Joukkueen rakennus 2020–2021 – projekti TOP6

  • 592 214
  • 3 550
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin leppoisana ja lapsivapaana sunnuntaina en voi olla pyörittelemättä tätä ensi kauden pakkipuolta, joka tässä on puhuttanut hyökkääjistöä enemmän

Kuten tuossa ylempänä sanoin, niin itse lasken Taimen, Salmelan ja Marttisen ulos ensi kaudeksi (tuossa kolmikossa on kuitenkin rahaa kiinni karkeasti arvioiden vajaa 350-400k). Kahdelle ensimmäiselle voi näyttää ihan suosiolla ovea, ja nykyisten asioiden valossa uskaltanee sanoa, että Jyssyn ura on ohi tämän kauden jälkeen. Taimen tilalle tavoittelisin sitä Lukkaa, jonka vaihdon tekisin ilman mitään kyselyjä. Sitten nousee esille esimerkiksi Vuorisalon kohtalo, koska sekä Ketola että Matinmikko lienevät puskemassa pysyvästi edustusjoukkueen pakistoon ensi kaudeksi, jolloin nimenomaan Vuorisalo näitä kahta "vastaavana" pakkina on se, joka saa väistyä. Näin ne asiat täällä minun papereissani nyt vain valitettavasti on präntätty..

Sitten jos mennään ruotsalaiskaksikkoon, niin oletusarvoisesti lähdetään siitä, että molemmat ovat ensi kaudella mukana. Stenqvist tuskin löytää itseään änäristä ensi kaudella, sen uskaltanee jo tämän neljänneskauden perusteella sanoa. Vaikka monet asiat hänellä ovat miten hyvällä tasolla liigaan, niin valmiuksia lähteä eteenpäin noin isolla stepillä ei kuitenkaan vielä ole. Joten hän jatkaisi siis sopimuksensa mukaisesti Porissa. Åken kohdalla puhutaan nyt jo niin kovan tason yleispuolustajasta, että option käyttö pitäisi olla ihan ilmoitusasia. Jos nyt koitan kasasta vaikka kymmenen pelaajan pakiston ensi kaudeksi näillä spekseillä listattuna ei-mihinkään-järjestykseen, niin..

Stenqvist
Åkerström
"Lukka"
Ketola
Matinmikko
fyysinen puolustaja X (tämä on Niemeläinen, jos ei karkaa muualle)
fyysinen puolustaja Y (tämän pitää olla kokeneemman puoleinen)
"uusi Matukka"
Peltomäki
Varttinen

Siinä olisi kymmenen puolustajan pakisto, jolla kauteen voisi lähteä. Tuo listassa oleva koodinimi "uusi Matukka" on enemmän sellainen heitto, toive. Sellaista on tunnetusti vaikea löytää, ja pystyisikö sitten joku tuosta muusta listasta olemaan sellainen ensi kaudella. Ihan määrällisesti uskoisin, että kyllä kymmenen pelaajan pakistoa Kerttula on ensi kaudeksikin kasaamassa
En oikein käsitä, miksi haluat Lukan kaltaisen keskinkertaisuuden Ässien rosteriin. Juuri kun Salmelasta ja Taimesta ollaan pääsemässä eroon. Yhdistäisin Y-hankinnan ja Lukan rahat ja hankkisin sen selkeän ykköspakin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo

Selvyyden vuoksi muuten täytyy sanoa, että en ole Salmelaa ja Taimea ulostamassa tämän alkukauden esitysten perusteella, hehän ovat olleet ihan ok. Salmela ollut odotuksiin nähden jopa hyvä. Mutta ensi kaudeksi en oikein millään tahdolla silti löydä heille sijaa majatalossa, etenkin kun ottaa huomioon mikä määrä rahaa heissä kahdessa varmasti on kiinni..

Tuo on yksi mahdollinen sovellus miten pakistoa voi järjestää, totta. Täällä vain moni huutaa sen Lukan perään, ja toisaalta näkisin hänet itsekin perusteltuna hankintana. Lukka ja Taimi ovat käytännössä kaikilta osin identtisiä pelaajia: ikä, koko, kätisyys, rooli.. aivan yksi yhteen. Ero on siinä, että Lukalla on kuitenkin nykytilanteessa enemmän annettavaa liigajoukkueelle kuin Taimella, näin se asia nyt vain on. Puhun sekä yleispelaamisesta että pisteistä. Lukka voisi parhaimmillaan olla tuo "uusi Matukka" (mikä Taimi taas toiveista huolimatta ei ole ollut), mutta kun ei hänkään sitten urallaan juuri viittä maalia enempää kaudessa ole saanut, eli ei hän kuitenkaan ole sellainen oikeasti kova YV-pakki

Yhdistämällä tarpeita yhdeksi pelaajaksi putoaa yksi pakki pois, mutta yhdeksällä pakilla kauden voi myös aloittaa, ei sillä. Epäilenpä vain silti, että aika laajaa pakistoa myös ensi kaudeksi Kerttulan tapaisesti ollaan kasaamassa. Siksi tein tuohon oletuksena suoraan kymmenen pelaajan spekulatiivisen pakiston..
 
Myrvold

Jäsen
Uskon ja jopa toivon, että Taimi jatkaa Ässissä. Parantanut kokoajan otteitaan ja vastuun lisääntyessä nostaa tasoaan. Vahva on usko, että myös palstalaiset on tätä mieltä kauden lopussa. Palkka sitä mukaan mihin otteet tästä kehittyvät.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Selvyyden vuoksi muuten täytyy sanoa, että en ole Salmelaa ja Taimea ulostamassa tämän alkukauden esitysten perusteella, hehän ovat olleet ihan ok. Salmela ollut odotuksiin nähden jopa hyvä. Mutta ensi kaudeksi en oikein millään tahdolla silti löydä heille sijaa majatalossa..

Tuo on yksi mahdollinen sovellus miten pakistoa voi järjestää, totta. Täällä vain moni huutaa sen Lukan perään, ja toisaalta näkisin hänet itsekin perusteltuna hankintana. Lukka ja Taimi ovat käytännössä kaikilta osin identtisiä pelaajia: ikä, koko, kätisyys, rooli.. aivan yksi yhteen. Ero on siinä, että Lukalla on kuitenkin nykytilanteessa enemmän annettavaa liigajoukkueelle kuin Taimella, näin se asia nyt vain on. Puhun sekä yleispelaamisesta että pisteistä. Lukka voisi parhaimmillaan olla tuo "uusi Matukka" (mikä Taimi taas toiveista huolimatta ei ole ollut), mutta kun ei hänkään sitten urallaan juuri viittä maalia enempää kaudessa ole saanut, eli ei hän kuitenkaan ole sellainen oikeasti kova YV-pakki

Yhdistämällä tarpeita yhdeksi pelaajaksi putoaa yksi pakki pois, mutta yhdeksällä pakilla kauden voi myös aloittaa, ei sillä. Epäilenpä vain silti, että aika laajaa pakistoa myös ensi kaudeksi Kerttulan tapaisesti ollaan kasaamassa. Siksi tein tuohon oletuksena suoraan kymmenen pelaajan spekulatiivisen pakiston..
Mää näkisin niin, että Ketola on se joka paikkaa Taimen ns. 3. Raitin pakkina. Ja hänellä on potentiaalia nousta siksi uudeksi Matukaksi, tosin veto nyt ei ole samas tasoa kovuudeltaan kuin Lukalla... Saati matukalla. Myös Matinmikolla on potentiaalia ja hän kisaa Ketolan kanssa tuosta Taimen paikasta.

Mutta tosiaan, olisi kyllä perhanan hienoa jos tuossa ykköspakkina häärisi joku "Heshka", jonka tasosta ja riittävyydestä ei tarvitsisi keskustella.

Täytemieheksi voisin signata vaikka Juuso Wallin... Tai jonkun vastaavan ilkeän soturin ulkomailta.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uskon ja jopa toivon, että Taimi jatkaa Ässissä. Parantanut kokoajan otteitaan ja vastuun lisääntyessä nostaa tasoaan. Vahva on usko, että myös palstalaiset on tätä mieltä kauden lopussa. Palkka sitä mukaan mihin otteet tästä kehittyvät.

Hah, olin juuri tulossa kirjoittamaan samaa.

Tämän kauden kolmikosta Salmela Taimi Marttinen, pitäisin Taimen.

Palkka muodostuu näyttöjen perusteella.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Uskon ja jopa toivon, että Taimi jatkaa Ässissä. Parantanut kokoajan otteitaan ja vastuun lisääntyessä nostaa tasoaan. Vahva on usko, että myös palstalaiset on tätä mieltä kauden lopussa. Palkka sitä mukaan mihin otteet tästä kehittyvät.
Toivotaan näin... Mielestäni rosterissa ei ole Tommille tilaa, jos ei pääse nousemaan ykköspakin tasolle, koska nuoret ja Stenu.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mää näkisin niin, että Ketola on se joka paikkaa Taimen ns. 3. Raitin pakkina. Ja hänellä on potentiaalia nousta siksi uudeksi Matukaksi, tosin veto nyt ei ole samas tasoa kovuudeltaan kuin Lukalla... Saati matukalla. Myös Matinmikolla on potentiaalia ja hän kisaa Ketolan kanssa tuosta Taimen paikasta.

Tätäkin mietin, mutta onko se sitten kuitenkin liikaa vaadittu, että Ketola/Matinmikko astuu Taimen paikalle. Enemmänkin tuolle kaksikolle tekee tilaa Vuorisalo, kuten sanoin. Lukka toisi kokemusta ja vastaavan pelaajan kuin Taimi, mutta potentiaalisemman ja luultavasti myös halvemman..

Haasteena on vielä sekin, että myös Ketola ja Matinmikko ovat käytännössä hyvin identtisiä puolustajia keskenään, eli myös heidän keskinäinen kisansa tulee olemaan kovaa. Mikä on toki aina myös hyvä asia..

Uskon ja jopa toivon, että Taimi jatkaa Ässissä. Parantanut kokoajan otteitaan ja vastuun lisääntyessä nostaa tasoaan. Vahva on usko, että myös palstalaiset on tätä mieltä kauden lopussa. Palkka sitä mukaan mihin otteet tästä kehittyvät.

Kuten sanoin minulla ei ole sinällään ole Taimea vastaan mitään, voisin elää myös hänen jatkosopimuksensa kanssa. Mutta kun se vaatisi sen palkanalennuksen, jopa ihan tuntuvankin. Ja kuka kolmekymppinen liigapakki muka suostuu palkanalennukseen? Oikein, ei kukaan. Ja ihan vaan siitä ilosta, että saisi jatkaa legendaarisessa Porin Ässissä. Siksi näkisin itse tarkoituksenmukaisempana vaihtoehtona esimerkiksi Taimen vaihtamisen siihen Lukkaan.. tällöin Ketola/Matinmikko ei joutuisi liian kovaan paikkaan, ellei sitten jompikumpi oikeasti osoita kykenevänsä siihen. Mutta ainakaan nuoria ei heitettäisi susille, ja kokemustakin on tietysti pakko olla pakistossa, kaikki eivät voi olla ihan 20-22v
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
nykyisten asioiden valossa uskaltanee sanoa, että Jyssyn ura on ohi tämän kauden jälkeen.

Mitä tarkoitat tällä? Ei riitä taso Ässien tasoisessa joullueessa 2-3 pariin puolustavaksi puolustajaksi? Vai eikö ole motivaatiota enää?

En sano, ettetkö voisi olla oikeassakin. Marttiset ovat aika hyvin juurtuneet tänne ja voi olla hyvinkin, ettei enää tässä iässä lähde reissuhommiin. Ja voihan olla, että Ässissä ei nähdä enää miehelle käyttöä tai pikemminkin samalle rahalle nähdään muuta käyttöä.

Oma veikkaukseni on, että tekee jatkot Ässien kanssa.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Katotaan niitä Marttisen otteita uudestaan kun palaa kokoonpanoon. Joku taisi huhuilla että olisi pelannut jo ennen loukkia puolikuntoisena. Mut nää on näitä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tätäkin mietin, mutta onko se sitten kuitenkin liikaa vaadittu, että Ketola/Matinmikko astuu Taimen paikalle. Enemmänkin tuolle kaksikolle tekee tilaa Vuorisalo, kuten sanoin. Lukka toisi kokemusta ja vastaavan pelaajan kuin Taimi, mutta potentiaalisemman ja luultavasti myös halvemman..

Haasteena on vielä sekin, että myös Ketola ja Matinmikko ovat käytännössä hyvin identtisiä puolustajia keskenään, eli myös heidän keskinäinen kisansa tulee olemaan kovaa. Mikä on toki aina myös hyvä asia..

Kuten sanoin minulla ei ole sinällään ole Taimea vastaan mitään, voisin elää myös hänen jatkosopimuksensa kanssa. Mutta kun se vaatisi sen palkanalennuksen, jopa ihan tuntuvankin. Ja kuka kolmekymppinen liigapakki muka suostuu palkanalennukseen? Oikein, ei kukaan. Ja ihan vaan siitä ilosta, että saisi jatkaa legendaarisessa Porin Ässissä. Siksi näkisin itse tarkoituksenmukaisempana vaihtoehtona esimerkiksi Taimen vaihtamisen siihen Lukkaan.. tällöin Ketola/Matinmikko ei joutuisi liian kovaan paikkaan, ellei sitten jompikumpi oikeasti osoita kykenevänsä siihen. Mutta ainakaan nuoria ei heitettäisi susille, ja kokemustakin on tietysti pakko olla pakistossa, kaikki eivät voi olla ihan 20-22v
Hmmm niin, toisaalta.... Jos tuosta vasemmasta tekiskin sen vähän kovemman, niin sitten Taimelle tai Lukalle vois olla kysyntää. Tää nyt ei lähtökohtasesti olis huono ajatus, kun meillä kuitenkin on raitin puolella tuota potentiaalista tasonnostajaa, jotka tarvitsisivat tukea kehittyäkseen seuraavalle tasolle.

Minkäs lainen puolustaja se Heikkinen on? Kova taklaamaan, kauhea lämäri ja hyvä hyökkäysalueella. Tämän mää tiiän, mutta onko avauspelaamisessa hyvä? Entä puolustuspelaamisessa? Alkaa meinaan kaveri kuulostaa jo aika houkuttelevalta, kun kaukalon ulkopuolisista syistä vois hyvinkin olla saatavilla. Lisäksi kun on vielä huhuttu neuvottelevan Länsirannikon joukkueen kanssa ja omaa siteitä Seliniin.

Heikkinen-Stenqvist
Niemeläinen-Taimi/Lukka
Åkerström-Ketola
Varttinen-Matinmikko
Peltomäki-Walli

Eihän tuo noin huonolle kuulosta...Mutta tosiaan, palkka Taimi/Lukka kaksikolle tason mukaan. Paitsi jos Ketola ja Matinmikko todetaan jo tällä kaudella tosi hyviksi, niin sitten tuolle kaksikolle ei ainakaan ole kysyntää.

Kyllähän tuota pakiston rakentamista ohjaa ihan hirveesti se, mitä kärkipelaajia meillä on oikeesti mahdollisuus kiinnittää. Esim. Niemeläinen voi hyvinkin olla ihan turhaan tuossa rosterissa, sillä matka voi jatkua sinne AHLlään...
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä tarkoitat tällä? Ei riitä taso Ässien tasoisessa joullueessa 2-3 pariin puolustavaksi puolustajaksi? Vai eikö ole motivaatiota enää?

En sano, ettetkö voisi olla oikeassakin. Marttiset ovat aika hyvin juurtuneet tänne ja voi olla hyvinkin, ettei enää tässä iässä lähde reissuhommiin. Ja voihan olla, että Ässissä ei nähdä enää miehelle käyttöä tai pikemminkin samalle rahalle nähdään muuta käyttöä.

Oma veikkaukseni on, että tekee jatkot Ässien kanssa.
En minäkään Jyssyä tämän alkukauden perusteella julista menetetyksi tapaukseksi. Onhan hänellä ollut vaikeita kausia kun liike on ollut hakusessa ennenkin. Jyssy vois olla aika optimaalinen seiskapakki vielä moneksi vuodeksi.
 
D.A.D

Jäsen
Selvyyden vuoksi muuten täytyy sanoa, että en ole Salmelaa ja Taimea ulostamassa tämän alkukauden esitysten perusteella, hehän ovat olleet ihan ok. Salmela ollut odotuksiin nähden jopa hyvä. Mutta ensi kaudeksi en oikein millään tahdolla silti löydä heille sijaa majatalossa, etenkin kun ottaa huomioon mikä määrä rahaa heissä kahdessa varmasti on kiinni..

Kehitysjohtajan palkkaamisen aikaan kuuntelin sivukorvalla piireissä olevien keskustelua, siitä ettei käy Kerttulaa kateeksi ja on vaikea rakentaa joukkuetta kun kahdessa pakissa on miltei 20% budjetista kiinni.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mitä tarkoitat tällä? Ei riitä taso Ässien tasoisessa joullueessa 2-3 pariin puolustavaksi puolustajaksi? Vai eikö ole motivaatiota enää?

En sano, ettetkö voisi olla oikeassakin. Marttiset ovat aika hyvin juurtuneet tänne ja voi olla hyvinkin, ettei enää tässä iässä lähde reissuhommiin. Ja voihan olla, että Ässissä ei nähdä enää miehelle käyttöä tai pikemminkin samalle rahalle nähdään muuta käyttöä.

Oma veikkaukseni on, että tekee jatkot Ässien kanssa.

Tuo oli siis vain oma mieliteeni. Jyssy on ollut niin hukassa ja suorastaan kömpelön oloinen niissä peleissä mitä pelasi, että missään nimessä hänen kanssaan ei tarvitse jatkosta edes keskustella. Ja vaikea on kuvitella, että hän toiseenkaan liigaseuraan enää oikein menisi, kyllä se vain on aika aikaansa kutakin..

Yleisellä tasolla sopii toivoa, että perhe jää pysyvästi Poriin, loppuu Jyssyn ura sitten todellisuudessa milloin vain. Koska kyllähän nimenomaan junnuvalmennus puolella Jyssyllä olisi taatusti paljon annettavaa. Hän on kuitenkin olemukseltaan kaikin puolin juuri sellainen samalla tavalla isällinen hahmo kuin myös Kupru, ja olisi varmasti omiaan työskentelemään junnujen kanssa

Kehitysjohtajan palkkaamisen aikaan kuuntelin sivukorvalla piireissä olevien keskustelua, siitä ettei käy Kerttulaa kateeksi ja on vaikea rakentaa joukkuetta kun kahdessa pakissa on miltei 20% budjetista kiinni.

Aivan pomminvarmasti näin, kun miettii että Taimi menee varmasti 150k-200k haarukassa (luultavasti haarukan yläpäässä), ja Salmela on siis puheiden mukaan vain karvan alle 100k mies. Marttinen tuohon vielä päälle, niin noissa kolmessa on kiinni 400k. Ovat ne melkoisia summia..

Tässä nyt kirjaimellisesti edelleen tällä kaudella maksetaan Korpisalon perseilyjä, ja paikkaillaan hänen töppäyksiään
 
Suosikkijoukkue
Ässät, Kraken
Täytemieheksi voisin signata vaikka Juuso Wallin... Tai jonkun vastaavan ilkeän soturin ulkomailta.

Ei todellakaan Wallia takaisin. Ruudusta hänen pelejään seuranneena hän on liian hidas ja todella huono kiekonkäsittelijä ja tekee tosi pahoja virheitä.
Eli täytemies ulkomailta tai Salmelasta (jos reilu palkanalennus) tai Vuorisalmesta (jos on edullinen).

Muidenkin pakkien palkat asettaisin pelaajan tason suhteen sopusointuun. Jos ei onnistu niin pelaaja rehdisti ulos ja uutta tilalle.
 
Ei saakeli mitään Salmelaa kun se on hyvä luistelemaan ja kova laukomaan, niin valmentajat peluuttaa sitä aina liikaa.

Mutta joo, jos Walli on huono niin ei sitten missään nimessä. Itse en hänen pelejä ole nähnyt, vaan ajattelin lähinnä jos kaveri olisi vähän kehittynyt.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo oli siis vain oma mieliteeni. Jyssy on ollut niin hukassa ja suorastaan kömpelön oloinen niissä peleissä mitä pelasi, että missään nimessä hänen kanssaan ei tarvitse jatkosta edes keskustella. Ja vaikea on kuvitella, että hän toiseenkaan liigaseuraan enää oikein menisi, kyllä se vain on aika aikaansa kutakin..

Yleisellä tasolla sopii toivoa, että perhe jää pysyvästi Poriin, loppuu Jyssyn ura sitten todellisuudessa milloin vain. Koska kyllähän nimenomaan junnuvalmennus puolella Jyssyllä olisi taatusti paljon annettavaa. Hän on kuitenkin olemukseltaan kaikin puolin juuri sellainen samalla tavalla isällinen hahmo kuin myös Kupru, ja olisi varmasti omiaan työskentelemään junnujen kanssa

Ok. Eli taso ei riitä mielestäsi. Ei siinä mitään, ollaan eri mieltä, mutta ymmärrän kyllä kantasi. Marttinen ei pelannut hyvin ennen loukkaantumista.

Junnuvalmennuksesta sen verran, että viikonloppuna kuulemani mukaan Marttinen olisi jäänyt hommasta pois. Tosiaan pelkkä huhu ja voihan olla vain, että on esim vaihtanut joukkuetta. Tästä ei kannattane tässä ketjussa enempää, jos jollain tietoa, niin voidaan jatkaa vaikka junnuketjussa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo oli siis vain oma mieliteeni. Jyssy on ollut niin hukassa ja suorastaan kömpelön oloinen niissä peleissä mitä pelasi, että missään nimessä hänen kanssaan ei tarvitse jatkosta edes keskustella. Ja vaikea on kuvitella, että hän toiseenkaan liigaseuraan enää oikein menisi, kyllä se vain on aika aikaansa kutakin..

Yleisellä tasolla sopii toivoa, että perhe jää pysyvästi Poriin, loppuu Jyssyn ura sitten todellisuudessa milloin vain. Koska kyllähän nimenomaan junnuvalmennus puolella Jyssyllä olisi taatusti paljon annettavaa. Hän on kuitenkin olemukseltaan kaikin puolin juuri sellainen samalla tavalla isällinen hahmo kuin myös Kupru, ja olisi varmasti omiaan työskentelemään junnujen kanssa

Aivan pomminvarmasti näin, kun miettii että Taimi menee varmasti 150k-200k haarukassa (luultavasti haarukan yläpäässä), ja Salmela on siis puheiden mukaan vain karvan alle 100k mies. Marttinen tuohon vielä päälle, niin noissa kolmessa on kiinni 400k. Ovat ne melkoisia summia..

Tässä nyt kirjaimellisesti edelleen tällä kaudella maksetaan Korpisalon perseilyjä, ja paikkaillaan hänen töppäyksiään
No kyllä Jyssy ihan varmasti seiskapakkina ja alivoimilla menee siinä missä joku Kankaanperäkin HIFKin tasoisessa joukkueessa. Ja Jyssy saattaa olla tilanteessa, että tekisi jonkun kahden vuoden 50k€ / vuosi pahvin... Siis jos pelaaminen pienessä roolissa ylipäätään kiinnostaa. Ja jos arvata täytyisi, Jyssyn kohdalla se on kunnon rooli tai hokkarit naulaan.

PS: Tuossa yllähän sanottiin, että Salmelassa ja Taimessa olisi kiinni 20% ja tuo on kyllä vitsi.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, Kraken
Ei saakeli mitään Salmelaa kun se on hyvä luistelemaan ja kova laukomaan, niin valmentajat peluuttaa sitä aina liikaa.

Mutta joo, jos Walli on huono niin ei sitten missään nimessä. Itse en hänen pelejä ole nähnyt, vaan ajattelin lähinnä jos kaveri olisi vähän kehittynyt.

Eipä oikeen Wallilla kehitystä ole tullut. Laukaus on hyvä mutta siihen se jää. Varsin sopiva mestikseen, jossa virheistä rankaistaan paljon pienemmällä prosentilla kuin Liigassa.
 
D.A.D

Jäsen
PS: Tuossa yllähän sanottiin, että Salmelassa ja Taimessa olisi kiinni 20% ja tuo on kyllä vitsi.

Kyllä ne ihan vakavalla naamalla sitä harmitteli, eivätkä voineet ymmärtää miksi Tommille pitää maksaa reilusti enemmän kuin Sakarille. Salmelalle 95 ja Tommille esim 230 on lähempänä 20 kuin 10 pinnaa.

Ja summat on ihan stetsonista.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kehitysjohtajan palkkaamisen aikaan kuuntelin sivukorvalla piireissä olevien keskustelua, siitä ettei käy Kerttulaa kateeksi ja on vaikea rakentaa joukkuetta kun kahdessa pakissa on miltei 20% budjetista kiinni.
2020-2021 joukkueessa? Taidat olla väärässä ketjussa. Ja muutenkin epäilen suuresti että kahdesta pakista maksettaisiin 380 000€ minään muunakaan kaudella.
 
Liittyy tähän ketjuun siinä mielessä että puolustusmäärärahoja vapautuu 2020-2021 joukkueeseen.

En minäkään mihinkään 380 usko mutta karvan päälle 300 uskon ja puhuessa likemmäs 20 pinnasta se osuu tarpeeksi lähelle.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Tässä nyt kirjaimellisesti edelleen tällä kaudella maksetaan Korpisalon perseilyjä, ja paikkaillaan hänen töppäyksiään

Rahamääristä en ota kantaa,mutta eipä tämän nykyisen perseilijän hankinnat ole olleet yhtään parempia. Korppi sentään hankki pelimiehiä kuten Sakke&Kärki..
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Rahamääristä en ota kantaa,mutta eipä tämän nykyisen perseilijän hankinnat ole olleet yhtään parempia. Korppi sentään hankki pelimiehiä kuten Sakke&Kärki..
Hankki Korppi myös Marttisenkin ja Matukan. Nykyjoukkueessa on niin paljon uusia kasvoja ja kunhan kevät koittaa, saa nähdä monelleko nykyisistä jatkoa tehdään. Täytyy pitää niitä kuuluisia jäitä hatussa ja uskoa, kyllä se tästä iloksi vielä muuttuu, aikaa siihen menee, mutta on tää aina yhtä mielenkiintoista, meni miten meni.
 
Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Rahamääristä en ota kantaa,mutta eipä tämän nykyisen perseilijän hankinnat ole olleet yhtään parempia. Korppi sentään hankki pelimiehiä kuten Sakke&Kärki..
Kokonaisuudessaan Korppi kasasi Aholle kaksi hyvää joukkuetta. Hän todennäköisesti vesitti UJ-uransa järjestämällä kaverinsa päävalmentajaksi surullisin seurauksin. Kuten tuossa alla joku mainitsikin, niin ei käy tätä ”persreikää” kateeksi tämän kauden joukkueen kasaaminen, kun vanhoissa sopimuksissa oli kiinni muistaakseni noin 1.1 miljoonaa. Arviolta siis 800 000€ käytetty yhteensä Kerttulan hankintoihin, johon vaadittiin huippuveskarit ja kuusi ketjullista liigatason pelaajia. Vaikea sanoa, olisiko Ässillä enemmän pisteitä, jos oltaisiin pidetty esim Salminen Spinkien sijasta.
Ymmärrän niukkojen tappioiden aiheuttaman vitutuksen, mutta jos pelistä ymmärtää yhtään mitään, niin voi todeta Ässien menevän hyvään suuntaan. Vai pitäisikö kuitenkin antaa jo Kerttulalle potkut? Siellä olisi maailmanluokan kiekkomies Antero Niittymäen vapaana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös