Mainos

Joonas Rask HIFK:ssa

  • 295 051
  • 1 507

totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Voi hyvinkin oppia, jos ei ihan karalahdeksi ala. Toivottavasti tämä oli herätys Raskin kohdalla.
Riippuu tosiaan pitkälti ihmisen luonteen laadusta, että mitenkä asiaa lähestyy. Nyt vähän ikävästi särähtää korvaan tämä puolittainen anteeksipyyntö "jos joku on pahoittanut mielensä". Ei siis koe itse tehneensä mitään väärää (hänellä oli ihan hauska meno), mutta pahoittelee jos toinen pahoitti mielensä? Myös toteaa, että "ei muista oikein mitä sanoi". Eli vähän on tällaista vastuun välttelyä ja ylimielistä suhtautumista havaittavissa koko keissiin... Toki todettakoon, että tämänkaltainen reaktio voi kummuta myös häpeästä, mutta whitewashia tuo on puhtaimmillaan.

Kun seuraamukset ovat riittävän vakavat, niin sillä on pääsääntöisesti kahdenlaista vaikutusta ihmiseen. Toinen häpeää itseään, ja rupeaa tutkiskelemaan kriittisesti toimintaansa, pyrkii kehittymään ihmisenä ja ymmärtää käytöksensä seuraamukset muille ja itselleen. Toinen ihmistyyppi kokee sitten olevansa kaiken arvostelun yläpuolella, ja voi pahoin lähinnä koska kokee muiden valituksen naurettavana ja vääränä. Tämän kaltaiset katkerat ihmiset sitten purkavat pahaa oloaan muihin monenlaisin keinoin, oikeuttaen sen sillä, että kaikki on niin epäreilua häntä itseään kohtaan.

Pelkkä asian käsittely julkisesti ei siis ole tae siitä, että ihminen oppisi virheistään, tai edes kokisi tulleensa rangaistuksi toiminnastaan. Riittää kun uskottelee itselleen olevansa oikeassa ja asian yläpuolella. Ottamatta sen enempää kantaa siihen millainen ihminen Rask on (kun en häntä yhtään tunne), niin mielestäni ainoa keino palauttaa uskottavuus tässä tilanteessa on aito ja rehellinen anteeksipyyntö ilman minkäänlaista selittelyä tai valkopesua. Nyt tätä ei näytä tapahtuneen, joten mielestäni jonkinlainen korjaava toimenpide on paikallaan. Jäänee HIFK:n johtoportaan vastuulle päättää siitä, että onko tässä toimittu seuran arvojen mukaisesti, ja mitä sanktiota mahdollisesta arvojen loukkaamisesta tulee. Organisaation uskottavuuden ja fanien, ainakin lyhyen aikavälin tyytyväisyyden kannalta uskon ja toivon itse, että asia ei voi jäädä tähän. Asia on nyt käsittelyssä mediassa, ja se on otettu vastaan tuomiten. Ensimmäinen Raskin kommentti oli selkeä huti, ja tämä pahentaa tilannetta entisestään.

Onhan sitä tietenkin nähty, että asioita voi myös lakaista maton alle ja hiljentyä, mutta onko se HIFK:n tapaista? Siitä en tiedä. Kärpät teki näin Kärkkäisen sponsorisopimusten osalta, eikä ketään vaikuta enää kiinnostavan. Lopulta huutelu loppuu, ja juna liikkuu eteenpäin pienistä kolhuista huolimatta. myös Routasydän raikaa Raksilassa pelien jälkeen muinaisesta kohusta huolimatta.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viina on viisasten juoma ja aika harva suomalaisista on viisaita. Ei toi tapahtunut nyt kuulosta mitenkään normaalista yökerhotoiminnasta kauheasti poikkeavalta (Tämmöstä siis nyt näkee harva se kerta, joku liian jurrissa ja spedeilee jotain) Tällä kertaa tekijänä oli vaan tunnettu urheilija.
Alkuperäisen postauksen mukaan olisi kyse muusta päihteestä kuin alkoholista.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Ensi vuonna 50 täyttävä minä nykyisellä elämänkokemuksellani ja arvoillani sanoin ensimmäisenä että vittu mikä kusipää, en haluaisi omassa seurassani katsella ikinä ja ulos kaikesta kiekkoiluun liittyvästä. Sitten ensi vuonna 50 täyttävä minä kysyi itseltään: etkö olet itse koskaan sanonut tai tehnyt mitään typerää mitä katuisit? No joo. Jos olet, olisiko esim. työuran katkaiseminen ollut siitä kohtuullinen rangaistus? Ei.

Kriisiviestintä nyt on pettänyt pahasti, kun taas saanut suusta tuon iankaikkisen pahoittelun siitä, jos jonkun mieli on pahoittunut. Urpo on mutta kyllä minusta armollisuuskin saisi vielä nykyäänkin jonkun sijan saada. Rask uudestaan median eteen, myönnä kaikki, sano että käyttäydyin helvetin sikamaisesti ja typerästi, pyydä vilpittömästi anteeksi asianosaisilta. Seuralta ulos tiedote jossa kerrotaan, että tällaista emme missään oloissa hyväksy, asia on käyty läpi pelaajan ja asianosaisten kesken ja annamme Raskille mahdollisuuden näyttää että katuminen oli vilpitöntä ja hän ottaa opikseen.
 

Ballo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, LA Kings, Arsenal
Eli siis mielestäsi olennainen pointti tässä on Raskin päihteidenkäyttö, ei tuo väitetty seksuaalinen ahdistelu? En itse näe tilannetta sellaisena, että potkut ovat ainoa vaihtoehto, mutta ei sellainenkaan ratkaisu todellakaan olisi kohtuuton jos tuo Facebookissa julkaistu tarina paikkansa pitää. Tuollainen tuoreen morsiamen häpäisy ja nöyryyttäminen ei ihan vertaudu mihinkään yleiseen "kännitörttöilyyn".
Mistä sä nyt tämän keksit? Missään vaiheessa en ole viitannut Raskin alkoholinkäyttöön tapauksessa eikä se ole yhtään lieventävä asianhaara.
Tuollainen tuoreen morsiamen häpäisy ja nöyryyttäminen ei ihan vertaudu mihinkään yleiseen "kännitörttöilyyn".
Tällaista vertausta en ole missään vaiheessa käyttänytkään. Enkä näitä kahta asiaa vertaakaan keskenään. Tunget itse sanoja suuhuni tai tulkiset tahallisesti/tahattomasti tekstiäni väärin.
Ihanko oikeasti vertaa ylinopeussakkoja tai kännissä (harmitonta) törttöilyä mahdolliseen seksuaaliseen ahdisteluun?
En vertaa, mutta mikään näistä rikoksista ei ole juridisesti mikään iso rikoskaan.
Tähän kun vielä lisätään väite huumausaineista niin en saa tästä tapauksesta millään harmitonta.

Mikäli HIFK painaisi tämän olankolautukselta (mihin en usko, eikä Sneenin kommentit tähän mitenkään viittaa) niin mainehaitta on todella iso. Vaikka kenties juridisesti mahdollinen rikos ei olisi rangaistusmittarilla niin iso, on kuitenkin mainehaitan määrä seuralle sitäkin suurempi.
Huumeidenkäyttöönhän ei ole mitään todisteita. Kyllä viinastakin ihminen todella sekaisin pääsee. En kuitenkaan sulje pois huumeiden mahdollisuutta tässä, mutta tämän vatvominenkin on ihan naurettavaa kun mitään todisteita tähän ei ole. Eikä sitä pysty sanomaan onko kännissä vai kamoissa käytöksen perusteella.
Tätä mainehaittajuttua en edelleenkään käsitä. HIFK ei millään tasolla hyväksy seksuaalista ahdistelua antoi se potkut Raskille tai ei sehän on ihan selvä. Potkut vastaavasta jutusta on yhtä tunnepitoinen ja ajattelematon ratkaisu kuin antaisi päävalmentajalle kenkää kauden avausottelun jälkeen. Täysin tunnehöyryissä tehty ratkaisu, joka ei kestäisi asian rationaalista läpikäymistä. Toinen erikoinen juttu on, että jos et anna kenkää niin asia on ohitettu olankohautuksella. Hyväksyykö TPS ja Ässät sitten mielestäsi kännissä autolla ajamisen, koska palkkasivat Anttalaisen? Vai onko asiat sittenkään näin mustavalkoisia. Ei.
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itselläni koulukiusaaminen teki sen että aina jos takanani joku nauraa, niin se pieni piru alitajunnassa edelleen 20 vuoden jälkeen sanoo että minulle ne nauraa. En yhtään ihmettelsi, jos tuollaisen tilanteen jälkeen ihminen on entistä varautuneempi esim baareissa.
Koko viestisi oli hyvää asiaa, tämä on yksi iso syy miksi itsekkin suhtaudun kaikkiin kiusaamisiin, ahdisteluihin, ynnämuihin. Vielä nykypäivänäkin itsellä on tuo tismalleen sama ongelma julkisilla paikoilla. Niistä jutuista on itsellä joku 10-12 vuotta.

Yksinkertaisella niksillä pääsee pitkälle, kun kommentoi tuollaisia tapauksia. Jokainen ihminen on yksilö, eikä kukaan voi toisen puolesta tietää sitä, miten se henkilöön vaikuttaa. Typerintä on tehdä jotain oletuksia, että tuskin nyt on mitään traumoja jäänyt. Se skaala on niin laaja, mitä nyt tässäkin tapauksessa voi kohteeksi joutunut pyöritellä päässään. Toivon todella, että mitään traumoja ja jälkiä ei hänelle jäänyt.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
”Hääpari oli ollut seuraan yhteyksissä juuri ennen kuin oli julkaissut viestin Facebookissa.”

Nykyaika on jotenkin kummallista ja vähän sairasta. Ilmoitetaan työnantajalle, mutta pakko saada myös välittömästi se julkinen sheimaus, että kokee saaneensa jonkunlaisen tyydytyksen. Sitten kuitenkin ilmeisesti poistettu se alkuperäinen Facebook-postaus. Jokainen on nykyään myös päihdeasiantuntija ja osaa sanoa, koska on nautittu alkoholia ja koska jotain muuta.
 

Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko
Mistä sä nyt tämän keksit? Missään vaiheessa en ole viitannut Raskin alkoholinkäyttöön tapauksessa eikä se ole yhtään lieventävä asianhaara.

Tällaista vertausta en ole missään vaiheessa käyttänytkään. Enkä näitä kahta asiaa vertaakaan keskenään. Tunget itse sanoja suuhuni tai tulkiset tahallisesti/tahattomasti tekstiäni väärin.
Tuossa lainaamassani kohdassa sanot, että jos Raskin työsuhde tämän takia katkaistaan, niin jatkossa vaadit myös syistä x työsuhteen purkua ja luettelet liudan ryyppäämiseen liittyviä tapahtumia. Mitä tämä on jos ei rinnastus? Tuossahan sinä nimen omaan sanot, että Raskin (oletettu) teko vertautuu noihin mainitsemiisi skenaarioihin, koska niistä tulisi seurata identtinen rangaistus.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Koko viestisi oli hyvää asiaa, tämä on yksi iso syy miksi itsekkin suhtaudun kaikkiin kiusaamisiin, ahdisteluihin, ynnämuihin. Vielä nykypäivänäkin itsellä on tuo tismalleen sama ongelma julkisilla paikoilla. Niistä jutuista on itsellä joku 10-12 vuotta.

Yksinkertaisella niksillä pääsee pitkälle, kun kommentoi tuollaisia tapauksia. Jokainen ihminen on yksilö, eikä kukaan voi toisen puolesta tietää sitä, miten se henkilöön vaikuttaa. Typerintä on tehdä jotain oletuksia, että tuskin nyt on mitään traumoja jäänyt. Se skaala on niin laaja, mitä nyt tässäkin tapauksessa voi kohteeksi joutunut pyöritellä päässään. Toivon todella, että mitään traumoja ja jälkiä ei hänelle jäänyt.
Jollain tapaa myös tuntuu, että se ahdistelun yleisyys vaikuttaa suhtautumiseen. Lähes kaikki naiset ovat kokeneet jotain ahdistelua, joten ne ahdistuksen tunteet ja traumat on meille tavallaan tavallisia. Ihan tavallista ahdistua.

Raskin kommentit eivät ole kyllä auttaneet asiaa. Onko ikinä missään ollut hyvä idea sanoa "Anteeksi jos olen pahoittanut jonkun mielen"
 

Wondermike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Anteeksipyynnöt ja lahjukset olisi EHKÄ toimineet ennen asian julkiseksi tulemista.

Nyt tämän hetken tiedon mukaan Rask on syyllistynyt seksuaaliseen häirintään joka on rikos.

”Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.”

En millään usko että HIFK haluaa antaa sellaisen kuvan että lakaisevat asian maton alle.
Sovittelun tekee erityisen vaikeaksi se että Rask ilmeisesti fyysisesti kävi kiinni morsiameen.
Rikoslaki nimittäin kieltää seksuaalisen ahdistelun, joka on fyysistä kajoamista toisen ihmisen koskemattomuuteen.

Itse uskon että morsian tekee asiasta rikosilmoituksen ja sen jälkeen poliisi tutkii asian, joka sitten johtaa syytteeseen tai ei.
 

Ballo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, LA Kings, Arsenal
”Hääpari oli ollut seuraan yhteyksissä juuri ennen kuin oli julkaissut viestin Facebookissa.”

Nykyaika on jotenkin kummallista ja vähän sairasta. Ilmoitetaan työnantajalle, mutta pakko saada myös välittömästi se julkinen sheimaus, että kokee saaneensa jonkunlaisen tyydytyksen. Sitten kuitenkin ilmeisesti poistettu se alkuperäinen Facebook-postaus. Jokainen on nykyään myös päihdeasiantuntija ja osaa sanoa, koska on nautittu alkoholia ja koska jotain muuta.
Pakkohan se on painaa miestä alas kun paikka on. Ihmisethän laittavat helposti kaikki seksirikolliset samaan koriin joten julkinen kosto on kovin tapa kostaa tässä tapauksessa. Juridisesti kuitenkin suht mitätön rikos niin pakko se on ilo jotenkin saada irti. Siihen päälle vielä vihjauksia huumeidenkäytöstä. Aika naurettava porukka tämä hääparikin. Rask silti se kaikista tyhmin hahmo tässä jutussa tietty ja jollain tasolla ansaitsee tämän tai ainakin pitäisi tietää, että julkkiksena tällaisilla asioilla on isommat seuraukset mitä ihmisellä joka ei ole julkkis.
Tuossa lainaamassani kohdassa sanot, että jos Raskin työsuhde tämän takia katkaistaan, niin jatkossa vaadit myös syistä x työsuhteen purkua ja luettelet liudan ryyppäämiseen liittyviä tapahtumia. Mitä tämä on jos ei rinnastus? Tuossahan sinä nimen omaan sanot, että Raskin (oletettu) teko vertautuu noihin mainitsemiisi skenaarioihin, koska niistä tulisi seurata identtinen rangaistus.
Niin lähinnä, että pieniä rikoksia näistä on jokainen joten seuraus pitää sitten olla sama.
 
Viimeksi muokattu:

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Pakkohan se on painaa miestä alas kun paikka on. Ihmisethän laittavat kaikki seksirikolliset samaan koriin. Juridisesti kuitenkin suht mitätön rikos niin pakko se on ilo jotenkin saada irti. Siihen päälle vielä vihjauksia huumeidenkäytöstä. Aika naurettava porukka tämä hääparikin. Rask silti se kaikista tyhmin hahmo tässä jutussa tietty ja jollain tasolla ansaitsee tämän tai ainakin pitäisi tietää, että julkkiksena tällaisilla asioilla on isommat seuraukset mitä ihmisellä joka ei ole julkkis.

Niin lähinnä, että pieniä rikoksia näistä on jokainen joten seuraus pitää sitten olla sama.
Toisaalta jos pelko asian julkiseksi tulosta vähentää tuollaista käytöstä yleisesti, niin hyvä vain. Jos ei moraalin niin sitten edes oman lompakon takia jätetään ahdistelut väliin.
 

RÖDA1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nykyaika on jotenkin kummallista ja vähän sairasta. Ilmoitetaan työnantajalle, mutta pakko saada myös välittömästi se julkinen sheimaus, että kokee saaneensa jonkunlaisen tyydytyksen.
Nimenomaan. Ihmisillä on nykyään järjetön tarve vesi kielellä odotella että joku mokaa, että päästään julkisesti kertomaan kuka teki mitä teki. Sitte joukolla ”canceloidaan” ja lynkataan kauheilla mittasuhteilla. Ymmärrän sen esimerkiksi seksuaalirikoksissa, mutta ei nyt herranjumala kaikesta tarvi tehdä maailman isointa numeroa, kaikki tekee virheitä elämässään ja toivon mukaan niistä opitaan.

E: ja kyllä on perseestä miten Rask käyttäytyi ja tämä ylempi mielipide ei liity yksinomaan tähän tapaukseen.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse uskon että morsian tekee asiasta rikosilmoituksen ja sen jälkeen poliisi tutkii asian, joka sitten johtaa syytteeseen tai ei.

Tajusin just, että tuossa täyttyy mahdollisesti paitsi seksuaalisen ahdistelun, niin myös kunnianloukkauksen määritelmä, jos teko on ollut halventava - kuten kuvauksen perusteella vaikuttaisi olevan.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Nimenomaan. Ihmisillä on nykyään järjetön tarve vesi kielellä odotella että joku mokaa, että päästään julkisesti kertomaan kuka teki mitä teki. Sitte joukolla ”canceloidaan” ja lynkataan kauheilla mittasuhteilla. Ymmärrän sen esimerkiksi seksuaalirikoksissa, mutta ei nyt herranjumala kaikesta tarvi tehdä maailman isointa numeroa, kaikki tekee virheitä elämässään ja toivon mukaan niistä opitaan.
Osasyy lienee se että nimenomaan seksuaalissävytteisestä alentavasta käytöksestä on etenkin hyväosaiset miehet päässeet kuin koira veräjästä jo vuosikausia ja siihen ollaan kyllästytty. Nythän juttuja tullut esiin eri näytyelijöistä yms ja käytös on monella ollut ikävää jo kauan.

Vaikea uskoa että jos Rask on edellämainitulla tavalla toiminut nyt, niin se käytös ei olisi jo aikaisemminkin ollut huonoa ja jumalkompleksista jo aiemmin yöelämässä.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Aikamoiset johtopäätökset pystyy vetämään päältä päin, toki näkeehän osan päihteistä helpostikin. Lähinnä toi sekoilu kuulostaa just viinan aiheuttamalta.
Kyllä se kuulosta alkoholin ja kuningas-kokkelin yhdistelmältä. Ei olisi ensimmäinen ammattikiekkoilija, joka sekoilee sillä coctaililla.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Nimenomaan. Ihmisillä on nykyään järjetön tarve vesi kielellä odotella että joku mokaa, että päästään julkisesti kertomaan kuka teki mitä teki. Sitte joukolla ”canceloidaan” ja lynkataan kauheilla mittasuhteilla. Ymmärrän sen esimerkiksi seksuaalirikoksissa, mutta ei nyt herranjumala kaikesta tarvi tehdä maailman isointa numeroa, kaikki tekee virheitä elämässään ja toivon mukaan niistä opitaan.
Mä ymmärrän varsin hyvin tuollaisen "potut pottuina" postauksen. Rask pilasi heiltä ikimuistoisen päivän, niin nyt sai sen verran takaisin, että on ainakin pari päivää (jos ei sitten vähän useampikin) pilalla. Ilman postausta tuollainen mulkkukäytös ei olisi julkisuuten noussut ja Rask siinä mielessä päässyt kuin koira veräjästä. Ihan itseään Rask saa tuosta kuitenkin syyttää, ei oo pakko olla idiootti.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En millään usko että HIFK haluaa antaa sellaisen kuvan että lakaisevat asian maton alle.
Ei varmasti anna sellaista kuvaa, että lakaisevat maton alle. On kuitenkin myös HIFK:n etu, että asia sovitellaan.
Sovittelun tekee erityisen vaikeaksi se että Rask ilmeisesti fyysisesti kävi kiinni morsiameen.
Rikoslaki nimittäin kieltää seksuaalisen ahdistelun, joka on fyysistä kajoamista toisen ihmisen koskemattomuuteen.
Minun on vaikea nähdä, etteikö seksuaalisia ahdistelu tapauksia, joissa on kajottu fyysiseen koskemattomuuteen yleisesti soviteltaisi? (esimerkiksi vanhanaikaiset perseelle läpsyt.) Miksi sovittelu ei sopisi tässä kyseisessä Raskin tapuksessa työvuoren alle hukkuville viranomaisille?
Itse uskon että morsian tekee asiasta rikosilmoituksen ja sen jälkeen poliisi tutkii asian, joka sitten johtaa syytteeseen tai ei.
Minä uskon, että hääpari on halukas sovitteluun. On se kuitenkin niin paljon pienemmän riesan tie ja vastapuolelta on tässä tapauksessa mahdollisuus saada ihan järkevä taloudellinen korvaus. Mutta jäädään odottelemaan, mitä sieltä tulee.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensi vuonna 50 täyttävä minä nykyisellä elämänkokemuksellani ja arvoillani sanoin ensimmäisenä että vittu mikä kusipää, en haluaisi omassa seurassani katsella ikinä ja ulos kaikesta kiekkoiluun liittyvästä. Sitten ensi vuonna 50 täyttävä minä kysyi itseltään: etkö olet itse koskaan sanonut tai tehnyt mitään typerää mitä katuisit? No joo. Jos olet, olisiko esim. työuran katkaiseminen ollut siitä kohtuullinen rangaistus? Ei.
Puhumattakaan siitä, että täällä oltiin eilen päättämässä Raskin työsuhdetta kahden sosiaalisesta mediasta otetun kuvakaappauksen perusteella. Mietin että elämmekö matriisissa. Että voiko tämä olla tottakaan.

Nyt joka tapauksessa näytetään saaneen tulta savun kaveriksi, kuten itsekin kyllä pelkäsin. Mun panostani ei tämän asian selvittelyssä onneksi kaivata joten pysyn mielelläni popparilinjalla, mutta ei Joonas Savonlinnasta mun IFK:ssani niin korvaamaton ole että olisi pakko edustuksessa roikottaa jos ei osaa käyttäytyä. Rask on useimpien muiden pelaajien lailla kuin sormi vesiämpärissä siinä mielessä, että kyllä paikka äkkiä täyttyy jos vedetään pois.
 

Wondermike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
un on vaikea nähdä, etteikö seksuaalisia ahdistelu tapauksia, joissa on kajottu fyysiseen koskemattomuuteen yleisesti soviteltaisi? (esimerkiksi vanhanaikaiset perseelle läpsyt.) Miksi sovittelu ei sopisi tässä kyseisessä Raskin tapuksessa työvuoren alle hukkuville viranomaisille?

Ihan vain sen takia että nyt ei ole kysymys mistään perseelle lypsystä.
Nyt on tukasta kiinnipitäen ohjattu morsiamen päätä munia kohti ja maustettu tekoa ”suihinottokone” kunnianloukkauksella.
Ehkäpä jopa törkeästä sellaisesta koska nyt asia levinnyt sosiaalisen median ja lehdistön kautta.

En muuten olisi uskonut että lähdet tuolle vähättelylinjalle. Todella pettynyt moiseen toimintaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös