Mainos

Jonne Virtanen – Monsterimonni

  • 540 767
  • 1 790
Mahtaa olla perhekin iloinen, kun somessa itseään ensisijaisesti isäksi profiloiva isäpappa Virtanen hommaa ryyppäämisen takia potkut kotikaupunkinsa seurasta, kaupungista johon perhe on jo kotiutunut. Nyt saadaankin miettiä lähteekö isukki Slovakiaan, vai mikä pubiliiga miehen vie. Kyllä saatana hävettää Jonnen puolesta. Jos miehellä on selkärankaa, ei korkki aukea enää ikinä.

Se että miehen piti olla osittain jopa TPS:n uudet kasvot, Kallion manttelinperijä, on surkuhupaista. Kun ei löydy edes munaa myöntää mikä on homman nimi, ihmetellään vaan huuli pyöreänä miksemmää pelaa.

Se ettei mies edustusristeilyillä tunnistaisi edes omaa äitiään tai joukkuetovereitaan, on noloa. Se että mies kiukuttelee julkisessa lentokoneessa ryyppäämisen toputtelemisesta on noloa.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Pelaajaa voi ohjata hoitoon, mutta ketään ei sinne voi väkisin raahata.
Juuri näin, mutta mikäli hoitoonohjauksesta kieltäytyy voi työsopimuksen purkaa.
Tämä tuskin Virtasen tapauksessa on kyseessä, sillä silloin homma olisi taputeltu pienemmällä kohulla.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Voisiko tämän kääntää niinkin päin, että siellä on Jonnella saattanut tätä ennen olla jo ollut se viimeinen varoitus. Toivottavasti homma ei sentään ole ollut sama kuin HIFK:lla aikanaan Jere Karalahden suhteen, että siellä oli vaikka kuinka monia viimeisiä varoituksia.
Jere sai kyllä turhan monta kertaa anteeksi mutta ei kyllä valittu vuosikausiksi varakapteeniksi kuten Virtanen. Mielestäni erikosita valita kapteenin virkaan tälläinen ongelmatapaus.
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Näistä esiin tulleista asioista ei saa kyllä mitenkään väännettyä huonoa suhdetta pelaajan ja valmentajan välille. Sanaharkkaa voi tulla jokaiselle silloin tällöin.

Tässähän nyt jokainen kuvittelee mitä haluaa, mutta mitään faktaa ei ole kenelläkään esittää ellei usko Pärnäsen Jatkoaika kirjoituksia, joissa voi tietenkin olla myös totuuden siemeniä joukossa.
Kaskinen nosti muutamaan otteeseen viime kauden aikana Monnin esille pelin jälkeisissä haastatteluissa ja nimenomaan positiivista palautetta. Oli pitänyt herättäviä palopuheita kopissa. Hiukan off-topic, mutta liittyen heidän väleihin. Toki reilu ammattivalkku osaa kehua mielestään tympeääkin henkilöä sen ansaitessaan,mutta ihmisiä hekin ovat. Jos välit olisivat todella huonot, niin olisiko tehnyt niin.
Koko case, niin tylsä ja viimeisiä rippeitä Kallion ja Co. Tepsin kunkin palautuksesta.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Julkisuudessa olleiden tiedonmurusten perusteella tapahtumien aikajana on mielenkiintoinen. Lisäksi se herättää ainakin itselleni muutamia kysymyksiä. Eli TPS:lla oli elokuun viimeisenä viikonloppuna kaksi harjoitusmatsia Tanskassa. Jonne Virtanen pelasi kummassakin. Lauantaina jälkimmäisen ottelun jälkeen oli joukkueen yhteinen illanvietto. Sunnuntaina oli paluulento Suomeen.

Pe 30.08.2019 klo 20:00 (EET) Herning Blue Fox - TPS Turku
La 31.08.2019 klo 17:00 (EET) Rødovre Mighty Bulls - TPS Turku
La 31.08.2019 ilta - joukkueen kaudenaloittajaiset eli suunniteltu yhteinen illanvietto
Su 01.09.2019 iltapäivällä (?) - paluulento Suomeen
- palstalla kerrottiin, että maanantaiaamuna jo ennen seuran tiedotetta, että Pysty-Esson aamupalapöydissä olisi levinnyt tieto, jonka mukaan Jonne Virtanen olisi päässyt koneeseen Joe Piskulan ja Markus Nurmen saattelemana - pitäneekö paikkansa?
- useampien toimittajien mukaan koneessa paluulennolla olisi ollut sanaharkka Jonne Virtasen ja päävalmentaja Kalle Kaskisen välillä - pitäneekö paikkansa?
- Jonne Virtanen itse kertoi jossain lehtihaastattelussa nukkuneensa koko matkan - pitäneekö paikkansa?
- mielestäni palstallakin joku kertoi kuulleensa (muualta kuin J.Virtasen antamasta haastattelusta), että Jonne Virtanen olisi nukkunut "terminaalista terminaaliin" - pitäneekö paikkansa?
Su 01.09.2019 klo 22:12 - Jonne Virtanen oli kirjoittanut Twitteriin:
"Oman elämänsä sankarin rooli on välillä häijyn yksinäinen. Jonne Virtanen"
Toisin sanoen jo tässä vaiheessa on jotain pitänyt olla selvillä. Mitä ja miten?
Su 01.09.2019 - Ma 02.09.2019 välinen yö - Jonne Virtanen on nähty myöhään Fortessa (palstatieto)
Ma 02.09.2019 - joukkueella ollut vapaapäivä/vapaaehtoiset harjoitukset? (spekulaatio)
Ma 02.09.2019 - päävalmentaja Kalle Kaskinen ja urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki ovat käyneet läpi Tanskan reissun tapahtumat ja tehneet päätöksen?
Ma 02.09.2019 klo 14-15 - urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki soittaa Jonne Virtaselle ja kertoo tilanteen
Ma 02.09.2019 klo 15:43 HC TPS julkaisee Twitterissä:
"TIEDOTE: HC TPS on vapauttanut hyökkääjä Jonne Virtasen toistaiseksi kaikesta seuran toiminnasta.
Asia käsitellään seuran sisäisesti.
"
Ti 03.09.2019 - Jonne Virtasen asia käsitellään joukkueen kesken. Jokainen pelaaja/joukkueen jäsen sai kertoa oman näkemyksensä. Tähän perustuu arveluni maanantaisesta vapaapäivästä.
To 05.09.2019 - Jonne Virtanen ja TPS:n joukkueenjohto istuvat alas
To 05.09.2019 - Jonne Virtanen on kantanut varusteensa pois Turkuhallilta => lähde Timo Kunnari...
La 07.09.2019 - toimittaja Timo Kunnari Twitterissä:
"Useampi lähde: J.Virtanen kantoi varusteensa pois Gatoradelta torstaina. Asiakokonaisuus HCTPS/J.Virtanen lienee yhä kesken - näin joukkuetta on informoitu."

Olenko unohtanut jotain oleellista? Olenko käsittänyt jotain täysin väärin?

Yksi tapahtumakulku voisi olla seuraava (täyttä spekulaatiota), johon kaikki tiedonjyvät saataisiin mahtumaan.

Joukkueen illanvietossa Jonne Virtanen on juonut alkoholia enemmän kuin joukkuetoverinsa. Seuraavana päivänä paluulennolle lähdettäessä joukkuetovereiden on pitänyt huolehtia "heikossa hapessa" oleva Virtanen terminaaliin/lentokoneeseen. Päävalmentaja Kalle Kaskinen on ripittänyt Virtasta mahdollisesti kovinkin sanankääntein tämän kunnosta. Laskuhumalainen, univelkainen nuori mies ei välttämättä vastaa ripitykseen kovinkaan korrektilla tavalla. Näin saatiin aikaiseksi "sanaharkka" pelaajan ja valmentajan välillä. Tämähän on voinut tapahtua jo Kastrupin terminaalissa tai vaikka koneeseen siirryttäessä tai lähtölupaa odoteltaessa. Ajatusten vaihdon jälkeen Virtanen on vetänyt unta kuuppaansa "terminaalista terminaaliin".

Joukkue on todennäköisesti saapunut hellsinki-Vantaan lentokentälle, josta koko joukkue on matkannut yhdessä Turkuhallille. Olisiko Kaskinen jo tämän bussimatkan aikana kertonut Virtaselle totuuksia, että ei tarvitse enää hänen alaisuudessaan pelata? Toinen vaihtoehto on se, että Kaskinen on ilmoittanut urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäelle jo tässä vaiheessa Virtasen "toilailuista". Vai olisiko Niittymäki ollut Tanskan reissulla mukana? Oma epäilykseni on, että ei! Olisiko Niittymäki ollut sitten jo sunnuntai-iltana vastassa Turkuhallilla, kun joukkue saapuu? Oma epäilykseni on, että ei! Joka tapauksessa Niittymäki lienee ollut tietoinen asiasta jo sunnuntai-iltana. Nyt jutussa on jo sen verran lihaa luiden ympärillä, että Virtasen Twitter-viesti sunnuntai-illalta ("Oman elämänsä sankarin...") käy järkeen. Jotain tietoa oli, että urheilutoimenjohtajaa ollaan vähintään tiedotettu asiasta.

Kaskinen ja Niittymäki ovat puineet asian läpi maanantaiaamuna tai puolen päivän tienoilla ja tehneet päätöksen hyllyttämisestä. Maanantai-iltapäivällä Niittymäki on soittanut Virtaselle ja tiedottanut asiasta, jonka jälkeen laitettiin vähäsanainen tiedote julkisuuteen.

Olisiko voinut mennä jotenkin näin?
 
Viimeksi muokattu:

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Lyhyestä virsi kaunis ja faktatietona. MONNI veti överit(kännit), eikä ensimmäinen varoitus joten =out. Tanskan toiminnan olen kuullut suoraan sisäpiiristä.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Jos TPS vetoaa potkuissa tohon nuuskanostojuttuun, niin mitkään itkunauruhymiöt ei riitä kuvaamaan tilannetta.

Vai oliko se suurin rikos seuran kannalta kiinnijääminen.

Että silleen...
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Ei ole millään tavalla normaalia että yli 30 vuotias ihminen vetää enää itseään toistuvasti tajuttomaksi. Tässä kohtaa puhutaan ongelmasta. Opastus päihteiden käytön hoitoon jo aikaisemmin tehty.

Vahvaa liioittelua. Brenkku maistunee itse kullekin ajoittain, mutta ei tosiaan duunin yhteydessä. Jokaisessa Tepsin kotipelissä on taatusti jengiä ihan hirveissä plekseissä ja viina virtaa vaikka kondis olisikin vähän sinne päin. Niin kovissa kännissä jengi tuskin on, että Humppariin lähtisivät, mutta silti.

Olen itsekin ollut kerran vähän humalassa katsomassa Tepsiä. Toki itselläni on varsin huono viinapää.
Salkku kaljaa ja puoli pulloa Jallua, niin olen jo pienessä hiprakassa.
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Eivät ole valideja sopimuksen yksipuoliseen purkamiseen, mutta ovat kyllä ihan valideja hyllyttämään pelaajan ja ilmoittamaan, että sun palveluksia ei enää tarvita.

Juuri näin. Mutta sitten Jonne voi puolestaan neppailla kiviään hallilla. Palkka juoksee ja seuran pitää tarjota mahdollisuus harjoitella ja käydä puntilla.
Ei siinä kukaan voita.
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Julkisuudessa olleiden tiedonmurusten perusteella tapahtumien aikajana on mielenkiintoinen. Lisäksi se herättää ainakin itselleni muutamia kysymyksiä. Eli TPS:lla oli elokuun viimeisenä viikonloppuna kaksi harjoitusmatsia Tanskassa. Jonne Virtanen pelasi kummassakin. Lauantaina jälkimmäisen ottelun jälkeen oli joukkueen yhteinen illanvietto. Sunnuntaina oli paluulento Suomeen.

Pe 30.08.2019 klo 19:00 (EET) Herning Blue Fox - TPS Turku
La 31.08.2019 klo 17:00 (EET) Rødovre Mighty Bulls - TPS Turku
La 31.08.2019 ilta - joukkueen kaudenaloittajaiset eli suunniteltu yhteinen illanvietto
Su 01.09.2019 iltapäivällä (?) - paluulento Suomeen
- palstalla kerrottiin, että maanantaiaamuna jo ennen seuran tiedotetta, että Pysty-Esson aamupalapöydissä olisi levinnyt tieto, jonka mukaan Jonne Virtanen olisi päässyt koneeseen Joe Piskulan ja Markun Nurmen saattelemana - pitäneekö paikkansa?
- useampien toimittajien mukaan koneessa paluulennolla olisi ollut sanaharkka Jonne Virtasen ja päävalmentaja Kalle Kaskisen välillä - pitäneekö paikkansa?
- Jonne Virtanen itse kertoi jossain lehtihaastattelussa nukkuneensa koko matkan - pitäneekö paikkansa?
- mielestäni palstallakin joku kertoi kuulleensa (muualta kuin J.Virtasen antamasta haastattelusta), että Jonne Virtanen olisi nukkunut "terminaalista terminaaliin" - pitäneekö paikkansa?
Su 01.09.2019 klo 22:12 - Jonne Virtanen oli kirjoittanut Twitteriin:
"Oman elämänsä sankarin rooli on välillä häijyn yksinäinen. Jonne Virtanen"
Toisin sanoen jo tässä vaiheessa on jotain pitänyt olla selvillä. Mitä ja miten?
Su 01.09.2019 - Ma 02.09.2019 välinen yö - Jonne Virtanen on nähty myöhään Fortessa (palstatieto)
Ma 02.09.2019 - joukkueella ollut vapaapäivä/vapaaehtoiset harjoitukset? (spekulaatio)
Ma 02.09.2019 - päävalmentaja Kalle Kaskinen ja urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki ovat käyneet läpi Tanskan reissun tapahtumat ja tehneet päätöksen?
Ma 02.09.2019 klo 14-15 - urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki soittaa Jonne Virtaselle ja kertoo tilanteen
Ma 02.09.2019 klo 15:43 HC TPS julkaisee Twitterissä:
"TIEDOTE: HC TPS on vapauttanut hyökkääjä Jonne Virtasen toistaiseksi kaikesta seuran toiminnasta.
Asia käsitellään seuran sisäisesti.
"
Ti 03.09.2019 - Jonne Virtasen asia käsitellään joukkueen kesken. Jokainen pelaaja/joukkueen jäsen sai kertoa oman näkemyksensä. Tähän perustuu arveluni maanantaisesta vapaapäivästä.
To 05.09.2019 - Jonne Virtanen ja TPS:n joukkueenjohto istuvat alas
To 05.09.2019 - Jonne Virtanen on kantanut varusteensa pois Turkuhallilta => lähde Timo Kunnari...
La 07.09.2019 - toimittaja Timo Kunnari Twitterissä:
"Useampi lähde: J.Virtanen kantoi varusteensa pois Gatoradelta torstaina. Asiakokonaisuus HCTPS/J.Virtanen lienee yhä kesken - näin joukkuetta on informoitu."

Olenko unohtanut jotain oleellista? Olenko käsittänyt jotain täysin väärin?

Yksi tapahtumakulku voisi olla seuraava (täyttä spekulaatiota), johon kaikki tiedonjyvät saataisiin mahtumaan.

Joukkueen illanvietossa Jonne Virtanen on juonut alkoholia enemmän kuin joukkuetoverinsa. Seuraavana päivänä paluulennolle lähdettäessä joukkuetovereiden on pitänyt huolehtia "heikossa hapessa" oleva Virtanen terminaaliin/lentokoneeseen. Päävalmentaja Kalle Kaskinen on ripittänyt Virtasta mahdollisesti kovinkin sanankääntein tämän kunnosta. Laskuhumalainen, univelkainen nuori mies ei välttämättä vastaa ripitykseen kovinkaan korrektilla tavalla. Näin saatiin aikaiseksi "sanaharkka" pelaajan ja valmentajan välillä. Tämähän on voinut tapahtua jo Kastrupin terminaalissa tai vaikka koneeseen siirryttäessä tai lähtölupaa odoteltaessa. Ajatusten vaihdon jälkeen Virtanen on vetänyt unta kuuppaansa "terminaalista terminaaliin".

Joukkue on todennäköisesti saapunut hellsinki-Vantaan lentokentälle, josta koko joukkue on matkannut yhdessä Turkuhallille. Olisiko Kaskinen jo tämän bussimatkan aikana kertonut Virtaselle totuuksia, että ei tarvitse enää hänen alaisuudessaan pelata? Toinen vaihtoehto on se, että Kaskinen on ilmoittanut urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäelle jo tässä vaiheessa Virtasen "toilailuista". Vai olisiko Niittymäki ollut Tanskan reissulla mukana? Oma epäilykseni on, että ei! Olisiko Niittymäki ollut sitten jo sunnuntai-iltana vastassa Turkuhallilla, kun joukkue saapuu? Oma epäilykseni on, että ei! Joka tapauksessa Niittymäki lienee ollut tietoinen asiasta jo sunnuntai-iltana. Nyt jutussa on jo sen verran lihaa luiden ympärillä, että Virtasen Twitter-viesti sunnuntai-illalta ("Oman elämänsä sankarin...") käy järkeen. Jotain tietoa oli, että urheilutoimenjohtajaa ollaan vähintään tiedotettu asiasta.

Kaskinen ja Niittymäki ovat puineet asian läpi maanantaiaamuna tai puolen päivän tienoilla ja tehneet päätöksen hyllyttämisestä. Maanantai-iltapäivällä Niittymäki on soittanut Virtaselle ja tiedottanut asiasta, jonka jälkeen laitettiin vähäsanainen tiedote julkisuuteen.

Olisiko voinut mennä jotenkin näin?

Ei paha arvio aikajanasta. Mutta missä firmassa soitetaan työntekijälle, että ei tartte tulla töihin? Kyllä nämä asiat yleensä kerrotaan ihan kasvotusten. Kas, kun ei tekstiviestiä laittanut.
 
Lyhyestä virsi kaunis ja faktatietona. MONNI veti överit(kännit), eikä ensimmäinen varoitus joten =out. Tanskan toiminnan olen kuullut suoraan sisäpiiristä.

Suurin synti ei tainnut olla niinkään liiallinen humala joukkueen iltamassa, vaan se että ryyppääminen ei loppunut sovitusti, vaan Jonne kiskoi napanderia koko seuraavan päivän. Koneeseen aivan umpihumalassa ja olisi vielä sielläkin koneen juomatarjoilu kelvannut. Kaskinen teki selväksi ettei enää tippaakaan alkoholia tällä lennolla, siitä Virtanen sitten alkoi möyhkäämään.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Lyhyestä virsi kaunis ja faktatietona. MONNI veti överit(kännit), eikä ensimmäinen varoitus joten =out. Tanskan toiminnan olen kuullut suoraan sisäpiiristä.

Veti överikännit tai ei. Kumman Kaa termeihin vedoten että jos edes viikonloppuna ei saa rentoutua.

Kännit työpaikalla/Humaltuneena töissä on A: työnantaja on velvollinen ohjaamaan ensin hoitoon ja jonka jälkeen vasta työsuhteen purku on mahdollinen.

Jos sä pelaat hyvin niin mikä kukkahattutätien kannattajaseura Tepsistä on tullut vihervasemmistolaisten piipertäjien meetoo arvoja noudattaen.

Tapparassa esim viime kaudella hoidettiin yksi ongelmatapaus siten että ilmoitettiin että on saikulla ja kumma kyllä ei pelaa enää Tapparassa.

Tepsin toimisto on jo tehnyt itsensä pilkan kohteeks ja ihan ansaitusti. Jos joku vielä viitsisi toimittaa sinne postissa muutaman aasinhatun ja laatikollisen mustaamakkaraa niin siinä olisi parikin ihmettelyn aihetta että mitä nämä on.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Suurin synti ei tainnut olla niinkään liiallinen humala joukkueen iltamassa, vaan se että ryyppääminen ei loppunut sovitusti, vaan Jonne kiskoi napanderia koko seuraavan päivän. Koneeseen aivan umpihumalassa ja olisi vielä sielläkin koneen juomatarjoilu kelvannut. Kaskinen teki selväksi ettei enää tippaakaan alkoholia tällä lennolla, siitä Virtanen sitten alkoi möyhkäämään.
Mihin aikaan tää paluulento oli lähtenyt kohti kotimaata? Jos siinä on ollut aikaa korjailla ni lipsahtaa se nyt välillä itse kullakin, mikäs sen parempaa kuin kylmä olut pieneen pöhnään aamulla.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Ei paha arvio aikajanasta. Mutta missä firmassa soitetaan työntekijälle, että ei tartte tulla töihin? Kyllä nämä asiat yleensä kerrotaan ihan kasvotusten. Kas, kun ei tekstiviestiä laittanut.

Ainakin Yö-yhtyeessä tuli basistille monoa tekstarilla. Firma sekin taitaa olla. Toki kyse oli basistista.

Edit: Lisäys, Jokereissa Virmanen antoi Jarnalle kenkää puhelimessa, kertoo kirja:

"Jarna, nyt on raja ylitetty lopullisesti. Nyt sun on aika painua vittuun täältä!"
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Esim. HIFK:ssa. Siellä Törmänen sai kuulla potkuistaan puhelimitse.

Noi on vähän hankalia, kun esim. Törmänen sanoo noin, mutta vastapuoli ei ota kantaa. Toki Nybondaksen toiminta on ollut kusipäistä, mutta en tuollaisissa tilanteissa luottaisi tuollaisiin sanomisiin. Valitettavan usein irtisanotut henkilöt sanovat jälkikäteen asioita, mitkä eivät pidä paikkaansa. En nyt Törmäsestä tiedä, mutta omasta kokemuksesta. Sitten niitä selvitellään liittojen ym. kanssa ja monesti selvittely loppuu aika pian, jos työnantajalla on näyttöä miten asiat ovat oikeasti menneet.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mihin aikaan tää paluulento oli lähtenyt kohti kotimaata?
Ei aavistustakaan, mutta valistuneen arvauksen voin tehdä!

Oletan, että Kööpenhaminasta ollaan tultu suoralla reittilennolla. SAS - eikä mikään muukaan lentoyhtiö - ei ole lentänyt enää CPH-TKU -väliä kesän 2013 jälkeen. Todennäköisesti siis lento on tullut hellsinki-Vantaalle. Arlandan kauttakin voi tietysti kikkailla yhdellä välilaskulla Turkuun. Jostain syystä en kuitenkaan usko tähän.

Sunnuntaipäivä, yksi välilasku CPH-ARN-TKU
- 12:30 (CET) - 16:20 (EET) SAS - 45min koneenvaihto

Sunnuntaipäivänä Kastrupista suora lento hellsinki-Vantaalle - vaihtoehtoja ei ole montaa. Oliko se Jatkoajan jutussa, jossa todettiin, että joukkueella oli lauantai-iltana matsin jälkeen kaudenaloittajaiset eli ihan suunniteltu illanvietto? Tämä melkein rajaa aamulennot pois. Tuskin Tanskasta nyt kasin-ysin aikaan sunnuntaiaamuna on ollut tarkoitus poistua suunnitellun illanvieton jälkeen. Sehän tarkoittaisi sitä, että hotellilta pitää lähteä kohti terminaalia joskus viiden aikoihin aamuyöstä - eli käytännössä samoilla silmillä. Samaten iltalennot voitaneen laskea pois. Virtanen olisi hädin tuskin ehtinyt Forteen ennen pilkkua, jos kone olisi ollut vasta puolilta öin hellsinki-Vantaalla. Samaten Twitter-päivitys olisi pitänyt tehdä yläilmoista.

Sunnuntaipäivä, suora lento CPH-HEL
- 13:20 (CET) - 15:50 (EET) Finnair
- 13:50 (CET) - 16:25 (EET) SAS/Cityjet
- 14:45 (CET) - 17:20 (EET) Norwegian

Uskaltaisin melkein lyödä vasemman kivekseni vetoa, että joukkue on tullut jollain näistä kolmesta lennosta - JOS sieltä ollaan siis tultu suoralla reittilennolla takaisin.

Jos siinä on ollut aikaa korjailla ni lipsahtaa se nyt välillä itse kullakin, mikäs sen parempaa kuin kylmä olut pieneen pöhnään aamulla.
Oikeaa kivestäni en pantiksi laita, mutta voisin olettaa TPS:n valinnan kohdistuneen Norwegianiin. Veikkaisinpa, että aamupäivän jokainen on saanut viettää parhaaksi katsomallaan tavalla. Siellä on sitten ollut joukkueen kokoontuminen klo 12:00-13:00 (CET) Kastrupin kakkosterminaalissa vai menisikö nopeamminkin, jos/kun matkatavarat on lastattu jo etukäteen. Olisiko siellä ollut jo aamulla bussikuljetus pelivarusteille suoraan hallilta lentokentälle? Tuskinpa jätkät niitä ovat itse raahanneet hotellilta kentälle.
 
Viimeksi muokattu:

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Jos sä pelaat hyvin niin mikä kukkahattutätien kannattajaseura Tepsistä on tullut vihervasemmistolaisten piipertäjien meetoo arvoja noudattaen.

Vitun vihervasemmisto ja #MeToo, kun ei saa ammattiurheilija vetää pelireissulla edes rehellisiä rännejä shaatana!
 

Strongbow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko Rauma
@Mr.Fox Helsingistä lensivät Köpikseen Instagramin mukaan ja asuivat jossain yhden tähden hostellissa, minkä säästöillä voi hyvin kuitata osan Jonnen korvauksista, jos niin tulee käymään.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Helsingistä lensivät Köpikseen Instagramin mukaan ja asuivat jossain yhden tähden hostellissa - - -
Instagramin? En ainakaan TPS:n virallisesta löytänyt mitään tällaista tietoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös