Mainos

Joonas Rask HIFK:ssa

  • 295 088
  • 1 507

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Välillä oikeasti mietin, että onko sielunpelaajana mennyt hieman Peltosen visioita vastaan ja ajautunut sen vuoksi tuohon asemaansa. Kyllähän tässä olisi lähtökohtaisesti meidän ”Savinainen” tuohon Lehterän rinnalle, mutta miestä peluutetaan todella ihmeellisesti.
Ei saa peliaikaa, kuin kymmenisen minsaa per matsi, joka on käsittämätöntä. Mutta Visionääri-Villen muistakin aivoituksista on ajoittain vaikea ottaa selkoa.
Asia-Pentti, mikä Asia-Pentti. Ja siinä se Peltosen suurin ongelma varmaan onkin.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tässä on oikeasti playoff-pelaaja ihan viimeisen päälle. Raskia ei paljon haittaa se ettei joukkueella ole mitään pelitapaa tukena. Möyrii niin perkeleesti ja laadukkaasti ja sitten kun pitää tehdä jotain poikkeavaa millä yllättää, niin Rask pystyy siihen. Kärkikynä ja kiekko maaliin pelin kannalta todella tiukassa tilanteessa.

Hieman ärsytti Alkion "levitetään punaista mattoa eteen" kommentointi. Vitut levitetty. 99% pelaajista olisi jättänyt sen kärkikynän tekemättä tuossa. Rask itse itselleen loi tilan ja väylän maalille.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Itse ymmärsin tuon Alkion kommentin nimen omaan heittona Pelsuja kohtaan. Kuinka pelasivat hieman sinne päin sen tilanteen.

Ei suinkaan kettuiluna Rasselle.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tässä on oikeasti playoff-pelaaja ihan viimeisen päälle. Raskia ei paljon haittaa se ettei joukkueella ole mitään pelitapaa tukena. Möyrii niin perkeleesti ja laadukkaasti ja sitten kun pitää tehdä jotain poikkeavaa millä yllättää, niin Rask pystyy siihen. Kärkikynä ja kiekko maaliin pelin kannalta todella tiukassa tilanteessa.

Hieman ärsytti Alkion "levitetään punaista mattoa eteen" kommentointi. Vitut levitetty. 99% pelaajista olisi jättänyt sen kärkikynän tekemättä tuossa. Rask itse itselleen loi tilan ja väylän maalille.

Rask on juuri sitä, mitä toivoin Teissalasta tulevan.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ei vielä sen enempää, mutta mitä tulee mieleen IFK:sta näitä "ihmenousuja", niin joka kerta Joonas Rask on ollut silloin kokoonpanossa. Rask teki muuten siinä the Jyväskylän pelissä sen helvetin tärkeän 5-6-kavennuksen toisen erän lopussa ja loppu oli historiaa. Enempää en uskalla kirjoittaa, etten jinxaa mitään, mutta sen uskallan sanoa, että on ihan helvetin tärkeä kevään pelaaja.
 
Schwein

Ja 2017 oli isossa roolissa kun IFK haki pakollisen voiton Turusta puolivälierissä. Taisi tehdä voittomaalin.

Ihan sama miten tässä sarjassa käy. Joka tapauksessa uskaltaa sanoa, että on aivan poikkeuksellinen pudotuspelisuorittaja tässä seurassa. Jopa käänteentekevä.
 
Hesari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen hiihto ja painimaajoukkue
Mielestäni Raskin anti on ollut todella vaatimatonta. Pisteet toki ovat ihan ok, mutta mairittelevat mielestäni peliesityksiin suhteutettuna. Tärkeitä maaleja myös tehnyt, mutta niiden lisäksi ei olla oikein saatu mitään. Tottakai aina hyvällä asenteella, mutta jotenkin muistin Raskin olevan kamppailuvahva ja kova taklaamaan. No ei ole ollut. Mun mielestä Rask kuuluu ensi kaudella nelosketjuun. Itse haluiaisin käyttää Marleaun option ja Kaskimäki myös ajaa edelle Marleaun kanssa. Kärkiketjuihin taas vaadin takuuvarmoja tuloksentekijöitä. Raskilla ei vain riitä ylemmäs, jos unohdetaan nimi ja CV vuosien takaa. En sopimuksen purkuakaan haluaisi ellei se ole pelaajan vankka toive. Olisi tärkeää tehdä nelosketjusta ensi kaudelle ketju jolta voi odottaa myös tulosta.
 
Sillisalaatti

Mun mielestä pelasi tosi hyvin, etenkin kun peliajat huiteli siinä 11-14 min välissä ja kuitenkin teki 20 pinnaa siten. Näen myös, että niinkuin monet muut Rask kärsi pelitavan sekavuudesta minkä takia myös jäi piippuun. Kun pelitavan sijaan kuunteli omia luontaisia vaistoja se yleensä tarkoitti maalia.
 
Vielä lisäyksenä, hyvässä valmennuksessa Rask olisi solidi 15 maalin ja 25 tehopisteen mies, eli erinomainen secondary scoring pelaaja. Mutta sikäli samaa mieltä, että nelosessa olisi kyllä paikka, kun ei Rask tunnu edes tarvitsevan enemmän peliaikaa pisteiden tekemiseen.
 
Js11

Osa tuntuu muistelevan 29v Raskia viimeisellä HIFK kaudella jolloin teki 20 maalia ja melkein 40 pistettä.
Nyt meillä on kuitenkin 34v Rask joka on kahdella edellisellä kaudella tehnyt 5 ja 4 maalia.

Menneellä kaudella 11 maalia uran parhaalla laukaisuprosentilla (15.5%). Voisi sanoa että 11 maalia oli ylisuoritus joka tuskin toistuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös