Mainos

"Joukkue on valmis 31.tammikuuta" eli vahvistusspekulaatiot tänne (2010-11)

  • 95 362
  • 303

nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tai sitten meidät yllätetään jälleen kerran ihan puuntakaa tulevalla vahvistuksella.

No kun ei ole huhuja, niin täällä keskustellaan fantasiadrafteista sekä Hakkaraisista ja Vänttisistä, Dwaipesta puhumattakaan.
Kas kun ei Paanasesta,Lindroosista,Kurkisesta ja Riihijärvestä.
Aika mielikuvituksetonta hei!

Eipä tuosta Pihlströmmistä liiemmin huhuja liikkunut viime kaudella, silti se viimeisenä iltana tärppäsi..

Hakkarainen, Vänä ja Dwaipe ovat kaikki JYPin raameissa mahdollisia joten miksipä ei spekuilotaisi. Kaikki vahvistaisivat joukkuetta joten?
Jos kyseessä on vain loppukausi niin Hakkis tai Vänä, kiitos! Toki Hytösen tilalle voidaan hankkia mies jo nyt vaikka tarvetta ei vielä tiedä. Vaan onko tarjolla?
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Päivän lehdessä (Keskisuomalainen) oli hieman spekulointia mahdollisista siirroista ennen deadlinea. Dufvan mukaan tärkeintä oli että "on tarpeeksi reserviä" tms. En nyt kovin tarkkaan juttua muista mutta kyllähän sieltä hyvinkin voi vielä joku kaappaus tulla.

Noh, oli jutussa myös jotain ensi kauteen liittyvää. Kippari Hytönen kertoi, että tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä että jatkaa Jyväskylässä myös syksyllä.

Toivottavasti en muista ihan omiani, luin jutun hätäisesti aamukahvin ääressä silmät puoliksi ristissä...
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmasti siellä katsellaan tilannetta loppuun asti. Yksi merkittävimmissä sekoissa vahvistuksia katsellessa taitaa olla Sopasen tilanne. Käsittääkseni edelleen sopimus voimassa täälä joten rahaa ei vapaudu yhtään jos sopimusta ruotsista tai Suomesta ei löydy.

Yksi vaihtoehto voisi olla Pelicans ja Helmisen tai mikseipä jopa Yorkin kanssa tehtävä vaihtokauppa eli Sopanen sinne ja jompikumpi tänne. Tosin tässätapauksessa liikuisi X määrä rahaa myös Lahteen todennäköisesti.

Tällähetkellä kuitenkin pitäisi olla jonkinverran reakointivaraa Makkosen palkasta säästettävillä rahoilla. Jonkin verran tosin todennäköisesti Makkoselle piti maksaa eli ihan superpelaajan palkan verran säästössä ei välttämättä ole joten saapa nähdä.

Varmaan tällähetkellä valmennukselle tärkeintä on että jos pelaaja hankitaan niin se on huolella valittu ja hinnan pitää olla sopiva( Perriin ylitti jo budjetin ja Sopasesta ei ole viellä rahoja saatu). Jos katsotaan puhtaasti Sm-liigasta pelaajaa joukkueseen niin tälläviikolla on viellä monella joukkueella 3 peliä jäljellä ja olisiko jollain jopa 4, jokatapauksessa monta peliä jäljellä ja monet joukkueet haluavat nähdä parin seuraavan pelin tulokset ennenkuin alkavat hätiköidä. Siirtoraja umpeutuu vasta maanantaina joten tässä on melkein viikko aikaa joten ei kannata hätiköidä..

Onko jollain muuten tietoa Sopasen tilanteesta onko pelejä Ruotsista takana ja miten on mennyt? onko mitään havaintoa onko ruotsalaisilla kiinostusta pitää miestä?
 

Welmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko jollain muuten tietoa Sopasen tilanteesta onko pelejä Ruotsista takana ja miten on mennyt? onko mitään havaintoa onko ruotsalaisilla kiinostusta pitää miestä?

Pelannut Luleå:n sivujen mukaan kaksi peliä, noin 10 min per peli kiikaritehoilla ja laukonut yhteensä kolme kertaa.

2-0 Skellefteå-tappiossa, raportissa mainittiin näin: "Bästa chansen kom efter 11:07 när Vili Sopanen fick tag i pucken rakt inne i slottet men Andreas Hadelöv lyckades nypa fast pucken under armen."
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pelannut Luleå:n sivujen mukaan kaksi peliä, noin 10 min per peli kiikaritehoilla ja laukonut yhteensä kolme kertaa.

2-0 Skellefteå-tappiossa, raportissa mainittiin näin: "Bästa chansen kom efter 11:07 när Vili Sopanen fick tag i pucken rakt inne i slottet men Andreas Hadelöv lyckades nypa fast pucken under armen."

Eli oikeastaan mählinyt senkin mahdollisuuden mitä saanut laukoa maalia ja saada pelipaikkaa siellä..

Toki eihän sitä tiedä jos viellä onnistuu. Otteluohjelmaa kun katsoin niin tänään pitäisi olla peli, sitten 27. päivä ja 29. päivä myös..

Toisaalta toisihan Sopanen JYP:n joukkueseen hieman laajuutta jos sopimusta muualta ei tule. Toki loppukauden motivaatio voi olla mitä on, mutta tämäkin on niin pelaajakohtaista että eihän sitä tiedä vaikka motivaatio vain kasvaa tommoisen reissun jälkeen pelata hyvin.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Millaisellakohan taktiikalla JYP ylipäätään siirtomarkkinoita seuraa? Onko tarkoitus hankkia vain reserveihin varamiehiä, jotka voivat joko napata paikan jossain tapauksissa suoraan joukkueesta, tai pitää varalla sellaista pelaajaa, jolla on kokemusta isoista peleistä, ja pystyy ottamaan vaikka kesken playoff-sarjan kentälle. Vai onko JYP tosiaan hankkimassa todellista vahvistusta, eli esimerkiksi 3.sentteriä, joka silti pystyy pelaamaan 1-2. ketjuissakin, jos Hytönen tai Perrin loukkaantuu.
Kuten Dufva lehdessä taisi mainita, reservejä ei hirveästi ole (siis sellaisia pelaajia, jotka ovat liigatasolla pelanneet). Nyt kun SM-Liigan siirtohuhuketjua lueskelin, Mäkiahosta on joku liigan kärkiseuroista kiinnostunut. Onkohan JYP miettinyt edes tälläistä vaihtoehtoa? Siis ei pelkästään Mäkiahoa, vaan yleisesti pelaajaa, jolla kokemusta on, ja voi paikata/varastaa jonkun muun paikan rosterista esimerkiksi 3.ketjusta.
Vai ollaanko siirtomarkkinoilla etsimässä ainoastaan suoraa 3.ketjun sentteriä + ehkä pakkia? Tällä hetkellä pakinkin tarve on suuri, ei ole D:n miehet Jaatinen ja Koistinen vakuuttaneet. Esimerkiksi HIFKiä vastaan pelatussa pelissä Jaatinen pelaili loppupelistä ainoastaan hajavaihtoja, koska riski virheille on koko ajan liian suuri. Peliaikaa Jaatiselle kertyi 10.59, joka on todella vähän puolustajalle. Toisesta ääripäästä Vatanen pelasi 22.47, ja Välivaara 25.58. Tuollaisella ei kyllä pitkälle pärjätä, kun joutuu koko ajan enemmän peluuttamaan varmoja pelaajia virheherkkien sijaan.
Lisäksi kuten viime vuonna Pihlmanin tilanteesta nähtiin, loukkaantumisessa voi tulla takapakkia, ja jos ei pakkia hommata ja Koskinen ei tervehdy pudotuspeleihin mennessä, JYP voi olla aikamoisessa pulassa.

eli kiteytettynä: Tällä hetkellä tarvetta olisi vähintään yhdelle hyökkääjälle (mieluiten tietysti sentteri) ja yhdelle perusvarmalle puolustajalle (toisesta liigaseurasta?).
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Millaisellakohan taktiikalla JYP ylipäätään siirtomarkkinoita seuraa? Onko tarkoitus hankkia vain reserveihin varamiehiä, jotka voivat joko napata paikan jossain tapauksissa suoraan joukkueesta, tai pitää varalla sellaista pelaajaa, jolla on kokemusta isoista peleistä, ja pystyy ottamaan vaikka kesken playoff-sarjan kentälle. Vai onko JYP tosiaan hankkimassa todellista vahvistusta, eli esimerkiksi 3.sentteriä, joka silti pystyy pelaamaan 1-2. ketjuissakin, jos Hytönen tai Perrin loukkaantuu

Puolustajista tosiaan olisi tarvetta vain reserviin varamieheksi sillä minusta Jaatinen pystyy pelaan ihan tarpeeksi kovalla tasolla kolmosketjussa niin kauan kun Koskinen on sivussa, ehkä kilpailijan tuohon siis kamppailemaan joku jaatisen kanssa liigapaikasta. Koistinen pystyy yksittäisi pelejä pelaan, mutta vaikea nähdä miestä esimerkiksi pudotuspeleissä kentällä. Taipaluksen kohdalla taso ei liigassa viellä todennäköisesti riitä ja parasta pelata viellä tämä kausi Deessä kokonaan.

Senttereissä näkisin että tarvetta on vain ja ainoastaan 3. sentterille joka myös tarvittaessa pystyy ylemmissä ketjuissa pelaan. Tavallaan Asplund jo pystyy pelamaan aika lähelle sitä mitä kolmossentteriltä vaaditaan ainakin normaalissa joukkueessa, mutta ei kyllä sitä mitä kärkijoukkueen kolmossenteriltä voisi odottaa. Verrataan nyt vaikka sitten HIFK:n sentterinelikkoon niin ero on huima varsinkin sen kolmannen sentterin kohdalla.
 
Hakkarainen, Vänä ja Dwaipe ovat kaikki JYPin raameissa mahdollisia joten miksipä ei spekuilotaisi. Kaikki vahvistaisivat joukkuetta joten?
Jos kyseessä on vain loppukausi niin Hakkis tai Vänä, kiitos! Toki Hytösen tilalle voidaan hankkia mies jo nyt vaikka tarvetta ei vielä tiedä. Vaan onko tarjolla?

Hakkarainen ei ainakaan ole tulossa ja aika erikoiselta tuntuisi jos Tappara luopuisi ykköskentä pelaajasta.. Helmistä urho tv:n lähetyksessä huhuiltiin, mutta oliko tiedot raavittu sitten jatkoajan keskustelupalstoilta vai oliko perääkin, sitä en tiedä..
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Hakkarainen ei ainakaan ole tulossa ja aika erikoiselta tuntuisi jos Tappara luopuisi ykköskentä pelaajasta..

Nuo on lähinnä pelaajatyyppejä, jotka sopisivat kuvaan loistavasti. Nykyrosterissa olisi tällä hetkellä juuri Tuomas Vänttisen mentävä aukko, mutta minkäs teet, kun päästivät menemään. Vänä tai Henri Heino-kategorian mies olisi loistava sainaus tähän paikkaan ja mielellään sillä ensi vuoden kattavalla lapulla (väh), mutta noita ei joka kulmassa kasva.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Helmistä urho tv:n lähetyksessä huhuiltiin, mutta oliko tiedot raavittu sitten jatkoajan keskustelupalstoilta vai oliko perääkin, sitä en tiedä..

Seppänen on Helmistä tiedustellut, mutta ainakaan vielä ei Pelicanssilla ole intressiä luopua Dwaipesta. Saa nähdä mikä on tilanne kuun lopulla.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Jos tätä "kolmos"sentteriä ei viikon sisään tule, viime keväästä ja case Makkosesta penkittämisineen ei opittu mitään. Tai sitten valmennusjohto uskoo Miika Lahden pelituntuman löytymiseen enemmän kuin D Teamin viime pelejä kuvailleet raportit antavat luvan odottaa.

Jos tämä kolmossentteri nyt viikon sisään tulee tämän ja ensi kauden kattavalla sopimuksella, mitään ei ole opittu viime keväästä ja case Makkosesta.

Meillä on ensi kaudella sopparit Perrinin, Lahden, Riskan, Jonne Virtasen ja todennäköisesti Hytösen kanssa. Emme tarvitse kolmossentteriä, joka menee heittämällä kolmoskenttään kalliimmalla sopimuksella kuin em. äijät tai Jasse Ikonen, Turo Asplund. Ensi kaudeksi. Voi olla, että kesken ensi kauden tarve tälle on, mutta ei näillä näkymin jos kaikki ovat ehjinä. Jotta tämä tuleva kaveri varmasti menisi heittämällä tuolle tontille, hänen täytyy olla ns. varma kortti. Vuodet ovat nyt osoittaneet, että RD:lle varma kortti on sellainen kaveri, jota hän on aiemminkin valmentanut. Tai sitten pitää olla poikkeuksellinen talentti ja tapella pelipaikka näyttöjen (harjoituksissa) kautta. Siihen ei nyt oikein ole aikaa.

Tällä kaudella taistelemme mestaruudesta. Jo tällä nipulla. Jos teemme kuten IFK ja meille tarjotaan sentteriä, joka menee kolmoseen Asplundin ohi, otetaan mutta tehdään vain loppukauden sopimus. Mikäli kaveri lyö kunnolla läpi, voihan hänelle tarjota jatkoa keväämmällä, mutta toki hintalappu kasvaa. Läpilyönti tarkoittaa sitä, että kampeaa kahteen kärkiketjuun väkisin. Myönnän, että mielipiteeni on tässä asiassa muuttunut ihan viime viikkoina. Ja tämän aamun lehden Hytösen kommentit olivat kyllä hunajaa. Kyllä me JP tarvitaan, jotta ensi kaudelle kootaan mestaruudesta taisteleva nippu.

Enemmänkin olisin kuitenkin pakkimarkkinoilla viimeisen viikon. Koska sillä puolella myös ensi kausi on aika auki, katsastelisin kavereita jotka kelpuuttavat myös pidemmät pahvit. Pakko ei ole tällä loukkaantumislistalla vielä hommata ketään minnekään, mutta ei meillä enää liikareserviä ole.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos tämä kolmossentteri nyt viikon sisään tulee tämän ja ensi kauden kattavalla sopimuksella, mitään ei ole opittu viime keväästä ja case Makkosesta.

Ei ei ei. Millä tavalla muka silloin ei olla opittu. Silloin ollaan todellakin opittu. Viime kausi kaatui siihen, että Makkosesta oli pelkkää haittaa, jolloin herra penkitettiin ja Hytösen minuuttimäärä Kärpät-sarjassa kasvoi aivan liian suureksi. Vastuta oli aivan liikaa yhdelle pelaajalle. Nyt meillä on kaksi vahvaa hyökkäyssuunnan sentteriä, mutta jos jompikumpi loukkaantuu, tilalle on vaihtoehtoina Jonne Virtanen, keskenkuntoinen Miika Lahti (joka ei puheiden mukaan ole pärjännyt edes D Teamissa), Jasse Ikonen, Turo Asplund ja Filip Riska (joka ei omasta mielestä edes sovi keskelle, laiturina paljon parempi). Noista ei yksikään osaa pelata hyökkäysvoittoista peliä SM-Liigassa. Mestiksessä Ikonen ja Asplund voivat pärjätä, mutta Liigataso on aivan eri juttu näille herroille. Virtasella ei riitä nopeus, Lahti enemmän puolustusvoittoinen + tuskin tulee pääsemään muutenkaan JYPin rosteriin, koska loukkaantuminen oli niin pitkä ja Riska ei myöskään hyökkäävään ketjuun ole luotu. Joku sentteri, joka pelaa varmaa puolustustyöskentelyä, mutta jos epäonni kohtaa, voi pelata myös 2.ketjussa. Omasta mielestä tähän ei ole kuin yksi mies tällä hetkellä SM-Liigassa (siis jonka JYP voisi hankkia), on D.Helminen. Jos taas toivotaan, että J-P tai Perrin ei loukkaannu, Henri Heino kuullostaa loistavalta vaihtoehdolta.

Enemmänkin olisin kuitenkin pakkimarkkinoilla viimeisen viikon. Koska sillä puolella myös ensi kausi on aika auki, katsastelisin kavereita jotka kelpuuttavat myös pidemmät pahvit. Pakko ei ole tällä loukkaantumislistalla vielä hommata ketään minnekään, mutta ei meillä enää liikareserviä ole.

Samaa mieltä suurimmaksi osaksi. Kuten aiemmassa viestissä mainitsin, Jaatinen/Koistinen ei ole tarpeeksi hyvä. Kumminkin peliaika on tarkoitus olla +15minuuttia, mutta virheitä ei saisi tulla. Tällä hetkellä molemmille tulee melkein joka vaihdossa jonkunlaisia virheitä kiekollisesti, ja sen lisäksi sijoittuminen ei ole tarpeeksi hyvää luokkaa. Pakkimarkkinoilta vaan ei ole löytynyt hyviä nimiä vielä, onko jollain joitain ehdotuksia?

Ja tämän aamun lehden Hytösen kommentit olivat kyllä hunajaa. Kyllä me JP tarvitaan, jotta ensi kaudelle kootaan mestaruudesta taisteleva nippu.

Tähän vahva sama. J-P:n kaltaisia senttereitä ei maailmassa montaa ole, ja kun Hytösen palkka ei ole mikään järkyttävä (viime keväänä puhuttiin n. 150 000€), niin olisi todella tärkeää, että herra jatkaisi JYPin riveissä. Helpottaisi ensi kauden joukkueen rakentamista paljon.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Ei ei ei. Millä tavalla muka silloin ei olla opittu. Silloin ollaan todellakin opittu. Viime kausi kaatui siihen, että Makkosesta oli pelkkää haittaa, jolloin herra penkitettiin ja Hytösen minuuttimäärä Kärpät-sarjassa kasvoi aivan liian suureksi. Vastuta oli aivan liikaa yhdelle pelaajalle. Nyt meillä on kaksi vahvaa hyökkäyssuunnan sentteriä, mutta jos jompikumpi loukkaantuu, tilalle on vaihtoehtoina Jonne Virtanen, keskenkuntoinen Miika Lahti (joka ei puheiden mukaan ole pärjännyt edes D Teamissa), Jasse Ikonen, Turo Asplund ja Filip Riska (joka ei omasta mielestä edes sovi keskelle, laiturina paljon parempi). Noista ei yksikään osaa pelata hyökkäysvoittoista peliä SM-Liigassa. Mestiksessä Ikonen ja Asplund voivat pärjätä, mutta Liigataso on aivan eri juttu näille herroille. Virtasella ei riitä nopeus, Lahti enemmän puolustusvoittoinen + tuskin tulee pääsemään muutenkaan JYPin rosteriin, koska loukkaantuminen oli niin pitkä ja Riska ei myöskään hyökkäävään ketjuun ole luotu. Joku sentteri, joka pelaa varmaa puolustustyöskentelyä, mutta jos epäonni kohtaa, voi pelata myös 2.ketjussa. Omasta mielestä tähän ei ole kuin yksi mies tällä hetkellä SM-Liigassa (siis jonka JYP voisi hankkia), on D.Helminen. Jos taas toivotaan, että J-P tai Perrin ei loukkaannu, Henri Heino kuullostaa loistavalta vaihtoehdolta.

Ihan miten ajatellaan. Minä ajattelen näin: jos tuohon nyt otetaan nimenä yleisöä kiinnostava, reilusti rahaa maksava ja pisteitä kohtuullisesti tekevä kolmossentteri (kastetaan hänet tässä vaikkapa DHelmiseksi), häneltä oletetaan tehoja. Jos tehoja tulee kuten Makkoselta (eli ei), yleisö ei tykkää, apina on hartioilla ja yritys menee ihan vääriin asioihin. RD peluuttaa hajavaihtoja ylivoimassa, sotkee kenttiä ja yrittää saada kaverin heräämään, mutta ensi syksynä kaveri popsii pari peliä popcorneja ja siirtyy marraskuussa TPS:ään. Ei hyökkäysorientoitunut hyökkääjä kovalla palkalla tyydy pelaamaan kolmossentterinä nolla nollaa ja tuuraamaan muutamassa pelissä kakkossentterinä. Miksei? Siksi, koska se vaikuttaa myös tulevien kausien palkkapussiin kun pinnoja ei tule. Hän haluaa vakituisen paikan ylivoimasta.

Tämän kauden lopuksi voisi kokeneemman kaverin löytää hakemaan mestaruutta, mutta sekin mieluummin puolustuspäähän orientoitunut, mutta playoffseista kokemusta omaava henkilö.
 

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
Ihan miten ajatellaan. Minä ajattelen näin: jos tuohon nyt otetaan nimenä yleisöä kiinnostava, reilusti rahaa maksava ja pisteitä kohtuullisesti tekevä kolmossentteri (kastetaan hänet tässä vaikkapa DHelmiseksi), häneltä oletetaan tehoja. Jos tehoja tulee kuten Makkoselta (eli ei)...

Ei kai Makkosta nyt kolmossentteriksi hankittu, jos sitä edes tarkoitit, vaan ykkös-, kakkossentteriksi hyökkäävään rooliin ja siinä roolissa sitten kaveri epäonnistui, siksi nyt TPS:ssä. Tänä vuonna nuo kaksi paikaa on lähtökohtaisesti Hytösen ja Perrin.

Nyt kun ilmeisesti JP on jäämässä (?!) JYP:n ensi kaudeksi niin voi hankinta olla vain loppukaudenkin mittainen, oliskohan Hakkarainen saatavilla esim. antamalla lainalle Asplund ja vaikka Poukkula? Luulisi kelpaavaan tuttu pelaaja ja lupaava nuori loppukaudeksi kun tuskin aidosti noususta liigaan taistelee kumpikaan, D Team tai Jukurit...
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Ei kai Makkosta nyt kolmossentteriksi hankittu, jos sitä edes tarkoitit, vaan ykkös-, kakkossentteriksi hyökkäävään rooliin ja siinä roolissa sitten kaveri epäonnistui, siksi nyt TPS:ssä. Tänä vuonna nuo kaksi paikaa on lähtökohtaisesti Hytösen ja Perrin.
Ei hankittu ei.. Ykkössentteriksi tuli. Tarkoitin sitä, että jos hommataan kolmossentteri, jolla on nimeä hyökkäyssuuntaan, se tarkoittaa sitä että se on tasoa "kakkossentteri" muissa joukkueissa. On sentään siirtymässä liigaa johtavaan joukkueeseen. Kakkossentterit maksavat ja heiltä odotetaan pisteitä. Ei meidän kannata ottaa muiden kolmossenttereitä meille stunttaamaan kakkossentteriä, jos Perrin tai Hytönen on poissa. Korkeintaan loppukaudeksi, kuten kirjoitit.
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos JYP sentterin hommaa, niin sen tulee olla mielestäni vahvistus hyökkäyspäähän. Ei tänne kannata mitään jarrumiehiä hommata, niitä kyllä löytyy omasta takaa ihan riittävästi.
 

Chivas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hele kirjoitti:
Jos JYP sentterin hommaa, niin sen tulee olla mielestäni vahvistus hyökkäyspäähän. Ei tänne kannata mitään jarrumiehiä hommata, niitä kyllä löytyy omasta takaa ihan riittävästi.

Taidan olla vähän yksin ajatusteni kanssa, mutta kyllä JYPstä tulivoimaa löytyy melkolailla nykyrosterillakin. (Ainakaan kukaan muu joukkue ei ole enemmän maaleja kyennyt liigassa tekemään.) Tokihan sentteritilanne heikkenisi oleellisesti, jos Erkki tai JP loukkaantuisi, mutta jos nyt hankitaan kategorisesti 1-2 ketjun sentteri 1,5 vuoden sopparilla niin alkaa joukkueen hintalappu olemaan melko korkealla luulisin.

Muutenkin tuntuu että muutaman kauden menestys alkaa irroittamaan kannattajat todellisuudesta. Joskus maltti on valttia, eikä vahvistuksia mielestäni tule hankkia hinnalla millä hyvänsä. Siellä on muitakin joukkueita markkinoilla etsimässä vahvistuksia. Tuntuu aika hurjalta ajatukselta että hankitaan kolmosketjun sentteriksi hyökkäyspäähän meritoitunut pelimies siltä varalta että ylempää joku loukkaantuisi.

Tokihan jos sieltä nimimies rosteriin kolahtaa niin olen tietenkin sitä mieltä että kyllä tätä odotettiinkin =)
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos JYP sentterin hommaa, niin sen tulee olla mielestäni vahvistus hyökkäyspäähän. Ei tänne kannata mitään jarrumiehiä hommata, niitä kyllä löytyy omasta takaa ihan riittävästi.

Mm. Toivon että tämä oli sarkasmia. Kotona paukutettu viimeiseen kahteen peliin 16 maalia. Ei ole tarpeeksi ei. Hyökkäyspäähän hyökkäävään rooliin ainut mahdollinen olisi vähän aikaa sitten ollut Louhivaaran tilalle, mutta viimeiseen kahteen peliin Ossi paukuttanut 4+2, joten tarvetta tuskin on.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Suurin ongelmahan taitaa olla siinä, että rosteri (JYP + D Team) on kokonaisuudessaan aika kapea - varsinkin, kun D Teamin puolella on (heille) tärkeitä pelaajia edelleen loukkaantuneina. JYPin on pakko siirtää reserviin tammikuun lopussa miehiä (tämän hetken) D Teamin puolelta ja jos sieltä vaikka tulisi Poukkula, Ikonen, Lahti ja Jormakka, niin silloin JYPillä olisi 4 varahyökkääjää ja D Teamillä helvetin paska kokoonpano loppukautta varten. (Tähän on laskettu mukaan JYPin puolelle Asplund, joka oikeasti on D-laina). Eli ehkä jotain hankintoja pitäisi tehdä ihan jo rosterin kapeuden vuoksi. JYPin sairaslista on käytännössä koko kauden ollut todella miellyttävän lyhyt jos verrataan sitä monien muiden joukkueiden vastaaviin. Mutta luotetaanko siihen, että Roine ja Palve klaaraavat homman kotiin silloin kun flunssaepidemia iskee finaalien alla?
 

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Toimittaja T. Heikkilä ei ole varmaankaan lukenut tätä foorumia ollenkaan, "arpoessaan" blogi-kirjoitustaan joka menee näin: http://www.ksml.fi/mielipide/blogit/mitä-jyp-tarvitsee/639887 (linkki Tuomaksen blogiin ksml.fi -sivulle).

Oli kyllä uutta että Jukka Seppänen I on ollut näinkin suoraan asiassa kiinni kertoen että hyviä pelaajia on kyllä saatavilla, kun vain lyö rahaa tiskiin.

Mielenkiintoinen yksityiskohta myös oli muuten se, että Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala antoi hiljattain täysin päinvastaisen kommentin aiheesta.

Viikon sisään mentäessä, ja seurapomojen liirumlarumeissa, mennään näin:

-Lukkoon tulee joku "kova kaveri" tai kaks, joilla kausi venytetään katkeraan välierätappioon asti.

- JYP taas tekee harkitun virheen ja lähtee näillä pleijjareihin, paitsi että yks centteri ja pakki on kyllä tilauksessa...
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Let's face it: JYP ei tarvitse vahvistusta millekään osa-alueelle. Katsokaa nyt tuota rosteria ja tilastoja. Ette voi olla tosissanne näiden suurten tarpeiden ja vaatimusten kanssa. Tää meininki alkaa tosiaankin muistuttaa tuota HIFK-puolen touhua. Jotain rajaa.

Vaikka pari miestä laitettiinkin menemään, niin se ei varsinaisesti heikentänyt joukkuetta, ehkä jopa päinvastoin. Ja noille säästyneille rahoille on kyllä taatusti käyttöä muuallakin, ei niitä ole pakko väkisin käyttää nyt.

Mutta se myönnettäköön, että etenkin Deen loukkaantumisten myötä "yhteisrosteri" JYP:llä ja D Teamilla ei ole liian laaja, joten jos jotain hankitaan, niin se voisi olla jotain halvempaa peruskamaa.

Ja jos joku sitten hankitaan, niin tämä jo aiemmin mainittu herra Mäkiaho voisi olla ratkaisu. Tuskin hirvittävän kallis mies ja mielellään tulisi joukkueeseen jossa mestaruuden saavuttaminen on mahdollista. Toisi mukavasti kokemusta ja laajuutta lisää monipuolisena pelaajana. Mielestäni Mäkiaho voisi olla ihan oikeasti täsmähankinta tähän paikkaan. Tai sitten joku muu vastaavan tyyppinen kaveri.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta se myönnettäköön, että etenkin Deen loukkaantumisten myötä "yhteisrosteri" JYP:llä ja D Teamilla ei ole liian laaja, joten jos jotain hankitaan, niin se voisi olla jotain halvempaa peruskamaa.

Ja jos joku sitten hankitaan, niin tämä jo aiemmin mainittu herra Mäkiaho voisi olla ratkaisu. Tuskin hirvittävän kallis mies ja mielellään tulisi joukkueeseen jossa mestaruuden saavuttaminen on mahdollista. Toisi mukavasti kokemusta ja laajuutta lisää monipuolisena pelaajana. Mielestäni Mäkiaho voisi olla ihan oikeasti täsmähankinta tähän paikkaan. Tai sitten joku muu vastaavan tyyppinen kaveri.

Mäkiaho pelaa Itavallan kakkostasolla loppukauden joten ei ole käytettävissä enää.

En minäkään oikein tässä viimeaikojen otteiden jälkeen välttämättä huutelisi vahvistuksien perään. Joukkueesta ei tällähetkellä montaa heikkoa lenkkiä löydy ja kokoajan Virtasen ja Asplundin yhteistyökin pelaa paremmin. Kolmosketju ainakin tähän asti pelannut aika pitkälle sillein miten tässävaiheessa voisikin odottaa. Toki onhan HIFK:llakin aika kovat kolme kenttää, mutta meillä on oikeastaan kaksi super ketjua ja hyvä kolmosketju joka pitää nollaa peleissä ja käy ne hajavaihdot pelaan. Ehkä tiukassa ottelusarjassa tarvittaisiin parempaa kolmossenteria kun avainpelaajat väsyvät, mutta RD:n alaisuudessa hytöset ja myös nyt Perriinin ketju varmasti saavat peliaikaa olkoon kolmosketjussa kuka tahansa..

Ehkä tässä juuri mäkiahon kaltaisia liigajyriä jotka joko mestiksessä tai muualla euroopassa pelaa hankitaan joukkueseen. Hakkarainen olisi ollut ehkä sitä, mutta tuskin tulee kun ensikaudellakin jukureiden kanssa sopimus, tosin puhutaan todennäköisesti aika nälkäpalkassa mitä siellä pelaa joten sopimus olisi varmasti ostettavissa pois eikä mene välttämättä edes keskiverto liigapelaajan hintaa.

Aika pitkälle jos vahvistuksia odotetaan niin Pelicans on se jossa niitä pelimiehiä kaupitellaan. Toki Saipasta ja TPS:ssä myös varmaan lähtee ehkä jotain, mutta tiedä sitten onko JYP:lle sopivia missään mielessä.

Uskoisin jos joku tulee niin soppari on pitempi kun loppukausi. Ensikauden ryhmässä kun on todennäköisesti useallekin eri pelipaikalle vapautumassa paikkoja..
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka pari miestä laitettiinkin menemään, niin se ei varsinaisesti heikentänyt joukkuetta, ehkä jopa päinvastoin. Ja noille säästyneille rahoille on kyllä taatusti käyttöä muuallakin, ei niitä ole pakko väkisin käyttää nyt.

Itse taas ajattelen, että hankintoja tarvitaan väkisin, jotta taso ei tipu mahdollisten loukkaantumisten sattuessa. Ainakaan tällä kaudella Koistinen, Jaatinen, Asplund, Lahti ei täytä Välivaaran, Vatasen, Perrinin tai Hytösen saappaita.

Ja miksikö ottaa riski ja tuhlata ~50K euroa uusiin hankintoihin? Noh ensinnäkin siksi, että tällä kaudella on mahdollisuus jälleen tuoda Nykänen Aren aukiolle. Jyväskylässä ei tapella mestaruudesta tulevaisuudessa varmastikaan joka kevät, joten nyt olisi paikka iskeä ja ottaa vaikka pieni taloudellinen riski, jotta urheilullinen menestys olisi "turvattu" loukkaantumisten sattuessa. Enkä todellakaan kaipaile tänne ketään nylandereita tai pavelrosia, Henri Heino ja Ville Mäntymää pitkillä soppareilla ja paletti olisi tosiaan erinomaisessa kunnossa.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Täytyy myös muistaa että urheilullinen menestys tuo myös taloudellista menestystä tuleville kausilla jos taloudellinen riski on hallittu. Ja Seppäsen valtakaudella taloudelliset riskit ovat todellakin olleet hallittuja. En minä silti toivo että sieltä markkinoilta hankitaan kuka tahansa vaan sen on oikeasti oltava joukkueelle hyödyllinen pelaaja. Eli ei hankita hankkimisen ilosta vaan oikeasta tarpeesta. Mutta sitten jos ei ketään hankita, odottaisin myös seurajohdolta selvitystä tilanteesta. Miksi ei hankittu? Mikä oli markkinoiden tilanne? Loppukauden tavoite? (vaikka tuo loppukauden tavoite pitäisi olla aivan selvä)
 
Tiimalasi tikittää

Tässähän alkaa kohta jännittämään että mitä tapahtuu ennen siirtorajaa vai tapahtuuko mitään. Viime vuonna Seppänen heitti ylläriä pöytään kaksin kappalein joten tänä vuonna on vaikea pistää paremmaksi.

Ville Mäntymaa tai saman korin pakki olisi tietenkin mukava yllätys ja se sentteri, mistäs sellaisen nyt sitten sais? Maalikuningas-Makkosen -oletustason kotimaisia senttereitä ei taida olla saatavilla.

Yksi villi kortti juolahti mieleen tuonne "kolmossentteri" -osastolle, nimittäin Jarkko Immonen - siis Bluesin Immonen. Oli muutama vuosi sitten hyvässä vauhdissa mutta sittemmin on kai hiipunut eikä ymmärtääkseni ole mikään Blues-fanien lemmikki tällä hetkellä. En ole tarkemmin seurannut tätä Immosta muutamaan vuoteen joten en osaa sanoa kelpaako RD:lle tällainen pelimies.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös