Mainos

JoKP 2021–2022

  • 142 353
  • 739

Eastoni

Jäsen
Tämä on erikoinen lausunto huomioiden sen, että omat kasvatit lähtevät syystä tai toisesta muualle tai lopettavat. Tietysti voi olla, että seurajohdon tavoite on jotain muuta kuin yleisesti luullaan.

Tämmöisen seuran pyörittäminen on hankala yhtälö. Jos käytetään vain rahoja, jotka kassassa jo on, niin ei siinä suurta buumia synny koskaan. Eivät sponsorit ja iso yleisö innostu mistään Vantaan a-junioreista kasatusta ynnämuut-sijoista tappelevasta budjettiratkaisusta ja sittenpähän sitä rahaa ei sinne kassaan tule myöhemminkään. Mutta tietysti ylenpalttinen riskeeraaminenkaan ei johda mihinkään muuhun kuin siihen mitä täällä yleensäkin. Siksi nyt tuntuisi järkevältä panostaa nimenomaan omiin kasvatteihin. Mutta eipähän siinä, kaipa siellä joku tietää mitä tekee.
Samaa mieltä. Mutta eikös uuden Kiekko-Poikien taustoilla ollut ns. rahamiehiä, joten varmasti joutuvat omiaan laittamaan niinkuin muissakin Mestis-seuroissa. Mistä muuten löytyy viime kauden liikevaihto ja tulos? Eikös aiempina vuosina se kuitenkin julkaistu (ainakin joskus).
En tiedä, mutta haiskahtaako tuossa joukkueen kokoamisessa kokemattomuus vai mikä, mutta eihän tuossa ole päätä eikä järkeä.
Ilmeisesti tärkeille omille kasvateille on tarjottu todella huonoa sopparia ja lähtijöitä paikataan tusinapojilla, meinasin sanoa miehillä mutta korjasin. Mutta varmasti ovat monipuolisia ja näytönhaluisia. Taitaa GM:llä olla kovat ajat, pitäskö sittenkin perustaa joku alasarjajoukkue ja hehkuttaa siellä jotain kehäraakkeja.
 
Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Mistä muuten löytyy viime kauden liikevaihto ja tulos? Eikös aiempina vuosina se kuitenkin julkaistu (ainakin joskus).
Osakeyhtiöiden tilinpäätökset ovat julkisia. En ole varma, mikä on Mehtimäki Oy:n tilikausi, mutta eiköhän tuo loppukesästä tai alkusyksystä viimeistään valmistu.
 
PasiTh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat/Kiekko-Pojat
Ei tässä oikein osaa muuta kuin me joille seura antaa niin paljon iloa ja toivotaan menestystä niin mennä kausarikauppaan.
 
Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Samaa mieltä. Mutta eikös uuden Kiekko-Poikien taustoilla ollut ns. rahamiehiä, joten varmasti joutuvat omiaan laittamaan niinkuin muissakin Mestis-seuroissa. Mistä muuten löytyy viime kauden liikevaihto ja tulos? Eikös aiempina vuosina se kuitenkin julkaistu (ainakin joskus).
En tiedä, mutta haiskahtaako tuossa joukkueen kokoamisessa kokemattomuus vai mikä, mutta eihän tuossa ole päätä eikä järkeä.
Ilmeisesti tärkeille omille kasvateille on tarjottu todella huonoa sopparia ja lähtijöitä paikataan tusinapojilla, meinasin sanoa miehillä mutta korjasin. Mutta varmasti ovat monipuolisia ja näytönhaluisia. Taitaa GM:llä olla kovat ajat, pitäskö sittenkin perustaa joku alasarjajoukkue ja hehkuttaa siellä jotain kehäraakkeja.

Näin etäfanina tuossa ei juurikaan ole järkeä. Kaksi toisen polven lupaavaa ”umpijokipoikajunnua” siirtyy muualle. He ovat viimeisiä lajissaan ja mainosarvollekin vain mielikuvitus antaa rajat. Tilalle (vitos ja kutospakiksi) tulee aivan varmasti joitain tusinapelaajia.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, niin kolmos ja neloskenttä tulisi olla pelkästään omia junnuja. Nyt siihen ei enää päästä pitkään aikaan vaikka haluttaisiinkin. Yli 20 kilpaikäluokan pelaajaa lopettanut tai lähtenyt pois toukokuun jälkeen.
 
Martzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekkopojat
Perjantaina tulee sit vissiin joku kovempi sopimusuutinen, ilmeisesti jenkki.
Siltä vaikuttaisi.
Mestatuuskautena 2009-2010 oli myös jenkkivahvistus Scott Matzka. Hän menehtyi joku vuosi sitten sairauteen. Muistaakseni Scottin jälkeen ei jenkeistä ole ketään käynyt Mehtimäellä?
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Ja kaudella 2008-2009 Jokipojissa pelasi kanukki Luke Sellars. Kaverilla oli kovimmat syötöt, mitä olen livenä nähnyt. Jakoi käsittämättömän kovia ja tarkkoja avauksia. Voimaa oli syötöissä sen verran, että aina välillä vastaanottajalla pyörähti maila käsissä. Äijä oli aika tyly ilmestys koppikäytävällä. Vietti paljon aikaa jääkylvyssä, kun polvet olivat sökönä.

Ikävämpi tapaus oli, kun Sellars jäi kiinni rattijuopumuksesta. Ajoi auton penkkaan muistaakseni Rantakylässä eräänä aamuna ja puhalsi jotain 1,7 promillea. Tapaus sai huomiota valtakunnallisestikin, kun Sellars sai jatkaa Jokipojissa rattijuopumuksesta huolimatta.
 
Jenkkien jenkki oli tietenkin Jon Fontas kausilla 1982-84. Herb Brooks pyysi Fontasia mukaan vuoden 1980 olympiajoukkueeseen, mutta Fontas valitsi ammattilaisuran juuri siinä kohtaan. Siihen aikaanhan piti olympialaiset pelata "amatööreillä"

Joitain kanukkejakin ollut, esim. Stuart Burnie 1989-90
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
En täältä suoraan löytänyt tietoa, joten kysytään viisaammilta. Mikä on Maarnin tilanne? Muistelen, että sopimus oli yksivuotinen sisältäen jonkin näköisen option. Jos ei jatka teillä, kelpaa kyllä meille.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
En täältä suoraan löytänyt tietoa, joten kysytään viisaammilta. Mikä on Maarnin tilanne? Muistelen, että sopimus oli yksivuotinen sisältäen jonkin näköisen option. Jos ei jatka teillä, kelpaa kyllä meille.
Pitäisi olla varmaan Kiekko-Poikien sisäpiirissä, että ylipäätään tietäisi miten pelaajahankinnat Kiekko-Pojissa etenevät. Sen verran sekaiselta on kevään pelaajahankintapolitiikka ulospäin vaikuttanut Maarni mukaan lukien eli ei haisuakaan mitä kaverille kuuluu.
 
Alikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Boston
Ja kaudella 2008-2009 Jokipojissa pelasi kanukki Luke Sellars. Kaverilla oli kovimmat syötöt, mitä olen livenä nähnyt. Jakoi käsittämättömän kovia ja tarkkoja avauksia. Voimaa oli syötöissä sen verran, että aina välillä vastaanottajalla pyörähti maila käsissä. Äijä oli aika tyly ilmestys koppikäytävällä. Vietti paljon aikaa jääkylvyssä, kun polvet olivat sökönä.

Ikävämpi tapaus oli, kun Sellars jäi kiinni rattijuopumuksesta. Ajoi auton penkkaan muistaakseni Rantakylässä eräänä aamuna ja puhalsi jotain 1,7 promillea. Tapaus sai huomiota valtakunnallisestikin, kun Sellars sai jatkaa Jokipojissa rattijuopumuksesta huolimatta.
Sellars on Atlantan 2. kierroksen varaus vuodelta 1999. Aika kovia jäähymääriä keräsi jokaisessa seurassa missä pelasi ja niitä seuroja oli paljon.
 
LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ikävämpi tapaus oli, kun Sellars jäi kiinni rattijuopumuksesta. Ajoi auton penkkaan muistaakseni Rantakylässä eräänä aamuna ja puhalsi jotain 1,7 promillea. Tapaus sai huomiota valtakunnallisestikin, kun Sellars sai jatkaa Jokipojissa rattijuopumuksesta
Sai jatkaa, mutta pelasi loppukauden playoffeja myöten seiskapakkina. Tällaisia persoonia enää harvemmin Mestiksessä näkee, olii kyllä kaukalossa ihan päällikkö. Nykyisinhän tuo näyttää olevan joku hengellinen joogamaisteri. Pieni elämänmuutos.
 
Vuosia sitten Punamustien julkaisussa oli hyvä Jon Fontasin haastattelu. Se on vaan kadonnut verkosta. Voisiko Punamustat tyrkätä sen julkaisun takaisin verkkoon? Varmaan nuoremmillekin JoKP:n kannattajille olisi mielenkiintoista lukea, millainen oli JoKP, Joensuu ja Suomi amerikkalaisen nuoren miehen silmin katsottuna 1980-luvun alkupuolella.
 
Oisko tämä kaveri? Varsinainen komistus. Tietäen miten paljon Joensuussa on nuoria naisia, niin hänellä on edessään varsinaiset kissanpäivät....

Mutta meikäläisen ennustukset ovat kaikki menneet ennenkin metsään, joten sillä varauksella...

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oisko tämä kaveri?

On muuten kova signaus jos on tulossa. Ehkä jopa ihan penteleen kova signaus Mestikseen.

Miller on pelannut neljä täyttä kautta NCAA:ssa ja pistekeskiarvonsa sieltä on 0,60 ppg. Esim. KooKoon hankkiman Jaakko Heikkisen ppg samassa sarjassa oli vain 0,34. Kasper Björkqvist pelasi NCAA:ssa kolme kautta pistekeskiarvolla 0,59 - ja hänet palkittiin viime kaudella liigan parhaana tulokkaana!

KalPan/IPK:n kimpassa hankkima Gabe Best on puolustaja, joten turha verrata tehoja, mutta ei ole ollut joukkueessaan ihan samanlainen vakiopelaaja. Kärppäpakki Veli-Matti Tiuraniemi ei mahtunut myöskään läheskään aina pelaavaan kokoonpanoon NCAA:ssa.

Toki tuo NCAA on ihan hirveän laaja sarja, jonka todellisesta tasosta tällainen tavan tallaaja ei ota mitään tolkkua, mutta Bemidji on tuttu nimi kiekkopiireistä jo ennestään ja Millerin kanssa samaan aikaankin pelanneita kavereita on päässyt mm. AHL:ään, KHL:ään ja Allsvenskaniin.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Katsotaanhan nyt vielä että millaisella sopimuksella ja missä vaiheessa kautta tuommoinen seppä tänne on tulossa jos on.
 
Huomioni kiinnittyy siihen, että nuo ottelumäärät ovat melko pieniä. Siis tuossa NCAA-sarjassa pelataan yllättävän vähän pelejä kaudessa Suomenkin sarjoihin verrattuna.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Huomioni kiinnittyy siihen, että nuo ottelumäärät ovat melko pieniä. Siis tuossa NCAA-sarjassa pelataan yllättävän vähän pelejä kaudessa Suomenkin sarjoihin verrattuna.

Ne ovat siellä ensisijaisesti korkeakouluopiskelijoita eikä jääkiekon pelaajia, joten pelimäärätkin sen mukaisesti. Jos opinnot ei etene vaaditussa tahdissa, niin sitten ei pääse pelaamaankaan.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Minulla on jotenkin vain sellainen kutina, että JOKP-en kokoonpano tulee olemaan huomattavasti laadukkaampi, mitä täällä "pelätään"..Tietty logiikka vaan puoltaa sitä..Olin aiemmin tästä vakuuttunut (tästä mielipiteestäni), mutta tiettyjen pelaajien poistuminen tiettyihin seuroihin on luonut hieman epäuskoa..On myös mahdollista, että arvostan liikaa esim. olosuhteita ja ehkä kaupunkiakin ja sen merkitystä.. Väitetään, ettei mestispelaajille makseta merkittävää palkkaa..miksi sitten pelata Keuruulla, Kajaanissa tai Savonlinnassa mieluummin kuin täällä.. Imatran jotenkin ymmärrän menestysodotusten ja ehkäpä sitä kautta uralla etenemisen kannalta, vaikka "kaupunki" onkin vähän kuin Liperi..(3 "keskustaa") eli ei yhtään..Joku voi tietysti ottaa esille paremmat liigatoiveet tms. näillä muilla paikkakunnilla, mutta liigaan pääsee kyllä, pelaapa missä tahansa hyvin.. Eli edelleen uskon, että Joensuussa on laadukas joukkue ensi kaudella jos en muusta syystä, niin siksi, että itse pelaisin JOKP-ssa, jos mestisjoukkueista pitäisi valita..
 
Viimeksi muokattu:

mainio

Jäsen
Instagramista kun tutkii joukkueiden uusimpia seuraajia, niin se on nykypäivänä yksi keino saada vihiä mahdollisista uusista pelaajista.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös