Joukkueen rakennus kaudelle 2009-2010

  • 1 546 717
  • 4 530
Tila
Viestiketju on suljettu.

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Eikös sieltä tullut takkiin se 700-800 000€? Ainakin jossain mainittiin tuollaiset luvut. Voi olla, että oli myös 07-08 kauden tappiot.

Nuo olivat (ainakin) 07-08 -kauden lukemat. Officelta kerrottiin ennen kauden päättymistä, että takkiin tulee, muttei yhtä pahasti kuin edellisellä kaudella. En sitten tiedä, kuinka paljon lukemia synkistää kauden ennenaikainen päättyminen, ts. näyttääkö vielä pahemmalta kuin edellisen kauden jälkeen, mutta sehän on ollut alkuvuodesta Officella jo hyvissä ajoin tiedossa, ettei tuolla joukkueella pitkälle mennä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä se "sääleistä ulos" oli aikamoinen yhden kauden talouskatastrofi HIFK:lle, koska HIFK olisi saanut pitää itse puolivälierien pääsylipputulot. Vaikka olisi pudottu otteluvoitoin 4-2 puolivälieristä, niin olisi pelattu 3 kotipeliä lisää Nordiksella ja kyllä niissä peleissä olisi ollut yleisöä. Varovasti arvioiden jäi n. 20000 kotipelien lippua myymättä, joista kaikista olisi todellakin rahat tulleet HIFK:lle, kun kevät koitti HIFK:lle "säälittävän" äkkiä. Ei taloutta alunperin varmaan rakennettu playoffien varaan kaudella 08-09, mutta n. puolen miljoonan tappio olisi helposti kuitattu lähelle nollatulosta, kun olisi pelattu ne 3 puolivälierää kotona. Numerot ovat arvioita, mutta eivät kaukana siitä miten kevään floppaus vaikutti HIFK:n tulokseen kaudella 08-09, näin oletan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ehkä kaikkein pahiten IFK:ssa yliarvioidaan kotiotteluiden lipputuloja ja yleisömääriä(=maksavia asiakkaita). Nytkin Tikkurilassa pelattavaan IFK-Jokerit -harjoitusotteluun aikuisten pääsylippu maksaa 25€. Perusidea, että kaavitaan halukkailta mahdollisimman paljon on ihan ok, mutta kyllähän tuo hinta on "haistakaa vittu" -tasoa, kun kyseessä on harjoitusottelu toista liigaseuraa vastaan.

Ensi kaudella tulee myös turskaa, jos budjetoidaan kausi yli 6000 katsojakeskiarvolla. Jatketaan saman hintaisilla lipuilla ja ihmiset karsii menojaan, niin on aika helppo laskea mitä siitä seuraa. Tässä asiassa ei auttaisi edes Ville Peltoset pidemmällä aika välillä.

Ja noista harkkamatsin hinnoista laitoin palautetta jo Valtaselle, koska eihän ole mitään järkeä maksaa 25€ noinkin mitään sanomattomasta pelistä.

On aika hankala tilanne, kun kakkoseen pitäisi saada vähintään Kuhdan tasoinen pelaaja ja todennäköisesti vielä kohtuu edullisesti. Itse haluaisin nähdä uusia kasvoja kentällä, koska joukkue kaipaa uutta nostetta. Muuten junnut paikkaavat hyökkääjien loukkaantumiset. Eniten mua pelottaa puolustus, sinne ei löydykkään enää paikkaaja. Ollaan totaalisen kusessa jos vaikka Söde ja Kanki ovat loukkaantuneena samaan aikaan. Clarke vetää puolivaloilla ja Haverinen on muuten totutun huono, niin mitäs siitä seuraa kun paikkaajat ovat tasoa ketkä?
 
Viimeksi muokattu:

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielummin Salonen kuin ylihintainen Järvinen.
Miksi Järvinen olisi ylihintainen? Tuskin se Ipassa kovin suurta palkkaa on nostanut. Turre on niin perus-IFK, että kelpasi takaisin koska tahansa tuomaan leveyttä hyökkäykseen ja ratkiaisemaan Narri-matseja. Salosella on takana kaksi vähintään 10 maalin kautta ja potentiaalia selvästi enempään, joten käyttöä olisi. Tosin Salosta huhutaan Ipaan aika vahvasti.

Kaksikosta Lostedt/Ben-Amor toinen pitäisi ehdottomasti kotiuttaa, yhdelle ihmiskuulalle on aina käyttöä.

Se on vaan fakta, että joukkueeseen tarvitaan vielä mielellään 3 hyökkääjää, sillä nyt leveyttä ei ole tarpeeksi. Olkoon vaikka Kuhta/Rajamäki, Lostedt/Ben-Amor ja Salonen/Järvinen/Kivioja. Kaikkia edellä mainittuja pelaajia yhdistää vielä yksi tärkeä tekijä: IFK-tausta. Eikä millään negatiivisella tavalla, näillä kavereilla riittää asennetta eikä puhuta mistään edarin jätkistä.

Mutta David Ling? Helvetti että jengi on sekaisin. Jostain syystä osalla tänne kirjoittavista IFK-faneista on ihme patoutumia, että kaikki Narri-taustaiset pelaajat alkavat kiinnostaa. Muuten, Pasi Nielikäinen olisi myös vapaana.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mutta David Ling? Helvetti että jengi on sekaisin. Jostain syystä osalla tänne kirjoittavista IFK-faneista on ihme patoutumia, että kaikki Narri-taustaiset pelaajat alkavat kiinnostaa. Muuten, Pasi Nielikäinen olisi myös vapaana.

Mites Hirso, jos en väärin muista, niin tainnut pelata pari kautta myös narreissa? Sitten Ville Peltonen halutaan myös joukkueeseen, hän on myös pelannut narreissa. Eiköhän kannattaisi muuttaa hiukan ajattelutapaa näistä pelaajien taustoista. Sillä kun ei ole mitään tämän päivän jääkiekossa mitään merkitystä missä on aikasemmin pelannut, jos meillä hoitaa tonttinsa moitteettomasti ja jopa ylittää itsensä.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mites Hirso, jos en väärin muista, niin tainnut pelata pari kautta myös narreissa? Sitten Ville Peltonen halutaan myös joukkueeseen, hän on myös pelannut narreissa.
Olen jostain syystä kuvitellut, että Hirso on IFK:n kasvatti. Jos et näe eroa vaikkapa Hirson ja Sami heleniuksen välillä, niin otan osaa. Niillä pelaajien taustoilla nyt on vaan helvetisti merkitystä. Ei ihme, että tunne alkaa kadota jääkiekosta, kun ilmestyy jotain uusia faneja, joilla ei ole mitään käsitystä perinteistä.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olen jostain syystä kuvitellut, että Hirso on IFK:n kasvatti. Jos et näe eroa vaikkapa Hirson ja Sami heleniuksen välillä, niin otan osaa. Niillä pelaajien taustoilla nyt on vaan helvetisti merkitystä. Ei ihme, että tunne alkaa kadota jääkiekosta, kun ilmestyy jotain uusia faneja, joilla ei ole mitään käsitystä perinteistä.

Asiahan ei mulle kuulu, mut mun mielestä nimimerkin perusteella ei voida kyllä enää puhua "uudesta fanista"! Vai kauanko sitä omaa jengiä pitää hypettää ennen kun on todellinen/aito fani?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Eiköhän kannattaisi muuttaa hiukan ajattelutapaa näistä pelaajien taustoista. Sillä kun ei ole mitään tämän päivän jääkiekossa mitään merkitystä missä on aikasemmin pelannut, jos meillä hoitaa tonttinsa moitteettomasti ja jopa ylittää itsensä.

Koko tämä "oma poika"-höpinä keksittiin, kun The Pena hatäpäissäin (päissään??) keksi keväällä 2001 nostaa joukkueeseen n. 7-10 omaa junnua yhdellä kertaa. Keksittiin "oma poika" käsite. Pelipaikkaa ei tarvitse voittaa tai suunnilleen edes ansaita. Riittää, kun on kahlannut läpi oman junioritoiminnan ja sen jälkeen on muka liigakelpoinen pelaaja HIFK:hon. HIFK:n wanhoina kulta-aikoina nimenomaan jokakesäinen tavoite oli rokottaa esim. Jokereilta avainpelaajat HIFK:hon ja lähes kaikki kannattajat olivat tähän tyytyväisiä. Jos Hirson ja Ville Peltosen tapaiset pelaajat eivät kelpaa HIFK-kannattajille, niin sanon vaan että huh-huh. Kyllä minustakin on hienoa, jos suuri osa joukkueesta on oman junnutoiminnan tuloksia, mutta niiden pelaajien pitää ansaita ja voittaa itselleen pelipaikka kivikovan kilpailun jälkeen, toistan tämän vielä kerran.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Olen jostain syystä kuvitellut, että Hirso on IFK:n kasvatti. Jos et näe eroa vaikkapa Hirson ja Sami heleniuksen välillä, niin otan osaa. Niillä pelaajien taustoilla nyt on vaan helvetisti merkitystä. Ei ihme, että tunne alkaa kadota jääkiekosta, kun ilmestyy jotain uusia faneja, joilla ei ole mitään käsitystä perinteistä.

Näen sen eron, että Helenius on aivan helvetin huono pelaaja (verrattuna Hirsoon), joukkuetta katsomatta. En haluaisi nähdä sitä missään nimessä meillä, koska siitä ei ole joukkueelle mitään hyötyä. Ja tiedän kyllä mitä perinteet tarkoittavat jääkiekossa, turha alkaa niistä paasaamaan, se ei vaan ole enää nykypäivää. Miksi pitää olla niin kaavoihin kangistunut? Kyllä pelaajille itselleen on paljon tärkeämpää se, minkälaisen roolin saa toisesta joukkueesta kuin se, että puree tuppea penkin päässä kun haluaa kunnioittaa perinteitä.

Tuosta Johanneksen mainitsemasta omat pojat-projektin tuotoksista on hyvänä esimerkkinä Porthen. Kelpasi HIFK:lle monta vuotta, mutta mitkään muut SM-liiga jengit eivät ole edes kiinnostuneita kyseisestä pelaajasta kun olisi saatavilla. Kertoo jotain pelaajan taidoista ja siitä minkälainen suojatyöpaikka IFK on ollut myös pelaajille.
 
Viimeksi muokattu:

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelipaikkaa ei tarvitse voittaa tai suunnilleen edes ansaita. Riittää, kun on kahlannut läpi oman junioritoiminnan ja sen jälkeen on muka liigakelpoinen pelaaja HIFK:hon.
Ei se nyt näinkään ole. Keväällä 2001 tapahtunut nuorten esiinmarssi oli vähän pakon sanelema juttu ja seuraavallakin kaudella moni näistä pelasi vielä pääosin A-junnujen SM-liigaa. Junnuista pitää olla mahdollisuus nousta edustukseen, mutta ei sen pidä mikään automaatio olla edes ikäluokan parhaimmille, eikä se näin ole IFK:ssa ikinä ollutkaan. Perusteluiksi ei tarvitse sanoa kuin nimet Jonas Enlund ja Joni Karjalainen. Moni voi miettiä, oliko näille punainen matto levitettynä vai kävikö niin, että sopimusta ei tarjottu lainkaan, mutta kovemmista jengeistä sitten löytyi liigasopimus ilman erikseen annettuja näyttöjä. Samaan sarjaan kuuluu myös mm. Teemu Ramstedt, Nico Aaltonen ja Henri Kivioja.

On eri asia houkutella naapuriseurasta todellisia tähtiä (Melametsä, Arima) kuin jotain tusinapelaajia. Siinä se ero on.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
On eri asia houkutella naapuriseurasta todellisia tähtiä (Melametsä, Arima) kuin jotain tusinapelaajia. Siinä se ero on.

Missä väitän, että pitää houkutella tusinapelaajia muista joukkueista, eikä se v.2001 ollut mikään pakon sanelema juttu, enemmänkin panikointia. Lomautellaan pelaajia ja nostetaan junnuja tilalle. Minähän kirjoitin juuri, että pitää houkutella Hirson ja Ville Peltosen tasoisia pelaajia. Tottakai joku Enlund olisi pitänyt pystyä pitämään meillä, moka mikä moka, mutta ei se muuta sitä isoa linjaa, että omien junnujenkin pitää kivikovan kilpailun jälkeen voittaa itselleen pelipaikka HIFK:sta ja osoittautua liigapelaajan paikan arvoiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Joni Karjalainen varmaan lähti senkin takia, kun hommattiin Granlund. Siinä alkaa pelaaja laskeskelemaan aika äkkiä kuinka arvokkaana seura pitää häntä. Tapparasta on varmasti luvattu peliaikaa, niin miksipä sitä ei kannattaisi lähteä. A-junnujen pelit ei enää kauheasti kehitä 18-vuotiasta pelaajaa, pitää saada pelattua kovempia pelejä. Enlund teki samalla tavalla ja pelasi heti ekalla kaudella Tapparassa 46 peliä tai ainakin puki niin moneen. Se on fakta, että nuori pelaaja ei kehity, jos se joutuu pelaamaan vain haja minuutteja neloskentässä. Tämä on ongelmana HIFK:ssa, junnut laitetaan kyntämään neloskenttään, tästä poikkeuksena Wärn viime kaudella. Sekin oli pakon sanelemaa, koska sairaslistalla oli niin helvetisti porukkaa. Myös Ramulla oli sama "kohtalo", kuitenkin molemmat pelaajat näyttivät erittäin hyvin kykynsä kun saivat vastuuta lisää. Tämän takia ensi kaudelle ei välttämättä tarvittaisi kuin yksi Kuhdan tasoinen hyökkääjä, junnut pystyvät kyllä stunttaamaan loukkaantuneet pelaajat. Puolustus tulee olemaan suurempi ongelma, koska sinne ei stuntteja löydy samalla tavalla.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
...omien junnujenkin pitää kivikovan kilpailun jälkeen voittaa itselleen pelipaikka HIFK:sta ja osoittautua liigapelaajan paikan arvoiseksi.

Correct. Kilpailun pitää olla kovaa, ja jokaisen pitää se pelipaikka AINA ansaita. Siis ihan kaikkien. Ihan sama onko kyseessä junnu vai kokeneempi kaveri. Mistäs sitä tietää vaikka Granlund veisi esim. Hirson tai Lopin paikan 1-2 ketjusta omilla suorituksillaan, tai Wärn syrjäyttää Petrellin. Sen takia sopimuspelaajia on oltava reilusti, että sitä tervettä kilpailua syntyy joka vitun päivä. Aika nössö lintukoto-meininki IFK:ssa on tuntunut olevan tämän asian suhteen jo pitkään.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Correct. Kilpailun pitää olla kovaa, ja jokaisen pitää se pelipaikka AINA ansaita. Siis ihan kaikkien. Ihan sama onko kyseessä junnu vai kokeneempi kaveri. Mistäs sitä tietää vaikka Granlund veisi esim. Hirson paikan ykkösestä omilla suorituksillaan, tai Wärn syrjäyttää Petrellin. Sen takia sopimuspelaajia on oltava reilusti, että sitä tervettä kilpailua syntyy joka vitun päivä. Aika nössö lintukoto-meininki IFK:ssa on tuntunut olevan tämän asian suhteen jo pitkään.

Aika harva varmaan suostuu tulemaan, jos peliaikaa ei ole varmasti luvassa. Tätä kilpailua on hankala saada aikaiseksi näille ykkös- ja kakkoskentän pelaajille ilman loukkaantumisia. Petrell alkaa olemaan siinä vaiheessa, että maiseman vaihdos on ainut vaihtoehto jos haluaa päästä urallaan eteenpäin. On pahasti jämähtäny paikoilleen kehityksessä ja viime kausi oli jo heikko.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
..
...

Mutta David Ling? Helvetti että jengi on sekaisin. Jostain syystä osalla tänne kirjoittavista IFK-faneista on ihme patoutumia, että kaikki Narri-taustaiset pelaajat alkavat kiinnostaa. Muuten, Pasi Nielikäinen olisi myös vapaana.

Minä kyllä muistan, että tuon Lingin perään kuolattiin täällä HIFK-osiossa jo hyvän aikaa ennen hänen narripestiään. Ihan ookoo statsit miehellä onkin viime kautta lukuunottamatta ja ei siellä Hanlonin pelisysteemillä muutkaan tehopisteillä mässäilleet: http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php?pid[]=18627 . Potentiaalia miehessä varmasti on SM-Liigaan. Parempikin toki kelpaa - esim. jompikumpi Karya olisi varmempi kortti.
 

Pluto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joni Karjalainen varmaan lähti senkin takia, kun hommattiin Granlund. Siinä alkaa pelaaja laskeskelemaan aika äkkiä kuinka arvokkaana seura pitää häntä. Tapparasta on varmasti luvattu peliaikaa, niin miksipä sitä ei kannattaisi lähteä. A-junnujen pelit ei enää kauheasti kehitä 18-vuotiasta pelaajaa, pitää saada pelattua kovempia pelejä. Enlund teki samalla tavalla ja pelasi heti ekalla kaudella Tapparassa 46 peliä tai ainakin puki niin moneen. Se on fakta, että nuori pelaaja ei kehity, jos se joutuu pelaamaan vain haja minuutteja neloskentässä. Tämä on ongelmana HIFK:ssa, junnut laitetaan kyntämään neloskenttään.
Kuinkahan moni täällä on ihan oikeasti edes nähnyt Karjalaisen pelaavan? Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään NHL-varattu Enlund vaan 18 vuotiaiden maajoukkueen perusjätkä, joka on taitava, mutta auttamatta myös todella pieni kooltaan ainakin toistaiksi. Voi tietty olla, että pituuskasvua tulee vielä, koska minusta hän näyttää muutenkin ikäistään pari vuotta nuoremmallalta. Karjalaiseen liittyen tulee muuten mieleen Kenigin veljekset, kuka muistaa vielä ja missä pelaa? Taitavia jätkiä olivat muistaakseni molemmat.

Mielelläni olisi Karjalaisen nähnyt yrittävät läpimurtoa vaakunapaidassa, mutta nähtävästi hän on nähnyt parhaimmaksi yrittää sitä muualla. Ei tämän tason junnuille voi alkaa mitään automaatiopaikkaa lupaamaan missään seurassa. Tuskin sitä on luvattu Tapparassakaan ensi kaudelle. Enlund muuten istui viltissä ja veti hajaminutteja ensimmäisen kauden Tapparassa, joten ei sielläkään nyt suoraan pelaaviin kentiin hypätä ihan noin vain / pelkällä sopimuspaperilla. Minusta se on ihan normaalia, että nelosesta aloitetaan, mutta HIFK:ssa on tosiaan se ongelma, että sinne myös jäädään. Muutaman kerran alkoi viime kaudella suorastaan vituttamaan, kun sitä vastuuta ei voi antaa nuorille. Yhdessäkin pelissä loukkaantumisten ja ulosajojen jälkeen pelattiin mielummin vajailla hyökkäysketjulla, kuin laitettiin Nyholm penkiltä pelaamaan. Eipä tuo kauhean motivoivaa voi olla, puhumattakaan siitä, että kehittyäkseen on yksinkertaisesti pelattava.

Jos Granlund vedetään tähän soppaan vielä mukaan, niin se junnu kuka siitä ottaa itseensä, niin saa minun puolesta lähteäkin. Granlund pyörii kuitenkin täysin eri sarjassa kuin kukaan omista junnuista. Vai olisiko pitänyt aikoinaan jättää Olli Jokinen ottamatta, ettei vaan Olli Ahonen yms. olisi loukkaantunut henkisesti?
 

WakaWanha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Ottawa Senators
Joni Karjalainen varmaan lähti senkin takia, kun hommattiin Granlund.

Näillä asioilla ei ole kyllä yhtään mitään tekemistä toistensa kanssa. Kyllä se vaan niin menee, että jos toisella on todellista kiinnostusta ja toisella sellaista "no jos sä nyt ensin..." -kiinnostusta, niin valinta on aika helppo.
 

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Tuntuu vähän siltä, että muutamalla (kyyninen) HIFK-fanilla on jotenkin epärealistiset odotukset. Halutaan, että joukkue menestyy eli tarvitaan tähtiä - mielellään kolmeen kenttään, mutta samalla pitää omista junnuista pitää kiinni ja tarjota heille mahdollisuutta nousta näiden tähtien ohi. Jäitä hattuun kaverit - kyllä me saadaan vielä hyvä joukkue ensi kaudelle. Väitän, että ainakin 2 kaveria breikkaa läpi kunnolla ensi kaudella. En usko, että organisaatio jättää tätä tähän vaan kyllä siellä taustalla on tehty töitä ensi kauden eteen. Kun kiekko tipahtaa syyskuussa niin tiedetään joukkueen iskukyky.

Tärkeintä on kuitenkin, että HIFK pelaa omalla tyylillä. Kyllä siinä sivussa tulee pisteitä. Viime kaudella ei ollut tietoa tyylistä eikä pisteistä, mutta toivotaan nyt parasta.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Aika harva varmaan suostuu tulemaan, jos peliaikaa ei ole varmasti luvassa.

Eihän terveessä joukkueessa kenellekään voi 100-varmaa peliaikaa ja -paikkaa luvata. Itse se ovi sinne kokoonpanoon on avattava. Perässä sitä ovea on mahdoton sulkea, joten ainoastaan pelaamalla hyvin (ja hyvällä asenteella) se pelipaikka pysyy. Jos esimerkiksi kokenut pelaaja on niin kunnianhimoton, ettei uskalla lähteä kilpailuun peliajasta ja -paikasta junnujen kanssa, niin sitten saa tosiaan mennä jonnekin muualle. Sama toisinpäin. Junnulla pitää olla halua ottaa pelipaikka kokeneemmalta pelaajalta (esim. juuri mainittu Max Wärn viime kaudella).

Näitä suojapaikkoja on IFK:ssa tykätty viljellä jatkuvasti, ja ikäväkseni huomasin viime kaudella, että K.Jalonen jatkoi usein sitä paskaa. Monet vätystelevät pelaajat saivat pitää paikkansa, vaikka näyttivät persettä kotiyleisölle illasta toiseen. Tässä asiassa valmentajalla/valmentajilla on päätösvalta täysin, luonnollisesti.

Toivon, että K.Jalonen ymmärsi kokeneena ja paljon voittaneena valmentajana sen, että viime kausi ei häneltäkään kovin kummoinen suoritus ollut, ja ensi kaudelle pitää parantaa vitusti ja muuttaa montaakin asiaa.
 
Viimeksi muokattu:

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuinkahan moni täällä on ihan oikeasti edes nähnyt Karjalaisen pelaavan? Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään NHL-varattu Enlund vaan 18 vuotiaiden maajoukkueen perusjätkä, joka on taitava, mutta auttamatta myös todella pieni kooltaan ainakin toistaiksi. Voi tietty olla, että pituuskasvua tulee vielä, koska minusta hän näyttää muutenkin ikäistään pari vuotta nuoremmallalta. Karjalaiseen liittyen tulee muuten mieleen Kenigin veljekset, kuka muistaa vielä ja missä pelaa? Taitavia jätkiä olivat muistaakseni molemmat.

Joo, kyllähän Enlundin potentiaali oli 18-vuotiaana eri luokkaa kuin Karjalaisen. Karjalainen kuitenkin sattui pistämään aika monesti matseissa silmään kun sen verran paska oli muutoin tuo koko a-junnujen joukkue. Liikettä ja taitoa on, fyysisyyttä tarvitsee lisää ehdottomasti. Mutta kyllä Karjalaisesta voi pelimies tulla, en usko kuitenkaan että breikkaa ihan lähivuosina liigassa. Vähän kypsemmällä iällä uskoisin läpimurtoon.

Karjalaiselle kyllä erittäin vaikea luvata pelipaikkaa tuosta rosterista, vaikkei se päätähuimaava olekaan. En usko, että siitä olisi tullut mitään että luvataan kolmosketjun paikka täysin raakileelle pelaajalle. On se hieman sitäkin, että juniorin pitää raivata se oma paikkansa kokoonpanoon.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eihän terveessä joukkueessa kenellekään voi 100-varmaa peliaikaa ja -paikkaa luvata. Itse se ovi sinne kokoonpanoon on avattava. Perässä sitä ovea on mahdoton sulkea, joten ainoastaan pelaamalla hyvin (ja hyvällä asenteella) se pelipaikka pysyy. Jos esimerkiksi kokenut pelaaja on niin kunnianhimoton, ettei uskalla lähteä kilpailuun peliajasta ja -paikasta junnujen kanssa, niin sitten saa tosiaan mennä jonnekin muualle. Sama toisinpäin. Junnulla pitää olla halua ottaa pelipaikka kokeneemmalta pelaajalta (esim. juuri mainittu Max Wärn viime kaudella).

Viime kaudella junnut pelasi neloskentässä niin pitkään, kunnes loukkaantumiset "sotkivat" kokoonpanot. Junnujen päästessä pelaamaan, nähtiin erittäin pirteitä otteita suhteessa näiden velttoperseiden sooloiluihin. Ilman loukkaantumisia, olisi Wärnin ja Ramun peliaika ollut huomattavasti pienempi. HIFK:ssa nämä vanhemmat pelaajat eivät ole joutuneet kilpailemaan peliajasta junnujen kanssa. Heillä on varma pelipaikka, kunhan ovat pelikuntoisia.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuinkahan moni täällä on ihan oikeasti edes nähnyt Karjalaisen pelaavan? Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään NHL-varattu Enlund vaan 18 vuotiaiden maajoukkueen perusjätkä, joka on taitava, mutta auttamatta myös todella pieni kooltaan ainakin toistaiksi.
Ilmeisesti et sinä ainakaan eikä varmasti moni muukaan. Itse kuitenkin olen.

Mihin muuten perustuu täällä vallitseva konsensus, että Jonas Enlund olisi jotenkin merkittävästi lahjakkaampi pelaaja kuin Joni Karjalainen? NHL-varaukseen?

- Enlund on syntynyt -87, Karjalainen -91
- Enlund varattiin kesällä 2006, Karjalainen on 4 vuotta nuorempi, eikä vielä olla vuodessa 2010

Karjalainen viime kaudella (08/09):
A-junnut: 36 14 + 24 = 38
B-junnut: 6 5 + 6 = 11
B-junnut play-offs: 8 7 + 3 = 10

Enlund saman ikäisenä (kaudella 04/05):
A-junnut: 38 15 + 15 = 30
A-junnut play-offs: 2 1 + 1 = 2
B-junnut play-offs: 7 4 + 3 = 7

Kun katsoo aikaisempiakin kausia, Karjalainen on ollut hivenen Enlundia tehokkaampi. Lisäksi B-junnujen playoffien dominointi on varsin kova suoritus, kun välierävastustajan riveissä pelasi mm muuan Mikke Granlund.

Enkä nyt edelleenkään ymmärrä, milloin IFK:ssa olisi "luvattu" omalle junnulle varma pelipaikka tai muuta vastaavaa. Kyllä ne junnut ovat saaneet ihan tosissaan taistella pelipaikoista. Ongelma on ennemmin ollut juuri siinä, että kokeneempia ei ole penkitetty velttoilun seurauksena. Olen ollut koko ajan ja olen edelleen sitä mieltä, että Karjalaiselle olisi pitänyt tarjota liigasopimusta. Tällaisista lupauksista on pidettävä kiinni, eikä nyt varmaan puhuta edes mistään kalliista sopimuksesta, vaan alta viidenkympin olisi selvitty.
 

scholl

Jäsen
Asiahan ei mulle kuulu, mut mun mielestä nimimerkin perusteella ei voida kyllä enää puhua "uudesta fanista"! Vai kauanko sitä omaa jengiä pitää hypettää ennen kun on todellinen/aito fani?


Ei tarvi hypettää yhtään, mutta silloin, kun kannattaminen periytyy sukupolvilta toisille suvussa niin silloin ei ole uusi fani. Uudet fanit ovat näitä, jotka yht'äkkiä päättävät alkaa kannattamaan jotain seuraa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kaudella 08-09 ainoita valopilkkuja HIFK:ssa oli se, että esim. Liivik, Ramstedt ja Wärn saatiin ajettua joukkueeseen sisään niin, että he ovat nyt jo ihan vakiokokoonpanon hyökkääjiä. Pöystin terveystilanteen takapakki tekee mahdottomaksi arvioida hänen jatkoaan sm-liigassa ennen kuin nähdään miten tervehtyminen etenee. Nyholmin breikkaus jäi vielä näkemättä, vaikka hänkin ajoittain esitti kelpo otteita. Nyt kaudella 09-10 pitäisi saada ainakin superlahjakkuus Granlund mukaan pelaavaan kokoonpanoon, ottelusta toiseen ja jo hyödyntämään joukkuetta. Tässä on jo kuusi nuorta hyökkääjää: Liivik, Ramstedt, Wärn, Pöysti, Nyholm ja Granlund. Kokemusta edustavat sopimuspelaajista Haataja, Hirso, Luttinen, Petrell, Loppi ja Töykkälä, eikä heistäkään kukaan ole vielä edes kolmekymppinen iältään. Ahtola on vähän siltä väliltä, että onko jo kokenut liigapelaaja vai ei. Kun käy HIFK:n hyökkääjät nimi nimeltä läpi, niin kyllä joukkue kaipaa ennenkaikkea paria kokenutta liideriä tasapainoittamaan erittäin nuorta ryhmää hyökkääjiä. Voidaan vielä katua Enlundin tavoin, että Karjalainen päästettiin Tapparaan, mutta HIFK:n hyökkäys tarvitsee tosiaan lisää kokemusta ja johtajuutta, ei vältäämättä nuoruuden intoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös