaan saavat lähinnä hymyilemään. Lukko on näitä joukkueita paljon edellä, vertailkaa vaikka joukkueiden sentteriosastoja keskenään. Lisäksi Lukon pelaajat tuntevat jo Uraman pelitavan toisin kuin Kalpassa ja Blusissa, joissa molemmissa on uusi kokematon päävalmentaja.
Lisäksi pitää muistaa ettei rahalla voiteta mestaruuksia(kysykää vaikka Jokeri faneilta). Lukolla on nytten koossa hyvä yhtenäinen ryhmä, joka tulee sijoittumaan runkosarjassa neljän parhaan joukkoon. Ja jos saadaan se huippulaituri niin silloin taistellaan tosissaan mestaruudesta.
 
Jos asenne pelaajahankintoihin on joukkueenjohdossa edellisen kirjoittajan kaltainen, on varmaa, ettei Raumalla taistella tosissaan Suomen mestaruudesta tulevillakaan kausilla.
"Hyökkäyksessä suurta roolia tarjolla...uskon, että huutoon vastataan..." - MILLÄ perusteella näin on syytä uskoa? Samaan TOIVON minäkin, mutta yhtään Suomen mestarijoukkuetta ei rakenneta TOIVOTAAN-periaatteella.
"Puolustus on tasapaksu, mutta ei suurta hätää..."
Joo - ihan kiva, jos tavoitteenna on liigan 9.sija. Ei suurta hätää.

Vertailu Lukko-Blues-Kärpät on raumalaisittain täysin realistinen. Samoista sijoista taistellaan tämänhetkisillä rostereilla. Mitä tulee päävalmentajien kokemattomuuteen ja pelisysteemin sisäistämiseen - Tuokkola on toiminut KalPan mukana vuodesta 2007, Marjamäki Bluesissa vuodesta 2002. Ei taida ihan uutena systeemit tulla.
Edellisen kirjoittaja esimerkissä ylivertaisuudesta Bluesiin ja Kärppiin oli mainittu myös sentteriosasto. Rohkenen olla vielä hieman eri mieltä.

Lukko:
Lindgren (SM-liigatähti)
Beech (katsomaton, potentiaalinen tähtikortti)
Kauvosaari (liigajyrä)
Jasu (nuori, kohtalainen potentiaali)

Blues:
Ramstedt (hyvä liigasentteri)
Miettinen (hyvä liigasentteri)
Sallinen(nuori, suuri potentiaali)
Virkkunen (nuori, kohtalainen potentiaali)

Kärpät:
Viuhkola (SM-liigatähti)
Huml (hyvä liigasentteri)
Saarenheimo (hyvä liigasentteri)
Kemppainen (nuori, suuri potentiaali)

Ylivoimainen Lukko?

Meikäläisen visiossa Lukko taistelee mestaruudesta, ei sijoista 5.-10.
Joukkueen ei tientenkään tarvitse olla maailman kallein. Joukkue tarvitsee voittaakseen oikeat palaset, vahvan psyykkeen ja hitusen onnea.
Lukolla mestarijoukkueen palasista puuttuu 2 pelaajaa. Puolustuksen kiekollinen johtaja, sekä 1-2.ketjun maalintekijälaituri.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Viuhkola (SM-liigatähti)

Aika jännä vertailu kyllä. Toisaalta Viuhkola on kyllä selkeästi tähti, muttei miestä kyllä tällä hetkellä voi pitää yhtään Beechiä varmempana korttina. Edelliskausi jäi vajaaksi ja oli viime kauden kokonaan pelaamatta. En osaa sanoa missä kunnossa mies on, muttei noilla lähtökohdilla nyt ihan hirveitä voi odottaa. Joka tapauksessa vertailisin senttereitä turvallisemmin jättämällä Viuhkolan kokonaan pois laskuista.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Aika jännä vertailu kyllä. Toisaalta Viuhkola on kyllä selkeästi tähti, muttei miestä kyllä tällä hetkellä voi pitää yhtään Beechiä varmempana korttina. Edelliskausi jäi vajaaksi ja oli viime kauden kokonaan pelaamatta. En osaa sanoa missä kunnossa mies on, muttei noilla lähtökohdilla nyt ihan hirveitä voi odottaa. Joka tapauksessa vertailisin senttereitä turvallisemmin jättämällä Viuhkolan kokonaan pois laskuista.

Saatikaan sitten Saarenheimo, jonka ura on mennyt vahvasti alaspäin Lukosta lähdettyä. Ei tässä varmasti mitään hätää ole ja joukkuetta voi vahvistaa vielä pitkän ajan. Ennemmin nyt maltilla ja tarpeen vaatiessa täsmähankintoja.
 

senilix

Jäsen
Täällä on taas ryhdytty keskustelemaan joukkueesta

Viime kesänä 9.8. kirjoittelin tällaista:
"Nyt pitsin jälkitunnelmissa hiipi mieleen ajatus, että tilanne on oikeastaan huonompi kuin viime kaudella. Kuukka ja Aalto korvaavat kyllä Cookin ja Kovasen mutta sitten.... Lukosta löytyy liigapuolustajia Kuukka, Aalto, Tikkanen ja Honkaheimo. Pettinen toivottavasti myös, saa nähdä, miten näkökentän muuttuminen kypsällä iällä vaikuttaa peliin ja milloin hän on valmis pelaamaan. Vidgren olisi ollut, mutta iso osa kaudesta menee ilmeisesti toipumiseen.

Sitten siellä ovat mestismiehet Rantanen, Pernaa ja Purolinna. Kun kevättä kohti mennään, tosipelit alkavat ja vauhti kasvaa käy Rantaselle niin kuin viime keväänäkin. Tulee kiire, virheitä ja avaaminen viivästyy tai jää sähellykseksi. Jalat ja kädet kun vaan eivät riitä. Pernaa ei pitsissä vakuuttanut, ei missään asiassa hyvä. Purolinna taas, mitä voi odottaa pelaajalta, joka viime kaudella ei välttämättä mahtunut mestisjoukkueeseen.

Virtanen oli U20-turnauksessa. Hän ansaitsisi kunnon näyttöpaikan liigajoukkueessa nyt elokuun aikana. Taitoa ja liikettä hänellä on moninkertaisesti esimerkiksi Rantaseen verrattuna.

Jäljelle jää Brocklehurst. Liike oli kohtalaista ja kiekollista taitoakin näyttää vähän olevan. Ei ole mikään bobi orri. Muutama jääharjoitus oli alla isossa kaukalossa ja vieraassa pelisysteemissä. Siihen nähden hyvä suoritus. Saattaisi ottaa pelipaikan, ei omaa hyvyyttään vaan kilpailijoiden huonouden vuoksi. Ainakin vielä vaikea nähdä ulkomaalaisVAHVISTUKSENA."


Ja miten kävi:
Tuosta porukasta Pernaa sai tarpeekseen jo syksyllä, Purolinna kävi häviämässä yhden pelin eikä jatka ja Brocklehurst ulostettiin toisen amerikanavun tieltä, joka hänkään ei jatka. Vidgren katosi loukkaantumisiin. Aalto, Tikkanen ja myös Kuukka, vaikka ei odotetun hyvä ollutkaan, olivat liigapakkeja. Sylkykuppi Honkaheimolle alkoi tulla myös kiitosta! Pettinen ei varmaankaan ollut koko kauden aikana fyysisesti täydessä kunnossa ja silmäkin varmasti vaivasi. Virtanen pääsi kleväällä pelaamaan pari peliä.
Rantanen oli juuri niin huono kuin ennustin.

Alkavalle kaudelle:
Jäljellä ovat edelleen liigapakit Aalto, Tikkanen, Kuukka ja Honkaheimo sekä Pettinen, joka nyt pitänee laskea tähän ryhmään. Kunnon pitäisi olla nyt kohdallaan, joten ainoa kysymysmerkki on näkökyvyn muutokseen sopeutuminen. Se nähdään.

Viimevuotinen kommenttini Rantasesta sai myrskyisän vastaanoton, mutta keväällä sitten näytti monen takki kääntyvän. Hänestä ei ole mitään uutta sanottavaa.

Uusi amerikanapu on yhtä erikoinen löytö kuin Brocklehurstkin oli. Mitään en miehestä tiedä, mutta tilastojen valossa ei näytä lupaavalta. Saas nähdä.

Aallon ja Tikkasen jälkeen seuraava kädellinen pakki taitaa olla Virtanen. Tähän voisi suoraan kopioida viimevuotisen kommentin hänestä. Mutta ei taida peliaikaa tulla kun tämä amerikanapu ilmaantui. Mestiksessä hänestä ei kuitenkaan liigapakkia tule. Liigapakki syntyy vain liigassa. Pitäisi tehdä selkeä kierrätyssuunnitelma ja pysyä tehdyssä suunnitelmassa.
 
Viimeksi muokattu:

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Jos Tukonen ei pysty pelaamaan tai tulee joku muu ikävä loukkaantuminen niin sitten pitää katsella markkinoita. Muuten kaikki on redi ja tuolla ryhmällä varmasti taistellaan mestaruudesta.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
All heil Senilix! Meillä on palstalla ehta selvännäkijä ja tietäjä.

Ainoa vaan mikä meni pieleen oli, että vaikka lähtökohta oli edellistä kautta huonompi niin tulos oli parempi.

Edit. Rantanen onnistui runkosarjassa hyvin, playoffeissa oli liian suuren vastuun myötä sukka.
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko:
Lindgren (SM-liigatähti)
Beech (katsomaton, potentiaalinen tähtikortti)
Kauvosaari (liigajyrä)
Jasu (nuori, kohtalainen potentiaali)

Blues:
Ramstedt (hyvä liigasentteri)
Miettinen (hyvä liigasentteri)
Sallinen(nuori, suuri potentiaali)
Virkkunen (nuori, kohtalainen potentiaali)

Kärpät:
Viuhkola (SM-liigatähti)
Huml (hyvä liigasentteri)
Saarenheimo (hyvä liigasentteri)
Kemppainen (nuori, suuri potentiaali)

Millä asteikolla olet oikein tehnyt tämän vertailun? Jokainen jääkiekosta jotain ymmärtävä tajuaa että Lukon kaksi parasta sentteriä on aivan eri planeetalta kuin Kärppien ja Bluesin. Viuhkola ei ole pelannut pitkään aikaan edes kokonaista sm-liiga kautta, ja laitat hänet samaan kategoriaan Lindgrenin kanssa!!!!!????? Mitä tulee Saarenheimoon,Ramstediin ja Miettiseen niin mielestäni kukaan heistä ei ole edes Kauvosaarta huomattavasti parempi. Ja Jasu ei kyllä häviä Kemppaiselle,Salliselle tai Virkkuselle. Vaikka omaa joukkuetta on helppo aliarvioida(joskus myös toisinpäin) niin joku raja tähänkin touhuun!!!!!
 

senilix

Jäsen
Ei tässä selvänäkijä tarvitse olla, riittää kun seuraa jääkiekkoa.
Ja Rantanen oli kohtuuhuono koko kauden, se vaan näkyi erityisen hyvin loppupeleissä kun vauhti kasvoi.

Kolmospari oli siis liian suuri vastuu? Minäkin olen sitä mieltä, että katsomo sopisi paremmin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Vaikka omaa joukkuetta on helppo aliarvioida(joskus myös toisinpäin) niin joku raja tähänkin touhuun!!!!!

Ja omaa joukkuetta on helppo myös yliarvioida. Käsittääkseni Parry Sound puuttui tähän lauseesi:

Lukko on näitä joukkueita paljon edellä, vertailkaa vaikka joukkueiden sentteriosastoja keskenään.

Lukko on Lindgrenin verran edellä muita joukkueita, muuten senttereissä ei ole ratkaisevaa eroa. Tosin Kärpät voivat ajaa rinnalle, mikäli Viuhkola on loukkaantumistaan edeltävässä kunnossa.
 

senilix

Jäsen
Hyvä 1936, ei tätä niin vakavasti kannata ottaa - vaikka onhan jääkiekko yleensä ja Lukko erityisesti haudanvakava asia.

Minä olen näissä viesteissäni puhunut vain puolustuksesta, ajattelemaasi mestaruuteen tarvitaan myös hyökkäys. Ja siitä joskus erikseen.

Tuosta puolustuksesta vielä. Jos Pettinen on edes suurin piirtein edellisvuotisessa kunnossa, sieltä löytyy viisi mitat täyttävää puolustajaa. Se kuudes on ongelma. Jos peluutus menee entisiä ratojaan siinä pelaa ensi-sijaisesti Generous. Ja jos hän on odotettuakin huonompi, pääsee Rantanen sekoilemaan kentälle. Niin huonosti nämä kaksi eivät osaa pelatakaan, että Urama uskaltaisi ottaa oman juniorin kentälle, edes koulutusprojektiksi.

Eli puolustus kokonauisuudessaan on suunnilleen viime vuoden tasolla tai hiukkasen parempi. Siinä on vaan turhan monta jos-sanaa.

Hyökkäyksestä sen verran, että äsken tuolla autoillessani ja ihan muuta kuin jääkiekkoa ajatellessani mieleen syöksähti pelko, että kohtaamme perjantaina Huhtasen Lindgrenin ketjussa Tukosen tilalla. Puistatti.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko on Lindgrenin verran edellä muita joukkueita, muuten senttereissä ei ole ratkaisevaa eroa.
Ai että Lukko on vain Lindgrenin verran parempi? Eli yhden liigan parhaimman sentterin verran parempi. Kyllähän tuo ero on näin ollen melkoinen Lukon hyväksi näiden joukkueiden keskushyökkäjien vertailussa. Dishierin linjoilla tässä asiassa. Lukon mahdolliset murheet on sitten muissa osa-alueissa kuin senttereissä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ai että Lukko on vain Lindgrenin verran parempi? Eli yhden liigan parhaimman sentterin verran parempi...

Lindgren on minusta liiga paras sentteri, mutta ilmaisin ajatukseni ehkä hieman epätarkasti. Lukon ykkössentteri, Lindgren, on Kärppien ja Bluesin ykkössenttereitä parempi. Tästä tulee etu Lukolle, mutta paljon parempi on liioiteltu ilmaisu.
 
Oh-hoh!
Herättelemäni keskustelu on pahasti sivuraiteella.
Kysymys ei siis ollut siitä kestääkö Lukon sentteriosasto vertailun muihin joukkueisiin. (Sentteriosasto on Lukon paras osa-alue)
Kysymys oli siitä tarvitseeko Lukko 49:n vuoden takaisen mestaruuden uusimiseen uusia palikoita rosteriinsa.
JOHTAVAN, peliä avaavan, kiekollisen puolustajan ja huippuluokan maalintekijälaiturin.
Nämä kaksi aluetta rosterissaan täydentämällä Lukko nousee mestarisuosikkien joukkoon. Nyt olemme keskikastissa.
Perustelut tuli jo aiemmin tänään.
Toivoisin kannanottoa nimenomaan tähän, hyvin ajankohtaiseen ja tuleva kauden kannalta kriittiseen kysymykseen.
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
"Puolustus on tasapaksu, mutta ei suurta hätää..."
Joo - ihan kiva, jos tavoitteenna on liigan 9.sija. Ei suurta hätää

Siis kun sanon että Lukon puolustus on tasapaksu niin en tarkoita, että se olisi huono! Tarkoitan että puolustuksessa ei ole yhtään huippunimeä, muttei myöskään yhtään huonoa pelaajaa. Ja miksei tämän hetkinen puolustus riittäisi kuuden parhaan joukkoon? Minusta puolustus on vain vahvistunut viime kaudesta.
Generous tulee olemaan parempi(myös huomattavasti halvempi) kuin Prat ja Virtanen on taas vuotta vanhempi ja näin myös kypsempi. Uskon myös että Kuukka palaa tutulle tasolleen. Myös Rantanen ja Pettinen tulevat todennäköisesti parantamaan otteitaan, sillä nyt he saavat aloittaa kauden ilman suurta kuntoutumisjaksoa. Ja kun viime kaudella voitettiin pronssia tuolla pakistolla niin ihmettelen suuresti, että jotkut vielä viitsivätkin arvioida Lukon puolustusta alle sm-liigan keskitason!!
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitäs jos jokaisen muunkin seuran junnut ovat kypsempiä, huonot parempia ja parhaat loistavempia, niin onko Lukon puolustus silti liigan kärkeä, sillä toiset ovat hommanneet myös tasokkaita vahvistuksia?

Voi olla niinkin, että Generous on Pratia huonompi (odotusarvollisesti pitäisi ollakin), kokeneet ovat taas vuoden vanhempia, nuoret eivät saa peliaikaa ja Kuukan todellinen taso onkin se viime kauden taso?
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Voi olla niinkin, että Generous on Pratia huonompi (odotusarvollisesti pitäisi ollakin), kokeneet ovat taas vuoden vanhempia, nuoret eivät saa peliaikaa ja Kuukan todellinen taso onkin se viime kauden taso?

Voi sitä noinkin ajatella, mutta itse pyrin ajattelemaa aina suht positiivisesti ja mielestäni tässä asiassa minun oletukseni ovat todennäköisemmät.
 

Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Olen muuttumassa Raumalle tuossa muutaman viikon päästä, joten pakko kai se on tehdä pientä analyysiä tulevan kotikaupunkini jengistä.

Lukolla on kaikenkaikkiaan kasassa ihan laadukas ryhmä. Kaikki osa-alueet maalivahdit, pakisto sekä hyökkäys ovat pääpiirteissään kunnossa. Mutta tuskin olen ainoa, joka on sitä mieltä, että tämänhetkinen joukkue on siltikin heikompi kuin viime kauden joukkue. No tähän lopputulokseen on toki helpo tulla, kun joukkueesta on poistunut kolmikko McLean, Petruzalek ja Morrison. Beech:iä kohtaan on kovat odotukset, koska mies voi saada aikaan ihan kelvolliset tehopisteet mutta olla siltikin selkeästi McLeania heikompi. Tämä onkin yksi niistä kysymyksistä, joka määrittelee sen missä Lukko on keväällä? Tyhmäkin tajuaa, että Beechin on oltava kovassa iskussa, jos pronssi meinataan ensi keväänä kirkastaa. Pesonenkaan ei missään nimessä ole parempi pelaaja kuin Petruzalek tai Morrison, mutta onnistuessaan voi päästä samanlaisille pisteille kuin Morrison viime kaudella.

Toki asiat eivät ole näin yksinkertaisia. Siellä on potentiaalisia pelaaja alemmissakin ketjuissa, jotka voivat aivan hyvin ensi kaudella lunastaa paikan aivan kärkiketjuistakin.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Laitaan pieni pätkä, jossa mielestäni on joukkueen todellinen floppivaara olemassa.
Uskon että Lukko lähtee kauteen nykyisellä kokoonpanolla(mikä on ihan hyvä asia). Erityisesti hyökkäyksessä on nyt suurta roolia tarjollaa ja uskonkin että siihen huutoon vastataan.
Niin, onko se sitten hyvä asia, kun hyökkäys on heikentynyt oikein vaan paljon?

Ja toiseksi on enemmän kuin optimistista sanoa, että lähtijät tullaan korvaamaan omien vanhojen tuttujen jätkien toimesta ikäänkuin tuosta vaan. Mikään fakta ei siihen kuitenkaan viittaa.

Morrison 22 osumaa, Petruzalek 20 osumaa, McLean 16 osumaa, Tukonen 17 osumaa ja Tuomainenkin 4 maalia, joista tulee yhteensä vaatimattomat 79 maalia. Nämä siis runkosarjassa.

Ja kun tilalle on tullut puukäsi Huhtanen, Pesonen ja Beech eikä Tukosen varaan voi laskea yhtikäs mitään, niin kyllähän jäi todella paljon huutoon vastaamista paloloille ja kumppaneille.

Lukon hyökkäys on viime kautista oikein helvetisti heikompi, mutta mennään nyt näillä sitten ja katsellaan kiireellä niitä laitureita myöhemmin syksyllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös