Joukkueen rakennus 2025–2026

  • 48 630
  • 277

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tappara forumilla huhuillaan, että kokoonpanon ulkopuolelle ajautunut Hugo Gallet ei Tapparassa voimassa olevasta sopimuksestaan huolimatta siellä enää ensikaudella pelaa ja saattaisi olla lähdössä jopa majutauon aikana.

Suora lainaus:

"Gallet ei meillä sopimuksesta huolimatta ensi kaudella pelaa, katsotaan pelaako enää maaottelutauon jälkeenkään".

Korostan nyt siis, että minulla ei itselläni ole tästä mitään faktaa tai edes omiin lähteisiin pohjautuvaa huhua vaan tämä on yhden nimimerkin kirjoitus, joten kannattanee kuitenkin tietynlaisella varauksella asiaan suhtautua, mutta varmasti katsomossa istuminen ei Hugon ajatuksena ollut Tapparaan siirtyessä joten eipä tuo nyt mikään ihme sinällään ainakaan olisi. Tietääkseni Galletilla ei mitään loukkia ole, mutta eihän siitäkään toki aivan varma voi olla eikä siitä välttämättä tietäisi muut kuin joukkueen jäsenet, siis sillä, että kun on kokoonpanon ulkopuolella nyt ollut.

Kelpaisi itselleni KalPan ensikauden pakistoon mainiosti enkä laittaisi pahakseni vaikka siirtysi jo ennen siirtorajaa meille, toki sitä sentteriä kaipaillaan, mutta mitä olen tilanteita seuraillut niin sellaista sentteriä joka olisi oikeasti vahvistus lienee KalPan budjetilla erittäin hankalaa löytää, siellä on muitakin seuroja jotka olisivat kyseiselle pelipaikalle pelaajaa vailla ja huomattavasti isommalla lompakolla kuten esim Kärpät on yksi sellainen seura, toki olen mielelläni väärässä tässä ja Anssi onnistuu sentterin joka on selkeä vahvistus KalPaan vielä hankkimaan. Pelicans käsittääkseni etsi sentteriä syksystä asti ja lopulta sellaisen Sveitsin kakkostasolta onnistui kaivamaan, ihan sillä tällainen huomio, että se kertonee siitä jotain miten vähissä ne sentterit oikeasti on. Tuo ei tietenkään tarkoita, että tuo Pelsujen hankkima pelaaja olisi mitenkään huono kun hän kakkostasolta tuli, mutta ei ihan yleisimmästä päästä ole sieltä vahvistuksia kaivaa.

E: Kirjoitusvirheitä korjattu.
 
Viimeksi muokattu:

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Korostan nyt siis, että minulla ei itselläni ole tästä mitään faktaa tai edes omiin lähteisiin pohjautuvaa huhua vaan tämä on yhden nimimerkin kirjoitus, joten kannattanee kuitenkin tietynlaisella varauksella asiaan suhtautua, mutta varmasti katsomossa istuminen ei Hugon ajatuksena ollut Tapparaan siirtyessä joten eipä tuo nyt mikään ihme sinällään ainakaan olisi. Tietääkseni Galletilla ei mitään loukkia ole, mutta eihän siitäkään toki aivan varma voi olla eikä siitä välttämättä tietäisi muut kuin joukkueen jäsenet, siis sillä, että kun on kokoonpanon ulkopuolella nyt ollut.
Varmasti ei ajatuksena ollut istua katsomossa, mutta kyllähän tuossa sopimuksessa piili se vaara, että välttämättä Hugo ei mahdu Tapparassa pelaavaan kokoonpanoon. Tosin liksa lienee huomattavasti parempi mitä KalPassa ja taisi itsekin sanoa, että sopimus Tapparaan oli hänen uransa isoin lappu. Noissa "ostojoukkueissa" ei anneta kauaa mahdollisuutta jos peli ei kulje. Siellä kun hommataan uutta ukkoa tilalle jos joku floppaa ja tällöin katsomo kutsuu kenties pysyvästi.

Oliko Gallet lopulta viime kevättä lukuunottamatta mikään timanttinen pakki. Jotenkin itsellä on muistissa syksyn 2023 sekoilut Salmelan kanssa ja edellinenkään kausi ei nyt mikään huippu ollut. Monella tuntuu se viime kevät painavan vaakakupissa ja Galletia halutaan nyt takaisin. Meneekö Gallet edes KalPassa pelaavaan kuusikkoon, mielestäni ei mene. Seiskana voisi mennä, mutta sillä paikalla on jo "uusi isäntä" luutimassa. Myöskään KalPan ei kannata ottaa Galletin sopimusta itselleen. En tiedä paljonko Hugon liksa on, mutta epäilisin, että sillä hintaa ei ole järkevää Galletin tasoista ukkoa ottaa. Tietysti jos rotaatioon ja leveyttä tuomaan tulee puoli-ilmaiseksi niin mikä jottei.
 
En minäkään Tapparan lapulla häntä ottaisi vaan ajatuksena sillä ettei tarkoituksena ollut katsomossa istua, että jos hänelle peliaika olisi tärkeämpi kuin raha ja olisi valmis KalPan kanssa neuvottelemaan uuden sopimuksen niin ottaisin hänet ihan mielelläni joukkueeseen( tätä olisin toki voinut tarkentaa paremmin ekassa viestissäni), en tosin mihinkään kärkipakin rooliin häntä sovittelis. Muistelen myös, että hän olisi pelannut ainakin tuon koko viimekauden suhteellisen hyvin ja siihen arviotani peilaankin. Ymmärrän toki myös eri mielipiteet asiassa ja tämä nyt on vaan oma näkemykseni.

Galletin tasoa jos mietitään nimenomaan kun verrataan KalPan pakistossa oleviin muihin pelaajiin ei liigan kärkipakkeihin niin kyllä hän minulle runkopakiksi johonkin 5-6 pakiksi kelpaisi riippuen minkätasoinen tuosta pakistosta on muuten tulossa, mutta jos nyt tasoa tämän kauden pakistoon verrataan.

E: Ja tosiaan en minäkään tiedä miten iso lappu hänellä on Tapparassa, mutta kuvittelisin, että huomattavasti isompi kuin KalPassa.

Jos nyt olisi jo täksi kaudeksi tulossa kun kautta ja palkan maksua on noin 3 kuukautta jäljellä eikä sitä sentteriä mikä nyt tärkein olisi saa mistään niin en minä nyt pahakseni pistäisi ja voisi vaikka tuoda viimeaikoina surkeasti toimineeseen alivoimaankin jotakin lisäarvoa sekä se, että KalPalla olisi 8 pakkia loukin varalle joita uskaltaa peluuttaa keväällä, mutta pääasiassa nyt ensikaudeksi hänelle käyttöä näkisin sillä olettamalla, että siellä tilaa on vielä runkopakille.
 
Viimeksi muokattu:

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Otsikosta päätellen kyse on ensi kaudesta. Tämän kauden osalta ei tietenkään ole juurikaan tarvetta kun Salmela juuri hankittiin samaan rooliin. Gallet'n taidot kyllä riittävät ihan selkeästi top6-rooliin ja alivoimalle, joten ei todellakaan mitään sitä vastaan jos KalPaan palaisi.

Virallisesti puolustukseen sopimukset on vain Monosella, Ruotsalaisella, Lappalaisella ja Räsäsellä. Vaikea arvioida tarvetta Gallet'n kaltaiselle puolustajalle kun selvinnee vasta kauden jälkeen keillä muilla on sopimukset.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat

Toivottavasti ainakin Westerlund, Kanak ja Elorinne jatkavat. Kaksi ensimmäistä ovat olleet erinomaisia peruspakkeja ja Westerlund on välillä väläytellyt hyökkäyspäässäkin. Kanakin avaussyötöt ovat todella laadukkaita.

Elorinne taas tuo tietynlaista rauhallisuutta, kokemusta ja voittamisen kulttuuria. Alivoimalla todella tärkeä palanen, aivan sarjan parhaita AV-pakkeja ja tuo 64 blokkia 40 peliin on todella kova lukema.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Kanakin pitäminen lienee kalpan omissa käsissä, pelaa hyvin ja palkka on pieni joten korotuksen ansaitsee mutta varsinaisesti kilpailijoita miehen perässä ei varmaan kauheasti ole.

Elorinne saattaa lopettaa, pienin varauksin voisin pitää mutta oletettavaa on että vähitellen taso tippuu radikaalisti joten niin ja näin. Ulos mikäli löytyy johtajuutta ja kokoa muualta.

Westerlund tuskin jatkaa mutta olen iloinen jos jää
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
KalPan ensi kauden liigajoukkueen valmennustiimi täydentyy Savon Sanomien luotettavien tietojen mukaan Vaasan Sportissa tällä hetkellä kakkosvalmentajana työskentelevällä Tommi Nukarilla, 32 v. KalPan U20-joukkueen valmentajaksi tulee ensi kaudelle nykyisin Mestiksessä Joensuun Kiekko-Poikia valmentava 38-vuotias Kasper Vuorinen.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ensi kauden joukkueen rakennukseen haluaisin yhden muutoksen, verrattuna tähän kauteen.

Pörräävien kikkihiirien tilalle tulisi myös sitä santapaperiosastoa. Hyökkäykseen Härskin lisäksi 1-2 muutakin vankkarakenteisempaa pelaajaa. Sekä puolustukseen 2 pakkia vähintään, jotka voivat viskellä ukkoja seinille ja maalin edestä pois.

Tällä kaudella on hävitty hirveän monta peliä juurikin molempien päiden maalienedustoilla.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPan ensi kauden liigajoukkueen valmennustiimi täydentyy Savon Sanomien luotettavien tietojen mukaan Vaasan Sportissa tällä hetkellä kakkosvalmentajana työskentelevällä Tommi Nukarilla, 32 v. KalPan U20-joukkueen valmentajaksi tulee ensi kaudelle nykyisin Mestiksessä Joensuun Kiekko-Poikia valmentava 38-vuotias.
Kasper Vuorinen? Vai Mikko Rämö. Onko tässä tulossa KalPan päävalmentaja muutaman vuoden päästä vai?
Jos valmennuksen kasvatus on kysymys.
 
No ainakaan ei voi sanoa, että KalPan valmennus ukkoutuisi. Tervonen 33-vuotias ja Nukari 32-vuotias. Tämä on tietysti nykyinen trendi ja vanhojen räyhäävien pappojen aika on ohi. Nukari on vähän samaa sarjaa kuin Tervonen, eli nuoresta iästään huolimatta kokemusta valmentamisesta löytyy jo kymmenen vuotta. Tervosella toki vielä hieman enemmän.
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Kasper Vuorinen? Vai Mikko Rämö. Onko tässä tulossa KalPan päävalmentaja muutaman vuoden päästä vai?
Jos valmennuksen kasvatus on kysymys.
Vuorinen. Nimi unohtu kiireessä kirjoittaa :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös