Joukkueen rakennus kaudelle 2008-2009

  • 1 681 352
  • 5 074
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jim Beam kirjoitti:
Tuollainen tuttu ja hyväksi todettu huippuhankinta kuten Bros olisi mainio kaappaus.

Nimenomaan näin. Ulkkareihin liittyy aina riski, jota voidaan tosin huomattavasti alentaa turvautumalla jo suomessa näyttöjä antaneeseen pelaajaan. Tietysti hyviä ulkomaalaisvahvistuksia löytyy myös suomen ulkopuolelta, mutta itse näkisin, että malli, jossa ulkomaalaisvahvistus hankitaan oman liigan sisältä olisi tässä vaiheessa turvallisin.

Ei nimittäin olisi kovinkaan suotavaa, että uusi seurajohto haukkaisi heti kättelyssä paskaa ja hankkisi jonkun vitun "yoricktreillen".

Tietääkös muuten kukaan onko Vesce jo varma lähtijä vai onko meillä vielä saumaa miestä pitää?
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Uskon että nykyisellä johdolla olisi paremmat edellytykset löytää hyviä pelaajia myös ulkomailta verrattuna edelliseen johtoon eli Penaan.

Niitä pelaajia pitää etsiä(scoutata) laajalla säteellä ja usean miehen voimin, eikä istua toimistolla sormi suussa ja odottaa, että kyllä se puhelin kohta soi tai faksi laulaa. Hommiiiin!
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kenelläkään tietoa, että minkä suuruisella liksalla Hirso on Jokereissa pelannut? On ollut puhetta tästä hinta-laatu suhteesta ja mieleeni vääjäämättä tulee se, että ei Hirso palkkatoiveistaan IFK:hon siirtyessään ole joutunut ainakaan tinkimään. Tai sitten Hirsolla on niin suuri punainen sydän rinnassaa, että palaa IFK:hon vaikka puoli ilmaiseksi Matikaisen lähdettyä. Hirson nettisivuilla on taas kohta teeman vaihtoviikot. Ylläpitäjät eivät kohta tiedä mitä joukkuetta kannattaa. Toivottavasti Nybondaksella ei ole ollut teemana: omat jätkät kotiin maksoi mitä maksoi.

Tuntuu mahdottomalta edes ajatuksen tasolla, että IFK:lla olisi sentterikolmikko: Bros, Loppi, Hirso.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Ulkkareista. Tuollainen tuttu ja hyväksi todettu huippuhankinta kuten Bros olisi mainio kaappaus. Loput ulkkaripaikat jättäisin kauden varrelle, hyvällä scouttauksella voisi sitten kauden mittaan hommata oikeat miehet oikeisiin rooleihin, kun nähdään kauden edetessä, että missä tarvetta ilmenee. Uskon että nykyisellä johdolla olisi paremmat edellytykset löytää hyviä pelaajia myös ulkomailta verrattuna edelliseen johtoon eli Penaan.

Anteeksi, mutta henkilökohtaisesti noi kesken kauden hankittavat ulkkarit nostaa karvat pystyyn. Paristakin syystä:
1. Koska aiemmin on kesken kauden hankittu ulkkari oikeasti toiminut eikä vain jäänyt rivipelaajaksi kenen tahansa muun kanssa?
2. Miksi kesken kauden saataisiin mistään ulkomailta hyvä pisteidentekijä? Ne jotka olisivat hyviä, ovat jo kiinni oman maan jenginsä soppareissa ja vievät siellä porukkaa kohti menestystä.

Minun mielestä pitäisi nyt olla verkot vesillä Tsekeissä jne. ja yrittää sieltä poimia tämän ja viime kauden hyvin pelanneita maalintekijöitä ja ehdotella heille sopparia. Tai jos jonkun mielestä ne Penan talviset Tsekin ja Slovakian reissut on tuonut jotain hyvää hedelmää niin käsi pystyyn. (Muistin virksityksesksi: mm. Hurtaj, Benysek, jne.)
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tietääkös muuten kukaan onko Vesce jo varma lähtijä vai onko meillä vielä saumaa miestä pitää?

Tietääkseni on varma lähtijä ja ymmärtääkseni molemminpuolisesta halusta. Nokka ei ilmeisimmin näe Vesceä kovin kilpailukykyisenä ulkkarina. Ja olen aina kannattanut lujasti sitä, että mitä kovempi on hankinnan odotusarvo ja sitä myöten taloudellinen riski, sitä järkevämpää on pelata varman päälle. Tuskin kukaan itkee Ilmalassa, että Virmanen hankki Leinon HPK:sta. Ei itkettäisi meilläkään. Sama koskee Brosia.
 

Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietääkös muuten kukaan onko Vesce jo varma lähtijä vai onko meillä vielä saumaa miestä pitää?


Varmasti yritetään loppuun asti pitää mies nordiksella, mutta pahoin pelkään isomman rahan vievän hänet. Tommi Merosen huhu palstalla oli -Ryan Vesce(Jokerit) toivottavasti ei, vitutttaisi yhtä paljon kuin harksin ja peltosen narrivisiitit. Lähdettä ei kyllä ollut huhulle, mutta eiköhän se ole hatusta repäisty juttu.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Apassille

Hirson liksa narreissa: about 130ke.
 

Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietääkö kukaan milloin julkistettaisiin Lopin ja Hirson sopparit? veikkaajassa oli ilmeisesti, että tällä viikolla julkistetaan ainakin Loppi. Järjestettäisiinkö nyt se ISO tiedostustilaisuus, jossa julkistettaisiin tietty Loppi,Hirso,Nokka,Korpikari,BROS ja ketä vielä ? ;) kova nippu tulossa huhujen perusteella..
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Calcichew kirjoitti:
Tommi Merosen huhu palstalla oli -Ryan Vesce(Jokerit) toivottavasti ei, vitutttaisi yhtä paljon kuin harksin ja peltosen narrivisiitit. Lähdettä ei kyllä ollut huhulle, mutta eiköhän se ole hatusta repäisty juttu.


Kyllä nimittäin vituttaisi aika armottomasti, mutta toisaalta taas ei, jos meille saataisiin Brosin tasoinen kaveri. Vesce oli runkosarjan loppupuolella ilmiömäisen hyvä, mutta juuri silloin, kun ratkaisuja olisi pitänyt tulla (poffit), niitä ei tullut ja mies vaipui yöhön. Tosin tämän kauden onnistujista ja epäonnistujista puhuttaessa Vesce kyllä mielestäni putoaa johonkin välimaastoon. Onnistui kyllä tavallaan, mutta tämä kevään korpivaellus tekee miehestä myös jollain tavalla flopin.
 

10

Jäsen
Järjestettäisiinkö nyt se ISO tiedostustilaisuus, jossa julkistettaisiin tietty Loppi,Hirso,Nokka,Korpikari,BROS ja ketä vielä ? ;) kova nippu tulossa huhujen perusteella..
No Jaakola, Pesonen, Aarnio, Chiodo, Hyvönen, Haapakoski ja Hakkarainen. Mikko Lehtosen sopimus julkistetaan vasta juhannuksen jälkeen :)
 

Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No Jaakola, Pesonen, Aarnio, Chiodo, Hyvönen, Haapakoski ja Hakkarainen. Mikko Lehtosen sopimus julkistetaan vasta juhannuksen jälkeen :)


Jaakola ruottii, aarnio jatkaa, chiodo varmaan änäriin tai jatkaa käppärissä, haapiksesta ja hakkaraisesta ei tietoa ja mikko lehtonen jatkaa kärpissä/ruotsiin..niinkuin hyvönenkin.

Ei ole noista jätkistä pahemmin huhujakaan ollut. Listasin vain huhujen alla liikkuvia pelaajia.
 

Jim Beam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietääkö kukaan milloin julkistettaisiin Lopin ja Hirson sopparit? veikkaajassa oli ilmeisesti, että tällä viikolla julkistetaan ainakin Loppi. Järjestettäisiinkö nyt se ISO tiedostustilaisuus, jossa julkistettaisiin tietty Loppi,Hirso,Nokka,Korpikari,BROS ja ketä vielä ? ;) kova nippu tulossa huhujen perusteella..

Tuskin ennen kuin kaikkiean asianosaisten kausi on loppu.
 

scholl

Jäsen
Montako sentteriä tarvitaan. Bros, Hirso, Loppi, Murray, Porthen, joku junnu.
Vaikka pelkät raha-asiat jätettäisiin pois niin fakta on se, että Murray ei enää mahdu tohon porukkaan. Ja jos joku siirtyy Narreihin, eikä ulkomaille niin ei sitäkään jaksa oikeasti niin paljon miettiä. Kaikki eivät ole darrenboykoja syntyessään. Osa nilkimpää sakkia ja kyllä se jossain vaiheessa sit kopsahtaa omaan nilkkaan. Joten antaa yrittää.

Bros olisi kyllä hyvä sentterihankinta. Kouluasiat ja muu fuula unohtuu siinä vaiheessa kun aletaan oikeita asioita ajattelemaan. Sami Kapasen olisi pitänyt kai jo ajat sitten lopettaa uransa, Selänteen tulla Suomeen jne. Selitellään asioilla, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Kouluja on joka maassa. Helsingissäkin on saksalainen koulu, joten sinne vaan.
 

Kummasetä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, V. Vandy, suomalaiset NHL:ssä
Kyllähän tuo aika paljon kyrsii jos Rem hilpaisee hevosareenalle (mm. uuge huhuilee)...oli tilanne sentterien kanssa mikä tahansa. Sen verran olen tykästynyt Remin otteisiin jäällä. Pitää lienee jo toivoa Nybondakselta uutta / vastaavaa fanituksen kohdetta ensi kaudeksi. Jos ei kumpikaan näe järkeä jatkossa niin mieluiten sitten kokonaan toiseen liigaan ja maahaan kuin tuohon naapurin pellehattuihin tai bluusereihin.
 

10

Jäsen
Jaakola ruottii, aarnio jatkaa, chiodo varmaan änäriin tai jatkaa käppärissä, haapiksesta ja hakkaraisesta ei tietoa ja mikko lehtonen jatkaa kärpissä/ruotsiin..niinkuin hyvönenkin.

Ei ole noista jätkistä pahemmin huhujakaan ollut. Listasin vain huhujen alla liikkuvia pelaajia.
No kaikkia edellämainittuja on jossain vaiheessa yhdistelty ensi kauden IFK:hon, ainakin tällä palstalla fanien toimesta.

Jos Kärpistä joitain pelaajia/muita on siirtymässä IFK:hon Jalosen mukana, niin Harri Hakkarainen voisi olla ehkä ainoa. Hakkarainen on ilmeisesti jatkamassa opintojaan joten siinä tilanteessa siirto IFK:hon on ihan mahdollinen? Kärpissä jatkaminen ei olisi siinä tilanteessa mitenkään helppoa jo pelkästään välimatkojen vuoksi.

Jaakola ja Hyvönen ovat tosiaankin menossa Ruotsiin. Lehtosen sopimus päättyy tähän kauteen joten rahakkaampia seuroja riittää varmasti muuallakin. Myöskin lapsi on vielä siinä iässä että lähtö ulkomaille on mahdollista.
Korpikari teki vasta vuosi sitten kahden vuoden sopimuksen Kärppiin joten en oikein jaksa uskoa hänenkään siirtymiseensä. Chiodo tuskin jatkaa Jalosen joukkueessa, ainakaan tällä hetkellä KJ:llä ei näytä olevan häneen luottoa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei Murrayn lähtö hetkauta minua juurikaan. Hifk-fanien kannattaa tunnustaa tosiasiat että Murrayn kohdalla tason lasku on loivaa mutta varmaa. 35 pistettä lähes rajattomalla ylivoiman peluulla yms. Ei vakuuta jos saadaan joku Bros tilalle. Jos Murray menee Jokereihin niin pientä luovuttamisen makua on sillä suunnalla. Ei uskoisi että tuollainen seura ottaisi naapurista 36 vuotiaan pelaajan jonka ura on vääjäämättä laskussa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Siis Hakkarainenhan siirtyy Nenän mukana, heitin jo aikaa sitten, eikä kukaan edes Oulusta käynyt ampumassa alas. Ei valittamista, kun katsoo miten Kärppien luistin kulkee juuri nyt, kun pelataan kauden tärkeimpiä matseja.

mixu: Kyllähän sä tiedät, että Virmasella & Hjalmarilla on outo perversio kaikkia joskus HIFK-paitaa kantaneita pelaajia kohtaan? Asia, jota en ymmärrä ollenkaan, eivät tietääkseni narrifanitkaan. En ihmettelisi, jos Murraykin kuuluisi tähän joukkoon. Rem on hieno pelaaja, mutta mielestäni kyllä jo nähty ainakin Nordiksella. Kiitokset kuluneesta kahdesta kaudesta Murraylle, kaveri on ollut aivan eri luokan pelimies kuin Guolla ja Vesce. Jos Murrayn kanssa ei jatketa, HIFK:lla on pakko olla joku plan hänen tilalleen. Olkoon sitten Bros tai Mr.Liigan Ykköspakki, kunhan joku on. Muutenhan Murrayta ei olisi mitään syytä päästää pois. Niinpä kiitokseni kuluneesta hänelle ovat ehdolliset - oletan, että jotain tulee tilalle.
 
Viimeksi muokattu:

-Icey-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburg Penguins, NY Rangers
Täytyy kyllä sanoa että itse olen ainakin äärettömän pettynyt, jos Rem ei jatka punapaidassa. Realiteetit tottakai huomioon ja jos esim. Bros on tulossa (+hirso+loppi) niin kyllähän siinä niin käy, ettei enää näinn kalliille kaverille kuin Murray ole tilaa. Mutta silti, mielestäni tämän kaverin kohdalla ei kannata puhua pelkästään tehopisteistä, vaan pitää ottaa huomioon myös muut seikat kuten kokemus ja ennen kaikkea johtajuus. Murray oli myös tämän kevään pleijareissa omissa silmissäni joukkueen toiseksi paras (heti lennun jälkeen tietysti ja viime kaudella kerho-sarjassa paras) ja se arvo minkä mies tuo aloituksissa, alivoimassa, rauhallisuudessa ja kuitenkin myös pisteissä on huomattavan kova. Itse pidän edelleen Rem Murraya kokonaisuudessaan sm-liigan parhaana ulkomaalaisvahvistuksena ja siksi hän olisi ykkösprioriteetti ainakin omassa fantasiarosterissani ensi kaudelle.
Lopista taas on itselläni edelleen hieman ristiriitaiset tunteet, mutta kuten täällä todettu; taitoa löytyy ja pisteitä tuli runkosarjassa eikä taso laskenut kovempienkaan pelien alkaessa, joten jos on tullakseen niin mikäs siinä. Itselleni kyllä sentterinelikkö Murray (Bros), Loppi, Hirso, Porthen kelpaa ja kuulostaa jopa lupaavan hyvältä, kunhan vaan laituriasiat saadaan tasapainoon.
Yksi asia mikä itseäni on ihmetyttänyt monien rostereissa on Keräsen, Wärnin ja muiden junnujen sijoittaminen nelosketjuun. Nelosketjuun pitää saada parhaat "nelosketjun" miehet tyyliin Porthen, Fagerstedt, Nielikäinen, Kuki jne.. Jos tavoitellaan menestystä, ei siellä voi olla junnuja keräämässä kokemusta tai muita "jämä-pelaajia" kuten täällä on ilmaistu. Jos junnujen (taitavien tyyliin Keränen) taso ei riitä ylempiin kenttiin niin sitten vaan rohkeasti vuokralle joko mestikseen tai Kalpaan/Saipaan ja sitä kautta kokemusta ja sitten seuraaville kausille niille paikoille mille kuuluvat.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Montako sentteriä tarvitaan. Bros, Hirso, Loppi, Murray, Porthen, joku junnu.

Miksi ihmeessä Rem Murray lasketaan automaattisesti sentteriksi? Rem on pelannut suurimman osan urastaan laitahyökkääjänä. Nyt IFK:ssa on joutunut sentteriksi, mutta pleijarissa palasi tutulle laitahyökkääjän paikalle. Jos IFK saa hankittua esim. Brosin ja JHagin mainitseman liigan ykköspakin, ei Remmarille ole tilaa joukkueessa. Toisaalta, miksi helvetissä pitää kunnioittaa laittomia herrasmiessääntöjä? IFK:n kannattaisi hankkia 3 kanukkia + 3-4 tasokasta EU-pelaajaa. Loppeja joukkueessa ei tarvita, tulee olemaan suurin floppi ensi kaudella.
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Hifk-fanien kannattaa tunnustaa tosiasiat että Murrayn kohdalla tason lasku on loivaa mutta varmaa. 35 pistettä lähes rajattomalla ylivoiman peluulla yms. Ei vakuuta jos saadaan joku Bros tilalle. Jos Murray menee Jokereihin niin pientä luovuttamisen makua on sillä suunnalla. Ei uskoisi että tuollainen seura ottaisi naapurista 36 vuotiaan pelaajan jonka ura on vääjäämättä laskussa.

Nyt täytyy tähän puuttua. Voi olla että Murrayn ura alkaa olla ns. auringonlasku-vaiheessa mutta esimerkiksi tällä kaudella oli kiistatta IFK:n parhaita pelaajia, itse laskisin parhaaksi. Hänen kohdallaan nuo pistemäärät eivät ole niin ratkaisevia, Murrayhan on äärimmäisen luotettava kahdensuunnan sentteri eikä missään nimessä mikään pelkkä pistelinko. Idioottimaista tuijottaa vain johonkin pistepörssiin. Tähän kun lisätään liigan paras playoff-kokemus (Tekee mm. helvetin tärkeitä maaleja) ja johtajuuden alkaa olla paketti todella kunnossa. Rem on kaikenlisäksi äärimmäisen tyylikäs pelaaja, hienoimpia mitä IFK:ssa on koskaan pelannut. Olisin valmis pitämään uran loppuun asti IFK:ssa, tuskin sitä onkaan enää paria kautta enempää jäljellä.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Järjestettäisiinkö nyt se ISO tiedostustilaisuus, jossa julkistettaisiin tietty Loppi,Hirso,Nokka,Korpikari,BROS ja ketä vielä ? ;) kova nippu tulossa huhujen perusteella..

Aaah, alkukevät...ainoa aika vuodessa, kun meillä on hyvä joukkue.
 

zaluun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tanska
Nyt täytyy tähän puuttua. Voi olla että Murrayn ura alkaa olla ns. auringonlasku-vaiheessa mutta esimerkiksi tällä kaudella oli kiistatta IFK:n parhaita pelaajia, itse laskisin parhaaksi. Hänen kohdallaan nuo pistemäärät eivät ole niin ratkaisevia, Murrayhan on äärimmäisen luotettava kahdensuunnan sentteri eikä missään nimessä mikään pelkkä pistelinko. Idioottimaista tuijottaa vain johonkin pistepörssiin. Tähän kun lisätään liigan paras playoff-kokemus (Tekee mm. helvetin tärkeitä maaleja) ja johtajuuden alkaa olla paketti todella kunnossa. Rem on kaikenlisäksi äärimmäisen tyylikäs pelaaja, hienoimpia mitä IFK:ssa on koskaan pelannut. Olisin valmis pitämään uran loppuun asti IFK:ssa, tuskin sitä onkaan enää paria kautta enempää jäljellä.

Remin vahvuudet nimenomaan on muualla kuin pisteiden teossa. Ei ole sattumaa se, että HIFKin alivoimapelaaminen oli liigan parhaita ja Remmer pelasi alivoima-ajasta melkein puolet. Lukematon määrä vetojen peittämisiä, tärkeitä aloituksia ja varmoja purkuja. Remmer vaan sen verran hyvä myös hyökkäyssuuntaan, että jää usein varjoon ne osa-alueet missä hän on liigan parhaita, ellei paras.

Haluaisitko tällaisen pelaajan omaan joukkueeseesi:

- liigan parhaita aloittajia
- kenties liigan paras alivoimapelaaja
- on se pelaaja joka hyppää kiekon eteen vielä vikassa vaihdossa vaikka oltaisiin 6-1 tappiolla
- ollut joukkueensa paras pistemies kahdet pleijarit putkeen

Bonuksena saat luultavasti vielä 15-20 maalia ja saman verran syöttöjä.

Jatkosopparia vaan käteen.
 
Siis Hakkarainenhan siirtyy Nenän mukana, heitin jo aikaa sitten, eikä kukaan edes Oulusta käynyt ampumassa alas. Ei valittamista, kun katsoo miten Kärppien luistin kulkee juuri nyt, kun pelataan kauden tärkeimpiä matseja.

Tuolla Kärppäosiossa oli useampi epäilijä perusteluineen. Yksi taisi olla useamman vuoden soppari, mikä oli voimassa. Mutta kaikkihan on mahdollista.. jopa Brossin kohdalla. Uskon kuitenkin Brossin paluuseen kotimaahansa, kunnes sopimus jonnekin muualle julkistetaan.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
spekuloidaan nyt

Nyt kun Nielikäistä huhuillaan tuonne Jokerileiriin, tulee mieleeni, että olisikohan siinä taustalla a) Helgen lopettaminen tai b) siirtyminen muualle? Jos vaihtoehto on b, tulee mieleeni JHag:n kommentti, ettei Nybari ole unohtanut fyysisiä pelaajia, joten hmmm... olisikohan Helge tulossa meille? Mulle kelpaisi, etenkin jos vaihtoehtona on Nielikäinen. Eikä vie edes ulkkaripaikkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös