Mitään Jorilta pois ottamatta, onhan HIFK:n ykkös-yv varsin hidasta ja omalla tavallaan mielikuvituksetonta. Tällä tarkoitan sitä, että koko ykkös-yv:n pyörittäminen on nyt Jorin harteilla, kun kaikki muut keskittyävät siihen, että kiekko saadaan vielä kerran siirrettyä Lehterälle, joka sitten taikoo jostain jollekin tyylin tyhjän maalin. Ykkös-yv:ssä mikään ei siis ikään kuin tapahdu ilman Lehterää. Tämän ovat kaikki huomanneet ja se on helppo pelata pois. Se ei ole varsinaisesti Lehterän syytä, vaan kaikkien kentällä olevien, mutta ei Lehteräkään vastuusta täysin vapaa ole.
Lehterällä on hyvä maltti, eikä kentällä tarvitse turhaan sykkiä sinne tänne. Tämä on ehdoton plussa. Mutta sen haittapuolena on se, että kun kiekko kiertää vielä yhden tai kaksi ylimääräistä kierrosta takasin Lehterälle, aikaa on helposti mennyt vähintään se puolet ylivoimasta, yleensä enemmänkin, ilman, että ollaan esim. lauottu kertaakaan kohti vastustajan maalia (ja tämä sillä edellytyksellä, että kiekko on saatu koko ajan pidettyä hyökkäysalueella). Jos vauhtia joudutaan hakemaan omasta päästä, tähän menee lisää aikaa. Kakkos-yv:hän pelaa usein ihan jämiä, mikä on todella erikoista ja perseestä, kun siellä ne meidän parhaat ja vaarallisimmat maalintekijämme kuitenkin ovat. Toki, kakkos-yv:n peliaikaan vaikuttaa olennaisesti se, miten peli pyörii hyökkäyspäässä ja kiekko pysyy omilla eikä tähän pysty määräänsä enempää vaikuttamaan, mutta silti. Ja kun valmennus nyt jostain syystä käytännössä aina pistää ykkös-yv:n kentälle, Vesalainen, Nättinen ja kumppanit jäävät aivan liian pienelle yv-ajalle. Ja tämä taas kasvattaa ykkös-yv:n paineita onnistua entisestään.
Jos katsotaan lauantain peliä Ilvestä vastaan, kun Lehterä oli pois, silloin ykkös-yv:nkin pelaaminen oli paljon nopeampaa ja sitä kautta vaarallisempaa. Ei ollut Lehterää, jolle syöttää vielä kerran ja jäädä odottamaan, että hän näkee jostain jonkun pienen syöttölinjan, vaan kaikkien oli yhteisesti pakko kantaa vastuuta ja sen seurauksena homma toimi hyvin. Lehterä on ykkös-yv:lle ikään kuin kainalosauva, johon on helppo nojata, kun vähän on epävarmat fiilikset. Tämä on täysin muiden pelaajien korvien välistä kiinni ja tavallaan ihan ymmärrettävääkin, koska Lehterän pelaamisen vahvuudet tulevat esiin juuri ylivoimissa. Mutta silti, ykkös-yv:n pitää suoraviivaistaa ja nopeuttaa pelaamistaan kohti maalia, koska paine tehdä maali tuollaisen hinkkauksen jälkeen on aika kova, kun siihen on käytetty aikaa melkein koko ylivoima ja syöty toisten yv-koostumuksen peliaika käytännössä kokonaan. Ja kun "pakko" tulee kuvioihin, rentous katoaa. Sitä täydellistä vetopaikkaa harvoin tulee, joten kannattaisi vain reippaasti tyytyä riittävän hyvään ja ukkoa maalille tappelemaan irtokiekoista.