Mainos

JoKP:n taloustilanne

  • 117 087
  • 229

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kupiaisen mukaan nollatulos tai pahimmillaan sata tonnia tappiota, kevään menestyksestä riippuen.

Jos oli tuo aikoinaan keskustelua ja kummastelua herättänyt Veikkaajan uutinen miljoonan euron tappioista melkoinen outo ankka, niin eipä näemmä totuutta tullut Kupiaisenkaan suusta, vaan on lasketellut tietoisesti luikuria.

Tuo Kupiaisen kommentti on siis helmikuun alusta, jolloin kausi oli jo melko loppumetreillä ja Jokipoikien playoff-kevätkin meni vähintään odotetusti (3 kotipeliä). Eli totuus siitä, että nollatulos ei ole ainakaan realistinen olisi pitänyt olla tiedossa - samoin se, että todennäköisesti tappiota tulee paljon enemmän.

Kuten tuolla toisessa ketjussa ja sieltä löytyvässä linkissä Penan haastatteluun selviää, niin tappiota on siis tulossa noin 200.000 euroa.

Ei kyllä oikein vakuuta nykyistenkään miesten toiminta joensuulaisen jääkiekkoilun taustalla.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ei kyllä oikein vakuuta nykyistenkään miesten toiminta joensuulaisen jääkiekkoilun taustalla.

Itseäni on mietityttänyt Penan hankinta Tj Timo Kupiaisen panos ja ammattitaito. Se kun ei ainakaan katsojalle ole näkynyt mitenkään. Tai, kenen keksintö lie, mutta mainostaulut nyt näkyy. Ja voihan se olla hyvä hankkimaan yhteistyökumppaneita? Tiedä nyt häntä, mutta sellainen vahva ote tekemiseen uupuu herralla. Tj:llä kun pitäisi olla munaa pitää edes valmentaja aisoissa tai puuttua budjettiin isännän ottein. Aikamoinen hissukka on tämä TJ.

Omistuspohjan mahdollisen laajenemisen myötä myös tekemisen luulisi tässä muuttuvan. Tai ei luulisi, vaan nyt se muuttuu koska ei ole jäljellä vaihtoehtoja.
 

Warre

Jäsen
Ei kyllä oikein vakuuta nykyistenkään miesten toiminta joensuulaisen jääkiekkoilun taustalla.

Kyllähän tuo Jokipoikien kivireki on ollut sen verran painava vedettävä, että positiivista mielikuvaa ei valitettavasti ole suurelle yleisölle pystynyt oikein kukaan missään vaiheessä välittämään.

En usko,että Kupiainen on tietoisesti paljoakaan peitellyt velan määrää. Voi olla, että tuon haastattelun jälkeen tulleet uutiset(mm. hävitty käräjä-case, syliin kaatuneet protestit jne.) ja mahdollisesti harkittu laskiämpärin tyhjennys menneelle tilikaudelle tuplasivat velan arvioidusta.
 
Kyllähän Penan mukaan tulo on aivan saletti sinetti sille että kusessa ollaan ja syvällä. Pena ryssi Hifk:n talouden ja menestystä ei tullut; näillä näytöillä ei ukosta ole minkään kioskin hoitajaksi. Apupoikana menee mutta taloushallinnon osaaminen on paskovan karhun tasolla. Jätös jää ja haju leviää. Mutta Pena palas kotiin ja muiden rahoilla rallatus jatkuu....
 

urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Hätätilassa Jokipojat ja Sortavalan Dynamo

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Ehkä Pena saapui tänne susirajalle siitä syystä, että saataisiin kerättyä lisää yhteistyökumppaneita, sekä tietenkin saada toisenlaista näkemystä asioista. Penahan sanoi, että haluaa nyt maksaa velkansa Jokipojille ja tulee auttamaan seuraa kaikin mahdollisin tavoin. Uskoisin, että on tosissaan mukana hommassa. Ainakin toivottavasti. Tuskin nyt kauheasta taloustieteilijästä puhutaan, mutta se kuuluisa imago on se, jolla saadaan seuraan vähän uutta nostetta. Mainettahan Penalla on, vaikka muille jakaa.
 

jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Mie oon ootellu osakekirjoja. Kupiainen sano talvella, että alkuvuodesta, tammi-helmikuussa tulee kotiin osakekirjat myös c-osakkeista. Ei oo näkyny. Vaikka eihän niillä arvoa ole paskapaperin vertaa, mutta oishan se kiva kuitti maksamistani osakkeista saada. Vaikkakin vain c-osakkeita ovat. Jännä juttu oli kyllä sekin, että maksoin silloin osakkeet hallin käytävällä, mutta silti niistä tuli vielä lasku kotiin. Kupiaiselle laitoin viestin että mitä ihmettä, käski repiä laskun. Herää vaan ajatus, eikö näy miun osakkeet maksettuina siellä sitten? Mites muut, ostiko c-osakkeita kukaan muu? Ootteko papruja saaneet? Täytynee pistää kyselyä toimistolle..
 

Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
No jopas, vai että C-osakkeita. Nyt vasta itse kuulin moisista. On tainnut rahat mennä parempiin käsiin...

En vaan jaksa ymmärtää tuota 200Ke:n tappiota taas, vaikka pelattiin pleijarikevättäkin muutama matsi kotiluolassa.

Pidemmän aikaa ollut jo mielessä, että joku vetää välistä, liian isot palkat, pelaajabudjetista unohtui TAAS ulkopaikkakuntalaisten asunnot, autot, ruuat, pelivarusteet, luistimet jnejne. Mutta silti, TOP 4 -budjetilla eniten pers'nettoa taas. Ei hyvää päivää. Noilla katsojamäärillä pitäisi kyllä tulosta syntyä.

Nykyasuinpaikkakunnallakin pukukopissa "veljet" tokaisivat, että eikun uusi kupru ja muutaman vuoden päästä uuteen alkuun.
 

jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
No jopas, vai että C-osakkeita. Nyt vasta itse kuulin moisista. On tainnut rahat mennä parempiin käsiin....

Ihan tosi, et ole kuullut c-osakkeista? Samallahan niitä myytiin kun tuli a ja b osakkeetkin. Hintaa viiskydää per papru. Siis kannatusosakkeita. Ei mitään arvoa, mutta paska fiilis jos sekin satanen minkä maksoin seuraa tukiakseni, on johonkin muualle menny. Nyt toimistolla homma hanskaan, ja osakekirjat osakkeita ostaneille, jotta pöytä ois puhdas siltäosin! Ikäviä on huhupuheet siitä että kaljanjuontiin ois osakemyyntirahat menny.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mikä ihme mahtaa olla Jokipoikain tilanne kun perkele päivästä toiseen tippuu noita protestitietoja ja viimeisimpänä velkomustuomio. VIIME VIIKOLLA kirjattu.
Tiedän itse yrittäjänä varsin hyvin että noita kirjauksia ei tehdä vahingossa tai sitä ennakkoon tiedostamatta.

En vittuile, vaan olen huolissani. Jokipojat tarvitsee Mestistä ja Mestis tarvitsee Jokipoikia. Mikään muu ei yhtälailla sytytä vastustajana kuin kyseinen punamusta seura.
Pelkään myös farssia joka koettiin Laserin nurimenon myötä pari vuotta takaperin. Siinä kärsi kaikki, sarjan imagosta pelaajiin ja katsojiin saakka. SItä ei saa tapahtua uudelleen.

Ei tässä "omankaan" seuran tilassa ole paljon kehumista, mutta sei ei ole tämän ketjun asiaa.

Kysyn nyt kuitenkin, onko kellään vahvaa oikeaa tietoa ja vakuutta siitä, että Jokipojat pystyvät ja myös vievät läpi koko tulevan kauden.
 
Viimeksi muokattu:

Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
No, kai nuo huhut noiden voimassaolevien sopimustenkin "uudelleenneuvotteluista" ja palkan puolitusehdotuksista ei ole kovin kaukaa tuulesta siis tempaistu. Voe voe.

Katsellaampa nyt saadaanko rosteri täyteen...
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Vuodesta toiseen samaa kurimusta talouspuolella. Toivon todella että Jokipojat säilyy Mestis-kartalla ja saa ongelmat selätettyä. Mutta aika vähissä alkaa usko olla kun aina vaan sama velkarumba jatkuu ja seura ei tiedota tilanteestaan yhtään mitään.
 
Takatukka eli alias Pena kun ei ole koskaan ymmärtänyt raha-asioiden päälle niin nyt sitten hoitelisi kassaakin, ikäänkuin osaisi jotain taloudenpidosta? Kyllä käy sääliksi kaikki Jokipoikien kannattajia. Pena on aina pelannut toisten rahoilla. Valmentaa ehkä joskus osais mutta kansakoulupohjalta ei vaan tänä päivänä pysty pyörittämään muuta kuin toisten rahoja ja niitäkin vain tiettyyn pisteeseen asti.
 

Warre

Jäsen
Kysyn nyt kuitenkin, onko kellään vahvaa oikeaa tietoa ja vakuutta siitä, että Jokipojat pystyvät ja myös vievät läpi koko tulevan kauden.

Ei ole, mutta kirjoitan silti.

Samanlaatuinen löysässä hirressä tempoilu on jatkunut jo niin kauan, että sitä voidaan pitää ennemmin sääntönä kuin poikkeuksena Jokipoikien osalta. Joka helvatan kevät ja toisinaan jopa talvi rahojen uumoillaan olevan loppu ja samalla seuraa haetaan pitkin internettiä konkkaan. Mutta silti vain jatketaan kaudesta kauteen samalla meiningillä. Enkä nyt uskoisi tulevan kauden olevan poikkeus millään muotoa, valitettavasti.

Eli: Kaudesta on varmuudella tulossa "Bumpy ride", mutta Mestistä tullaan pelaamaan koko kausi, kun sarjaan kerran osallistutaan. Uskoisin, että kauden läpivientiä ajatellen kriittisin vaihe on jo takana.
 

Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
Villit huhut kertoo, että Jokipojat tekivät viime kaudella nasakan 216 000 euron nettotuloksen. Ainoa vain, että summa on pakkasen puolella. Eikös The Pena sanonut, että talous on paremmalla pohjalla kuin pitkään aikaan. Kyllä tämä taas tästä. Reilun miljoonan liikevaihto ja tuossa tulos. Way to go.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Uudet mainostaulut kaupungin sisääntuloissa ovat olleet nyt tovin aikaa, tiedä sitten millainen taloudellinen hyöty niistä on saatu, mutta saattaa nekin jäädä jatkossa haaveeksi.

Paikallisille alkuasukkaille valot ovat liian kirkkaat, linkki Karjalaisen uutiseen.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Olen kyllä ihmetellyt sitä että miksei kukaan ole edes yrittänyt rakentaa häikäisysuojaa noiden taulujen metsän- eli asutuksen puoleiselle sivulle.

Niistä tauluista tulee todellakin melkoinen diskomeininki sinne Leinikkitien suuntaan ja mikä lie tie siellä toisen taulun vieressä sitten olikaan. Eihän se päivällä miltään näytä, mutta kun kulkee esim. kyseistä Leinikkitietä pimeällä niin kyllä strobo pompottaa. Saa olla melkoinen kaihdin niissä ikkunoissa, jotka ovat taulun suuntaan ettei se tykitys käy päähän.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kirkkaita on taulut täälläkin. Toinen suojatien vieressä kaupunkiin tullessa häikäisee pimeällä kirkkaimmilla mainoksilla niin että mahdollisia tien ylittäjiä ei kyllä nää autosta ennen kuin ovat konepellillä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mikä idea tuossa on, että Jokipolla ei ollut paidoissaan ensimmäistäkään mainosta? Paras mainospaikka jätetty käyttämättä vai onko paitamainokset hinnoiteltu pilviin? Aika isot määrät euroja liikkuin noissa paitojen mainoksissa kuitenkin.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Mikä idea tuossa on, että Jokipolla ei ollut paidoissaan ensimmäistäkään mainosta? Paras mainospaikka jätetty käyttämättä vai onko paitamainokset hinnoiteltu pilviin? Aika isot määrät euroja liikkuin noissa paitojen mainoksissa kuitenkin.

Haetaan NHL-tyyliä, eikä koristella turhaan. Nojoo, jos nyt pitää lähteä arvailemaan vailla parempaa tietoa, niin veikkaisin, että tämän kauden paidat ovat vielä ompelijan hellässä huomassa - noilla samoilla nutuilla mentiin jo harkkamatsit. Jos en ihan väärin muista, niin sama homma oli aikaisemminkin jollain kaudella, silloin se oli paitatoimittajasta kiinni.

Eiköhän ne Laakkosen ym. logot vielä paitoihin tiensä löydä.
 

jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Mikä idea tuossa on, että Jokipolla ei ollut paidoissaan ensimmäistäkään mainosta? Paras mainospaikka jätetty käyttämättä vai onko paitamainokset hinnoiteltu pilviin? Aika isot määrät euroja liikkuin noissa paitojen mainoksissa kuitenkin.

Ei ole nääs pikkuhilujen puute täälläpäin... :) Eivaan, itse mietin samaa, ja veikkaan että veli muumijo on hajuilla. Tyhmäähän ois jättää paita tyhjäksi mainoksista vaan siksi, että ne olisi änäri-tyyliin, tai ylihinnoiteltuja. Luulisin, että kaikki hilut mitä kotiinpäin on tulossa, ottavat ilolla vastaan. Joten tuotantopuolella luulen ratkaisun piilevän. Mistä se sitten johtuu, luulisi että aikaa olisi ollut mainoksia ommella. Ettei olisi joku edelliskauden ompelulasku vielä avoinna, ja viivästys johtuisi siitä.. En tiiä.

Mutta ilolla tervehdin kioskien uutta myyntivalttia, Ärjysatsia! kaks maggaraa ja limu, vitosella! Luulisi tekevän kauppansa. Mulle teki ainakin, ja tekee jatkossakin.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Mistä se sitten johtuu, luulisi että aikaa olisi ollut mainoksia ommella. Ettei olisi joku edelliskauden ompelulasku vielä avoinna, ja viivästys johtuisi siitä.. En tiiä.

Tämäkin nyt on puhtaasti omaa päätelmää ja muistelmaa, mutta kuitenkin: aikaisemmin ymmärsin, että pääyhteistyökumppaneiden sopimukset olisivat 3 vuotisia, joten tämän kauden paidoissa voi olla enemmän ommeltavaa kuin normaalisti, tai viimeisen kolmen kauden aikana. Joitain muutoksia noissa on kuitenkin, ainakin Jokikone näytti lähteneen isommalla kauhalla mukaan tähän soppaan, joka on perin positiivinen asia.

Mutta ilolla tervehdin kioskien uutta myyntivalttia, Ärjysatsia! kaks maggaraa ja limu, vitosella! Luulisi tekevän kauppansa. Mulle teki ainakin, ja tekee jatkossakin.

Joo! Tämä oli jo harkkapeleissä ja silloin kioskeilla sitä ainakin tarjottiin vaihtoehtona.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Olen kyllä ihmetellyt sitä että miksei kukaan ole edes yrittänyt rakentaa häikäisysuojaa noiden taulujen metsän- eli asutuksen puoleiselle sivulle.

Tämän päivän paikallislehti uutisoi, että taulut ovat päässeet jatkoajalle. Eli täytyy laitella jotain suojausta, ettei ole niin haitallinen ympäröivälle miljöölle. Taisi olla vielä jotenkin ehdollinen tai vähintään määräaikainen ja tilannetta tarkistetaan vielä jossain vaiheessa myöhemmin uudestaan.
 
Anteeksi, että tulen joulurauhaa häiritsemään, mutta jos oikein tulkitsin, on Hoki-Joki päässyt taas protestilistalle joulun alla (n.50000€). Vai onko tää joku vanha juttu?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös