Mainos

JoKP 2024–2025

  • 176 201
  • 1 137
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
PItäisi penkoa syvemmin nyt edellä esitettyjen valmentajaehdokkaiden taustat, mutta sijoittuminen Itävaltaan kertonee osaltaan heistä sen, etteivät välttämättä kaikki ole aivan ykköskorin tai kakkoskorinkaan valmentajia sijoittumissarjansa mukaan. Toisaalta Keski-Euroopan kiekko on kehittynyt huimasti vuosien mittaan Ja siellä ei ainakaan liikaa himmailla trapin kanssa.

Kokenut Suikkanen on jo 64 v. ja viimeksi toiminut Suomessa 2016-2017 Kärppien valmentajana ja sen jälkeen
paljon ulkomailla viime vuosina. Ylivoimaisesti kokenein esillä olleista ehdokkaista, johon Kiekko-Poikien massit ja vetovoima tuskin riittävät.

Yksi mielenkiintoisin nimi em. ehdotuksista lienee Antti Karhula (48 v.) joka on ollut aina päävalmentaja omissa joukkueissaan. Veikkaan, että toisi raikkaan hyökkäyspelin Kiekko-Poikiin.

Muitakin mielenkiintoisia ehdokkaita piisaa, joten keskisen Euroopan askeista voi löytyä kovakin joukkueen treenauttaja Kiekko-Poikien uudelle nousulle mukanaan vaikkapa jyhkeä pakki ja armoitettu maalintekijä.

Jäädään mielenkiinnolla odottamaan tiedotustilaisuutta.
 
Viimeksi muokattu:

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jäähallirempan lehtijutussa oli maininta, että pelaajabudjetti pystyttäisiin nostamaan takaisin "normaalille" tasolle. En olisi uskonut, että se on näin nopeasti mahdollista. Toki jos hallin pelivalmiuden ajankohdasta on mustaa valkoisella ja hallia pystytään myymään sen mukaan, niin kait se voisi olla realismia.

Yksi mielenkiintoinen nimi ensi kautta ajatellen voisi olla Aleksi Elorinne. On kuitenkin ilmaissut halunsa lopettaa uransa Joensuussa. Ikää jo 34 vuotta ja soppari KalPan kanssa loppuu tähän kauteen. Voisiko saada vielä yhden liigasopimuksen? Myös Tomi Karhunen alkaa olla uransa ehtoopuolella. Kumpikin nimi on märkiä päiväunia, mutta eivät myöskään täysin mahdottomia.
 

Lava

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jäähallirempan lehtijutussa oli maininta, että pelaajabudjetti pystyttäisiin nostamaan takaisin "normaalille" tasolle. En olisi uskonut, että se on näin nopeasti mahdollista. Toki jos hallin pelivalmiuden ajankohdasta on mustaa valkoisella ja hallia pystytään myymään sen mukaan, niin kait se voisi olla realismia
Veikkaan että tämä selittyy ainakin hieman sillä mitä Lipponen mainitsi, että kumppanimyynti jatkuisi vähän pidemmälle mitä normaalisti on totuttu.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Toivottavasti valmistumisaikataulusta on sellainen varmuus, että sen perusteella tosiaan uskalletaan lukita sopimuksia. Itse olen yleisesti hieman skeptinen rakennusprojektien aikataulujen suhteen. YIT:n edustaja nosti lakot esiin mahdollisena viivästyttäjänä, joten tämä erityistesti nostaa epävarmuutta. Jospa lakkotilanteesta johtuvat epävarmuudet poistuisivat kevään aikana.

Suikkanen olisi kyllä kiinnostava nimi. Hänellä olisi ainakin sellaista karaktääriä, että ei kirkkaatkaan valot häikäise.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Suikkasen nimi on näköjään noussut esiin jo useamman kerran, mutta hän ei ole kyseessä ja ihan hyvä niin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Suikkasen nimi on näköjään noussut esiin jo useamman kerran, mutta hän ei ole kyseessä ja ihan hyvä niin.
En ainakaan itse ole uskonut Suikkaseen vaikka nimen nostin esiin. Nuorehkon, jalkavan sitkeän, nopeasti kiekkoa liikuttavan ja myös sopivasti taklaavan pelitavan omaksuneen valmentajan haluaisin nähdä Mehtimäellä. Suikkanen ei kyllä sitä olisi vaan sellaisen kaverin pelitavallisesti treenauttavan miten esim. Kalpa pelasi tänään. Hienoa katsottavaa.
 

Lava

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Pelaajien sopimuksen purustahan seura saa yleensä hyvän korvauksen, mutta mitenhän homma toimii valmentajilla, onko kenelläkään hajua heidän sopimuksista?

Jos tuolta jotakin saataisiin, niin voisi kuvitella että uuteen valmentajaan olisi hyvä pesämuna valmiina jo sitäkin kautta.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Meinaatko Tomek Valtonen? Hänet Lipponen mainitsi yhdessä haastattelussa tänä vuonna. Valtosella on soppari Slovakiaan ensi kaudesta myös, sanotaan Iltalehdessä.


Joo Valtonen sopisi hyvinkin kuvaan, kun valmensi tällä kaudella Italiassa ja selkeästi on ollut yhteydessä Lipposen kanssa. En tosin huomannut tuota tietoa, että Valtosella olisi jo sopimus ensi kaudesta. Saas nähdä…
 

Pinssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis, liiga, nhl
Tomek olisi kyllä mahtavaa jos saisi tänne mutta hieman epäilen..palkat keski euroopassa kuitenkin ihan eri luokkaa kuin täällä..ICEHL:ssä yli 10k kuukaudessa varmastikin. Slovakiasta ei tietoa mutta ei Tomekilla varmastikaan paljon sen alle joten luultavasti ei mestis palkalla ole tulossa..
 

Noniinpäniin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajastus, Jokipojat, JoKP, OoKoo, PeTo
Eipä tuo vähän kyselemällä vaikeaa ollut saada kaiveltua tulevan valmentajan nimi. Minä en sitä kuitenkaan tänne julkista, se on seuran tehtävä.

Suikkaset, Matikaiset ja Valtoset ym. nimeltään tunnetut voitte kuitenkin unohtaa.
 

Lava

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Eikös Petrell lähtenyt meiltä myös tuonne Italiaan, mutta on siltäkin reissulta tainnut jo kotiutua. Mielestäni ei kummoinen tekijä ollut täällä käydessään.
 

Noniinpäniin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajastus, Jokipojat, JoKP, OoKoo, PeTo
Itävallassa valmentavia suomalaisia:
  • Johannes Nygård (apuvalmentaja ICEHL:ssä, toiminut aiemmin mm. Sportin apuvalmentajana)
  • Jussi Tupamäki (päävalmentaja Itävallan kakkostasolla, kokenut kiekkotoimija)
  • Harri Laurila (päävalmentaja Itävallan kakkostasolla, kokenut kiekkotoimija)
  • Teemu Levijoki (päävalmentaja Itävallan kakkostasolla, valmentanut Itävallassa jo kymmenen vuotta)

Myös Antti Karhula ja Kasper Vuorinen valmentavat ICEHL:ssä, mutta Karhula sarjan slovenialaisjoukkue Ljubljanaa ja Vuorinen Italian puolella. Itävallan kakkostasolla italialaista Unterlandia valmentaa Olli Hällfors.
Arvostan suuresti viestejä, joiden eteen tehdään aidosti työtä, eikä vaan heitellä satunnaisia nimiä. Tässä on selllainen.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Harmi, jos Valtonen ei osunut oikeaan. Olisi ollut kyllä mehukas nimi.

Eliteprospect scouttauksen perusteella yksi todella kiinnostava nimi Italiasta, tämänkin palstan keskustelut huomioon ottaen, olisi ruotsalainen Anders Eriksen. Hän on ollut Ruotsin eri ikäkausimaajoukkueiden, mutta erityisesti u-18 ikäluokan päävalmentajana vuodesta 2006 alkaen ennen siirtymistään täksi kaudeksi Italialaiseen Fassa Falconssiin. En löytänyt tietoa hänen ensi kauden sopimustilanteesta.

Tietäjille uusi nimi alas ammuttavaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Eikös Petrell lähtenyt meiltä myös tuonne Italiaan, mutta on siltäkin reissulta tainnut jo kotiutua. Mielestäni ei kummoinen tekijä ollut täällä käydessään.
Petrell on valmentanut viimeiset neljä kautta Suomessa, ensin HIFK:ssa (U18) ja nyt sitten Espoossa (U20).
Arvostan suuresti viestejä, joiden eteen tehdään aidosti työtä, eikä vaan heitellä satunnaisia nimiä. Tässä on selllainen.
Jep, hienosti on tehty kyllä selvitystyötä, pakko arvostaa ja, jos oikein muistan, niin kyseisellä nimimerkillä on ennenkin ollut hyviä kirjoituksia ja asiaa.
 

Noniinpäniin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajastus, Jokipojat, JoKP, OoKoo, PeTo
Eiköhän suomella pärjää aitiossa ensikin vuonna. Ruotsin kielikin kyllä taittunee ainakin auttavasti, koska en usko tulevan koutsin siltäkään täysin välttyneen.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Olli Hällfors toisi varmasti hyvää näkemystä junioripolun rakentamiseen. Hänellä on ollut iso rooli junioripolun kehittämisessä Vaasassa. Lisäksi hän on nähnyt kuinka Mestis organisaatiossa tekemisen taso nostetaan liigatasolle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lava
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Eiköhän suomella pärjää aitiossa ensikin vuonna. Ruotsin kielikin kyllä taittunee ainakin auttavasti, koska en usko tulevan koutsin siltäkään täysin välttyneen.
Tämä alkaa kovasti vaikuttaa siltä että uusi koutsi on lähtöisin Vaasasta.
Näin on, Suomella pärjätään jatkossakin ja ruotsinkielen osaamisen perusteella Vaasa ( jossa puhutaan Ruotsia) on kyllä sinänsä hyvin päätelty, mutta hän ei ole lähtöisin Vaasasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös