Sehän katkesi sitten jo eilen. Itsellä oli kuvitelmat seitsemän pelin sarjasta josta mennään jatkoon.
Myönnän, pelillisesti oltiinkin välillä niin syvällä, että usko horjui.
Eilisestä jäi muutama pointti mieleen. Onko osa pelaajista vielä sillä tasolla urheilijoina ettei osata valmistaa itseään peliin? Kramppailevat jalat ei ole liiallisen peliajan syy, vaan valmistautumisessa tehdään virheitä. Ravinto, nesteytys, lepo korostuu tiukassa otteluruuhkassa. Kuka tätä valvoo joukkueessa? Nähtävästi jokainen omalta kohdaltaan. Toinen mikä paistaa entistä vahvemmin omaan silmään on se, että pelaajat pelaavat toisilleen. Tästä on varsinaisen peliajan loppu ja eka jatkoerä. Vastoinkäymiset kestettiin, minun kritisoimaa Ahopeltoa käytiin tsemppaamassa ja kaveri löysi uuden tason itsestään. Henkisesti voittavan tason. Kolmas asia mikä kuulosti oudolle, mutta sisälsi jotain totuutta. Haastattelussa Karjalainen sanoi, miettineensä kesken pelin ettei ole tilannut bussia huomiselle. Toivottavasti tämä oli vain kevennys. Edes alasarjoissa ei valmentajan tarvitse miettiä tuollaista. Omaan silmään on myös alkanut pistämään Rämön rooli joukkueessa? Onko vain suodatin pelaajien ja Karjalaisen välissä? Erien aikana hänellä ei näytä kauheasti olevan annettavaa joukkueelle.
Espoota vastaan on tällä kaudella hyviä kokemuksia ja paineet on vastustajalla niin olipa tulos mikä tahansa tulee hyvä sarja.
Mielessä voidaan palata kevääseen 1992 ja kuitata se häviö tänä keväänä.